taas tuosta samasta aiheesta " hoitoon tai ei" kun vauva syntyy....

Jos tuota jatkuvuutta mietitään, niin tietenkin itse voisin pitää isomman lapsen (siis yli 4v) hoidossa pikkusisaruksen synnyttyä, jos olisi ollut hoidossa ja hoito jatkuisi heti äitiysloman jälkeen. Täten hoito toimisi " kerhona" , mutta todellakin vain 2-3kertaa viikossa n.3h ajan (mitä kerhot ovat)! Ei siis pidempiä päiviä. Kyllä tuo " oikea" kerhoaika riittäisi. Täällä palstalla kun verrataan osapäivähoitoa (juuri 3päivää viikossa tai 5h päivässä " kerhomaisena" ). Meillä tuo ajatus tosin on kaukaa haettua, sillä hoito kun ei ole edes edessä.



Päivähoidossa tuntuu " kaunistelulta" että puhutaan kaverisuhteista ja pysyvistä aikuissuhteista! Kyllä meillä pysyviä kaverisuhteita on vapaa-aikana ja pysyviä aikuissuhteita on vanhemmat ja sukulaiset! Lisäksi päivähoidossa aikuisten aika ei aina riitä niin hyvin kaikille lapsille, päivähoitohenkilökunnassa on muutoksia, kuten myös hoitolapsissa. Eli näistä suhteista kun puhutaan, niin otetaan todellisuus käteen. Meillä kotihoidettujen lasten pysyviä kaverisuhteita pidetään yllä näkemällä samoja kavereita vuodesta toiseen (esikoisella muuton jälkeen näemme säännöllisesti vielä vanhoja alle 1v:na tutustuttuja kavereita). Lisäksi yritän sopia näkemisiä/leikkiseuraa lapsillemme niiden lasten kanssa, joiden kanssa lapsemme tulevat menemään samalle luokalle (eli oman asuma-alueemme samanikävuoden lasten kanssa) ja luoda näin lapsillemme kaverisuhteita, jotka olisi tarkoitus jatkua toivottavasti läpi koko kouluiän. Kotonaolevien lasten kaverisuhteet on siis mahdollista luoda pitkällä tähtäimellä varsin pysyviksi! Meillä siis väittäisin että kaverisuhteet ovat pysyvämpiä kuin monella hoidossa olevilla, kaveruussuhteet kun eivät perustu vain hoitoon... Samalla pystyn opettamaan kotona oleville lapsille miten yhteydenpito kavereiden kanssa toimii, niin että lapsetkin ovat aktiivisia. Ja kertoisiko joku fiksu miksei näitä hoitokavereita voisi mahdollisesti nähdä vapaa-aikana ja siten itse ottaa aktiivista otetta näihin pysyviin kaverisuhteisiin?



Kyllä kai alle kouluikäiselle (ja pienelle koululaisellekin) koti ja vanhemmat ovat kuitenkin tärkeitä ja ensisijaisia. Suhde omiin vanhempiin kun luo varsin isolta osalta pohjan elämälle ja sisarukset myös. Itse ainakin koen kodin kasvatusvastuun tärkeämmäksi kuin hoidon ja kavereiden. Eli tässä jokin tärkeysjärjestys.



Ja mitä tulee tuohon yhteen köyttä vetämiseen, niin en todellakaan tajua miksi minun pitäisi olla kaikkien pienten lasten äitien kanssa samaa mieltä. Miksi minun pitäisi maksaa toisten lasten (turhan) hoidon vuoksi ylimääräistä kunnallisveroina. Kertoisiko joku hyvän syyn? Tuon rahan voisi laittaa myös johonkin muuhun lasten kannalta tärkeään toimintaan (edelleen kannattaisin näitä erityislapsia ja pienempiä ryhmäkokoja!).

Se, kuinka paljon hoidossa jatkettaisiin riippuu tietysti lapsen ja perheen tilanteesta. Itse olen tällä hetkellä kotona 7 kk ikäisen kanssa ja 4-vuotiaamme käy päiväkodissa n. 6 tunnin päivän 2-3 kertaa viikossa ja valittaa joka ikinen viikko, kuinka hän ei saa käydä yhtä paljon päiväkodissa kuin isoveli eskarissa.... Siitä huolimatta minusta tuntuisi hullulta viedä hänet sinne päiväkotiin useammin - tuo edellämainittu kun on suunnilleen se aika, jossa saan hyvin hoidettua vauvan kanssa kahdestaan omat työni (väitöskirjahommia ym.), kauppareissut ym.



Ja meillä tietysti on ollut koko ajan se tilanne, että vanhemmat palaavat töihin vanhempainloman loputtua. Kolmosemme syntyi huhtikuussa ja jäin kotiin siis jo helmikuussa. Jos olisin ottanut lapset pois päiväkodista, niin 4-vuotias olisi päässyt kerhoon vasta syyskuussa (jos silloinkaan, kaikki eivät pääse), koska kesken toimintavuoden täälläpäin ei oteta lapsia kerhoon. Ja sitten tammikuussa olisi ollut edessä taas sopeutuminen päiväkotiin - sulaa hulluutta sanon minä!



Lienee perhekohtaisia eroja siinä, miten lasten kaverisuhteita voi ylläpitää. Me asumme suuren kaupungin laitamilla, kavereita ei ole lähistöllä. Päiväkotiin on matkaa 10 kilometriä ja päiväkotikavereiden luo ilmeisesti saman verran. Emme tunne oikeastaan ketään päiväkotikavereiden vanhempia. Esikoisemme kutsui synttäreilleen viime keväänä 5 päiväkotikaveria, joista yksi saapui paikalle. Omia lapsiamme ei ole koskaan kutsuttu päiväkotikavereiden luo, eikä mitään muitakaan yhteydenottoyrityksiä ole ollut. Tervehtiäkin saa viedessä ja hakiessa lähestulkoon yksinään eikä päiväkodin juhlissa kukaan puhu mitään...



Omilla tuttavillamme ei juurikaan ole samanikäisiä lapsia, joista olisi lastemme kavereiksi. Ainoastaan yhdestä sukulaisperheestä löytyy yksi samanikäinen lapsi ja hänen kanssaan lapsemme ovat jonkin verran tekemisissä. He ovat kuitenkin luonteeltaan kovin erilaisia, joten mitään kovin lämmintä ystävyyssuhdetta ei ole syntynyt - lähinnä leikkivät keskenään silloin kun muita vaihtoehtoja ei ole. Perhekerhossa ja puistossa olen yrittänyt käydä lasten kanssa nyt kun olen kotona, mutta niissä on pääosin pienempiä lapsia, joista ei oikein ole kaveriksi lapsillemme.



Väittäisin siis, että lastemme kaverit ovat lähes yksinomaan päiväkotikavereita eikä muita vaihtoehtoja ole juuri ollut. Yhteydenpito näihin kavereihin ei tässä tilanteessa onnistu kuin lapsen ollessa päiväkodissa hoidossa. Itse en keksi myöskään juurikaan mitään realistista vaihtoehtoa vaikuttaa asiaan. Mielestäni olisi täysin kohtuutonta lapsia kohtaan ottaa heidät pois päiväkodista vain jotta kunta säästäisi rahaa! Jos lapsi viettää viikon 168 tunnista n. 15 (9%) päiväkodissa ja loput vanhempien kanssa niin mielestäni se ei ole kohtuutonta ja kodin ensisijaisuus lienee itsestäänselvää eikä tärkeysjärjestys ole epäselvä.



