Onko helpompaa kun lapsilla on ikäeroa 4v kuin että olisi 2v?

Kuvitella että on. Meidän pojilla on ikäeroa kaksi vuotta, ihan kivasti on mennyt ja leikkivät paljon keskenään. Eli on siitä pienestä ikäerosta etuakin. Ovat melko rauhallisia ja sopuisia ainakin toistaiseksi, joten oma kokemus on positiivinen.

Meille tulossa toinen, ikäeroa tulee olemaan 5,5 vuotta. Näin ihan siksi, että en jaksaisi kahta pikkuista kerrallaan vaan nyt tuo esikoinen on jo melko omatoiminen.

Meillä ikäeroa on kaksi vuotta. Nyt jälkikäteen ajatellen kolme vuotta olisi ollut parempi. kaksivuotiaalla on edessä kuivaksi opettelu tms. ja muuetnkin on vielä pieni. Samaten kolmevuotiaana alkaa meillä täällä ulkomailla puolipäiväinen esikoulu. Olisi ollut enemmän aikaa vauvan kannnsa kahdestaan. Mutta joo. Mulla painoi ikä, joten ei ollut järkevää enää jäädä odottelemaan, koska toista ei ehkä olisi sitten enää tullut.

juuri nyt erittäin touhukas 2-v esikoinen enkä voisi kuvitellakaan jaksavani vielä vauvaa päälle. Ainakaan ilman että esikoinen menisi osaksi päivää hoitoon tai alkaisi nukkua paremmin yönsä. Mutta lapset sekä vanhemmat ovat yksilöitä, vaikea se on toisen puolesta tietää, mikä sopii.

Tietysti lapset on yksilöitä mutta noin yleisesti minusta näyttää että suurimmat ongelmat on perheissä joissa lasten ikäero on 3-4 vuotta. Jos ikäero on pienempi niin tietysti alussa on raskasta, niinkuin olisi kaksi vauvaa, mutta se vaihe on nopeasti ohi. Sen jälkeen on perheessä kaksi ikätoveria joita kiinnostavat samankaltaiset ajanvietteet ja touhut.



3-4 v ikäerolla lapset eivät itse hahmota että ovat "eri ikäryhmää" vaan tulee jatkuvaa riitaa siitä että pienempi haluaa isomman juttuihin ja isompi ei oikein enää nauti pienemmän seurasta. Toisaalta isompi ei hyväksy sitä että häneltä odotetaan jo isomman osaamista ja käyttäytymistä ja vastuita kun ei siinä mielessä koe itseään erilaiseksi. Tällä ikäerolla ei ole niin kauheasti yhteistä ainakaan leikki- ja kouluiässä että se korvaisi hankaluudet.



Isompi ikäero on sitten taas helpompi, lapset kokevat selvästi roolinsa perheessä erilaisiksi ja aikuiset myös helpommin löytävät tapansa olla molempien kanssa. Ei yritetäkään väkisin ryhmäyttää lapsia ;) Ja vauvaiässä on ihan eri juttu jos esikoinen on jo esimerkiksi 5-vuotias jolla on omia kavereita ja monenlaisia taitoja eikä enää akuuttia vauvaksitaantumisen tarvetta ja mustasukkaisuutta.

hyvä on näin. Itse en olisi jaksanut vauvaa aiemmin ja lapset leikkii hyvin yhdessä, eli ei ole liikaakaan tuota eroa. Tosin ovat samaa sukupuolta, liekö vaikuttaa asiaan

Vaikka pohdin erilaisten ikäerojen hyviä ja huonoja puolia en tarkoita sanoa etteikö perhe voisi olla todella harmoninen ja lapset tulla toimeen ja vauva-aika ihanaa vaikka millaisilla ikäeroilla. Varmasti voi.

Tietysti lapset on yksilöitä mutta noin yleisesti minusta näyttää että suurimmat ongelmat on perheissä joissa lasten ikäero on 3-4 vuotta. Jos ikäero on pienempi niin tietysti alussa on raskasta, niinkuin olisi kaksi vauvaa, mutta se vaihe on nopeasti ohi. Sen jälkeen on perheessä kaksi ikätoveria joita kiinnostavat samankaltaiset ajanvietteet ja touhut.

