Lue keskustelun säännöt.
En jaksa tätä jatkuvaa epäonnea
09.03.2015 |
Kohta loppuu voimat, masentaa niin paljon etten saa mitään tehtyä muuta kuin istuttua koneella tai tuijotettua kattoa...
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet todella raskaita, sitäkin ennen toki on ollut vastoinkäymisiä, lapsuudenkodissa oli paljon alkoholinkäyttöä, pettämistä ja riitaa. Muutin pois kotoa entisen poikaystävän kanssa yhteen, seurustelimme kolme vuotta ja se oli yhtä hlvettiä. En nyt sitä rupea tähän avaamaan enempää, mutta sain kokea pahoinpitelyä, valehtelua ja henkistä väkivaltaa. Poikaystävän äiti oli myöskin täysi sekopää, joka eron sattuessa kertoi "kironneensa" minut ja sanoi että elämästäni tulee niin hankalaa etten jaksa enää elää, tämä siis sen takia että jätin hänen poikansa kun vihdoin sain riuhtaistua itseni irti suhteesta. Silloin mietin että ei h*lvetti mikä sekopää.
No, vuosi erostamme löysin nykyisen mieheni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Ensimmäinen vuosi menikin ihan hyvin, mutta nyt tuntuu että epäonni seuraa minua joka paikkaan, ihan sama mitä teen. Jatkuvasti tulee kaikkia pieniä vastoinkäymisiä, epäonnea asioissa, mokailen jne. Kaikkia pieniä asioita en enää muista, mutta tässä pahimpia.. Rupesimme yrittämään lasta, ensin en tullut millään raskaaksi, sitten kun onnistui, se meni kesken. Nyt aloimme vuosi sitten yrittää lasta uudelleen, mutta en tule raskaaksi. Olemme nyt hakeutumassa lääkäriin tutkimuksiin, mutta asia masentaa silti todella paljon. Sen lisäksi olen ajanut kaksi kolaria, toisessa ei käynyt pahasti ja autokin saatiin korjattua, mutta toisessa auto lensi ojaan 80km/h tuntivauhtia, pyöri monta kertaa ympäri ja jäi katolleen. Kuin ihmeen kaupalla selvisin vähillä vammoilla. Kumpikaan onnettomuuksista ei ole aiheuttanut vahinkoa sivullisille ja olen ollut tilanteessa yksin. Ja kumpikaan onnettomuuksista ei ole johtunut siitä että olisin ottanut turhia riskejä, sen totesi poliisikin enkä saanut sakkoja liikenteen vaarantamisesta. Pahempi onnettomuus sattui todella oudolla tavalla, ajoin maantietä jossa tien molemmilla puolilla on pellot. Oli ihan järkyttävä tuuli ja yhtäkkiä tuuli puhalsi tien reunasta jäisen lohkareen jäistä tienpintaa pitkin keskellä tietä suoraan eteeni. Auton rengas osui siihen ja samalla koitin väistää (juu, liian hitaat refleksit) ja auto lähti heittelehtimään jäistä tienpitaa. Lopputulos oli mitä oli.
Tämän lisäksi olen myöhästynyt 2vkon ulkomaanmatkalta, koska kaksi herätyskelloani lakkasivat samana yönä toimimasta. Siis tavallinen kelloradio ja uudempi herätyskello. Kumpikaan herätyskelloista ei ole tämän jälkeen temppuillut, mutta yönä jona matkalle piti lähteä, kumpikaan ei inahtanutkaan.
Tämän kolmen vuoden sisällä molemmat rakkaat koirani ovat "sairastuneet" vakavasti, toiselta löydettiin erittäin paha epämuodostuma selkärangasta ja se jouduttiin lopettamaan, toiselta löydettiin erittäin paha sydänvika. Sydänvikainen koira kyllä on suht terve, mutta tilanne voi heiketä milloin vain niin että koira on pakko lopettaa. Molemmat nuoria koiria, toinen on nyt kolme ja toinen oli lopetetteaessa 6v. Tämän lisäksi töissä on mennyt erittäin huonosti, tosin välillä paremmin, mutta tuntuu senkin saralla olevan huonoa tuuria.. Esimies joka ahdisteli seksuaalisesti ja kiusasi henkisesti, tämä oli todella rankkaa. Nyt työt näyttää vähenevän hirveää vauhtia ja jotenkin tuntuu että on vain ajan kysymys kun ei ole enää töitä. Uutta työpaikkaa olen toki etsinyt, mutta vielä ei ole löytynyt.
