Tarkoituksena ei ole sohaista muurahaispesään tai arvostella oikeasti

nimittäin lisään vielä että ollaan istuttu siellä aurinkoisella terassilla lasten kansa!!!! Ajatelkaa onko jo sossun numero hollilla?



t.Maiju

illaksi ja ihan kunnollisia ja täyspäisiä lapsia noista tuli :D Mitäs ap jos nyt otat järjen käteen ja yrität itsekin hankkia sitä hoitajaa lapsillesi? SELVÄSTI KAIPAAT TUULETUSTA!



äitee kera 3 lapsen

Jos on pakko päästä pois kotoa ilman vauvaa muutamaksi tunniksi, miksei lapsen isä voi hoitaa lasta sillä aikaa? Tai miksette ota vauvaa mukaan jos vaan tuntuu että kotona seinät kaatuu päälle? Vaunulenkki luonnossa piristää kummasti, myös esim. jonkun mainitsemaan museoon on helppo mennä vaunuilla. (Vaikka tälläkin palstalla on psyykeltään vaurioituneita ihmisiä jotka sekoaa heti kun näkee lastenvaunut julkisella paikalla, useimmat ihmiset pystyvät kyllä elämään niiden kanssa. Pienen lapsen äidin on aivan sallittua liikkua julkisilla paikoilla myös ihan huvikseen, ei ole pakko jämähtää kotiin.)

Kyse ei nyt ole siitä, että pitää jäädä kotiympyröihin loppuelämäksi kun on saanut lapsia vaan nyt puhutaan ensimmäisistä viikoista ja kuukausista.

Ja joku aiemmin mainitsi vanhat 3 kk äitiyslomat. En ihmettele, että juuri sen ikäluokan tuotokset eivät usein saa parisuhteitaan kestämään ja osa on suorastaan narsisteja.

Jotkut haluavat pesiä siellä kotona neljän seinän sisällä aivan rauhassa, ja se heille sallittakoon. Ei minullakaan menojalkaa kauheasti vipata noin yleensäkään. Toisaalta olemme olleet joka kesä automatkoilla ympäri Eurooppaa ja nuorin mukana ollut lapsi oli 1 kk ja hyvin meni. Pieni vauva on tosi kiinni äidissään, eikä sen tarvi olla isältä pois. Mutta onhan se äitikin vauvalle aika lailla tissin jatke eli ei mikään monisäikeinen syvällinen ihmissuhde vielä. Vauvan tarpeet ovat minusta aika erityiset, eikä niitä voi poissulkea millään kulttuurimme luomalla ajatuksella "vanhempien on pakko päästä tuulettumaan välillä, halusi tai ei" tai "vanhemmuuden pitää olla tasa-arvoista, viis siitä mitä kiintymyssuhdeteoria sanoo, tuttipullot kehiin vaan ja isä hommiin". En vastusta henkeen ja vereen tuttipulloja tms. mutta se mitä pieni vauva vaatii on lopulta aika yksinkertaista ja luonnollista, ja minusta siihen voisi ihan hyvin vastata! Eikä ne isä ja isovanhemmatkaan kärsi äidin ja vauvan symbioosista, koska siltä pohjalta lapsi myöhemmin (aika piankin!) ponnistaa luomaan muita ihmissuhteita. Terve äiti osaa sitten sopivasti vähän "irroittaa otettaan". Ihmettelen kyllä, miksi lähtökohtaisesti jo on niin mahdotonta elää PERHEENÄ, vauva mukana menossa, kotona ei tarvi olla koko ajan, jos ei halua. Jos haluaa luoda vauvalle hyviä välejä vaikka isovanhempiin, mikä on tietysti suotavaa, voi äiti itse olla vierailuilla mukanakin. Kestävyyttä koettelevat koliikki jne. mutta tarkoitin sellaisia tapauksia, joissa vauva ei edes ole vaativa, vaan hänet voisi ottaa mukaan menoihin. Ei terveen ihmisen päässä mitään naksahda, jos haluaa olla yhdessä vauvan kanssa. Oman esikoiseni vauva-aikana olin välillä hädissäni, että pakko hommata jotain "omaa menoa", muuten käy jotenkin mystisesti huonosti. Jälkeenpäin ajatellen typerää.

on esim pari kolme tuntia hoidossa mummilassa kun vanhemmat elokuvissa?



Linkki?



Mulla ainakin sen verran maalaisjärkeä etten alkaisi moisesta hysterisoimaan.

käyvät esim kerran kuussa parisen tuntia jossain ilman vauvaansa ja luotettava hoitaja hoitaa?



