Tarkoituksena ei ole sohaista muurahaispesään tai arvostella oikeasti

Meillä täällä länsimaissa ihmiset yrittävät normittaa elämänsä erilaisten teorioiden kautta ja luovat itselleen ja toisilleen valtavia paineita.



Kävin viimevuonna ns. Kehittyvässä maassa sukulaiseni perheessä vierailemassa. Siellä perhekäsitys on hyvin erilainen kuin täällä. Suku ja naapurit asuvat liki, näkevät lähes päivittäin. Siellä näin, miten koko suku osallistui perheen vauva-aikaan. Vauva (2-3kk.) kulki kaikkialle mukana tai jäi läheisen sukulaisen hoiviin jopa vuorokaudeksi. Kaikille oli luontevaa koskettaa toisiaan ja hoitaa lapsia kuin omiaan. Näin saman perheen eri-ikäisiä lapsia/nuoria aikuisia, jotka ovat kasvaneet samoilla menetelmillä. Ei ollut ahdistuksesta tai masennuksesta mitään merkkejä. Iloisia, eläväisiä, välittäviä ja lämpimiä ihmisiä koko suku. Minusta me voisimme ottaa jopa heistä mallia.



Lisäksi olen keskustellut yhden työkaverini kanssa, joka on kotoisin keskisuuresta vuoristokylästä euroopan laitamilta. Ei heillä ollut päivähoitojärjestelmää, vaan kylän lapset kulkivat joka aamu eri perheeseen aamupuurolle yhteisen lattilan äärelle. Sinne menivät kaikki lapset omat lusikat mukanaan. Isommat sisarukset huolehtivat pienemmistä. Työkaverini on kokenut elämässään todella rankkoja asioita. Hän sanoi, etteivät ne kuitenkaan ole jääneet vuosiksi hiertämään, koska heidän kulttuuriinsa kuuluu puhua tuntemuksistaan. Yhdessä kokoonnutaan keskustelemaan. Ajatella, hän on noin 40 vuotias mies. Miten suomalaiset miehet selviytyvät ahdistavista kokemuksista?

Kyseenalaista myös koulussa kuulemasi.



Opiskelin yliopistolla huvikseni kasvatustieteiden perusteita ja pakko sanoa, että esim Rusanen (tehnyt kiintymyssuhdeteoriasta kirjan ja ollut aiheesta julkisuudessa) vaikutti luentojen perusteella kasvatukseen melko kapeaotteisesti suhtautuvalta. Tottakai lapselle on merkitystä ensimmäisillä hoivasuhteilla, mutta länsimaissa perhekäsityksemme on kovin kapea. Näillä tiukoilla opeilla mielestäni lähinnä syyllistetään yksilöitä, kun kasvatus pohjimmiltaan on laaja yhteisöllinen ja sosiaalinen prosessi. Minä ainakin näen merkityksellisemmäksi sen, millaisessa yhteisössä lapsi kasvaa, miten häneen siinä suhtaudutaan, millaista palautetta ja kommunikaatoota hän saa osakseen. Silloin kasvatus ei ole vain äidin ja isän asia, vaan koko yhteisön ihmiskuvan mukainen kokonaisuus.

Näissä keskusteluissa usein kerrotaan, miten kuuluu elää. Miksi ei luoteta siihen, että ihmiset oikeasti osaavat. Jos perheessä on ongelmia (esim päihteitä, mielensairauksia tai väkivaltaa) pitäisi ne asiat auttaa kuntoon. Kyllä terve aikuinen osaa lapsen kasvattaa, kunhan vain luottaa itseensä ja saa tukea ympäristöstään. Yksin ei saisi jäädä.