Kyllähän jokaiselle tulee näitä vastoinkäymisiä aina vastaan, mutta tuntuu että olen oikea epäonnen magneetti. Kotona hajoaa tavarat mihin vain koskenkin, mm. juuri ostamani kallis kattolamppu tippui lattialle ja hajosi, astioita lukematon määrä, imuri, nyt pesukone vetelee viimeisiään.. Näitä pieniä juttuja riittää ja paljon.
En usko mihinkään "kirouksiin", mutta välillä tuntuu siltä että pitäisikö sittenkin uskoa. Okei, tunnen itseni ihan sekopääksi kun vain ajattelenkin näin. En vaan jaksa enää tätä jatkuvaa epäonnea, se syö kaikilta hyviltäkin asioilta ilon. Hyviä asioita toki on, en sitä väitä. Tänään on vaan taas tällainen päivä, kun tuntuu etten millään jaksaisi enää yhtään vastoinkäymistä.
Löytyykö täältä muita epäonnisia?
Kommentit (36)
Se on tää ku nallekarkit ei mee tasan. Pitäskö ruveta laiskaksi ja mennä asumaan vanhemmille ja käydä töissä sieltä. Jää itselle rahaa reuhata ja voi elää pellossa. Ei tarvi stressata peräkammarinpoikien jotka ei opi itsenäisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta saakka olen nähnyt miten jotkut ovat kaikenlaisissa tilanteissa jotenkin "parempia ja arvokkaampia".. Ihmiset jotenkin vierasti minua jo kouluiästä lähtien, tai en tiedä mitä sanaa käyttäisin.. Sen kuitenkin huomasin selvästi, että en ollut kovin pidetty, vaikka käyttäydyin niin hyvin kuin suinkin mahdollista sekä olin kiltti ja vilpitön lapsi. Olen kuitenkin aina ollut siisti ja perusasiallinen, eli mistään sottaisesta yleisvaikutelmastakaan ei voi olla kyse. Totuin siihen, että en saa tukea vääryyttä vastaan keneltäkään, mutta olen nähnyt lukemattomia hetkiä kun toisia puolustetaan pienestäkin asiasta.. Aikuisiällä hämmennyin, kun kerran yksi sivustaseuraaja ilmaisi olevansa pahoillaan saamastani kohtelusta eräässä tilanteessa.. Niin ei todellakaan käy minulle usein! Ihmiset näkevät minussa jotain todella vastenmielistä, en ole kelvannut oikein minkäänlaisena.. Minua vastaan aletaan herkästi kilpailemaan, ihmiset suhtautuvat minuun lähes aina niin negatiivisesti. Erilaisissa tilanteissa minä olen niellyt toisten törkeyttä ja saanut lopulta itse sen kaiken syyttömänä naamalleni. Se ei voi olla mitenkään tavallista ihmisen elämää, ympäristöhavaintoni toteaa, ettei kaikki kärsi tällaisesta kohtelusta, toiset ovat suorastaan niitä maailmankaikkeuden suosikkilapsia, joilla elämässä kaikki aina onnistuu, uusia ystäviä saavat aina vain astumalla huoneeseen, heillä on hyvä arpaonni ja heidät valitaan automaattisesti voittajiksi, he syntyvät varakkaaseen ja onnelliseen perheeseen, he kuuluvat aina porukan kermaan ja he ovat onnellisia, koska heillä on kaikki niin hyvin kuin olla voi. Sitten on meitä maailmankaikkeuden äpäriä.. Kaikesta siitä vähästä minkä olen itselleni saanut, olen maksanut kivuliasta hintaa.. Vaikka tekisin mitä, olen aina oleva arvottomampi muiden silmissä!
Kai minussa on joku huono energia.. Yksinäisyyteen tottuneena, keski-iän kynnyksellä, ihmettelen, kuka minut kirosi jo pienenä..
Uskon kirouksiin. Tutustu ap vaikka tähän kirjaan: https://www.booky.fi/tuote/dmitri_sergejevitsch/vapautuminen_deir_energ…
Kokeilin sellaista seurakunnan (papin) kanssa juttelua vaikeassa elämäntilanteessa, mutta valitettavasti tämä henkilö läksi jonnekin muualle hommiin kesken keskustelun. Ja siihen se "tuki" sitten jäikin. On se kumma kun uskontokin hylkää ihmisen ja kiltisti olen maksellut verorahoja seurakunnalle monta vuotta vaatimatta mitään vastineeksi...
