Pariskunnat: miten te vietätte kahdenkeskeistä aikaa?
Mitä te teette silloin kun saatte olla ihan kahdestaan - tai jos lapsia ei vielä ole / ovat jo lentäneet pesästä?
Kommentit (45)
lenkillä yhdessä pari kolme kertaa viikossa, siinä tulee juteltua samalla niitä näitä kun ei lapset ole kuulemassa. Puutarhanhoidosta tykätään molemmat, monesti iltaisin istuskellaan terassilla keinussa ja suunnitellan uusia projekteja pihaan (nyt suihkuallas miehellä työn alla). Keikoilla käydään kuuntelemassa lempibändejä aika usein, samoin ulkona syömässä. Jos lapset on poissa kotoa, niin sitten hypätään sänkyyn keskellä päivää, sitä ei teiniperheessä juuri muuten tule harrastettua (siis päiväaikaan). Telkkaria ei juuri katsota yhdessä, jos ei satu joku hyvä leffa tulemaan. Kun lapset oli pieniä ei meilläkään juuri kahdenkeskistä aikaa ollut muuta kuin iltaisin kun lapset nukkumassa. Nyt ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät keskenään kotona vaikka lähdettäisiin jonnekin iltamenoihin.
Yhdessä käydään joskus esim. kävelyllä, kylässä tai kutsutaan kavereita kylään, pelaamaan tms. Molemmat tykkäävät kyllä vaihtelustakin, joten usein käymme autolla jossain shoppailemassa tai muuten vaan ajelulla, kahvilla, syömässä tms. Välillä kumpikin puuhailee omiaan, mies tietsikalla tai autotallissa ja itse tietsikalla, lenkillä tai luen. Ja lapsia ei vielä, eka tulollansa.
Yhdessä käydään joskus esim. kävelyllä, kylässä tai kutsutaan kavereita kylään, pelaamaan tms. Molemmat tykkäävät kyllä vaihtelustakin, joten usein käymme autolla jossain shoppailemassa tai muuten vaan ajelulla, kahvilla, syömässä tms. Välillä kumpikin puuhailee omiaan, mies tietsikalla tai autotallissa ja itse tietsikalla, lenkillä tai luen. Ja lapsia ei vielä, eka tulollansa.
Ja aika usein katsotaan yhdessä leffoja, sarjoja tms. (aamulla tai myöhään illalla), sanotaan yms. herkutellaan.
käydään esim. yhdessä lenkillä ja salilla. Harrastetaan seksiä vapaammin kuin jos lapset olisivat kotona. Tavataan lapsettomia kavereita. Käydään yhdessä baarissa parilla bissellä. Käydään festareilla tai konserteissa. Joskus vaan istutaan sohvalla sylikkäin ja ollaan vaan. Vältämme puhumasta lapsista tai ns. kotiasioista.
ruokaa (olen kokki, en mikään makaroninkeittäjä:)), juomaa, seksiä. Juttelemista, kyläilemistä, bileitä. Leffoja ja telkkua, tai molemmat pelaa omilla koneillaan. Pelataan myös lautapelejä.
Ja nyt mennään saunaan! Sänkyyn kiinnitin jo silkkihuivit, tällä kertaa kokeillaan tällaista. Mulla on ihana mies:)
ei vietetä kahdenkeskistä aikaa, luojan kiitos. Koko ukko ärsyttää mua niin paljon etten kärsi kattoa silmiin ku se puhuu mulle jotain.
Joskus vuosia sitten käytiin yhessä syömässä kahestaan ja koko ajan toivoin että voisin häipyä. Lasten takia oon sen kanssa. Mulle olis lottovoitto jos se heittäis heivinsä.
Mulle jäis velaton talo eikä olis enää ketään kyttäämässä mun tekemisiä ja sanomisia.
Melko pelottavaa tekstiä. Ehkä ei kannata lasten takia olla yhdessä. Vanhempien huonot välit lapsi kyllä huomaa ja kärsii. Mielummin onnellisesti erikseen kuitenkin meillä on vaan tämä yksi elämä...
Ei mies halunnut. On pihi. Pitäisi olla varma, että elokuva on hyvä. Siis minun kanssani ajan vietäminen ei kiinnosta. En kerennyt sanoa, että minulla olisi vapaaliputkin.
