Meillä oli keväällä kaverihäät
Haluttiin juhlia niiden kanssa, jotka oikeasti on läheisiä eikä kutsuttu väkeä mukaan vain lahjojen toivossa. Vanhemmille ja sisaruksille kerrottiin vasta jälkikäteen, että vihillä on käyty. Ajateltiin, että sukulaiset kutsutaan tupaantuliaisiin, kun päästään muuttamaan.
Juhlan piti olla nyt lauantaina, mutta yksi toisensa perään on laittanut viestiä, että ei pääse. Sisko ja mies otti äkkilähdön Turkkiin ja lähti jo viime viikolla, äiti sanoi, ettei hänkään sitten lähde tulemaan 250 km päästä yksinään. Siskon täysi-ikäiset lapset on jossain festarilla. Miehen veljistä toinen on luvannut mennä kaverin mökille kuulemma jo aikaa sitten, toinen menee katsomaan rallia. Miehen serkku (läheinen lapsuudenkaveri) soitteli äsken, että oli unohtanut kokonaan lapsen harrastukseen liittyvän turnauksen ja koska on isäviikko, niin hän menee sinne. Ja kun on yritetty sopia uutta aikaa, on vastaus aina, että "katsotaan sitten".
Onko tää nyt vaan sattumaa vai kiukutteleeko ne, kun ei kutsuttu häihin? Tulossa on enää veli perheineen, jos ei käly lähde synnyttämään ja miehen toinen serkku. Miehen vanhemmat on mökillä 800 km päässä eikä tule.
Kommentit (82)
Jos kutsuille 80 (!) läheistä kaverianne, eivätkä lähisukulaiset mahtuneet mukaan niin ymmärrän kyllä lähisukulaisten pahoittaneen mielensä. Kellä on 80 sydänystävää? Tuossa oli varmaan kaikki duunikaveritkin ja hyvänpäiväntutut, sekä heidän seurustelukumppaninsa. Nyt teidän sukulaiset näyttää ehkä pitkät teidän armopalajuhlille. Sitä paitsi jos kutsu on oikeasti ollut tupareihin eikä esim. hääkahveille niin eihän tuo kovin kiinnostavalle vaikuta.
ja molemmilla noin 20 hyvää ja läheistä kaveria, joiden kanssa aikaa vietetään joskus jopa niin, että minun kaverit ja miehen kaverit on samassa. Näillä kavereilla on puolisonsa, joten aika äkkiä se 80 vierasta saatiin kasaan, vaikka vielä jäi monta hyvää tuttua listalta pois. Kun opiskelee ja tekee töisä ja on sosiaalinen, niin niitä kavereita kertyy. Ja enemmän kavereita jäi kutsumatta kuin mitä olisi sukulaisia kutsuttu.
kuulostaa musta paljon hauskemmilta kuin jotkut tuparit.

Halusitte pitää ryyppybileet huomion keskipisteenä, joten kutsuitte häihin myös nämä opiskelukaverit ja työkaverit. Kyllä normaalisti oma perhe menee sellaisten edelle.
Olisi kannattanut pitää pienet häät perheen kesken ja ryyppytuparit kaikille "ystäville".
häiden ja tupareiden välillä, vaikka ap siitä niin varma onkin.
Tuparit vaan on niin... noh, jos ei ole maisemissa, niin maailman helpoimmat skipata. Ei ne sukulaiset ole loukkaantuneet, niitä vaan ei kiinnosta tuparit... ja ymmärrän hyvin, niillä kaikillahan on vielä erittäin hyvät syyt!
mutta mä nauran täällä.. Ystävien puolisotkin on tärkeämpiä kuin lähisuku ja sitten ihmetellään, että onpa kummaa, että eivät tule sukulaiset tupareihin. Ei siinä mitään, jos ystävät on tärkeämpiä, mutta ei se mikään yllätys ole, jos sukulaiset loukkaantuvat.