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta saakka olen nähnyt miten jotkut ovat kaikenlaisissa tilanteissa jotenkin "parempia ja arvokkaampia".. Ihmiset jotenkin vierasti minua jo kouluiästä lähtien, tai en tiedä mitä sanaa käyttäisin.. Sen kuitenkin huomasin selvästi, että en ollut kovin pidetty, vaikka käyttäydyin niin hyvin kuin suinkin mahdollista sekä olin kiltti ja vilpitön lapsi. Olen kuitenkin aina ollut siisti ja perusasiallinen, eli mistään sottaisesta yleisvaikutelmastakaan ei voi olla kyse. Totuin siihen, että en saa tukea vääryyttä vastaan keneltäkään, mutta olen nähnyt lukemattomia hetkiä kun toisia puolustetaan pienestäkin asiasta.. Aikuisiällä hämmennyin, kun kerran yksi sivustaseuraaja ilmaisi olevansa pahoillaan saamastani kohtelusta eräässä tilanteessa.. Niin ei todellakaan käy minulle usein! Ihmiset näkevät minussa jotain todella vastenmielistä, en ole kelvannut oikein minkäänlaisena.. Minua vastaan aletaan herkästi kilpailemaan, ihmiset suhtautuvat minuun lähes aina niin negatiivisesti. Erilaisissa tilanteissa minä olen niellyt toisten törkeyttä ja saanut lopulta itse sen kaiken syyttömänä naamalleni. Se ei voi olla mitenkään tavallista ihmisen elämää, ympäristöhavaintoni toteaa, ettei kaikki kärsi tällaisesta kohtelusta, toiset ovat suorastaan niitä maailmankaikkeuden suosikkilapsia, joilla elämässä kaikki aina onnistuu, uusia ystäviä saavat aina vain astumalla huoneeseen, heillä on hyvä arpaonni ja heidät valitaan automaattisesti voittajiksi, he syntyvät varakkaaseen ja onnelliseen perheeseen, he kuuluvat aina porukan kermaan ja he ovat onnellisia, koska heillä on kaikki niin hyvin kuin olla voi. Sitten on meitä maailmankaikkeuden äpäriä.. Kaikesta siitä vähästä minkä olen itselleni saanut, olen maksanut kivuliasta hintaa.. Vaikka tekisin mitä, olen aina oleva arvottomampi muiden silmissä!
Kai minussa on joku huono energia.. Yksinäisyyteen tottuneena, keski-iän kynnyksellä, ihmettelen, kuka minut kirosi jo pienenä..
Todennäköisesti asiaan vaikuttaa juuri tuo ympäristö mihin syntyy ja tietenkin geenit ja temperamenttikin jonkun verran. Sitten kun koko elämä on ollut taistelua sitä alkaa suhtautua asioihin ja ihmisiin tietyllä tavalla ja alkaa toteuttamaan itseään toteutuvaa ennustusta. Tiedän kokemuksestakin. Jotenkin uskoisin sen liittyvän energiaan, joka ei siis liity mitenkään mihinkään uskontoihin.
Tietenkin jotkut ihmiset antavat toisen ulkonäön vaikuttaa liikaa omaan mielipiteeseensä siitä toisesta. Ulkonäkö kun ei korreloi luonteen kanssa mitenkään. Kaikennäköisiä kaikenlaisella luonteella löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon nähty vaivaa keksittyyn tarinaan, eikä siinä mitään, saahan tänne kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskon kirouksiin. Tutustu ap vaikka tähän kirjaan: https://www.booky.fi/tuote/dmitri_sergejevitsch/vapautuminen_deir_energ…
New Age on henkivaltojen touhua, kuten ovat mahdolliset kirouksetkin.
Aloittaja ei tarvitse noituutta ja taikuutta elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeilin sellaista seurakunnan (papin) kanssa juttelua vaikeassa elämäntilanteessa, mutta valitettavasti tämä henkilö läksi jonnekin muualle hommiin kesken keskustelun. Ja siihen se "tuki" sitten jäikin. On se kumma kun uskontokin hylkää ihmisen ja kiltisti olen maksellut verorahoja seurakunnalle monta vuotta vaatimatta mitään vastineeksi...