Herraisä teidän kanssanne :D:D:D

me miehen kanssa oltiin leffassa ja syömässä (anoppi kertoi) Mitähän traumoja sille mahtoi nyt tulla?

sulla on palkokasvi nenässä ja meloni takapuolessa koska sulla vaan ei ole koskaan ollut hoitajaa lapsellesi!

sen muutaman tunnin. Sori mä en vaan voi tajuta tätä :D

Et tahdo arvostella, mutta vaan ihmettelet hah hah haa



Juu ja isähän ei kelpaa lapsen hoitajaksi vaan äidin on sitouduttava lapseen 24/7 ensimmäisiksi kuuukausiksi-muutenhan isät voisi synnyttää LOL

Jo ihan pienenä lasten isä on ollut isossa roolissa eli saatoin ottaa päiväunet, käydä kaupassa, viedä esikoista harrastukseen, kun isä seurusteli lapsen kanssa. Maitoa oli pumpattu pulloon varuiksi mutta ei sitä taidettu koskaan tarvita. Ehkä vauvan eka kuukausi on ollut sellaista tutustumisvaihetta, mutta sen jälkeen on kyllä arkea jatkettu niin, että molemmat vanhemmat ovat siinä läsnä vahvasti.



Isovanhempia on tavattu noin kerran viikossa. Jossain vaiheessa, ehkä kun vauva on ollut 3-4 kk:n ikäinen, olen saattanut jättää hänet tunniksi isovanhempien syliin, kun olen käynyt esim. ruokaostoksilla tms. Useimmiten menin nukkumaan univelkoja pois sen tunnin ajaksi. Näin ehkä pari kertaa kuussa.



Ensimmäinen varsinainen hoito isovanhemman luona on tullut tarpeen mukaan. Esikoinen oli 1v, kun oli illan mummin hoivissa, kuopus oli 3 kk, kun vietti mummin kanssa 8 tuntia, kun olin sairaalassa. Ensimmäiset yökyläilyt ovat olleet noin 2-vuotiaina.



Meille tämä on sopinut. Jollekin toiselle joku muu. En näe mitään syytä tuomita muiden tapoja, sen verran kuitenkin sohaisen, että olen vahvasti sitä mieltä, että myös vauva tarvitsee useamman läheisen hoitajan, ei vain yhtä. Monesti se on luonnostaan vauvan isä, mutta joskus isovanhempi, täti tai joku muu. Jos vauvan ainoa hoitaja on äiti, vauva tuntee turvattomuutta ja hätää, pelkoa ainoan hoitajansa menettämisestä. Kun hoitajina toimii äidin lisäksi pari muuta läheistä, vauva oppii, että turvaa ja hoivaa saa myös näiltäkin. En siis puolusta mitään isoa hoitorinkiä tai sitä, että vauvaa heitetään parille hoitajalle usein. Korostan vain sitä, että läheisen suhteen luominen vauvaan, vaikka ei olisikaan äiti, on esiarvoisen tärkeää vauvalle itselleen ja hänen turvallisuudentunteelleen.

pienen vauvan antaminen muille hoitoon on enemmänkin kuin perusteltua. Yksi on, jos vanhemmat ovat totaalisen väsyneitä.



Nuo sen tyylist kommentit puolestaan, että pitäisikö vauvan kanssa jäädä kotiin niin, että seinät kaatuvat päälle tai kuuluuko ap niihin äiteihin, jotka elävät vain lastensa kautta...en ymmärrä niitä ollenkaan. Miksi vauvan kanssa pitäisi jäädä kotiin? Toki ainakin omalla kohdallani (lapset 8,11,17 ja 18v)ovat niin erilaisia luonteiltaan, että toisten kanssa on jossain vaiheessa pelkät kauppareissutkin olleet hmmn...vähintäänkin mielenkiintoisia;D siksi tykkäsinkin mieluiten puistoilla tai kyläillä muissa lapsiperheissä / isovanhemmilla silloin kuin lasten vauva-aikoina kaipasi muutakin actionia. Puolison ollessa lasten kanssa olis sitten voinut mennä niihin muihin menoihin, mutta olen ilmeisesti nuorena mennyt menoni ettei kovasti innostanut yksin tai kaverin kans kuin shoppailureissut tms.