Jos teillä tilanne on parempi, niin kannattaisi olla onnellinen tilanteesta, eikä syyttää ja vainota muita!





Yhtä köyttä vetämisen tärkeyttä puolustan edelleen tiukasti. Erityislasten parempi hoito tai pienemmät ryhmäkoot eivät ole mitään todellisia vaihtoehtoja (eskari-ikäisen erityislapsen vanhempana tiedän, että kunnan päiväkotisäästöt ovat näkyneet eniten nimenomaan erityislasten avustajaresursseissa). Lapsiperheet kilpailevat koko ajan ja yhä tiukemmin rahoista muiden ryhmien kanssa. Jos päivähoidosta säästetään, niin raha tuskin näkyy muissa lapsiperheiden palveluissa, vaan huomattavasti todennäköisempää on, että se siirtyy kiinteistöveron alennukseen, vanhusten palveluihin, terveydenhuoltoon tai kunnallisveron alentamiseen - tärkeitä asioita kaikki toki, mutta jokaisen kannattaisi kuitenkin ehkä ajaa oman ryhmänsä etua, koska kukaan muu ei sitä puolestamme tee. Kunnalla on aivan liikaa lakisääteisiä velvollisuuksia hoidettavana jotta voisi edes uneksia mistään " ylimääräisestä" .



Tämän asian esille nostaminen on poliitikkojen selvää " hajoita ja hallitse" -politiikkaa: Usutetaan pienten lasten vanhemmat toistensa kurkkuun, jolloin heidän etujaan voidaan näppärästi leikata. Jos edes kaikki lapsiperheet eivät kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta tai kotihoidontuen nostamista, niin silloinhan niiden täytyy olla turhia! Jos kaikki työssäkäyvät vanhemmat kannattaisivat kotihoidontuen nostamista ja kaikki kotonaolijat subjektiivista päivähoito-oikeutta niin voi olla, että lapsiperheille liikenisi koko kakusta suurempi osa. Valitettavasti tuo hajoita ja hallitse -politiikka on tuottanut aika hyvää tulosta.





Pahin ongelma (kuten aiemminkin totesin) minusta tässä on kuitenkin se, että puhutaan sekaisin lasten parhaasta ja taloudellisista seikoista. Jos halutaan verorasitusta pienemmäksi viemällä palveluita lapsiperheiltä, niin minusta pitäisi selkeästi myöntää, että tavoite on säästää ja karsia palveluita, viis lapsen parhaasta. Jos sitten puhutaan lapsen oikeuksista ja parhaasta, niin pitäisi myöntää, että joskus lapsen paras vaatii lisäinvestointeja eikä säästämistä ja että nämä ratkaisut ovat hyvin pitkälle yksilöllisia. Yksilöllisten tilanteiden huomioiminen vaatiii pikemminkin lisäresursseja ja tilannekartoituksia kuin yksisilmäsiä määräyksiä.

" nipo:

Minusta 2-vuotiaan laittaminen uuteen hoitopaikkaan kakkosen syntyessä on väärin - mutta ihan yhtä väärin on repiä innokas 5-vuotias mieluisesta hoitopaikasta joko kokonaan kotiin tai uuteen kerhoon (josta sitten vähän ajan päästä taas uuteen hoitopaikkaan."

Pakko vastata tähän että en todellakaan aio tehdä päätöksiä sen perusteella mikä tuntuu hyvältä pelkästään minulle vaan otan huomioon monta asiaa.

Ensinnäkin en laita esikoista hoitoon heti vauvan synnyttyä vaan osa-aikaisesti ennen syntymää, toiseksi hoitoa tulee olemaan vain pari kuukautta, kolmanneksi tiedän poikani niin hyvin että uskallan sanoa hänen viihtyvän hoidossa erittäin hyvin (paremmin kuin kotona väsyneen ja imettävän äidin kanssa) ja JOS ei viihdy niin sitten muutetaan suunnitelmia. Eli katsotaan asioita sitä mukaa kun ne eteen tulevat.

Pääsyy hoitoon viemiselle on esikoisen etu. Että äiti jaksaa antaa hänen tarvitsemaansa huomiota kun on päässyt " vauvarytmiin" kiinni.

Ja jokainen tekee niin kuin omalle lapselleen on parhaaksi, sitä on muiden vaikea mennä sanomaan.

Rianna

Viestini ei ollut millään tavalla osoitettu sinulle, enkä muista edes lukeneeni aiempaa viestiäsi. Toteamus oli tarkoitettu vain selventämään asian laajuutta ja monia eri tilanteita - ottamatta kantaa yksittäistapauksiin.



Härtsyykkerit sentään - taas tuli muistutus siitä, kuinka nettikeskusteluissa ihmiset tulkitsevat ja lukevat viestejä ihan villisti ja ties millä tavalla!!!



Pitäneepä taas jatkossa kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että laveasti kierrellen ja kaarrellen selvittää joka sanansa ;)

eli hän käsittääkseni haluaa viedä esikoisen pariksi kuukaudeksi hoitoon selvitäkseen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa vauvan ensikuukaudet. Talvivauvan ollessa kyseessä ulkoilut esikoisen kanssa voivat jäädä vähiin, aikataulu lapsilla ei käy yksiin, vauva huutaa yöt, äiti on väsynyt jne...



Meillä kakkonen syntyi viime tammikuussa esikoisen (huono nukkumaan) ollessa 2.5 v, hän oli ollut vuoden perhepäivähoitajalla ja olisin halunnut jatkaa hoitopaikassa johonkin huhti-toukokuulle, mutta paikkakunnalta muuton vuoksi se ei ollut mahdollista. Meillä isä on työmatkoilla useita viikkoja putkeen ja kun on 7 viikkoa nukkunut keskimäärin 5 tuntia vuorokaudessa noin 45 min pätkissä (yli 2 tunnin unijaksoa ei tuona aikan ollut), alkaa ajatus vähän vahvemmaltakin heittää. Siinä kyllä olisi lepohetket vauvan piväunien aikaan olleet tarpeen. Ei siinä esikoisellakaan mitään herkkua ollut.



Eli jos tietää perheensä tarpeet niin miksi ei voisi tukeutua päivähoidon apuun vauvan ensi kuukausina.



Ihan toinen keskustelu sitten pitäisi käydä aiheesta ' miten auttaa väsyneitä äitejä?' ja tässä tosiaan tarkoitan väsyneitä, neuvolan masennuskyselyssä sain vaivaiset 8 pistettä. Itsekin tiesin, että väsymykseni johtui unenpuutteesta ei masennuksesta, mutta missään ei nähdä tarpeelliseksi auttaa väsynyttä, puhutaan vaan masennuksesta. Mutta olen sitä mieltä, että tuollainen väsymys on yhtälailla vaarallista. Monet kerrat olen jälkeenpäin miettinyt viime kevättä ja ihmettelen, ettei mitään vakavaa sattunut ja lapsetkin näyttävät jotakuinkin selväjärkiseltä sen jäljiltä. Mutta vieläkin olen sitä mieltä, että neuvolan kautta pitäisi näissä tilanteissa järjestää äidille kodin-/lastenhoidon apua, äiti ei siinä mielentilassa itse siihen kykene. Minulle neuvolassa neuvottiin että:' kun tulee rauhallinen hetki niin yritä levätä, äläkä ainakaan ala siivoamaan.' No minä tietysti kysyin siihen, että montako viikkoa sitä on sopivaa olla siivoamatta?