Hait kyllä apua ihan oikeasta paikasta, mutta tuo henkilö ei ollut taidollinen sinua auttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehillä joilla on Isot Munat on parempi onni, he saavat parhaat työpaikat, kauniimmat naiset, lottovoitto, ym. Miehet joilla on pienet Munat kaikki menee perseelle. Mulla on surkean pienet Munat, mulla ei ole mitään, kaikki epäonnistuu. Siskoni mies on hirmu Isot Munat, se saa rahaa piereskelystä, hän hakkaa vaimonsa ja lapsiaan, vaimo tekee ruokaa ja antaa panna. Jumala rakastaa isomunainen miehet
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta saakka olen nähnyt miten jotkut ovat kaikenlaisissa tilanteissa jotenkin "parempia ja arvokkaampia".. Ihmiset jotenkin vierasti minua jo kouluiästä lähtien, tai en tiedä mitä sanaa käyttäisin.. Sen kuitenkin huomasin selvästi, että en ollut kovin pidetty, vaikka käyttäydyin niin hyvin kuin suinkin mahdollista sekä olin kiltti ja vilpitön lapsi. Olen kuitenkin aina ollut siisti ja perusasiallinen, eli mistään sottaisesta yleisvaikutelmastakaan ei voi olla kyse. Totuin siihen, että en saa tukea vääryyttä vastaan keneltäkään, mutta olen nähnyt lukemattomia hetkiä kun toisia puolustetaan pienestäkin asiasta.. Aikuisiällä hämmennyin, kun kerran yksi sivustaseuraaja ilmaisi olevansa pahoillaan saamastani kohtelusta eräässä tilanteessa.. Niin ei todellakaan käy minulle usein! Ihmiset näkevät minussa jotain todella vastenmielistä, en ole kelvannut oikein minkäänlaisena.. Minua vastaan aletaan herkästi kilpailemaan, ihmiset suhtautuvat minuun l
Tämä olisi voinut olla minun kynästäni! Vaikka olen aina se b-luokan ihminen niin en ole antanut periksi, nyt teen tohtorikoulutusta ja tuntuu että jopa akateemisessa maailmassa painaa (kauppis) enemmän puoluetausta, ulkonäkö, kuuluisuusaste (vanhempien, suvun) ja sosioekonominen tausta. Sitten heitä jotenkin kiusaa ja kaihertaa, että minä pärjäänkin, vaikka käytöksensä mukaan olen lähinnä muun väen palvelija. Välillä on ihan pimeä olo, kun yhteisössä olen tuollainen piika, mutta muualla saatan olla arvostettu puhuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa kirouksessa olla perää niin epäonniselta tuo kuulostaa. Sanoit et uskovasi kirouksiin mutta tapahtuneiden perusteella sanoit pitäisikö alkaa uskoa? niitä on noitia ja loitsijoita jotka tuollaisia kirouksia saattaa langettaa. Et varmaan ole uskova mutta suosittelen sinua lukemaan jo edesmenneen saksalaisen Kurt Koch-nimisen okkultiikan aluetta tutkineen kristityn kirjallisuutta. Kirjoissaan hän esittää satoja dokumentoituja tapauksia, joukossa myös kertomasi kaltaisia joissa taustalla oleva kirous johtanut vaikeuksien ja epäonnistumisten kierteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Voisitko tavata esim papin joka poistaisi kirouksen?
Junkkaala? Mutta se liittyy riivaukseen. Häneltä voisi kysyä neuvoa, minä hän pitää? Jos muistin nimen oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muillakin on vähän vastaavia kausia ja vuosia. Toivottavasti ei enää. Mutta jos reseptiä yrittää uusia, sekin menee estoon. Välimatkat. Turhaa stressiä.
Jos Ap tai joku muu tarvitsee:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-paasta-minut-pahasta-pappi-lea-kujan…
Lea rukoilee juuri Eero Junkkaalan kanssa.
Kerran hain yhteen koulutukseen ja en päässyt sinne ja silloin ajattelin että huonoa tuuria ja olin masentunut. Siitä tuli välivuosi töistä sekä opiskeluista. Hain toisena vuonna uudestaan ja pääsin ja lopulta kävi niin että olin todella onnellinen että pääsin juuri sinä vuonna sinne koska se oli todella antoisa opiskeluvuosi mahtavassa luokassa. Joten lopulta se huono tuuri olikin hyvää tuuria. Joten olen tullut siihen lopputulokseen että huono tuuri itseasiassa voi avata vielä paremman mahdollisuuden parempaan juttuun. Tajusin tämän vasta koulutuksen jälkeen ja tyytyväinen että joku osaa suunnitella itseäni paremmin....