Ja joo, en todellakaan silti ole kokenut eläväni vain lasten kautta. Miksi olisinkaan, jos ei vaan lasten vauva-aikoihin sattunut kiinnostamaan kovasti touhuta muualla ja jos olisi tehnyt mieli jonnekin lähteä olisin lähtenyt puolison ollessa kotona. Vauva-aika on niin äärettömän nopeasti ohi, joten miksi meidän puolisoina olisi juuri silloin lähdettävä yhdessä johonkin?



Näin meillä ja jokainen saa toimia tasan oman tilanteensa ja arvojensa mukaan, välillä pakotettuinakin arvojensa vastaisesti, kun muuta mahdollisuutta ei ole, mutta halusinkin vain herätellä pienten vauvojen vanhempia ajattelemaan, että vauvalle itselleen ne rakkaat, tärkeät ja luotettavat isovanhemmat voivat olla ihan yhtä vieraita tai vieraampiakin kuin joku puolituttu.



T:ap, jolla on ollut niin onnellisesti asiat ettei ole ollut pakottavaa tarvetta viedä vauvoja pieninä hoitoon, mutta IHAN VARMASTI tullut monen monta muuta kömmähdystä vanhemmuusrintamalla:)eikä elämä muutenkaan ole ollut ruusuilla tanssimista, harvallapa se taitaa olla ja niillä joilla on, eivät yleensä osaa sitä arvostaa...

Meillä ei ainakaan noin pieni tehnyt eroa hoitajien välillä vielä muutaman kuukauden iässä. Kelpasi äidin, isän, mummon ja vaarin syli ja turva. Vasta myöhemmin alkoi tunnistaa kuka hoitaa, ja silloin ei enää kelvannut kuin äiti hoitamaan tai muuten tuli poru. Tämä n. 4-12 kk iässä. Ja sen jälkeen taas eroahdistus loppui ja taas pääsi äitikin menoihinsa.

Luojan kiitos ystäväpiiriini ei kuulu ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka vatvoisivat tällaista asiaa. Ei se vauva saa siitä minkäänlaisia traumoja, jos menee hoitoon mamman luokse.



Meillä on lapsi nyt 2 v. Ja kuukauden ikäisestä asti ollu kerran kuukaudessa yökylässä mamman ja pappan tykönä. Aluksi he pyysivät, että saisimme nukkua. Toki se meille sopii, sitten siitä tuli sellainen tapa. Ja poikamme on erittäin hyvässä hoidossa siellä, voin luotettavin mielin viedä lapseni sinne hoitoon ja isovanhemmat ottavat mielellään. Poika on reipas, puhelias ja erittäin energinen tapaus.



Mun mielestä on turha arvostella niitä vanhempia, jotka haluavat joskus sen kahden keskeisenkin ajan. Meillä tosiaan lapsi oli ensimmäisen kerran yökylässä ollesssaan kuukauden vanha. AJATELLA! Me käytimme miehen kanssa sen ajan univelkojen kuittaamiseen ja kahden keskeiseen aikaan. Se piristi kummasti. Yökyläily oli mennyt loistavasti eikä ongelmia ollut.



Turhaa hysteerisointia taas koko juttu. Nykyään kaikki on niin kamalaa ja joka asiasta tulee traumoja. Onneks on sentään niitäkin vielä jäljellä, jotka osaavat ajatella maalaisjärjellä.



Vaikka lapsia onkin, ei se tarkoita sitä, että elämän pitäisi pyöriä 24/7 niiden ympärillä.

omani on sanonut, että pieni vauva ei ymmärrä, että omat vanhemmat vielä tulevat takaisin.



Jos isovanhempi on todella usein läsnä vauvan arjessa (ensin niin, että edes jompi kumpi omista vanhemmista on myös mukana)muodostuu myös tähän luottava suhde, jolloin asia on aika lailla eri kuin tilanteessa, jossa vauva on tavannut muutaman hassun kerran, jos sitäkään, isovanhempiaan ja sitten jo jää hoitoon.



Ap

lapsena ventovieraan hoitoon? Tässäkin ketjussa on jo monesti sanottu että vauva on jätetty tutun mummin hoitoon ja siitäkin olet vängännyt....hanki elämä!

lähtökohtaisesti kiinnostuneempia lapsenlapsensa hoidosta kuin se lähikaupan täti jonkun tuntemattoman penskan hyvinvoinnista.



Totuushan on, että vaikka ap ja sen mieskin simsalabim kuolisi juuri nyt, niiden vauva sopeutuisi uusiin hoitajiin melkeinpä samoin tein, eikä vauvalle jäisi mitään muistikuvaa vanhemmistaan (oletin siis rohkeasti, että ap:lla on vauva).



