Vertaistuki: Miksi ihmistä lohduttaa tieto, että joku muukin kärsii samoin?

Mä oon ihmetellyt miksi sitä vertaistukea tyrkytetään ratkaisuksi joka paikkaan. Oli tilanne mikä tahansa, aina tarjotaan ryhmä, mihin voi mennä jakamaan kokemuksia, tsiisus.

Jos ei tykkää olla isoissa porukoissa, ei tykkää puhua tuntemattomille omista asioistaan, eikä muiden vastaavat kokemukset kiinnosta, NIIN SIITÄKIN VOI MENNÄ AVAUTUMAAN YKSINÄISTEN SUSIEN VERTAISRYHMÄÄN.



Nimim keskosen äitinä ja mt-omaisena lievää painostusta kokeneena :)

Mä oon ihmetellyt miksi sitä vertaistukea tyrkytetään ratkaisuksi joka paikkaan. Oli tilanne mikä tahansa, aina tarjotaan ryhmä, mihin voi mennä jakamaan kokemuksia, tsiisus. Jos ei tykkää olla isoissa porukoissa, ei tykkää puhua tuntemattomille omista asioistaan, eikä muiden vastaavat kokemukset kiinnosta, NIIN SIITÄKIN VOI MENNÄ AVAUTUMAAN YKSINÄISTEN SUSIEN VERTAISRYHMÄÄN. Nimim keskosen äitinä ja mt-omaisena lievää painostusta kokeneena :)

mutta kääntäen: jos sinä et halua kuulla muiden kokemuksia, jotkut toiset ehkä haluavat.

Kyllä lapsensa menettäneet äidit osasivat auttaa paremmin kuin neuvolapsykologi,sairaalapappi, sosiaalityöntekijä ja psyk.sh. Nämä kun olivat vain kirjanoppineita, jotka olivat lukeneet kirjoista, miten kuuluu tuntea, kuinka kauan kuuluu tehdä surutyötä, miten mihin kuuluu reagoida ja milloin sopii tehdä seuraava lapsi.



Käpyllä oli tarjota kirjallista materiaalia, henk.kohtainen tukihenkilö ja keskusteluryhmä. Kaikilla omakohtaista kokemusta. Ja nyt on suljettu facebook-ryhmä, jossa puhutaan asioista, joista ei voisi puhua julkisesti eikä edes ammattiauttajille.

Mä oon ihmetellyt miksi sitä vertaistukea tyrkytetään ratkaisuksi joka paikkaan. Oli tilanne mikä tahansa, aina tarjotaan ryhmä, mihin voi mennä jakamaan kokemuksia, tsiisus. Jos ei tykkää olla isoissa porukoissa, ei tykkää puhua tuntemattomille omista asioistaan, eikä muiden vastaavat kokemukset kiinnosta, NIIN SIITÄKIN VOI MENNÄ AVAUTUMAAN YKSINÄISTEN SUSIEN VERTAISRYHMÄÄN. Nimim keskosen äitinä ja mt-omaisena lievää painostusta kokeneena :)

Ymmärrän hyvin, minulle on tuputettu sopeutumisvalmennuskursseja, ja rautalangasta olen vääntänyt että ne eivät ole minun juttu. Nettivertaistukiryhmät toimivat parhaiten, kun muutenkin on aika kortilla.

Tylsintä on se, että tämä ei meinaan mennä jakeluun...

nro 4

ihmisyyteen myötäsyntyisenä kuuluu tarve tulla nähdyksi ja ymmärretyksi sellaisena kuin on, ei vain sellaisena kuin muut odottavat ja toivovat.



Esimerkiksi surevalla on tunteita, joita ei-sureva ei kenties voi mitenkään ymmärtää. Surua kohtaamattomat saattavat sanoa jotain todella tökeröä, kuten "kyllä se siitä" tms jolloin sureva kokee etteivät hänen syvät haavansa tule nähdyksi ja ymmärretyksi eikä niillä ole oikeastaan edes oikeutta olla.



Vertaistukikaan ei ole automaattista, mutta usein siinä voi kokea että toinen ymmärtää ja kenties nähdä jonkun jo selvinneen kriisistä ja toipuneen vaikka itse on vielä sumun seassa toivottomana

Ei kyse ole pelkästään siitä tiedosta, että joku muukin on kärsinyt. Kyllä huomaa, että aloittajalla ei ole aavistustakaan, mistä vertaistuessa on kyse.



Monissa tilanteissa nimittäin vain saman kokeneen kanssa voi tapauksesta edes puhua vapaasti tietäen, että toinen ymmärtää.

se saattaa olla tavoitettavissa virka-ajan ulkopuolella. Ammattiauttjat ovat tavoitettavissa virka-aikaan kenties vain silloin kun on sovittu tapaaminen. Vertaistuki on vapaamuotoisempaa. Sen mahdollisuudet auttaa ovat siksi laajemmat.

lapsella sairaus, ei onneksi vakava, mutta muuten hankala ja raskas. Vertaistuessa on vinkkien lisäksi se ylittämätön hyvä puoli, että silloin ei nimenomaan tarvitse vatvoa asiaa ja kuunnella säälittelyä. Toinen ymmärtää ja myötäelää missä mennään, eikä keskustelu mene kauhisteluksi ja päivittelyksi. Jo toisen katseesta näkee, että tuo ymmärtää mistä minä puhun, eikä tarvitse olla selittämässä asiaa puhki, eikä toinen sittenkään oikein ymmärrä.



