Isän ja vauvan itkuhetket harmittaa. Mitä tehdä?

... hyväksytte sen, että vauva viihtyy paremmin äidin hoidossa, onhan se aika luonnollista. Ja toisaalta muistatte kumpikin, ettei se vauva pienestä itkemisestä rikki mene. Vaikka vauva huutaisikin isällään, hän aistii ja hyötyy silti isän huolenpidosta.



Meillä esikoinen oli tissitakiainen, joka ei huolinut pulloa. Jätin silti säännöllisesti mieheni hoitoon aina pariksi tunniksi. Mies kesti vauvan itkemisen, niin kuin minäkin. Uskon, että jos en olisi saanut yhtään vapaata, olisin tullut hulluksi ja siitä lapsi olisi vasta kärsinyt.



Nyt on siis terve ja reipas 5-vuotias.

Vauvalle alkaa pikku hiljaa kehittymään tietoisuus, että hän on äidistä erillinen olento, hän siis konkreettisesti alkaa tajuamaan että nyt häntä hoitaa joku muu kun äiti. Siihen auttaa se, että isä osallistuu mahdollisimman paljon vauvan arkeen, hoitaa ja pitää sylissä. Voisiko isä esimerkiksi nukuttaa vauvaa kantoliinassa tai muuten paljaalla iholla. Mitä enemmän heillä on kontaktia, sitä vahvempi luottamus syntyy.



Nyt jos lähdette toimimaan niin, että äiti hoitaa täysin vauvan, niin lapsen ja isän suhde kehittyy paljon hitaammin. Nyt kannattaa rohkaista isää löytämään omia juttujaan vauvan kanssa, ilmeily, laulaminen, tanssi, kutitus, ihokontakti jne.

Sinä ja isä ette ole tehneet mitään väärin. On normaalia, että vauva tuossa iässä alkaa muistaa vanhemmat ja kaivata heitä. Se on yksi suuri kehitysaskel jokaisella lapsella. Rintaruokinnassa vauva on usein tiukasti äidin lapsi. Isän pitää kestää tuota ainakin muutama kuukausi. Toisaalta sinun pitää ymmärtää isän harmia ja vakuuttaa, ettei hän tee mitään väärin. Isän on todella tärkeä olla koko ajan vauvan kanssa mukana, vaikka olisi helpompi jättää vauva kokonaan sinun käsiisi. Ilman muuta vauva voi jäädä isän kanssa tunneiksi, kunhan isä lupaa kestää mahdollisen itkun. Kestäminen ja turvallinen läsnäolo ovat avainsanoja, jotta vauva itkusta huolimatta tuntee olevansa hyvässä huomasssa. Toisaalta juuri kaksin oleminen luo vahvemman suhteen isän ja vauvan välille. Vuoden päästä asetelma voi olla toisin päin.

Entä jos isä ja vauva ulkoilis kun olet ne pari tuntia pois kotoa. Jos vauva on vaunulenkillä niin huomaisko se edes sun poissaoloa.



Ja tuo on normaalia, menee ohi varmasti parissa kuukaudessa.

Eikä vauva, eikä mieskään, mene rikki kolmen tunnin äidittömyydestä, oli se sitten huutoa tai auvoista vauvantuhinaa. Luota mieheesi, älä vahingossakaan omi vauvaa vain itsellesi, kestäkää itkua, kokekaa onnistumista ja relatkaa, eläkää päivä kerrallaan hyvissä ja huonoissa hetkissä.

ja pitkään lasta kelpasi vain äiti lohduttamaan. En usko että teette mitään väärin, jotkut lapset vaan on sellaisia. Tiedän tuon paniikki-itkun, se on ihan kamalaa ja meilläkin mies hermostui selvästi ja alkoi jopa pelätä että vauva alkaa itkeä. Kuitenkin kun olin itse poissa (vauva tosin oli vähän vanhempi ehkä yli puolivuotias) kaikki meni hyvin. Tilanne alkoi oikeastaan tasapainottua ja helpottua lähempänä kahta ikävuotta. Nyt lapsi on kohta kolme ja isi on parasta maailmassa.



SAno miehellesi, että ottaa rauhallisesti, hänen aikansa koittaa vielä. Usein vauvoille äiti on ykkönen, ei voi mitään.

Olenkin yrittänyt mahdollisimman paljon rohkaista miestä olemaan vauvan kanssa. Pyydän hänet aina paikalle, kun vauva on hyvällä tuulella, jotta vauva saisi positiivista kokemusta isän kanssa olosta. Kantoliinat meillä molemmilla on aktiivisesti käytössä. Juuri eilen miehelle ääneen mietin, että keksisi omia hassutteluita tytön kanssa. Minä saan hänet hyvälle tuulelle melkein koska vaan mutta mies saa usein mutruhuulen esille...



Mietinkin liittyykö tämä siihen, että vauva tajuaa olevansa oma yksilönsä eikä osa minua. Toivottavasti tilanne ei ajaudu siihen, että isä antaa periksi ja vauva huolii vain minut... En millään haluaisi löytää itseäni siitä tilanteesta ja siksi teidän apuja kyselenkin.

