pystytkö katsoa/puhua ihmiselle joka itkee ilman että liikutut itse kyyneliin?
Aika vaikeaa se on ainakin itselleni. Anoppi pyyhki kyyneleitä tänään yhden asian takia ja itsekin liikutuin vaikka en edes tunne ihmistä jonka takia itki. Vaikka en ihan sydänystävä anopin kanssa olekaan jotenkin anoppikin näytti itsestään sellaisen puolen että jäin miettimään koko asiaa.. Hyvät naiset ,ei vihata syyttä suotta anoppejamme,joskus me ollaan itsekin sellaisia,ja ainakin minä toivoisin että olisin tervetullut poikani perheeseen. Vähän nyt poikkeaa asiasta,mutta kuitenkin näin:)
Kommentit (14)
itse myös kyyneliin, jos vaikka televisiossa joku itki tai liikuttui. Saati sitten todellisessa elämässä. Tänä kesänä olen muutaman kerran ollut tuossa tilanteessa, ja vain katsonut mieli tyhjänä itkijää, ja ihmetellyt, että ei kihoa itsellä vedet silmiin. Olenkohan alkanut paatumaan tai jotain.
Työni puolesta näen itkeviä ihmisiä ja en niissä tilanteissa kyynelehdi. Mutta jonkun muun läheisen ihmisen kanssa tilanne voi olla eri.
Alakoulun opettajana saan katsoa ja kuunnella itkeviä lapsia joka päivä.
Liikutun kyllä herkästi ja esim. Salkkareitakin katsoessa saatan itkeä. Mutta pystyn kyllä tarpeen vaatiessa kohtaamaan itkevän ihmisen, ilman, että itse alan itkeä.
Ja sh:na pitää pystyäkin.
Toki välillä herkistyn itsekin.
lapsia pysty, tai no en ole nähnyt lapsen itkevän muuta kun kiukkua, nälkää tai jos on satuttanut itsensä. Vanhuksia ihan työnipuolesta, vaikka harvemmin ne onneksi itkee.
Mutta tosi helposti tulee mulla kyynel silmään muiden surusta.
Itken kyllä tv-ohjelmille, eläinressukoille, läheisten (perheen) surulle/ikävälle elämälle, autosta luopumiselle ja yleensäkin olen omissa oloissa todella herkkä, mutta jos joku itkee vasten kasvoja niin ei välttämättä tunnu missään. Ei tää ihan normaalia varmaan ole.
Etenkin jos anoppi itkee. Hänhän siis pillittää milloin mistäkin - täysin ilman syytä. Silloin menen ihan lukkoon ja haluan vain lähteä kotiin.
En kuitenkaan ole mikään tunnekylmä ihminen. Ystäväni sanovat että olen mitä paras kuuntelija. En vaan jotenkin kestä ihmisten itkua, mulle tulee silloin pakoreaktio. Lasten itku tietysti ymmärrettävää.
Yleensä pystyn kyllä työni puolesta olemaan itkemättä (lasten/nuorten kanssa toimin), mutta jos kerron vaikkapa työkavereille sitä lapsen surua, niin sitten jo taas tippa tuleekin silmään :)
Työkavereiden, ystävien jne. suru iskee samantien syvälle, toisaalta myös ilokin. Olen todennut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän itken - kaikkea. Toisaalta se on noloa, toisaalta sitten taas mitä se haittaa. Itken, mutta myös naurankin :)
Mistä syystä toinen itkee, jos se on minullekin herkkä aihe, tai jotenkin muuten eläydyn suruun, itken varmasti. Kuolema, epäinhimillisyys, rakkaista erossa oleminen tai ero on pahinta.
Jos jollekin on sattunut ikävää ja on surullinen ja kertoo tilanteesta niin silmäkulma kostuu myötätunnosta. Mutta olen ollut tilanteissa joissa alainen on itkenyt harmista, mielipahasta tms. työasiassa ja silloin pysyn asiallisena enkä mene mukaan, hoidan asian niinkuin se pitää hoitaa
Pystyn ja en.
Vierailija - 21.07.12 11:28 (ID 15247077)
Työni puolesta näen itkeviä ihmisiä ja en niissä tilanteissa kyynelehdi. Mutta jonkun muun läheisen ihmisen kanssa tilanne voi olla eri.
mahdotonta. samoin jos leffassa itketään niin saan tehdä kaikkeni etten itse itke
Mutta myöskin olen onnellinen IHANASTA anopistani!!! Olemme todella hyvissä väleissä ja olen anopilleni se tytär jota hän ei koskaan saanut.. Eli rakas ja mieluinen miniä olen siis. :)