Kyseenalaista myös koulussa kuulemasi. Opiskelin yliopistolla huvikseni kasvatustieteiden perusteita ja pakko sanoa, että esim Rusanen (tehnyt kiintymyssuhdeteoriasta kirjan ja ollut aiheesta julkisuudessa) vaikutti luentojen perusteella kasvatukseen melko kapeaotteisesti suhtautuvalta. Tottakai lapselle on merkitystä ensimmäisillä hoivasuhteilla, mutta länsimaissa perhekäsityksemme on kovin kapea. Näillä tiukoilla opeilla mielestäni lähinnä syyllistetään yksilöitä, kun kasvatus pohjimmiltaan on laaja yhteisöllinen ja sosiaalinen prosessi. Minä ainakin näen merkityksellisemmäksi sen, millaisessa yhteisössä lapsi kasvaa, miten häneen siinä suhtaudutaan, millaista palautetta ja kommunikaatoota hän saa osakseen. Silloin kasvatus ei ole vain äidin ja isän asia, vaan koko yhteisön ihmiskuvan mukainen kokonaisuus.

eli oletko koskaan pohtinut, että näissä yhteisöllisesti kasvatusvastuuta jakavissa kulttuureissa naisen asema on usein aika surkea eikä naisen keho kuulu hänelle itselleen vaan yhteisölle. Nainen ei saa määrätä sukupuolisuudestaan jne. Nainen voidaan tuomita kuolemaan, jos kaksi miestä haluaa häntä, vikahan on naisen eikä miesten. Yhteisö tuo mukanaan senkin, että insesti on sallittua.

Sinulla on mielenkiintoinen käsitys kehittyvistä maista. Perheessä, jossa vierailin ovat naiset korkeakoulutettuja, menevät naimisiin valitsemansa puolison kanssa rakkaudesta ja voivat erota, jos haluavat. Lisäksi naiset käyvät töissä ja hallitsevat omaa omaisuuttaan. Kehittyvissä maissa on lukuisia erilaisia kulttuureja. Ei kannata tuomita omien kapeiden kelojen mukaan.

juttu että tarvii muutamaks tunniks hoitoapua. Ei siinä sen kummempaa.

Sinulla on mielenkiintoinen käsitys kehittyvistä maista. Perheessä, jossa vierailin ovat naiset korkeakoulutettuja, menevät naimisiin valitsemansa puolison kanssa rakkaudesta ja voivat erota, jos haluavat. Lisäksi naiset käyvät töissä ja hallitsevat omaa omaisuuttaan. Kehittyvissä maissa on lukuisia erilaisia kulttuureja. Ei kannata tuomita omien kapeiden kelojen mukaan.

Palataan asiaan, kun olet opiskellut vähän muutakin kuin kasvatustieteen perusopintoja ja käynyt kylässä enemmän kuin yhdessä ulkomaalaisessa perheessä. Keskustellaan sitten kulttuureista, joissa naista alistetaan ja siihen alistamiseen osallistuvat myös muut naiset. Yhden ainoa länsimaalaistuneen perheen tapaaminen ei kerro paikallisesta kulttuurista muuta kuin sen, että länsimaalaistuminen parantaa varakkaiden naisten asemaa kulttuureissa, joissa yhteisöllisyyden voima on sitova ja alistava.

Yhteen perheeseen tutustuminen syvällisesti, opettaa paljon koko kulttuurista ja sen viitelehyksistä. Miksi kuvittelet, että kehittyvissä maissa olisi niin kovin erilainen naisen asema?



Kyse ei ole heidän kulttuurinsa "länsimaistumisesta", vai olemmeko me täällä "länsimaalaistuneet". Mitä edes tarkoitat länsimaistumisella? Meilläkin naisen asema on kovin erilainen kuin kotiäidillä saksassa tai jenkeissä.



Perhe, jonka luona olin, oli hyvin toimeentuleva keskiluokkainen perhe suurkaupungissa. Kyse ei ole poikkeuksellisesta varakkuudesta vaan yhteisön naiskäsityksestä. Kyseisessä kulttuurissa naiskäsitys ei todellakaan ole tuollainen kuin kuvasit.



Jotta pelataan reilua, niin kerron hieman lisää taustojani. Olen opiskellut kasvatusta enemmänkin kuin perusopinnot, mutta kriittisen pedagogiikan tulokulmasta. Lisäksi olen opiskellut kulttuuria. Teen töitä nuorten aikuisten parissa hyvin monikulttuurisissa kuvioissa. Tuttavapiiriini kuuluu lapsellisia ja lapsettomia useista kulttuureista. Jopa ns. "naisvihamielisistä" kulttuureista olen löytänyt todellisia helmiä. Miehiä ja naisia, jotka arvostavat tasavertaisuutta ja tekevät sen eteen työtä.