Jos vauva alkaa itkeä paniikki-itkua kesken isän suorittaman vaipanvaihdon, niin älä rynni apuun kuin hengenhädässä. Voit jotain jutella vieressä mutta anna miehen suorittaa homma loppuun ja ehkä keksiä itse se rauhoituskeino. Toisaalta vauvalle voi olotilaa tehdä turvallisemmaksi puhumalla eli kuulee silti äänesi. Vauva ei mene rikki, vaikka hän huutaakin kesken vaipanvaihdon. Kun vaippa on vaihdettu, on tärkeää, että isä ottaa vauvan syliin ja yrittää ensin rauhoittamista, sinä voit jutella vieressä. Vasta sitten sinun syliisi, kun vauva ei rauhoitu. Silloinkaan asialle ei kannata laittaa suunnatonta painoarvoa vaan vain todeta miehelle, että vauva nyt huusi ja haluaa ehkä syödä. On tärkeää, että sekä isälle että vauvalle ei jää tunnetta, että jotain on mennyt väärin isän hoidossa. Vauva haluaa toki äidin syliin, mutta oppii hiljalleen, että myös isä on turvallinen ja tärkeä tuki ja turva. Oppiminen vaikeutuu, jos isä luovuttaa ja antaa sinun hoitaa ensi inahduksesta kaiken.

..äläkä stressaa noista itkuista. Ne eivät lastasi vaurioita. Saattaa myös olla, että itku on ns. opittu juttu, jolla saa äidin pomppaamaan heti paikalle.



Tietysti sinä olet vauvalle se läheisempi, mutta mitäs siitä? Turhaan stressaat muutaman tunnin poissaolosta. Ei se lapsi siitä traumatisoidu, vaikka kaikki ei isän kanssa putkeen menekään.



Kannustan myös miestä olemaan enemmän lapsen kanssa. Itse huomasin, että kun mies oli kuukauden lomalla ja jaoimme vuosikkaamme hoidon 50-50, on pojalle ja isälle muodostunut ihanan läheinen suhde. Hieman jo mustasukkaisuuttakin välillä tunnen, kun en olekaan automaattisesti se yksi ja ainoa. Turhaan tietysti, sillä läheinen suhde kahteen vanhempaan on vain plussaa, ei pois äidin ja lapsen suhteelta.



Eli rentoudu! Olin ihan samanlainen alussa, ja niin taitaa olla moni muukin. Otin mm. neuvolan ohjeet liian kirjaimellisesti. Neuvolan terkka sanoi, että perussääntönä on, että vauva pärjää ilman äitiä niin monta tuntia kuin on kuukausia. Tämän vuoksi kannoin järjettömän huonoa omaatuntoa siitä, että 2,5 kk vauva oli minusta erossa 3 tunnin konsertin ajan, vaikka vauva oli nukkunut koko ajan. Tai etten voinut aamulla antaa miehen hoitaa lasta ja itse väsyneenä nukkua samasta syystä. Olin muka kuulevinani alakerrasta kun vauva itki traumatisoituneena. No, loppuun paloin, mikä oli taatusti vauvan ja minun vuorovaikutuksen kannalta huonompi juttu kun muutaman tunnin ero silloin tällöin.

Ihan ilman vippas konstejakin!



Meillä molemmat olleet ihan äidin perään samasta iästä asti. Ilme kirkastuu heti äidin nähdessään, mutta isä joutuu tekemään enempi töitä sen eteen. Normaalia kehitystä!! Isä luultavasti pääsee viimeistään siinä 2 vee tienoilla samanarvoisemmaksi äidin kanssa. Jutelkaa miehen kanssa ettei ota sitä itseensä jos vauva itkee. Se vain johtuu kehotysvaiheesta ja helpottuu ajan myötä, jopa nopeastikin. Lapset ovat kuitenkin yksilöitä! :) Miehesi varmasti tekee parhaansa. Nyt vaam tuette toinen toistanne!

ja toisaalta sä opettelet omaa vanhemmuuttas ja isä omaansa. vauva ei mene rikki jos itkee tai muuten kaikki ei ole täydellistä. Ehkä ensimmäinen asia minkä vauva mulle aikanaan opetti, oli just se että on luovuttava asioiden kotrolloinnista ja halusta pitää kaikki asiat hallussa koko ajan. Vauvalla on vielä edessään jos jonkinlaista kehitysvaihetta, ja jos pääpiirteissään elämä on turvallista ja hänestä pidetään huolta kaikki on kunnossa. Vauva on enemmän äidistään riippuvainen pienenä, isän osuus kasvaa kun hän alkaa hakutua kohti ulkomaailmaa.

Sanoisin että rentoutukaa, teillä ei oikeasti ole mitään oikeaa ongelmaa, vaan ihan tavallista elämän muutosta ja oppimista. ja se oma vauva istä olette haaveilleet. Nauttikaa siitä älkääkä joka parahdusta stressatko.