Teille tuo subjektiivinen päivähoito-oikeus näyttää olevan tärkeää. Minä taas olen sitä mieltä että esim. avoimet päiväkodit, kerhot, virikeryhmät, kotihoidontuki ym. kaipaisivat lisää panostusta. Nämä juuri mahdollistaivat enemmänkin lasten hoitamisen kotona ja auttaisivat myös teidän laisianne perheitä joilla ei kavereita ole lapsille. Siten haluaisin sitä rahaa eri asioihin kuin sinä! Ei mahdu kaaliin miksi pitäisi panostaa rahaa päivähoitoon niiden lasten osalta jotka voidaan hoitaa kotonakin, sitä voisi pikemminkin panostaa kotihoidontukemiseen ja vanhempien jaksamiseen kotona!



Meillä näiden kavereiden löytäminen lapsille ei ole ollut vaikeaa. Edellisessä paikassa missä asuimme lähimmät kaverit asuivat yli 10km päässä, mutta kyllä näkeminen onnistui. Muutettuamme kavereita on lähellä, mutta vaati kyllä minulta todella aktiivista tutustumista lasten vanhempiin - ei kukaan tullut minullekaan puhumaan tai tervehtimään, mutta kummasti sitä tutustuin näihin vanhempiin kun vaan systemaattisesti yritin. Olen sitten kutsunut näitä lapsia joiden kanssa lapsemme leikkivät meille leikkimään. Meillä myös kyläilykutsuja ja varsinkin synttärikutsuja on tullut lapsille (vanhempi lapsemme oli kutsuttu lähes jokaisen kerhokaverinsa synttäreille). Ja myös monet vanhemmat ovat sanoneet että ottavat ilomielin lapsemme heille leikkimään. Meillä ei siten tuollaista kaveriongelmaa ole samassa mittakaavassa kuin teillä. Meillä on myös joillain kavereillani melko samanikäisiä lapsia ja olen saanut lastemme kavereiden äideistä kavereitani. Tosin joitakin kavereitteni lapsia välttelemme (tai olemme vältelleet) näkemästä, koska muutama lapsi käyttäytyy inhottavasti.



Teillä uskon että erityislapsen osalta tilanne hoidontarpeen osalta voi olla eri kuin meillä esikoisen osalta. Meillä kun esikoisen eskari 4h päivässä on minusta täysin riittävä ja jopa vähän raskastakin toiminnaksi. Lisäksi sitten vain nähdään kavereita ja ollaan perheen kanssa. Meilläkin 4v kaipaa välillä lisää puuhaa (käy 2krt viikossa kerhossa 3h kerrallaan), mutta sitten ulkoilemme, käymme kirjastossa, järjestelen kyläilyjä ja käymme perhekerhossa (jossa myöskin selkeästi nuorempia, mutta muutaman kerran olemme törmänneet jo sopivan ikäisiin leikkikavereihin, mutta osittain perhekerhossa käymme laulu- ja askarteluhetkien vuoksi). Lisäksi 4v:lle riittää kauppareissut äidin kanssa ja muu yhteinen perheen kesken touhu. Meillä sanoisin että 6h hoitopäivä olisi ehdottomasti liian pitkä 4v:lemme, jos kerran kotonakin voi olla. Kaverien kanssa leikkimiseen riittää yleensä pari tuntia, jos on pidempi aika, niin näkyy tietynlaisena väsymisenä. Myöskin vanhemman esikoululaisen osalta reilu pari tuntia putkeen kavereiden kanssa on aika riittävä ja sen jälkeen on hyvä olla kotona rauhoittumassa.



Meillä siis aika samanikäiset lapset ja aivan eri käsitys ja tilanne. Meillä olen vakuuttunut että kotona olo on lapsillemme parasta. Sinä ilmeisesti olet vakuuttunut että hoito on teille lapsille paras vaihtoehto?

Eiköhän ala olla selvää, ettei tästä asista koskaan päästä yksimielisyyteen eli että ei tästä koskaan kaikki ole samaa mieltä. Ja miksi pitäisi? Perheitä, ihmisiä ja tarpeita kun on erilaisia. En tajua tätä vanhaa DDR-meininkiä, että kaikkien pitäisi tehdä samalla tavalla, koska on olemassa vain yksi totuus ja oikea tapa! Ei se ole niin.



Samalla lailla 70-luvulla käskettiin imettämään 4 tunnin välein (ei tiheämmin), koska tietenkin kaikille vauvoille on olemassa yksi, oikea imetystapa ja tietenkin kaikki vauvat on samanlaisia ja toimii samalla tavalla. Ja miten naurammekaan tälle asialle nyt. Ehkä 30 vuoden päästä vihdoin ymmärretään se, että perheet ovat erilaisia eikä päivähoidossa vai ei -asialle ole yhtä, oikeaa ratkaisua vaan se on perhekohtainen, kuten imetyskin on lapsentahtista.



Sitä paitsi huvittavinta on, että ihmisten mielipiteet vaihtelevat näissäkin asioissa. Yleisesti kuulee, että lapset pitäisi hoitaa kotona, mutta (ja tämänkin olen joskus aiemmassa keskustelussa maininnut) monille kun selviää, että olen korkeasti koulutettu niin sitten tulee se ääni kelloon, että mitä sinä kotona luuhaat, miksi et mene töihin kun on tuollainen koulutus. Aivan älytöntä, kun mikään ratkaisu ei kelpaa.



Joten, tehkäämme omat ratkaisumme ja annetaan muiden tehdä omansa.

Toivoisin, että me kaikki ymmärtäisimme, että ihmisiä on erilaisia.



Meidän äitien jaksaminen on erilaista, meidän mielenkiintomme kohteet ovat erilaisia. Vaikka rakastamme varmasti lapsiamme yhtä palavasti ja olemme heitä kovasti halunneet, emme kaikki jaksa heitä yhtä paljon leikittää, askarteluttaa, tutustuttaa kavereihin eivätkä lapsemme jaksa samalla tavalla kaikkia asioita, sillä me ihmiset emme ole samanlaisia.



Tulee nimittäin sellainen olo, että jos ei ole " täydellinen" äiti (tulee muuten mieleen tästä vertauksesta nelosen täydelliset naiset -sarja) eli jos ei jaksa hoitaa kotona sekä vauvaa että vanhempia lapsia heille virikkeitä tarjoten ja tassu-unikouluttaen ja vain luomuruokaa laittaen kunhan ensin on 6kk täysimettänyt ja niin edelleen niin sitten on epäonnistunut. Eikö meillä epätäydellisillä äideillä ole sitten oikeutta teidän täydellisten mielestä hankkia lapsia? Eli jos ei jaksa lapsia hoitaa kotona niin miksi niitä sitten on hankkinut, niinkö?



Minä en jaksa kotona leikityttää ja askarteluttaa lapsiani kovinkaan paljon vauvanhoidon ohella, mutta jos se olisi intohimoni niin olisinkin varmasti lastentarhanopettaja tai vastaava. Kun en ole eikä se ole intohimoni niin sille ei voi mitään, mutta ei se haittaa. Olen hyvä äiti näinkin. Ei minun tarvitse olla samanlainen kuin joku toinen eikä sen toisen tarvitse olla samanlainen kuin minä olen, mutta olisi ihanaa, jos kaikki sen ymmärtäisivät. Mutta sittenhän meillä ei olisi maailmassa rasismia, jos ihmiset tämän tajuaisivat. Ja miten tulisimmekaan toimeen ilman niin mieletöntä voimavaraa....



