Yhden lapsen seesteiset ja rentoutuneet äidit
Usein olen pannut merkille että yhden lapsen 1-3v äidit ovat tosi rennon oloisia.
Heillä on se yksi leppoisan rauhallinen lapsi, he voivat
-käydä perhekerhoissa (huomioitava vain yhden pienen aikataulut)
-kärrytellä rattailla tuntikausia päivässä (lapsi istua napottaa sievästi rattaissa)
-ehtivät vielä harrastaa kaikenlaista
-ehtivät vuosia panostaa vain sen yhden lapsen kanssa tekemiseen
-isätkin monesti jaksavat vielä tässä vaiheessa olla lapsen kanssa innostuneina vaikkapa hiekkalaatikon reunalle tms.
Kun lapsia on 2 tai useampi alle 4-vuotiaita, loppuvat
-kerhoilut yhdessä, aina on jonkun pienen päiväunet tms. silloin kun olisi kerhojen aika
-isommat lapset käyvät kerhoissa ilman vanhempia
-isät ei jaksa enää olla yhtä innostuneita kun kullannuppuja onkin sen yhden sijasta vaikkapa 3 kpl.
-harrastuksille ei äidillä ole aikaa, isä ei jää mielellään vahtimaan isompaa lapsikatrasta
-kotityöt vievät enemmän aikaa=>äiti on kireämpi ja väsyneempi
-henkilökohtaista aikaa lasta kohti on vähemmän
Joten pitäisiköhän jättää se lastenteko siihen yhteen niin voisi sitten relana paapoa koko suvun voimin sitä ainokaista silmäterää. Levänneenä ja pirtsakkana.
Kommentit (28)
t. yhden reilu 1-vuotiaan rentoutunut ja onnellinen äiti - eikä kiire saada lisää lapsia ; )
Mulla on ton ikänen tytär ja ihan ehdottomasti tähän mennessä paras ikä menossa. Tyttö oli aika vaativainen vauva, ei nukkunut ikinä pitkiä pätkiä heräili jne. Nyt tuo kaikki on takana ja lapsi kultainen, reipas ja toimelias. Toki sitä omaa tahtoakin löytyy, muttei kokskaan ole aggressiivinen toisia lapsia kohtaan.
Joo ja kyllä on aika helppoa ja vielä enemmän ihanaa!!! Ihmetyksellä kiitän jokaisesta päivässä pikkuiseni kanssa.
Ja mietin tosissani, että tämä ihana ihminen sopii täydellisesti meidän perheeseemme ja meidän perhe on nyt valmis...
Oikeastaan nyt vasta osaan nauttia äitiydestä täysillä! Ensimmäisen
kanssa en osannut ;) En stressaa turhanpäiväisistä asioista,en laadi
aikatauluja (jota harrastin esikoisen aikana),kotona oleminen tuntuu
oikeasti kivalta (kun on välillä piipahtanut työelämässä).En osaa
selittää tätä nyt sen tarkemmin,mutta jotenkin osaan ottaa asiat
rennommin.Ymmärsiköhän kukaan? Pyykkäämistä tietysti riittää ja kotitöitä,mutta kyllä ne ehtii.
T.kolmen äiti
Vierailija:
Tietenkin positiivinen elämänasennekin auttaa, mutta ei sekään kaikkea kanna?
16
Mutta kuten itsekin mainitsit, väsymys voi tulla myös yhden tai kahden lapsen äidille, mikäli perusasiat elämässä eivät ole kunnossa.
14
Saas nähdä, meillä kolmas vasta harjoittelemassa omaa tahtoaan. Päiväunia ei kolmannen kanssa ainakaan ole niin tarkasti mietitty kuin muiden. Tottakai hänen tarpeensa täytyy huomioida, mutta kun perheellä tai muilla lapsilla on menoa, niin mukaan vaan ei ole muita vaihtoehtoja.
Kaikilla kavereillani, joilla on vain se yksi lapsi, on säännöllinen viikko-ohjelma harrastuksineen päivineen. Meillä mennään aina jomman kumman lapsen tahdin mukaan...
tarkkailevat ja vahtivat lastaan, yli tarpeen ja tää pahenee vuosivuodelta. Kun lapsi on 13-15, se on jo suoranaista kyttäystä, ja mikään ei niille riitä, lapsen pitää aina olla paras. Sääliks käy nää reppanat.
koska epävarmaa on, saanko enää enempää lapsia. Ikä painaa jo jonkin verran ja tämäkin lapsi oli 3 vuoden työn tulos ja aloittanut elämänsä maljalla ja pakkasessa.