Emme vietä kahdenkeskistä aikaa. Mieluiten en olisi tällaisessa avioliitossa. Lasten takia eroaminen on vaikeaa.
jos ollaan oikesti kaksin, niin pelataan golfia (kummankin intohimo, harrastetaan myös lasten kanssa), kokkaillaan, käydään leffassa, treenataan salilla yhdessä, nussautellaan jne :)
n. 2xvuodessa, hääpäivänä ja sitten muu satunnainen tärkeä juttu, jolloin mummi hoitaa lasta. Enempää emme kehtaa pyytää. Silloin käymme syömässä, istuskelemassa kivoilla terasseilla tms. meillä on hotellista varattu sviitti, seksiä, juttelua ja läheisyyttä.
Anoppi hoitaa myös joitakin tunteja päivittäin kesälomalla (2vkon aikana), jolloin olemme lähellä heitä. (Välimatka normaalisti yli 1100km) silloin käymme yhdessä kalastamassa, kävelemässä, nukutaan päikkärit sylikkäin, seksiäkin myös..
Sitten (arki-)iltoina katsotaan tv:tä, jutellaan, saunotaan jne.
Kerran vuodessa ollaan käyty viikonloppureissu jossain päin Eurooppaa. Ihanimmat reissut on tehty Lontooseen.
Kotimaassa on käyty elokuvissa, teatterissa, kylpylässä, konserteissa ja ravintolassa syömässä.
Nykyään tosin kotonakin on niin kivaa, ettei kahdenkeskiselle ajalle ole enää niin suurta tarvetta. Kun lapset ovat isompia, heidän kanssaan ei ole enää niin väsyttävää ja parisuhteelle on aikaa kotonakin joka päivä. Konserteissa, urheilemassa ym. käydään nykyään mielellään koko perheellä.
Meillä ei ole lapsia eikä muitakaan häiriötekijöitä.
ei paljon kiinnosta. Haluaisin kyllä erota, mutta ukko ei lähde lasten takia. Ja muutenkin pääsee nyt liian helpolla elämässä, kun onnistuu luistaan valtasosan hommista ja laskuista :-(.
Meillä on ollut "henkisesti" tiukkaa ja nyt lähdetää ilman lapsia yhden yön hotelli "lomalle".
Meille se tulee tarpeeseen..
Tuntuu et parisuhde "hukkuu" arjen pyörittämiseen. Varsinkin kun itse olen vuorotöissä, monesti näkeminen on kortilla. :(
kahdenkeskinen aika - mitä se on? En muista enää millaista oli ennen lapsia...;)
Mut vitsi vitsinä, minustakin olisi hauska kuulla, mitä muut tekevät kahdestaan.
Ei osata olla,kun lapset on poissa. Toisen naama alkaa ärsyttää.
Tosin meillä jo aika isot lapset 9, 11 ja 13, joten noita voi tehdä muutenkin
Tosin meillä jo aika isot lapset 9, 11 ja 13, joten noita voi tehdä muutenkin
Meillä mummot sanoi jo raskausaikana, etää he ei sitten auta eikä hoida vaikka mikä olisi. Eivät ole auttaneet, pari kertaa äärimmäisessä hässä pyydetty, eikä auttaneet. Kummit, tädit eivät hoida eikä ketään muuta ole.
Jos olisi joku TUTTU hoitaja, maksaisin vaikka 100e tunti, mutta kun ei ole niin ei ole. En jää millekään 15v mll tytölle kolmea alle 5- vuotiasta.
Emme pääse koskaan mihinkään yön yli reissuun kun hoitajia ei omasta takaa ole, meilläpäin mll ei tee yön yli keikkaa. Maksaisin TUTULLE hoitajalle vaikka 1000e vuorokaudesta.
Mummoja ei saa edes rahalla liikkeelle: (
Mies on yleensä mökillä ja/tai kalastamassa. Minä paikallisessa kuppilassa.
En edes muista, koska olisimme tehneet jotakin yhdessä....
No oho
Meillä ei sitten ilmeisesti ole ollenkaan hassumpi tilanne, kun tätä ketjua luen: me juodaan viiniä, pelataan lautapelejä/korttia/noppaa, katsotaan telkkaria /elokuvia/sarjoja, käydään pitkillä pyöräretkillä tai ajetaan jonnekin luontoon patikoimaan eväät mukana. Nyt kesällä käytiin monta kertaa uimassa ja saatettiin jäädä rannalle lueskelemaan kirjaa.
Lapsia on, mutta tätä kaikkea silloin kun viettävät aikaa etävanhemmillaan.
Ap