Jos vauva alkaa itkeä paniikki-itkua kesken isän suorittaman vaipanvaihdon, niin älä rynni apuun kuin hengenhädässä. Voit jotain jutella vieressä mutta anna miehen suorittaa homma loppuun ja ehkä keksiä itse se rauhoituskeino. Toisaalta vauvalle voi olotilaa tehdä turvallisemmaksi puhumalla eli kuulee silti äänesi. Vauva ei mene rikki, vaikka hän huutaakin kesken vaipanvaihdon. Kun vaippa on vaihdettu, on tärkeää, että isä ottaa vauvan syliin ja yrittää ensin rauhoittamista, sinä voit jutella vieressä. Vasta sitten sinun syliisi, kun vauva ei rauhoitu. Silloinkaan asialle ei kannata laittaa suunnatonta painoarvoa vaan vain todeta miehelle, että vauva nyt huusi ja haluaa ehkä syödä. On tärkeää, että sekä isälle että vauvalle ei jää tunnetta, että jotain on mennyt väärin isän hoidossa. Vauva haluaa toki äidin syliin, mutta oppii hiljalleen, että myös isä on turvallinen ja tärkeä tuki ja turva. Oppiminen vaikeutuu, jos isä luovuttaa ja antaa sinun hoitaa ensi inahduksesta kaiken.

Kerro isälle, että olet lukenut että monilla vauvoilla tulee tämmöisiä vaiheita. Kannusta rauhalliseen olemukseen, vaikka vauva itkee. Anna isän rauhoitella vauvaa sylissä ja itse äänelläsi ja katseellasi rauhoitat siinä vieressä. Ja yksi juttu on se, että nälkäänsä rintaa huutava lapsi ei miehen sylissä tyynny, silloin on äiti oltava paikala.

6-9kk, en voinut edes saunoa ellei laps nukkunut. Muiden sylissä huusi täyttäkurkkua. Meini hiljalleen ohi.

Olenkin yrittänyt mahdollisimman paljon rohkaista miestä olemaan vauvan kanssa. Pyydän hänet aina paikalle, kun vauva on hyvällä tuulella, jotta vauva saisi positiivista kokemusta isän kanssa olosta. Kantoliinat meillä molemmilla on aktiivisesti käytössä. Juuri eilen miehelle ääneen mietin, että keksisi omia hassutteluita tytön kanssa. Minä saan hänet hyvälle tuulelle melkein koska vaan mutta mies saa usein mutruhuulen esille...

Mietinkin liittyykö tämä siihen, että vauva tajuaa olevansa oma yksilönsä eikä osa minua. Toivottavasti tilanne ei ajaudu siihen, että isä antaa periksi ja vauva huolii vain minut... En millään haluaisi löytää itseäni siitä tilanteesta ja siksi teidän apuja kyselenkin.

vielä yhtään mitään. Toinen asia; en ymmärrä miks ajatellaan et äidin pitää rohkaista isää, ikäänkuin hän ei olisi aivan yhtä 100% aikuinen, vastuussa itsestään ja lapsistaan yms. Mun mielestä on epäkunnioitettavaa ajatella, et toinen aikuinen on joku jonka puolesta pitää ajatella. Jos olisin mies olisin erittäin loukattu siitä et mua ohjaillaan ja pyydetään ja kannustetaan. Vaikka olis kuinka hyväntahtoista, sisältää se ajatuksen et toinen on jotenkin vähemmän.

Ei meillä turhia stressatakaan. Ikääkin on jo päälle 30, niin on tässä tullut vierestä seurattua ties minkälaista lapsenkasvatusta. Sen vuoksi tiedämmekin minkälaisiksi vanhemmiksi emme halua tulla. Ja sen vuoksi tunnistan, että tässä on yksi vaaranpaikka. En halua olla sellainen äiti, joka omii vauvan itselleen. Haluan antaa miehelleni tilaa ja mahdollisuuksia olla isä ja kehittyä siksi isäksi, joka hän haluaa olla. Halusin vain varmistella, että olen oikealla tiellä.



On tietysti tosi ikävää kuunnella vauvan itkua mutta täytyy kai jaksaa yhteisen hyvän eteen sitäkin tehdä, vaikka tiedän, että itse saisin tytön rauhoittumaan heti. En suinkaan säntää heti paikalle, kun itku alkaa, vaan annan miehen yrittää ensin itse. Nykyisin vaan mies tuntuu antavan perinsi helpommin ja tuo vaivan helpommin minulle. Tänäänkin sain punaisena huutavan nakuvauvan sohvalle, kun vaipanvaihto ei mennyt ihan putkeen...



Mutta tottahan se on, että ei vauva itkuun kuole, vaikka äidistä niin saattaa pahimpina hetkinä tuntuakin :) Mies kyllä vakuuttaa pärjäävänsä ensi viikon menoni ajan tytön kanssa kaksin. Ja kyllä he varmasti pärjäävätkin, eri asia on miten minun käy... Harmillista on, että vauva ei huoli pulloa eikä tuttia. Niistä ei siis ole apua jos hätä iskee minun poissaollessani.



Ap