Pystytään puhumaan hankalasta asiasta neutraalisti ja jakamaan vinkkejä. Tai vaikka puhumaan ihan muuta: Samassa tilanteessa olevien kanssa lapsen sairaus ja sen vaatimat asiat ovat arkea, eikä niitä tarvitse olla selittämässä tai puolustelemassa.

että jokaisella on omat tavat surra. Ei siihen ole yhtä tapaa, jokainen suree tavallaan.

Ja siellä ymmärtää että jos tahtoisi jotenkin toimia, joka taas muiden mielestä on outoa käytöstä niin tuki tosiaan tukee tässä.



Meillä lapsen menettäneissä varmaan näkee raaimmalla tavalla sen miten eräät käyttäytyy tuomiten tai ei ymmärretä.



Minä itse olen kieltäytynyt joistain asioista joita läheiset "kuvittelee että se auttaa" ja tästä loukkaannutaan kun sanotaan ettei kiitos.

Niinkuin lapsensa menettänyt menettää oman päätäntävallan ja täytyy ottaa kaikkea vastaan mitä muut ajattelee olevan hyväksi.

Onhan se kiva jos joku ajattelee että jotain tarvitaan, mutta siitä täytyy saada kieltäytyä.



Vertaisryhmä ymmärtää miksi joku tahtoo laittaa ristin kotipihaansa tai huutaa metsässätai kaupassa ei muista mitä sieltä hakee tai hakea lapsen kuolinpäivänä vuodesta toiseen sairaslomaa.



Kaikilla on omat tavat ja toimet mutta niitä ymmärretään vaikkei itse niin tekisi.

Samoin saa tavallaan sen luvan toteuttaa ideoita joita tahtoisi tehdä mutta muut tuomitsee.

Ei vertaistuesta ole kysymys siitä, että toisen tuska jotenkin helpottaisi.



Se mikä helpottaa on se, että tunteistaan saa puhua. Yleensä samassa tilanteessa olevien on helpompi jakaa tunteita keskenään, eli samasta asiasta kärsivät voidaan koota yhteen murehtimaan samaa asiaa.



Tuskinpa ymmärsit, jos kysymys edes piti esittää.

siitä, miten siitä suosta selvitään ja noustaan. Eli esim. jos nyt itsarin tehneiden omaisten vertaisryhmästä puhutaan, voi toiselta, jo suruprosessinsa läpikäyneeltä saada hyviä ajatuksia siitä, mikä auttaa prosessoinnissa. Ja on helpottavaa puhua vaikeasta kriisistään jollekulle, joka ymmärtää, mitä sinä käyt läpi, eikä ala mussuttaa joutavia tai tuskastu, kun kokee aiheen liian araksi.



Itselläni on erityislapsi, jonka hoidosta olen saanut erittäin hyviä käytännönläheisiä neuvoja vertaisryhmästä. Nimenomaan painotan sanaa käytännönläheinen, sillä esim. Lastenlinnan asiantuntijat eivät oikein niitä osaa antaa, koska heillä on asiaan aika teoreettinen lähestymistapa (varovat muutenkin antamasta neuvoja, koska ko. sairautta potevat lapset ovat kaikki yksilöitä - ikäänkuin me vanhemmat olisimme niin pösilöitä, ettemme tajuaisi, että se, mikä soveltuu konstiksi yhdelle ko. erityisongelman lapselle ei välttämättä toimi toiselle - mutta onpa edes JOTAIN, jota lähteä kokeilemaan ja soveltamaan). Lisäksi on ihan älyttömän huojentavaa henkisesti jutella toiselle vanhemmalle siitä, millaisia väsymyksen ja epätoivon hetkiä välillä iskee, ja toisaalta ilonpilkahdukset koetaan yhdessä ja myötäeläen.

Nimenomaan nuo vinkit ovat vertaistuessa tärkeitä. Mekin olemme olleet Lastenlinnan asiakkaita, ja kun sieltä ei mitään käytännön apua tullut, niin on ollut todella huojentavaa keskustella muiden samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa.



En minäkään sellaisesta vertaistuesta perusta, joka on pelkkää märehtimistä.

pelkkä vellominen vain lisäisi omaa pahaa oloa.



-3, as-lapsen äiti-

Samaa sairautta sairastava ymmärtää aivan eri tavoin kuin terve.

Suru ja sairaudet tekevät ihmisestä empaattisemman - siksi ihminen, joka ei ole kohdannut raskaita menetyksiä ajattelee ehkä kuten sinä.

olen kohdannut jonkun verran ennakkoluuloja, ikävää ja asiatonta suhtautumista sairauteni vuoksi. Kun saa keskustella jonkun toisen samaa sairautta sairastavan henkilön kanssa, huomaa etten ole yksin. Kun kuulee, että toinen ihminen on kokenut samanlaista kohtelua, huomaa, että vika ei aina olekaan minussa vaan ihmisten ymmärtämättömyydessä tai tiedon puutteessa.

Ns. terve ihminen ei koskaan pysty täysin asettumaan asemaani, koska hän ei ole kokenut samaa kuin minä. Samaa sairautta sairastava on kokenut. Siksi hänen kanssaan on niin helppo puhua. Hän tietää jo parista sanasta, että mitä tarkoitan. Se tuntuu siltä kuin olisi jossakin ulkomailla ummikkona ja löytäisikin yhtäkkiä suomea puhuvan ihmisen.

Vertaistuki lohduttaa. Kun ihminen on tasavertainen, samalla tasolla, hän ei ole yläpuolella eikä alapuolella. Hän ei neuvo ylhäältäkäsin. Hänen kanssaan on silloin helppo kulkea matkaa eteenpäin.

Tavallaan se tietysti tarkoittaa sitä, että ajatus siitä helpottaa, että moni muukin kärsii.