No, vitsit vitsinä ja voimia meille kaikille äideille ja isille! Niitä tarvitaan.

Ilmeisesti et edes halua nähdä tilannetta muiden kuin itsesi kannalta etkä huomioida sitä, että ihmiset ovat erilaisissa elämäntilanteissa ja on erilaisia yksilöllisiä tarpeita.



Minusta on aika paksua, että pitkien kirjoitusteni jälkeen vain toteat, että " Meillä olen vakuuttunut että kotona olo on lapsillemme parasta. Sinä ilmeisesti olet vakuuttunut että hoito on teille lapsille paras vaihtoehto?" Et siis lukenut lainkaan, mitä kirjoitin?



Ilmeisimmin sinulla myöskin on aikaa lorvia lasten kanssa päivät pitkät - ihan kiva, mikäs siinä. Minä taas olen katsonut, että esimerkiksi väitöskirjan teko on järkevämpää vanhempainvapaalla, koska pystyn projektista huolimatta pitämään hoitoajat lyhyinä sen sijaan, että töissä ollessani tekisin vielä väitöskirjaa työpäivän päälle enkä ehtisi olla lasten kanssa käytännössä ollenkaan - ja se väitöskirja muuten hyödyttää myös yhteiskuntaa, joten sikäli yhteiskunnalle on järkevää maksaa lasten hoitopaikka ;)



No, pitkän viestini tarkoitus oli nimenomaan selventää sinulle, miksi avoimet päiväkodit, kerhot, virikeryhmät eivät ole mielestäni lapsillemme paras ratkaisu - sinä et sitä ilmeisimmin haluakaan ymmärtää vaan pelkkien taloudellisten seikkojen vuoksi olet ajamassa lapsiamme pois tutusta ja turvallisesta hoitoryhmästä epämääräisiin ja uusiin ryhmiin yhä uudelleen ja uudelleen....



Toki olen kiitollinen subjektiivisen päivähoito-oikeuden tuomasta mahdollisuudesta pitää lapsemme samassa kunnallisessa päivähoitopaikassa läpi päiväkoti-iän. Jos tätä mahdollisuutta ei olisi, niin olisin kuitenkin valmis maksamaan aika paljon siitä, että lapsemme saisivat olla samassa turvallisessa ja tutussa hoitopaikassa riippumatta siitä, mitä vanhemmat kulloinkin tekevät tai ovat tekemättä. En usko, että sellaista tilannetta olisikaan, että suostuisin raahaamaan lapsemme aina tilanteen mukaan eri paikkaan uusien ihmisten keskelle sopeutumaan yhä uudelleen ja uudelleen.



Vuosi sitten keskimmäisen sopeutuminen samassa päiväkodissa vaihtoon pienten ryhmästä isojen ryhmään (kavereita siirtyi samalla) vei yli puoli vuotta - en voisi edes kuvitella siirtäväni lasta tilanteen mukaan kerhosta avoimeen päiväkotiin ja taas uuteen päiväkotiin, perhekerhoon jne. On tietysti yksilöllisiä eroja siinä, kuinka sosiaalisia ja sopeutuvaisia lapset (tai aikuiset) ovat. Sinä ilmeisimmin olet kovin sosiaalinen ihminen ja lapsesi pystyvät helposti siirtymään uuteen paikkaan ja luomaan kontakteja. Meillä taas sosiaalisten kontaktien luominen on aina ollut vaikeaa ja pitkäjänteistä puuhaa sekä lapsille, että meille vanhemmille ja esikoisella on asian suhteen jopa diagnoosi. Minusta on valitettavaa, että et suostu näkemään tätä yksilöllistä vaihtelua ihmisten välillä.



On myöskin aika törkeää väittää, että isompaa lasta alle 20 tuntia viikossa hoidossa pitävät vanhemmat jotenkin laiminlöisivät kasvatusvastuunsa, hylkäisivät lapsensa tai olisivat itsekkäitä. Minusta itsekästä on sitäpaitsi myös se, että lapsille ei anneta mahdollisuutta luoda omia kontakteja ja olla ikäistensä seurassa, vaan marttyyrimäisesti heittäydytään lasten ainoiksi läheisiksi ihmisiksi. Kyllä yli 4-vuotias osaa ihan itse ilmaista halunsa olla päiväkodissa tai kotona jos hänelle vain annetaan tilaisuus siihen - en todellakaan veisi lasta väkisin päiväkotiin, mutta en näe myöskään mitään syytä kieltää lasta menemästä sinne muutamaksi tunniksi viikossa kun hän kerran haluaa (sen sijaan 4-vuotias vastustaa aina kynsin hampain perhekerhoon tai avoimeen päiväkotiin lähtöä, vaikka olemme käyneet niissä helmikuusta lähtien).



Minusta on valitettavaa, että et pysty katsomaan asiaa muulta kuin taloudelliselta kannalta ja että näet toiset lapsiperheet taloudellisina vihamiehinä. Lapsen hyvä hoito maksaa aina, toteutettiin se sitten kotona tai päiväkodissa ja minusta kaikkien vanhempien tulisi pitää kaikkien lasten puolta (myös silloin kun se maksaa). Valitettavaa on myös se, että työmarkkinaneuvottelujen tuttu silmänkääntötemppu (käännetään työntekijät tappelemaan keskenään rahanjaosta niin ei tarvitse korottaa kenenkään palkkoja) on onnistunut tässäkin asiassa ja erilaiset vanhemmat on saatu tappelemaan keskenään, jolloin kellään ei riitä energiaa tapella lisäresurssien puolesta. Oletkohan edes huomannut, että minä en ole missään vaiheessa vastustanut kotihoidontuen nostamista, avoimia päiväkoteja ja " virikekerhoja" ? En vastusta niitä, koska minusta pitää olla vaihtoehtoja ja yksilöllisten tilanteiden huomioiminen vaatii erilaisia mahdollisuuksia.

vaikka omaa kokemusta asiasta ei vielä edes löydy... Meillä kakkonen syntyy keväällä ja tuolloin vajaa 3-vuotias esikoinen otetaan pois perhepäivähoidosta. Syksyllä hän saa aloittaa seurakunnan kerhon (2x3 h/vko) jos itse haluaa.



Asumme pienessä taajamassa, jossa puisto on lähellä (vajaa 1 km) ja muita äippälomailijoitakin on, eli esikoinen pääsee tapaamaan myös ikäisiään. Lisäksi mulla on auto käytössä ja mummiloissa poiketaan ehkä jopa joka viikko, joten seuraa ja tekemistä saa niissäkin.



Näissä oloissa musta olisi hassua viedä esikoinen hoitoon sen perusteella, että hän tarvitsee virikkeitä. Mietitäänpä omaa lapsuuttamme, ainakin me 60- ja 70-luvulla syntyneet. Yhtäkään ei meistä ole viety hoitoon, kun pikkusisaruksemme ovat syntyneet, siitä olen varma. Silti meistä on tullut aika normaaleja virikkeellisiä tai virikkeettömiä aikuisia luonteidemme mukaan, eikö? =)



Erikoistilanteet taas ovat asia erikseen. Esim. tuttavani piti esikoisensa puolipäivähoidossa kakkosen synnyttyä, koska tuttavani ja miehensä ovat kuulovammaisia, esikoinen taas normaalisti kuuleva. Jotta lapsi ei unohtaisi juuri oppimaansa puhekieltä, oli tämä ratkaisu varmasti ainoa oikea. Toinen tuttava laittoi esikoisen uudelleen (puolipäivä)hoitoon, koska kakkonen huusi 5 kk koliikkia ja äidiltä loppuivat voimat. Jne.



