Ainaiset kotiäidit/rouvat

kun tarpeeks kauan on kotona.

No tunnen joitain oikeasti varakkaita kotirouvia, joiden lapset jo isoja. Heillä on harrastuksia, matkustelevat, tapaavat toisia samalla tavalla eläviä. Elävät niin kuin me muut lomalla. Mikäs siinä. Ei itsellenikään kyllä kotona tylsää tulisi muutamaan vuoteen. Ei monenkaan työ sinänsä ole niin kiinnostavaa, että sitä viitsisi tehdä, jos ei ole pakottavaa tarvetta. Ei omanikaan.

Eikä nämä kyllä itse tee edes niitä kotitöitä. Palkattu siivooja siellä kykkii.



3

Tää on ristiriitasta koska suurin osa kuitenkin valittaa kun lomat loppuu, tai koska se loma alkaa. Eli oikeasti muutkin haluais olla kotona, mutta niillä ei ole varaa.



Itse harrastan käsitöitä, lukemista, avoimen opiskeluja (huvikseen, en ole valmistumassa), kuvataiteita ja liikuntaa. Tapaan paljon ystäviä. Ei ole tekemisen puutetta.

että ystäväni ei ole rikas, hyvin toimeentuleva miehen tuloilla, mutta näitä rikkaita ystäviä joiden kanssa käydä golffaamassa ja ostoksilla ei ole.

Miten suht nuori nainen ei halua työtä eikä uraa?

Ehkä sitten kun ikää reilut 50 v ja töitä paiskittu, mutta kotiin nuorena - no thanks.



Entäs kun parisuhde joskus kuoleekin ja nainen jää yksin, ei koulutusta eikä työtä.

eikä mulla ole kotona tylsää. Päinvastoin, en ehdi enkä jaksa toteuttaa kaikkea, mitä haluaisin.



Osaksi luulen sen johtuvan siitä, että olen hieman introvertti ihminen. Introverteillä on kuulemma todella rikas "päänsisäinen maailma", vaikka istuisi hiljaa tyhjässä huoneessa yksinään, käy mielessään läpi niin paljon asioita että ei ole tylsää laisinkaan.



Mun elämä tuntuu tosi täydeltä ja jopa kiireiseltä, vaikka olen yksinäni kotona, tekisin vaan kotityöt ja kävisin kaupassa, ja miettisin sitä mitä haluan tehdä tai ylipäätään kaikkia elämän ja maailman asioita. (toki mulla on myös kavereita joita tapaan, ja harrastuksia).



Kun käyn kaiken tämän lisäksi kodin ulkopuolella töissä, se uuvuttaa minua.



Tällä tavalla tämä vaan mun kohdalla on.

Nyt kotona melkein 15 vuotta ja nuorinkin on ollut jo monta vuotta koulussa. Ei olla rikkaita, mutta tullaan hyvin toimeen. Mä tykkään olla kotona. Iso talo, joka on sisustettu viihtyisäksi ja kesäisin ollaan merenrannalla mökillä. Toki on kausia, kun tuntuu ettei ole tekemistä, mutta ne menevät nopeasti ohitse. Itse olen alkanut miettimään, että kehtaanko olla kotona vielä silloinkin, kun lapset ovat yläasteella ja osa ehkä jo muuttanut opiskelupaikkakunnalle. Omasta ja miehen puolesta hyvinkin, mutta toisten ikävä arvostelu hieman himmentää tätä kotirouvuutta.

On kyllä totta, että aika moni alkaa elämään vain työpaikallaan: kaikki kaverit on työkavereita, hauskaa pidetään työpaikan kekkereissä, käydään työporukalla urheilutapahtumissa jne.



Miksei kaikkea tota voi tehdä omien kavereidenkin kanssa?

tai ainakaan mä en ole sellaisessa työpaikassa vielä koskaan ollut