Tuparit on meidän omakotitalossa, jonka remppa saatu kuntoon. Tilaa on sisällä ja pihalla. Autoja mahtuu ainakin tusina parkkiin, ettei sitäkään tarvitse valittaa.
Kutsut tupareihin lähti jo ennen juhannusta eli 6 vko ennen H-hetkeä. Siinä vaiheessa tiesivät, että naimisissa ollaan. Onnittelivat puhelimessa. Selitettiin, että ei ole kahteen varaa eli isoihin häihin ja remppaan. Ymmärsivät, että vieraissa ehdoton maksimi oli 80 ja se tuli täyteen kavereista. Häät oli vain aikuisille, sukulaisilla lapsia. Ei tarvinnut valitella lastenhoitajan puutetta.
Toisia tupareita ei pidetä. En vaan ymmärrä sitä, että ensin vedettäisiin herne nenään, kun ei tule kutsua häihin ja sitten herne nenään, ku kutsutaan tupareihin.
Miten kutsutte lähimmät kaverit 80(!), muttei mahdu sisarukset ja vanhemmat?! Meillä oli pienet kaverihäät, mutta silti niiden lähimpien kavereiden joukkoon mahtui vanhemmat ja sisarukset. Vieraita 30. Sukulaiset liukeni kohtuu nopeasti juhlista ja kaverit jäivät. Kyllä mäkin olisin tollasesta toiminnasta vetänyt herneet nekkuun ja viettänyt viikonloppuni muuten kuin juhlimalla tupareita. Tupareihin tms. mennään, jos ko. päivänä huvittaa lähteä. Ei ne ole mikään bonusjuhla/lohdutuskekkerit häiden (joissa on ollut lähes 100 vierasta) ylijäämäväelle.
elämässään niihin eli kaverinsa, en todellakaan lähtisi lapseni tupareihin sen jälkeen. Suru ja järkytys olisi niin suuri epäonnistuneesta kasvatustyöstä, että en ehkä koskaan pystyisi näkemään lastani sen jälkeen.
Kysyin myös mieheltäni, miten hän reagoisi jos tyttömme ei kutsuisi häntä häihin ja ilmoittaisi, että häissä oli vain ne hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset. Mies sanoi, ettei hänellä enää sen jälkeen olisi tyttöä.
Olisi todella kamalaa todeta, että ei olisi lapselleen tärkeä. Miksi lapsen pitäisi sen jälkeen olla vanhemmilleen tärkeä. Ihan kaikkeen ei äidinrakkauskaan veny.
Tuparit on meidän omakotitalossa, jonka remppa saatu kuntoon. Tilaa on sisällä ja pihalla. Autoja mahtuu ainakin tusina parkkiin, ettei sitäkään tarvitse valittaa.
Kutsut tupareihin lähti jo ennen juhannusta eli 6 vko ennen H-hetkeä. Siinä vaiheessa tiesivät, että naimisissa ollaan. Onnittelivat puhelimessa. Selitettiin, että ei ole kahteen varaa eli isoihin häihin ja remppaan. Ymmärsivät, että vieraissa ehdoton maksimi oli 80 ja se tuli täyteen kavereista. Häät oli vain aikuisille, sukulaisilla lapsia. Ei tarvinnut valitella lastenhoitajan puutetta.
Toisia tupareita ei pidetä. En vaan ymmärrä sitä, että ensin vedettäisiin herne nenään, kun ei tule kutsua häihin ja sitten herne nenään, ku kutsutaan tupareihin.
elämässään niihin eli kaverinsa, en todellakaan lähtisi lapseni tupareihin sen jälkeen. Suru ja järkytys olisi niin suuri epäonnistuneesta kasvatustyöstä, että en ehkä koskaan pystyisi näkemään lastani sen jälkeen. Kysyin myös mieheltäni, miten hän reagoisi jos tyttömme ei kutsuisi häntä häihin ja ilmoittaisi, että häissä oli vain ne hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset. Mies sanoi, ettei hänellä enää sen jälkeen olisi tyttöä. Olisi todella kamalaa todeta, että ei olisi lapselleen tärkeä. Miksi lapsen pitäisi sen jälkeen olla vanhemmilleen tärkeä. Ihan kaikkeen ei äidinrakkauskaan veny.