Mutta kuten tuhannesti jo todettu, eiköhän jokainen tee niin kuin kokee omalle perheelleen sopivaksi! Tämä on meidän perheen ratkaisu ja toisille sopii toinen tapa. Mitä tulee subjektiiviseen hoitopaikkaoikeuteen, kuten joku muukin totesi, niin niin kauan kuin työssä olevien vanhempien lapsille riittää hoitopaikkoja, asia on pihvi - jokainen käyttäköön oikeuttaan tapansa mukaan. Mutta jos asia alkaa mennä siihen kuten uutisten mukaan joissain kunnissa jo nyt, että lapsia käännytetään aamulla tarhan ovelta pois, koska paikat ovat täynnä, täytyy lakiin tehdä muutos...

Teillä lasten kannalta tuo hoitopaikan jatkuvuus on varmaan tarpeen kun töihin ja hoitoon meno on edessänne pian. Eli ymmärrän ettei teillä nuo kerhot ja avoimet päiväkodit olisi paras ratkaisu - jollain toisella nämä tosin voisivat olla hyvä vaihtoehto hoidolle. Silti ensimmäisessä viestissäsi silmään otti tuo 3päivää viikossa hoitoa 4v:lle, joka minusta oli aika liioittelua. Nyt kun selitit että teet väitöskirjaa, et ole " vain" kotiäitinä, niin hoitoaika voi olla ymmärrettävämpää. Muuten halusin " näpäyttää" täällä kerhomaisena puhutusta hoidosta (kun hoitovaihtoehtona on tarjottu 3päivää viikossta tai 5h päivässä)! Kerhot kun eivät kestä kuin maksimissaan sen 3h parina päivänä viikossa. Lisäksi liian usein äidit vetoavat siihen että hoidossa on kavereita, mutta eivät sitten voi lasten kotona ollessa tehdä asian eteen itse mitään. Se kun mielestäni on osa kotiäitiyttä ja selitin miten meillä tuo toimii.



Jep minulla on aikaa lorvia päivät (varsinkin kun lapset eivät ole hoidossa). Meillä kun opiskelin ensin ja olin vakituisessa työsuhteessa ennen kuin lapsia haluttiin. Työpaikka odottaa kunhan joskus palaan töihin. Lisäksi onnistun tekemään kauppareissut myös kaikkien lasten kanssa. Ei minulla ole mitään syytä miksi lapsten pitäisi olla hoidossa. Meillä olen edelleen vakuuttunut että meidän lapsille parasta on kotihoito. Teillä ilmeisesti hoitoon meno on pakollista kun sinun on palattava töihin? Tämän väliajan ymmärrän että haluatte pitää hoitopaikan. Kaikilla muilla ei vain ole sama tilanne, joillain jotka hoitoa isommalle lapselle ajattelevat, saattaa lapsi olla vasta2-3v ja äiti aikoa olla pidemmän aikaa kotona ja luultavasti kovin moni muu ei tee väitöskirjaa samalla tai opiskele ja hoitoaika voisi olla siten lyhyempi ja pienemmille lapsille sitä ei tarvittaisi. Yleensä syy miksi hoitoa tarvitaan on ÄIDIN jaksaminen, harvoin puhutaan lapsesta. Sitten enintään perustellaan että lapsi haluaa hoitoon (voisihan tämän nähdä myös ilmiönä ettei lapsi viihdy kotona niin hyvin, niinkuin joku kirjoitti) - no kärjistäen voisi sanoa että haluaahan lapsi katsella videoitakin, syödä karkkia ym. ja aikuisen on sitten mietittävä mikä on lapselle parhaaksi.



Pääasiassahan tilanteista pitäisi lähteä lapsen parhaasta. Hoitoon menossa tämä olisi hyvä lähtökohta, mutta subjektiivista päivähoito-oikeutta voisi pienentää. Kyllä kotona pienempää sisarusta hoitavan äidin lapselle (jossei ole erityistarpeita tai äiti tee samalla töitä/opiskele) pitäisi riittää muutama tunti tai kerho. Ja itse näkisin että vanhempia pitäisi enemmän kannustaa hoitamaan lapsiansa kotona (ja tukemalla näitä kerhoja ym.), samalla tämä olisi myös halvempaa kunnalle! Tuntuuhan se jotenkin oudolle että kun äiti saa uuden lapsen, niin pelätään miten sitä jaksetaan ja pärjätään ja laitetaan isompi lapsi siksi hoitoon.

Insinööriäiti:

Muuten halusin " näpäyttää" täällä kerhomaisena puhutusta hoidosta (kun hoitovaihtoehtona on tarjottu 3päivää viikossta tai 5h päivässä)! Kerhot kun eivät kestä kuin maksimissaan sen 3h parina päivänä viikossa.

Eli meidän kunnassa 3-5 vuotiaille on KUNNAN puolelta vaihtoehtoina 4xvko (ma-to) 2.5 h/kerta kerho tai sitten tappelun jälkeen 10x/kk max. 5 h/pvä päiväkoti. Alun perin kunta yritti pakottaa sopimukseen, jossa 10x/kk ja kokopäiväinen. Eli itse en näe 4 v esikoisen kannalta olennaista eroa siinä, onko hän 2-3x/vko max. 5 h päiväkodissa vai 4x/vko 2.5 h kerhossa. Molemmat ovat maksullisia ja vain pk:ssa hän saa ruoan muun huvin päälle tuttujen kavereiden kanssa. Tämän lisäksi hän pääsee rakastamilleen satutunneille käydessään pk:ssa, mikä olisi mahdotonta kerhossa käydessä. (tuo 42 h/kk on laskettu siten, että kuukaudessa on keskimäärin 21.5 työ(arki)päivää, joten ma-to välejäkin on enemmän kuin 4).

Sitten on aivan eri asia nuo srk:n tarjoamat kerhot, joita on 1-3x/vko max 3h/krt.

MUTTA kuten sanottua, kukin taaplaa tyylillään, enkä halua tuomita ketään.

Meillä esikoisen kanssa yhden vuoden kokemus läheiseltä leikkikentältä (siis kävimme reilun vuoden yhteenmenoon ja varmasti olimme tuttuja kaikille) on se, ettei lapselle voi pakottaa kavereita. Koska muut hänen ikäiset tytöt olivat kavereita jo keskenään ja meidän tyttö kelpasi vain siinä tapauksessa kaveriksi, ettei muita ollut tarjolla, en näe mitään järkeä jatkaa sillä pohjalla. Pahimpana seikkana tässä oli se, että kun 2 tai useampi tästä " vanhasta" kaveri porukasta (tyttöjä) oli paikalla, sai täsmälleen saman ikäinen (siis 2.5-liki 4 v) tyttöni kuulla olevansa " vauva" , " tyhmä" , " paska" ja muuta yhtä mukavaa näiden tyttöjen suusta. Puhumattakaan jahtauksesta ja poisajosta ym. fyysisestä.

Varsinaiset kaveeraukset sitten hoidettiinkin autolla, mutta matkaa oli joka kaveripaikkaan 20-40 km.

