Tehkääpäs musta diagnoosi:

Lapsena toivoin kovasti että vanhempani kuolisivat, nytkin olisi ihan ok saada perintö.

Olen toivonut jo vuosikausia että mieheni kuolisi. Ja jos lapseni kuolisivat... no joo, varmaan ensin itkinsin, mutta kyllä se kuollut unohtuisi pian.



Minulla on paljon tuttuja, mutta he eivät merkitse minulle mitään, enkä halua syvempää ystävyyttä. Pidän heitä, koska heistä voi olla joskus hyötyä. Viihdyn parhaiten omassa seurassani.



Miltäs vaikuttaa?