Tupakoimattomat ihmiset: ovatko tupakoivat ihmiset
mielestäsi jotenkin tyhmiä? Huonosti koulutettuja? White trash väkeä?
Itse täytyy harmikseni myöntää, että jos joku aikuinen ihminen tupakoi, antaa se mielestäni ihmisestä todella tyhmän kuvan. Nykyään kuitenkin kun tupakoinnin haitat terveyteen tiedetään hyvin ja silti haluaa vapaaehtoisesti pilata sen niin eikai sellaisella ihmisellä voi kovin paljon järkeä päässä olla? Teinien tupakoinnin (poskisavut nurkan takana) voi vielä laittaa tyhmyyden, kokeilunhalun, ympäristön painostuksen ja tietämättömyyden piikkiin, mutten keksi kyllä yhtäkään syytä millä voisi aikuisen tupakointia ns. "puolustella".
Mitä mieltä te muut olette?
Kommentit (32)
Sellaisia heikkoja laumasieluja olivat tupakoinnin aloittavat mielestäni. Pakko oli muka mennä porukan mukana. Eipä vaan minun ollut.
Ottaahan se päähän, kun naapurin idiootit juoksevat röökillä eikä voi kesäisinä päiviniä ikinä tuulettaa, saati istua rauhassa omalla terassilla. Ovat vielä siitä meille suuttuneet, kun laitamme ovea heti kiinni (pitää ääntä) ja lähdemme pois terassilta, kun käryttävät.
Että juu, pidän tupakoitsijoita todella idiootteina. Vituttaa, kun on maksanut helvetisti uudesta asunnosta eikä sitä voi käyttää niinkuin haluaa kahden itsekkään idiootin takia.
Tupakoitsijoissa ärsyttää ainoastaan ikuiset ja toistuvat tupakkalakot. Jos todellisuudessa haluaisi lopettaa tupakoinnin, niin lopettaisi vaan. Hirveä haloo aina sen hetkisestä lopettamisesta ja kohta ollaan taas röökillä. Antaa melko selkärangattoman kuvan.
"En oo polttanu viikkoon yhtään!" ja silti rööki löyhkää vaatteista ja hengityksestä pitkän matkan päähän. Eli joko a) en peseydy tai b) valehtelet.
Olen ollut 7 vuotta tupakoimatta, sitä ennen yritin 10 vuotta lopettaa. Aloitin 13-vuotiaana teininä ja koukutuin hyvin varhaisessa vaiheessa. Poltin 30 vuotta ja tiedän miten miten järkyttävän vaikeaa tupakoinnista on päästä eroon.
Äärettömän onnellinen olen kyllä, ettei enää tarvitse polttaa. Se häpeän määrä oli niin järkyttävä silloin.....
en tiedä, mutta vähän junttiahan se on, jos alle 40-vuotias polttaa. Vanhempieni ikäryhmässä vielä ymmärrän, kun tupakoinnin vaarat eivät olleet niin tiedossa ja tupakasta on tosiaan tosi vaikea päästä eroon.
Eniten ärsyttää tupakan natsat leikkipuistossa ja haiseva vaari vauvaa sylittelemässä. Muuten kukin tehkööt, miten haluaa.
olin tyhmä ja aloitin tupakoinnin 14-vuotiaana juuri niillä "poskareilla".
Nyt olen 38-vuotias, koulutukseltani FM ja saatan opettaa juuri sinunkin alakouluikäisiä lapsiasi - ja vedän röökiä melkein askin päivässä.Vaikka saatatkin opettaa minun alakoiluikäisiä lapsiani, olet silti tyhmä.
kärsin sitten siitä "tyhmiidestä" kun korjailen "alakoiluikäisten" lastesi koepapereita ja käyn välillä tupakalla omalla pihallamme jossa en ketään savuillani häiritse. Näillä mennään.
Tyypillinen opettaja, korostaa joka välissä sitä, että on Opettaja: olen FM olen opettaja, korjailen sinun lastesi kokeita olen opettaja aina ja koko ajan, olen oikeasti tosi älykäs koska olen opettaja
Ja tyypillinen tupakoitsija: polttelen vaan tässä omalla takapihallani eikä se ketään häiritise. Kyllä se häiritsee. Savu tulee myös meidän takapihalle, avoimesta ikkunasta sisään, eli sinä röökaat parvekkeella ja välissä on korekaseinäinen parveke, meidän makuuhuoneen ikkunan siellä kauimmassa nurkassa ja pieni kapea kaistale. Silti savu tunkee makuuhuoneeseen.