Alat ilmeisesti vähitellen edes vähän ymmärtää¿



Itse asiassa meidän 4-vuotiaamme ei ole hoidossa 3 päivänä viikossa, vaan keskimäärin 10 päivää kuukaudessa, siis noin 2,5 päivää viikossa: joskus 2, joskus 3 ja usein on ollut myös niin, ettei ole ollut ollenkaan kun olemme ehtineet nyt matkustelemaan paljon ja lapset ovat myös olleet välillä isovanhempien luona. Kesälomaakin lapset pitivät 8 viikkoa. Hoitopäiväni pituutena olemme pitäneet n. 6 tuntia - jos on haettu aikaisemmin, niin siitä on tullut valitus, kun ei ehdi leikkiä tarpeeksi ja lapsi haluaisi itse asiassa olla vielä pitempään kun kaverit jäävät vielä leikkimään kun hän lähtee¿ Hoitopäivään sisältyvät myös päiväunet, eli yleisin hoitoaika on ollut klo 9-15.



Realiteeteistä antaa hyvän kuvan myös edellisen kirjoittajan viesti. Poliitikkojen ¿lasten parhaasta¿ lähtevän ajattelutavan huomaa parhaiten siitä, että päivähoidossa keskimäärin suhtaudutaan erittäin nihkeästi esim. osa-aikajärjestelyihin, koska ne ovat kunnalle kannattamattomia. Kunnanisät siis näkevät lapsen mieluummin kokopäivähoidossa kuin osapäivähoidossa, vaikka vanhemmat lapsen parasta haluaisivatkin. Lisäksi tilastot valehtelevat ainakin meidän kohdallamme: Esikoisellamme on päiväkodissa henkilökohtainen avustaja. Keväällä hoitoajat olivat kuitenkin niin vähäiset, että kunta meinasi evätä koko avustajan. Päiväkodin johtajan ehdotuksesta sitten sovimme lapselle paperilla pidemmät hoitoajat (ja myös maksoimme enemmästä hoidosta), jolloin avustajakin järjestyi. Todellisuudessa lapsi kuitenkin oli päiväkodissa haluamamme lyhyemmän ajan, mutta kunta pidettiin tyytyväisenä ja tilastojen mukaan lapsi siis oli kokopäivähoidossa ja äiti kotona - saivatpahan poliitikotkin saarnattavaa!



Eivätkä minunkaan päiväni muuten ole pelkkää väitöskirjan väkerrystä. Meillä on myös talonrakennusprojekti edelleen kesken, olen tehnyt myös työkeikkaa (tosin lapset ovat silloin olleet isän hoidossa eivätkä päiväkodissa) ja olen myös sairastellut niin, että todellisuudessa emme olisi millään selvinneet ilman hoitopaikkaa. Mutta tähän kirjoitteluun lähdin siis kuitenkin laajemmasta näkökulmasta kuin meidän perheen tilanteesta käsin.



Kyllä meilläkin hoidetaan tavalliset ruokakauppa-asiat lasten kanssa. Rautakaupasta kun vain on niin hankala tuoda esim. pitkiä lautoja lasten kanssa kun pitää kaataa penkit. Sitä paitsi monen rautakaupan lastauspiha on oikeasti vaarallinen paikka lapsille. Hoidan siis mielelläni sekä lasten vaateostokset, että varsinkin nuo rakennusjutut ilman lapsia, koska se sujuu huomattavasti näppärämmin ja helpommin: ipanat hermostuvat jos heitä kuskaa kaiket päivät laattakaupasta kalustekaupan kautta rautakauppaan ja vielä maalikaupan kautta kotiin. Minusta on nimenomaan heidän kannaltaan paljon parempi, että saavat olla rauhassa yhdessä paikassa (päiväkodissa).



Kun menen töihin, niin pieninkin menee hoitoon. Olemme kuitenkin aina pystyneet järjestämään työmme lomittain niin, että lapset ovat olleet hoidossa silloinkin vain keskimäärin 3 päivänä viikossa. Tavoitteena on, että jäämme molemmat osittaiselle hoitovapaalle ja sen lisäksi voimme järjestellä töitämme niin, että hoitoajat ovat lyhyet.







Subjektiivista päivähoito-oikeutta kannatan kuitenkin ihan yleisemmistä syistä. Kovin moni nykyvanhempi ei taida muistaa aikaa ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta. Silloin kunnilla oli huomattavasti vähemmän hoitopaikkoja kuin nykyisin ja kunnallisen hoitopaikan sai lähinnä sosiaalisilla perusteilla. Muut vanhemmat järjestivät lastensa hoidon miten kukakin: vaihtuvia hoitopaikkoja siellä, täällä, sukulaisia, mummeja, kummeja, ammattitaidottomia hoitajia ja koulutyttöjä¿ Vanhemmilla oli jatkuva huoli hoitopaikan saamisesta, säilymisestä ja laadusta.



Laki subjektiivisesta päivähoidosta PAKOTTI kunnat lisäämään päivähoidon määrää. Se antoi vanhemmille varmuuden ainakin jonkinlaisesta hoitopaikasta ainakin jossain tai edes mahdollisuuden valittaa jonnekin. Laki oli mieletön PARANNUS vallitsevaan tilanteeseen. JOS oikeus subjektiiviseen päivähoitoon purettaisiin, tilanne todennäköisesti palautuisi enemmän tai vähemmän entiseen malliin. Ei ole mitään takeita siitä, että säästyvät rahat käytettäisiin päivähoidon laadun parantamiseen tai kotihoidon tukemiseen. Pikemminkin on erittäin todennäköistä, että rahat päätyisivät jonnekin kunnan pohjattoman kaivon syövereihin.



On erittäin naiivia väittää tai kuvitella, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen lisäisi hoitopaikkoja tai ohjaisi hoitopaikat niitä ¿enemmän tarvitseville¿. Se yksinkertaisesti vain antaisi kunnille mahdollisuuden supistaa tarjontaa ja palveluja entisestään ja päiväkoteja lakkautettaisiin entistä kovemmalla tahdilla.





Tarveharkinnan toimimattomuuden taas olen huomannut lukuisia kertoja sekä työssäni että erityislapsen äitinä. Tarveharkinta tarkoittaa käytännössä sitä, että palvelut huononevat samalla kuin ne maksavat enemmän, ihmisiä palkataan pyörittämään byrokratiaa ja vähennetään varsinaisesta työstä, synnytetään valtava määrä paperia eikä kenelläkään ole enää valtaa tehdä järkeviä päätöksiä vaan kaikki vain kohauttelevat olkapäitään ja nostelevat käsiään - empaattisimmat taivastelevat. Jo tällä hetkellä päiväkodin johtajan on mahdollista puuttua tilanteeseen, mikäli jotkut vanhemmat käyttävät päiväkotia epäasianmukaisesti lapsen ¿säilytyspaikkana¿ ja se on minusta ihan riittävä tarveharkinta.