3-4 v ikäerolla lapset eivät itse hahmota että ovat "eri ikäryhmää" vaan tulee jatkuvaa riitaa siitä että pienempi haluaa isomman juttuihin ja isompi ei oikein enää nauti pienemmän seurasta. Toisaalta isompi ei hyväksy sitä että häneltä odotetaan jo isomman osaamista ja käyttäytymistä ja vastuita kun ei siinä mielessä koe itseään erilaiseksi. Tällä ikäerolla ei ole niin kauheasti yhteistä ainakaan leikki- ja kouluiässä että se korvaisi hankaluudet.

Isompi ikäero on sitten taas helpompi, lapset kokevat selvästi roolinsa perheessä erilaisiksi ja aikuiset myös helpommin löytävät tapansa olla molempien kanssa. Ei yritetäkään väkisin ryhmäyttää lapsia ;) Ja vauvaiässä on ihan eri juttu jos esikoinen on jo esimerkiksi 5-vuotias jolla on omia kavereita ja monenlaisia taitoja eikä enää akuuttia vauvaksitaantumisen tarvetta ja mustasukkaisuutta.

Minä tas olen nähnyt enemmän ongelmia perheissä, joissa lapset on 1-2v ikäerolla. Lapset tappelevat koko ajan eduistaan/huomiosta/leluista/kavereista/you name it.

3-4v ikäerolla taas isompi jo ymmärtää, että pieni on pieni ja ymmärtää tämän erilaisia tarpeita verrattuna omiinsa. Ikäero ei kuitenkaan ole liian suuri, etteivätkö lapset leikkisi keskenään.

Nämä ihan omia havaintojani. Ja yllätys yllätys, meillä lapset 3v ikäerolla ja jos vielä meille lapsia, saisi ikäero olla sen 4v.

Tietysti lapset on yksilöitä mutta noin yleisesti minusta näyttää että suurimmat ongelmat on perheissä joissa lasten ikäero on 3-4 vuotta. Jos ikäero on pienempi niin tietysti alussa on raskasta, niinkuin olisi kaksi vauvaa, mutta se vaihe on nopeasti ohi. Sen jälkeen on perheessä kaksi ikätoveria joita kiinnostavat samankaltaiset ajanvietteet ja touhut.

3-4 v ikäerolla lapset eivät itse hahmota että ovat "eri ikäryhmää" vaan tulee jatkuvaa riitaa siitä että pienempi haluaa isomman juttuihin ja isompi ei oikein enää nauti pienemmän seurasta. Toisaalta isompi ei hyväksy sitä että häneltä odotetaan jo isomman osaamista ja käyttäytymistä ja vastuita kun ei siinä mielessä koe itseään erilaiseksi. Tällä ikäerolla ei ole niin kauheasti yhteistä ainakaan leikki- ja kouluiässä että se korvaisi hankaluudet.

Isompi ikäero on sitten taas helpompi, lapset kokevat selvästi roolinsa perheessä erilaisiksi ja aikuiset myös helpommin löytävät tapansa olla molempien kanssa. Ei yritetäkään väkisin ryhmäyttää lapsia ;) Ja vauvaiässä on ihan eri juttu jos esikoinen on jo esimerkiksi 5-vuotias jolla on omia kavereita ja monenlaisia taitoja eikä enää akuuttia vauvaksitaantumisen tarvetta ja mustasukkaisuutta.

Minä tas olen nähnyt enemmän ongelmia perheissä, joissa lapset on 1-2v ikäerolla. Lapset tappelevat koko ajan eduistaan/huomiosta/leluista/kavereista/you name it.

3-4v ikäerolla taas isompi jo ymmärtää, että pieni on pieni ja ymmärtää tämän erilaisia tarpeita verrattuna omiinsa. Ikäero ei kuitenkaan ole liian suuri, etteivätkö lapset leikkisi keskenään.

Nämä ihan omia havaintojani. Ja yllätys yllätys, meillä lapset 3v ikäerolla ja jos vielä meille lapsia, saisi ikäero olla sen 4v.