Tuparit on meidän omakotitalossa, jonka remppa saatu kuntoon. Tilaa on sisällä ja pihalla. Autoja mahtuu ainakin tusina parkkiin, ettei sitäkään tarvitse valittaa. Kutsut tupareihin lähti jo ennen juhannusta eli 6 vko ennen H-hetkeä. Siinä vaiheessa tiesivät, että naimisissa ollaan. Onnittelivat puhelimessa. Selitettiin, että ei ole kahteen varaa eli isoihin häihin ja remppaan. Ymmärsivät, että vieraissa ehdoton maksimi oli 80 ja se tuli täyteen kavereista. Häät oli vain aikuisille, sukulaisilla lapsia. Ei tarvinnut valitella lastenhoitajan puutetta. Toisia tupareita ei pidetä. En vaan ymmärrä sitä, että ensin vedettäisiin herne nenään, kun ei tule kutsua häihin ja sitten herne nenään, ku kutsutaan tupareihin.
Haluttiin juhlia niiden kanssa, jotka oikeasti on läheisiä eikä kutsuttu väkeä mukaan vain lahjojen toivossa. Vanhemmille ja sisaruksille kerrottiin vasta jälkikäteen, että vihillä on käyty. Ajateltiin, että sukulaiset kutsutaan tupaantuliaisiin, kun päästään muuttamaan. Juhlan piti olla nyt lauantaina, mutta yksi toisensa perään on laittanut viestiä, että ei pääse. Sisko ja mies otti äkkilähdön Turkkiin ja lähti jo viime viikolla, äiti sanoi, ettei hänkään sitten lähde tulemaan 250 km päästä yksinään. Siskon täysi-ikäiset lapset on jossain festarilla. Miehen veljistä toinen on luvannut mennä kaverin mökille kuulemma jo aikaa sitten, toinen menee katsomaan rallia. Miehen serkku (läheinen lapsuudenkaveri) soitteli äsken, että oli unohtanut kokonaan lapsen harrastukseen liittyvän turnauksen ja koska on isäviikko, niin hän menee sinne. Ja kun on yritetty sopia uutta aikaa, on vastaus aina, että "katsotaan sitten". Onko tää nyt vaan sattumaa vai kiukutteleeko ne, kun ei kutsuttu häihin? Tulossa on enää veli perheineen, jos ei käly lähde synnyttämään ja miehen toinen serkku. Miehen vanhemmat on mökillä 800 km päässä eikä tule.
niin ehkä tulisin tupareihin, kun olis kumminkin oma lapsi kysymyksessä, mutta en ikinä unohtaisi mitä teit.
Jos et ole provo olet kylmäsydäminen idiootti.
elämässään niihin eli kaverinsa, en todellakaan lähtisi lapseni tupareihin sen jälkeen. Suru ja järkytys olisi niin suuri epäonnistuneesta kasvatustyöstä, että en ehkä koskaan pystyisi näkemään lastani sen jälkeen. Kysyin myös mieheltäni, miten hän reagoisi jos tyttömme ei kutsuisi häntä häihin ja ilmoittaisi, että häissä oli vain ne hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset. Mies sanoi, ettei hänellä enää sen jälkeen olisi tyttöä. Olisi todella kamalaa todeta, että ei olisi lapselleen tärkeä. Miksi lapsen pitäisi sen jälkeen olla vanhemmilleen tärkeä. Ihan kaikkeen ei äidinrakkauskaan veny.