Jos ¿kotona olevat¿ vanhemmat (siis esim. apurahatutkijat, vuorotteluvapaalla uutta kotia rakentavat, aktiivisesti töitä etsivät työttömät, sairaslomalla syöpähoidoissa käyvät, yksityisyrittäjät,¿) velvoitettaisiin todistamaan hoitopaikan tarve niin siitä seuraisi valtava työmäärä muutenkin ylityöllistetylle sosiaali- ja terveyspuolelle (todistusten laatiminen). Vanhempien todistusten hankkimiseen ja anomusten kirjoittamiseen käyttämä aika olisi pois lapsilta. Todistukset ja päätökset pitäisi uusia määräajoin. Pitäisi luoda yhteneväiset kriteerit hoitopaikan saamiselle ja niistä tietysti puuttuisi aina poikkeustapaukset, jotka joutuisivat tappelemaan asian läpi joka tasolla. Ja jokaisella hylkypäätöksen saajalla pitäisi tietysti olla oikeus valittaa päätöksestä¿



Ja sitten tulisi tappelu siitä, missä lapset hoidetaan papereiden käsittelyn ajan. Nykyisellään esim. Kelan päätökset kestävät yli puoli vuotta ja mahdolliseen valitusrumbaan voi mennä vuosikausia vaikka kyseessä olisi hyvin yksinkertainenkin asia. Pahimmillaan lapsille ei tarjottaisi hoitopaikkaa, vaikka vanhemmat ehtivät mennä töihin ja jäädä uudestaan kotiin rumban aikana monta kertaa. Lopulta päätös tulisi samaan aikaan ylioppilaskokeiden tulosten kanssa.





No joo¿ kannusteista olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutta mielestäni subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei pidä mennä puuttumaan pitkällä kepilläkään - ja kaikkein vähiten asiaa pitäisi ajaa pienten lasten vanhempien!!!

Insiööriäiti oli sitä mieltä, että äidin huolehtiessa omasta jaksamisestaan, hän ei huolehtisikaan lapsiensa parhaasta. Kun siitä nimenomaan on kysymys. Meillä ainakin on molempien lapsien ensimmäiset 6 kuukautta olleet hirvittävää aikaa. Sitä tietenkin sitten voi kysyä, että mitä varten sitä sitten hankkii lapsia. Minä en kuitenkaan mittaa äitiyttäni 6 kuukauden perusteella vaan vuosikymmenien perusteella. Tuskin nuorempi lapseni on isompana kovinkaan iloinen, ettei hänen vauva-ajastaan ole paljoakaan muistoja tai muistikuvia jäljellä.



Pienen tuttavaotannan perusteella en suinkaan ole ainoa joka on elänyt sumussa kakkosen ensimmäisen puolivuotta ja kokemus on ollut niin karmaiseva, että lisää lapsia ei hankita. Kun valtiovalta ym. ihmettelevät miten saisivat lapsimäärää lisättyä, niin voisi panutua tosissaan aiheeseen, miksi vain kaksi lasta?



Jos äiti jo etukäteen on huolissaan jaksamisestaan, niin siihen on varmaankin syynsä. Luetaan tuomiot lastenkasvatuksesta vasta kun tämä sukupolvi kasvaa aikuisiksi ja saadaan tutkimustuloksia heidän kasvatuksensa onnistumisesta.

Tietenkin tietyllä tasolla äiti joka jaksaa pitää huolta lapsestaan on lapsen paras. Kuitenkin nykyään tuntuu että äidit ajattelevat juuri näissä hoitojärjestelyissä ensisijaisesti itseään, sitä miten äiti jaksaa. Harvemmin puhutaan siitä miten lapsi jaksaa hoidossa. Miten olisi tälläinen lapsilähtöinen ajattelu äitilähtöisen ajattelun sijasta? Ei se aina ihan suoran ole niin että äidin paras olisi lapsen paras. Kärjistetysti taas äitihän voi viihtyä kotona hyvin kun lapsi on hoidossa paljonkin ja kyseessä voi olla äidin paras (äiti saa levätä ja olla), mutta lapsi voi joutua olemaan hoidossa paljonkin joka ei välttämättä ole lapsen paras- ok ei paras esimerkki, mutta liittyy aiheeseen.



Tästä lapsen parhaasta Nipolla (pienestä " sodastamme" huolimatta) oli minusta oikea asenne. Siitä hyvä Nipo! Teillä myös on aika hyvin mietitty noita hoitojärjestelyjä lasten kannalta töissäoloaikana. Ja rakentamiseen teille onnea. Meillä tuo rakentaminen on takana, mutta kestihän sitä koko ajan kolmannen lapsen syntymään. Lisäksi teimme työmme miehen kanssa ristiin että saimme lapsemme hoidettua kotona. Eli aika rankka yhtälö, meillä vaan lapset kyllä raahattiin sinne rauta- ja laattakauppaan (tykkäsivät kyllä leikkiä kaupoissa).



Sitten en tuota paperisotaa kannata minäkään. Mutta hieman epäreilulta tuntuu sekin että minäkin joka hoidan lapseni kotona joudun kuntalaisena maksamaan (kunnallisveroissa) siitä hoitopaikasta kun joku toinen äiti joka on vauvansa kanssa kotona vie vanhemman lapsensa hoitoon. Ja samalla kunta ei järjestä kotona oleville lapsille pahemmin mitään, koska tämä ei ole lakisääteinen pakko, kuten subjektiivinen päivähoito-oikeus. Tähän epäkohtaan haluaisin muutosta. Nyt meteliä pitävät äidit jotka vievät lapsiansa hoitoon, mutta kotona lapsiaan hoitavat äidit ovat hiljaa: Miksi?

että perheitä on erilaisia. Hänellä on kokemusta vain omasta täydellisestä äityidestä ja omista täydellistä lapsista ja miehestä. Minä en puhunut äidin mukavuudenhalusta vaan äidin jaksamisesta ja siinä on vissi ero. Ilmeisesti sinulle pitäisi jokaisen erikseen vääntää rautalangasta malli siitä, miksi juuri tämän äidin lapset ovat ansainneet päivähoitopaikkansa. Nipo on tehnyt hienoa työtä yrittäessään selittää kokonaisuutta, mutta hänenkin kohdalla hyväksyit vasta kun sait yksityiskohtaisen selvityksen. Kyllä insinöörin koulutuksella (mikäli sinulla nyt sellainen on) pitäisi kyetä ymmärtämään hieman isompia asiayhteyksiä kuin se miten meidän perheessä tehdään (tämä vastaa peruskoulutasoa).



Tästä tehtiin ainakin meidän kaupungissamme oikein tutkimus ja se ryhmä josta puhutaan on todella marginaalinen, isohkossa kaupngissa parikymmentä lasta, joilla oli toinen vanhempi syystä tai toisesta kotona, oli päivähoidossa. Tässä ei ole mukana sosiaalisin perustein päivähoidossa olevat. Kuinkahan moni näistä parinkymmenen lapsen vanhemmista tekiväitöskirjaa, rakensi taloa, oli freenä jne...



Meillä esikoinen ei siis ollut hoidossa, eikä ole, nyt kun olen kotona, mutta voi jeesus, sitä olisi tarvittu viime keväänä. Ei elämän kuulu olla kuukausikaupalla vain jotenkin selvitymistä seuraavaan päivään. Nyt kun vauva on jo isompi, elämä on suorastaan helppoa.



Kun kerran vilä olit niin huolissasi veroeuroistasi, niin saanen huomauttaa, että ne perheet joissa tuo päivähoitomaksu ei tee lovea kuukausituloihin tienaa ihan riittävästi maksaakseen veroeuroja useammankin lapsen päivähoidon järjestämiseksi. Kyllä niitä veroeuroja tuhlataan huomattavasti paljon turhempaan.



Pointtini on , että yritetään ymmärtää erilaisia perheitä ja elämäntilanteita.

Jos nyt ei puhuta rahasta ja politiikasta niin miksi lastaan ei saisi viedä hoitoon jos siitä ei aiheudu vahinkoa vaan on kaikille hyötyä? Pitääkö kaikki asiat olla vaikeita vaikka niistä voisi tehdä helppoja?