Maailma on muuten pullollaan adoptoituja lapsia, joita on ennen adoptiota hoitaneet ties ketkä, ja ymmärtääkseni useimmista näistäkin tulee ihan täyspäisiä.



Tarviiko kaikkea muuten aina ottaa niin kamalan vakavasti? Että siis ihan oikeasti on sitä mieltä, että lapsen elämä on pilalla jos harvoin nähdyt isovanhemmat sitä joskus hoitaa? Siis ihan oikeasti?

muiden kuin äidin ja isän hoivissa.



Yllättävää on, että meillä parisuhde on silti kestänyt yli 20 vuotta, vanhin lapsista on jo ylioppilas ja opiskelee kauppatieteitä Aalto-yliopistossa, seuraava on aktiivinen urheilija ja kuopuskin varsin mallikelpoinen, sosiaalinen kansalainen.



Ap kirjoittaa vauvan muutamasta ensikuukaudesta. Jos parisuhde kariutuu siihen, että pienen kanssa ollaan pienesti, niin kyllä se suhde menee nurin joka tapauksessa. Ainakin meillä on pystytty miehen kanssa puhumaan (eli sanallisella tasolla hoitamaan parisuhdetta) silloinkin, kun vauva tuhisee uniaan vieressä. Elokuvissa me molemmat istuisimme hiljaa ja katsoisimme valkokangasta. Minulle se ei ole synonyymi suhteen hoitamiselle.



Muutama kuukausi vauvalle, perheelle ja kodille - oikeastiko se on liikaa? Osaan lisäksi aika taitavasti käydä kaupassa lasten kanssa, samoin muskarissa, kerhossa, vaunulenkillä jne. sen sijaan että linnoittautuisin kotiin, kuten niin moni mummolla lapsensa hoidattava näyttää lapsen kanssa itse tekevän.

elämän varrelta. Moni ei näköjään ymmärrä pointtiani. Se, että omat vanhemmat tai puolisosi vanhemmat ovat teille tuttuja, turvallisia ja rakkaatakin rakkaimpia ei tee asiaa samaksi vauvan näkökulmasta.



Ja, jos jonkin, mielestään epäkohdan, tuominen yleisellä keskustelupalstalla esille on sitä ettei ole omaa elämää niin aika pienet on tosiaan ympyrät:D



Aiemmassa viestissä myös korostin, että ihan takuulla olen vanhempana möhlinyt sitä sun tätä ja täältä av:ltäkin jotain ajattelemisen aihetta ottanut omaan elämääni(siinähän tälläiset keskustelupalstat ovat parhaimmillaan, vaikka tietynlainen suodatin kannattaakin olla päällä ja oikeasti itse miettiä onko tuossa asiassa jotain pointtia, sellaista jota itse ei ole tullut ajatelleeksi), vaikka välillä on älyttömän pitkät ajat ettei tänne tule eksyttyä, mutta tämä av näyttää olevan vuodesta toiseen samanlainen;)

Ap

vauvan kärsivän jos joskus joku muu hoitaa...kerro ihmeessä!

varhaisiin perusturvallisuuden ja kiintyvyyssuhteen syntymisiin (eikös niistä puhuttu jo lukion psykan tunneilla). Olen myös aina ollut kova lukemaan (ai niin mullahan ei pitäisi olla sitä omaa elämää;) No, ehkä lieventävänä asianhaarana on se, että osa opuksista käsitteli esim. lapsia. Eivät kuitenkaan olleet mitään perinteisiä lasten kasvatusoppaita).



Asia on ollut myös monesti tapetilla (ei ole linkkejä antaa, mutta eiköhän niitä löydy kaivelemalla).



Tutkimuksia kuitenkin tulee ja menee (näkeehän sen jo ravintopuoleltakin. Tuo ja tuo on suositeltavaa, suorastaan terveydelle elinehto ja seuraavassa käänteessä aiheuttaakin vähintään yhtä vakavaa sairautta...)



Joten...kaikkein oleellisimpina on kuitenkin oma, sanotaan sitten se "maalaisjärki", joka sanoo miksi ihan pienelle vauvalle vieras hoitaja ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta ellei ole ihan pakko.



T:Ap, joka lähtee nyt sen muun oman elämänsä pariin jumituttuaan mielenkiinnosta tänne sen verran pitemmäksi aikaa, että persus puutui:D