Pahimmat kilpailutilanteet olen nähnyt juuri 1-2v ikäerolla, jolloin lapset eivät tunnu hahmottavan etteivät ole samanikäisiä. Sitten kun ikäeroa on 3-4v, niin ovat sen verran selkeästi eri ikäisiä että ongelmia ei tule samoin. Tällöin myöskään vanhemmat eivät niin helposti niputa lapsia, vaan jokaista kohdellaan oman ikäisenään. Tuo että vanhemmat kokevat että perheessä on kaksi "samanikäistä" ja että lapsia automaattisesti kiinnostaa samat touhut on usein se ongelman ydin. Jokainen lapsi on yksilönsä ja ansaitsee että hänet huomioidaan omana erillisenä yksilönä.

Meillä on jo kolme kouluikäistä lasta ja nähty on tässä matkan saatossa jonkinlaisia sisarusparvia, joista pahin oli samaa sukupuolta olevat alle 1v ikäeron omaavat sisarukset. Meillä lapsista kaksi ekaa on 2v ikäerolla ja kaksi seuraavaa 4v ikäerolla. Nuo kaksi ensimmäistä ovat vielä eri sukupuolta ja kaksi viimeistä taas samaa sukupuolta. Pahin kilpailu ja vertailu on todellakin noilla kahdella isommalla. Kahdella nuorimmalla tälläisiä ongelmia ei ole, kuten ei myöskään vanhimmalla ja nuoremmalla.

Minulla ja sisarellani ikäeroa 4 vuotta ja mä vihasin sitä pikkusisarusta koko mun lapsuuden ja nuoruuden. Vasta aikuisiällä tullaan juttuun.

Yksinkertaistettuna: olin jo sen verran iso, että olin saanut nauttia asemastani kahden suvun ainoana lapsenlapsena ja sitten vanhemmat tuokin kotiin rääpäleen, joka porasi kaiken aikaa ja vei kaiken huomion.

Meille tulee toinen lapsi 2 vuoden ikäerolla. En suovittele 4 vuoden ikäeroa.

Myöhemmin leikkivät paljon yhdessä ja tylsää ei ole, kun on aina kaveri.

Varsinkin loma-aikaan sisarkaveruus korostuu.

Kyllä se huomionhuuto jatkuu isommillakin, se on perhekohtainen ja yksiklasia miten elämänsä ja arkensa hoitaa.



Meillä on 5 lasta saatu 7 vuodessa ja kaikki saa huomiota, ei siitä tapella.

Tapeltiin pikkuveljen kanssa ihan kaikesta. Siis ihan kaikesta.

4 vuotta veljen kanssa ja ollaan aina oltu kuin paita ja peppu. Edelleen. Kavereissa paljon sisaruksia 1-2 vuoden ikäerolla eikä heistä yksikään läheisissä väleissä.



Ei silti, että se ikäero oikeasti niin paljon merkkaa. Kyllä on paljolti kyse myös luonteesta miten tullaan toimeen.

ja lapsena leikittiin yhdessä varsinkin loma-aikoina sekä ulkomaanmatkoilla.

Myöhemmin leikkivät paljon yhdessä ja tylsää ei ole, kun on aina kaveri.

Varsinkin loma-aikaan sisarkaveruus korostuu.

ja on toiminut loistavasti. Yli kolmen vanhaa ei tarvitse enää joka tilanteessa vahtia ja vauvan imetys sujuu loistavasti rauhallisissa merkeissä, kun isompi touhailee omiaan.



En voisi kuvitella tekeväni lapsia 1-2v ikäerolla nyt, kun seurasin vierestä naapurin itkuntäyteistä arkea kahden vuoden ikäerolla. 2v uhmasi minkä ehti ja oli ihan hirvittävän mustasukkainen vauvan syliajasta. Ulkona kahden vanha karkasi tuon tuosta eikä saanut kuin juosten kiinni, kiva jättää vauva johonkin ja rynnätä vikkeläjalkaisen kaksivuotiaan perään.

Sisällä kävi komauttamassa aina kun silmä vältti vauvaa jollain lelulla ja alkoi sitten itse itkemään, kun äiti otti vauvan syliin.

Äiti itki monet kerrat, ettei jaksa ja miten hän ei ymmärtänyt, että arki voisi olla tällaista ja tietysti vertasi meidän hieman yli vuotta vanhempaan, joka ei enää ollut mustis vauvasta.



Mutta jos sitä kestää, niin mikäs siinä!