Esimerkkinä jos esikoinen on parivuotias kakkosen syntyessä, miksei häntä voisi viedä (osa-aika)hoitoon pariksi kuukaudeksi JOS siitä ei synny haittaa? Lapsi viihtyy, äiti jaksaa, koko perhe hyötyy. Ja aina tälläisen järjestelyn voi purkaa ellei se toimi? Ja toisaalta voi pitää lapsen kotona jos se sopii perheelle.



Eihän täällä kukaan yritä leimata huonoksi äidiksi vain koska toimii eritavalla kuin itse? Tuskin äidit vievät lapsensa hoitoon vaikka tietävät että lapsi kärsii siitä ja ajattelevat itsekkäästi omaa napaa. Minä en ainakaan tekisi niin omalle pojalleni.



Jos en kakkosen syntyessä saa esikoista perhepäivähoitajalle vaan tarjotaan päiväkotia niin sitten en laita hoitoon ollenkaan. Onneksi täälläpäin on hoitopaikkoja jokaiselle tarvitsevalle ja useita perhepäivähoitajia.



Tuleeko jollekin tämän kirjoituksen perusteella mieleen että en saisi tehdä lapsia lainkaan? Että olen nyt " huono äiti" kun en yritäkään jaksaa kotona kahden pienen kanssa vaan hylkään lapseni pariksi kuukaudeksi toisten hoitoon? Itse pidän itseäni hyvänä äitinä joka luottaa itseensä ja kykyynsä tehdä oikeita päätöksiä nyt ja jatkossa.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä ihan aina ja aivan joka tilanteessa ajattele ensimmäiseksi lapsen parasta. Itse inhoan sanontaa " jokainen on paras äiti lapselleen" yli kaiken juuri siitä syystä, että se on minusta vain keino laistaa vastuusta ja sulkea silmänsä toisten lasten hädältä. Siinä mielessä arvostan sitä, että haluat kiinnittää vanhempien huomion asiaan. Vastustan kuitenkin tapaa, jolla sen teet: vastakkainasetelma kotihoito vs. päivähoito ei ole lähestulkoonkaan oleellisin tai tärkein asia lapsen hyvinvoinnin kannalta, vaan kokonaisuus on valtavan paljon laajempi ja mutkikkaampi.



Olen siis myös sitä mieltä, että mitä kauempana ja etäisempi on, sitä helpompaa on tuomita ja moralisoida. Mitä enemmän perehtyy toisten ihmisten elämäntilanteisiin ja taustoihin, sitä paremmin ymmärtää näiden valintoja ja toimintatapoja ja huomaa, etteivät ne välttämättä niin pöljiä olekaan.



Siksi minusta nykyinen keskustelu ¿kotona laiskottelevien äitien yhteiskunnan varoilla hoidettavista lapsista¿ on vastuuton ja epäreilu: Joka ikisen tapauksen takana on yksilöllinen tarina ja monta ihmiskohtaloa, eikä kukaan voi tietää kaikkia taustoja perehtymättä asiaan todella syvällisesti. Joka ikinen tapaus pitää tutkia yksilönä. Väitän, että valtaosa vanhemmista kuitenkin yrittää hoitaa vanhemmuutensa hyvin eikä ainakaan tahallisesti tuota harmia lapselle - voi toki olla, että aina vanhemmat eivät tiedä tai ymmärrä kaikkea, mutta silloin tarvitaan ensisijaisesti valistusta eikä nyrkkiä.



Voi olla, että joku on tehnyt tilastoa ¿turhaan¿ päiväkodissa olevista lapsista. On jopa referoitu tilastoja, joista on poissuljettu ¿sosiaalisista syistä¿ hoidossa olevat lapset. Väitän kuitenkin, että läheskään kaikki todelliset ja oikeat syyt (tai edes sosiaaliset syyt) eivät ole edes päiväkodin henkilökunnan tiedossa puhumattakaan siitä, että ne olisivat päätyneet tilastonikkareiden taulukoihin. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden vuoksi ei ole ollut tarvetta enempiin selvityksiin, eikä todellisia syitä ole tarvinnut kartoittaa - ei meiltä ainakaan ole koskaan kukaan tullut kysymään syytä lasten päivähoidossa olemiselle! Jos subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettaisiin niin todennäköisesti jopa valtaosan ¿turhista¿ päiväkotilapsien taustalta löytyisikin todellisia syitä eivätkä säästöt olisi ollenkaan niin mittavia kuin on annettu ymmärtää. Pikemminkin rahaa kuluisi näihin selvityksiin.





Myös minä maksan suhteellisen suurista tuloistani taatusti enemmän veroja kuin mitä tulen ikinä yhteiskunnalta takaisin saamaan - vaikka käyttäisin hyväkseni kaikki mahdolliset palvelut ja korvaukset joita voin saada. Ja täytyy myöntää, että monet yhteiskunnan rahankäyttötavat ärsyttävät myös minua. Lasten hoito (koti- tai päivähoito), opetus ja terveydenhoito eivät kuitenkaan ole olleet lähestulkoonkaan niitä pahimpia ärsytyksen aiheita, vaan vikaa löytyy minusta paljon enemmän muilta alueilta puuttumatta sen enempää tähän aiheeseen, joka veisikin sitten seuraavat kilometrit palstatilaa. Politiikkaa voi tehdä monella tasolla ja se ensimmäinen lienee oman ryhmän etujen ajaminen vaikkapa nettikeskusteluilla tai yleisönosastoilla - ehkäpä kotiäideillä menee vielä ¿liian hyvin¿ kun eivät ole barrikadeille nousseet.

saanko kysyä, että kenen rahoilla sinä kotona hoidat lapsia ja mistä maksat ne paljon mainostetut kunnallisverosi?



Kysyn tätä ihan puhtaasti ilkeyttäni, koska olet itse osoittanut mitä suurinta ymmärtämättömyyttä.



Meillä ei ole vielä päätetty, miten tehdään - siksi aloinkin lukea tätä ketjua. Ei olisi kannattanut.



Ihminen ei kyllä tiedä äitiydestä yhtikäs mitään, jos epäilee, että äidit tekevät päätöksiä, jotka näkevät lapselle huonoiksi. Ja ettäkö lapsen hyvä ja äidin hyvä olisivat jotenkin vastakkaiset???

Kahden ensimmäisen kanssa olin kotona ja esikoinen olikin rauhallisempi ja vierasti kovasti vieraita paikkoja. Kerhoonkaan ei jäänyt mielellään. Hän ei suostunut jäämään edes puistotädille ja välillä oli rankkaa mutta myös antoisaakin olla kaksivuotiaan ja vauvan kanssa kotona. Jälkeenpäin olen miettinyt että se aika oli mukavaa. (aika on varmaan kullannut muistot:).



Nyt tämä iltatähti on niin energinen ja seuraa vaativa että jatkaisin hänen päivähoitoa jos olisi vauva vielä tulollaan. Hän on vasta 2 v mutta viihtyy päiväkodissa ja jopa joskus sunnuntaisin (jos ei olla tehty ihmeitä) saattaa sanoa haluaa taahaan (tarhaan). Hän kaipaa kavereita ja puuhaa. Koska sisaruksiin on yli 10 v ikäero, ei heistäkään ole hänelle seuraa.



Eli sanoisin että riippuu ihan lapsesta ja tilanteesta hoitoon vieminen eli ei siihen ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Puolipäivähoito on varsin varteen otettava vaihtoehto.