Tuparit on meidän omakotitalossa, jonka remppa saatu kuntoon. Tilaa on sisällä ja pihalla. Autoja mahtuu ainakin tusina parkkiin, ettei sitäkään tarvitse valittaa. Kutsut tupareihin lähti jo ennen juhannusta eli 6 vko ennen H-hetkeä. Siinä vaiheessa tiesivät, että naimisissa ollaan. Onnittelivat puhelimessa. Selitettiin, että ei ole kahteen varaa eli isoihin häihin ja remppaan. Ymmärsivät, että vieraissa ehdoton maksimi oli 80 ja se tuli täyteen kavereista. Häät oli vain aikuisille, sukulaisilla lapsia. Ei tarvinnut valitella lastenhoitajan puutetta. Toisia tupareita ei pidetä. En vaan ymmärrä sitä, että ensin vedettäisiin herne nenään, kun ei tule kutsua häihin ja sitten herne nenään, ku kutsutaan tupareihin.
niin olette sitä mieltä, että lapsenne eivät ole hääparille tärkeitä, joten jätätte tekin menemättä?
joiden mielestä hääpari ei saa itse päättää vieraistaan vaan vieraslistan laativat anopit yhdessä? Ihan hullua, että toisaalla jankutetaan, että lapsettomat hääh on OK, koska se on hääparin suuri päivä ja heillä on oikeus päättää, ei pidä vetää hernettä nenään. Nyt kun ei ole sukua kutsuttu, niin systeemi onkin perseestä ja hääpari itsekäs.
niin silloin kai ollaan niin vieraannuttu, että mitäpä sitä remonttiakaan sitten ihmettelemään.
niin en olis itsekään lähtenyt mihinkään tupareihin. Olisin tuumannut vain että kutsukoon ne kaverinsa sinnekin. Onhan tuo melkoinen loukkaus, kai vielä korostit että niihin häihin tuli vain ne LÄHEISET ei muita?
Että vanhemmat ja sisarukset on ihan täpinöissään kun pääsee näkemään teidän rempatun omakotitalon vaikkeivät läheisiä tai tärkeitä teille olekaan?
Jos siskoni tai veljeni tekisi noin, ihan ok. Mutta jämähäät tupareina - ei kiitos. On mulla omiakin menoja.
Ap:n ja miehensä lähisukua on noin 15 henkeä eivätkä he mahtuneet häihin. Kun ei ollut varaa...
Osoititte lähisukulaisillenne, että häät (juhla jota ideaali tapauksessa vietetään kerran elämässä) ei ole tarpeeksi iso syy kutsua vanhempia ja sisarruksia juhlimaan.
Jostain syystä kuitenkin pyydätte heitä juhlimaan tupareita, tätä pikku juhlaa jonka tärkeys on jossain nimipäivien alapuolella.
Ei välttämättä kovasti innosta.
tulee se 80 henkilöä täyteen.
Ehkä olisi pitänyt pitää puolisovapaat häät? Vai onko Jompen sählykaverin Nicon uusin nyxä Armeniitta (jota kumpikaan ei ole tavannut paitsi Jompe kerran kun se tuli hakemaan Nicon jälkipelikaljoilta kotiin) tärkeämpi kuin Jompen mutsi? No, ehkä tosiaan on.
Pienet häät, 80 henkeä ja siihen määrään ei lähisuku mahdu. Ole onnellinen että joku vastaa ulle edes puhelimeen.
Aika outo olet.
Joo, munkin ystäväni järjesti tuparit, 300 km päähän, kylään jossa ei ole mitään. Ilmoitti juhlat loppuu viim klo 22 jotta lapset pääsee nukkumaan. Kumpaakan meistä ei huvittanut ekks ajaa 600 km ja tulla yöllä takas. Juhlissa oli ollut lopulta meidän tuttavapiiristä 5 kun kutsuttuja oli 50. Veti ystävä pieneet herneet. Onneksi olin kaukaa viisaa, heti kun kutsu tuli ilmoitin jonkun tekosyyn ettei päästä.