Takapihan ovea ei voi pitää auki, enkä voi nauttia takapihastani koska tupakin savu tulee sisään.
Samalla altistat myös lapseni tupakan savulle, sitä he eivät kotoa tai ystäväpiiristä saa. Opettajuudeestasi huolimatta - tai sen takia - olet juuri niin tyhmä tupakoitsija kuin kaikki röökaajat ovatkin. Itsekäs nikotiiniriippuvainen.
Minä en tupakoi enkä ole koskaan tupakoinutkaan. Yritin opetella 14 vuotiaana, koska uusi ihana, kaunis, suosittu ystäväni tupakoi ja koulun kaikki coolit tyypit kävi norttikukkulalla tupakalla. Halusinpa minäkin olla magee.. En oppinut kuin poskarit, en oppinut vetämään henkeen. Tupakka maistui ja haisi pahalta, henkeen vetäminen sattui.
En myöskään ymmärtänyt mitä järkeä on seistä joka välitunti siellä koulun kulmalla kalliolla tupakalla. Yksi vahtii, tuleeko opetteja, toiset vetää posket lommolla, lainataan ja annetaan kun omia tupakkeja ei ole.. lasketaan montako on jäljellä.. rahan haaskausta, Se vaikutti täysin tyhmältä touhulta.
Puolen vuoden - syyslukukausi - yrityksen aikana en oppinut enkä päässyt maailmaan mukaan. Se jäi siihen.
En ymmärrä sitä nikotiinin himoa, sitä ettei mitään asiaa voi toimittaa ilman että kaivellaan tupakka esille.
On tylsä olla tupakoitsevan ystävän luona, koska keskustleutkin keskeytyy, kun hänen täytyy juosta savuille. Etsimme ruokapaikat hänen ehdoillaan, koska hän ei kestä ilman tupakointia yhtä ateriahetkeä. Vaikkei pöydässä polttaisikaan, on päästävä viimeistään jälkiruokakahvin aikana tupakalle...
Nyt vaan odottelemaan, millaisen raivoreaktion tämä saa aikaan tupakoivissa kansalaisissa.
Tupakoivilta puuttuu jotain pääkopasta, koska ovat aloittaneet, jatkaneet ja koska eivät lopeta. Erityisen vastenmielistä on katsoa syrjäytynyttä sossuporukkaa, jotka hakevat tupakkarahansa yhteiskunnan varoista. Tai jättävät laskunsa maksamatta vaikka samaan aikaan palaa ilmaan monta kymppiä viikossa.
On vaan nyt niin naurettavaa tekstiä ihan tupakoimattomiltakin, ikään kuin suljetaan tupakoivat ihmiset pohjalle ihmisten pohjasakkaan, kun samalla ylistetään omaa paremmuutta. Ei se tupakka katso yhteiskuntaluokkaa eikä tarvitse olla älyllisesti vajaa vaan kyllä se ihan sieltä omista valinnoista tulee vaikka tietäisi, että ei se ainakaan terveyttä paranna. Itse ei tule enää sauhuteltua eikä se älykkyys lopettamisenkaan jälkeen tainnut hirveästi nousta (kröhöm) eli se siitä tyhmyydestä jos nyt siis verrataan siihen mitenkä vain tyhmät polttavat ja älyllisesti parhaimmistoa olevat eivät... Totta kai on hienoa, että tupakoimattomuus on se cool juttu eikä se sauhuttelu.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2012 klo 07:37"]Sellaisia heikkoja laumasieluja olivat tupakoinnin aloittavat mielestäni. Pakko oli muka mennä porukan mukana. Eipä vaan minun ollut.
Ottaahan se päähän, kun naapurin idiootit juoksevat röökillä eikä voi kesäisinä päiviniä ikinä tuulettaa, saati istua rauhassa omalla terassilla. Ovat vielä siitä meille suuttuneet, kun laitamme ovea heti kiinni (pitää ääntä) ja lähdemme pois terassilta, kun käryttävät.
Että juu, pidän tupakoitsijoita todella idiootteina. Vituttaa, kun on maksanut helvetisti uudesta asunnosta eikä sitä voi käyttää niinkuin haluaa kahden itsekkään idiootin takia.
[/quote]
jaa meijän koulussa toisi päin; vain ne pari tyyppiä poltti
Tupakoitsijoissa ärsyttää ainoastaan ikuiset ja toistuvat tupakkalakot. Jos todellisuudessa haluaisi lopettaa tupakoinnin, niin lopettaisi vaan. Hirveä haloo aina sen hetkisestä lopettamisesta ja kohta ollaan taas röökillä. Antaa melko selkärangattoman kuvan.