Kerroppa sinä omasta viitekehyksestäsi, niin voidaan vertailla meidän "mutu"-käsityyksiä. Jos sinulla on heittää faktoja ja tutkimuksia liittyen yhteisöllisissä kulttureissa kasvaneiden kiintymyssuhteiden kehittymiseen olen avoin ja kiinnostunut ne lukemaan. Muutoin voimme jatkaa keskustelua tällä "mutu"-pohjalla

juttu että tarvii muutamaks tunniks hoitoapua. Ei siinä sen kummempaa.

mutta sohaisit silti muurahaispesään, kovin sohaistuun tosin, tästä tapellaan täällä usein. Av-maailmassa on nimittäin vain ääripäitä - joka ei vie lastaan hoitoon heti viikon ikäisenä, ei vie lastaan ikinä hoitoon ja parisuhde kuolee ja lapsesta ei tule hyvää ihmistä.

Kun on pakko käyttää ulkopuolista apua pikkuvauvalle niin on pakko, eikä hän todennäköisesti siitä pysyvästi traumatisoidu, mutta parasta on mitä vähemmän joutuu vieraalla tuonikäistä hoidattamaan, ja myös isovanhemmat ovat lapsen kannalta vieraita.

Mulla on erinomaisen hyvät ja läheiset välit mun äitiini. Me asutaan samassa pihapiirissä (maatalo) ja vauva on nähnyt äitiään, isäänsä, pappaansa ja mammaansa alusta alkaen joka päivä.



Kukaan näistä neljästä (+ kaksi isoveljeä) ei ole vauvalle vieras.



Pitäsikö meidän muuttaa johonkin kellariin asumaan, ettei vauva vaan näkisi ketään muuta kuin äitinsä ja isänsä??

hoitoapua tarvitsevia, mutta en voi parhaalla tahdollanikaan ymmärtää miksi muutaman kuukauden, saati viikon ikäisiä pieniä vauvoja annetaan hoitoon esim. isovanhemmille. Pieni vauva ei ymmärrä hölkäsen pöläystä sukulaisuussuhteista ja sitä kautta vauva on voinut nähdä esim. lähikaupan tätiä enemmän kuin isovanhempiaan. Tottakai vanhemmille luotettavat ja tutut isovanhemmat ovat totaalisen eri asia kuin puolituttu kaupan työntekijä, mutta vauva ei osaa ajatella näin vaan molemmat ovat pienen näkökulmasta vieraita. Ymmärretteköhän pointtini? Toki vauvan suhde isovanhempiin (ja toisinpäin) toivottavasti muodostuu yhdeksi antoisimmista ja tärkeimmistä ihmissuhteiksi elämän varrella ja sitä on hyvä edesauttaa kaikin tavoin, mutta mielestäni vauvan ollessa pieni, vain oman vanhemman ollessa myös läsnä.

mita "ajattelit" muutaman viikon ikaisena?

Mulla on erinomaisen hyvät ja läheiset välit mun äitiini. Me asutaan samassa pihapiirissä (maatalo) ja vauva on nähnyt äitiään, isäänsä, pappaansa ja mammaansa alusta alkaen joka päivä.

Kukaan näistä neljästä (+ kaksi isoveljeä) ei ole vauvalle vieras.

Pitäsikö meidän muuttaa johonkin kellariin asumaan, ettei vauva vaan näkisi ketään muuta kuin äitinsä ja isänsä??

kun ap sanoi että vauva on saattanut nähdä lähikaupan tätiä enemmän kuin isovanhempiaan...

kun se vauva ei erota eikä tunnista vanhempiaan vieraista, niin sillä ei ole tosiaan mitään väliä, kuka sitä sen pari tuntia hoitaa, jos hoitoapua tarvitsee.



Ajattele, että ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä, kun Suomessa äitiysloma oli 3kk. Monet lapset menivät päivähoitoon, kun äidit pakersivat tehtaissa ja ties missä.

Siis miehesi kanssa?



Eli sinusta vanhempi ei ole läsnä jos lapsi on joskus isovanhemmallaan hoidossa?



Eli 247 pitää olla kotona ja miten kauan?

Tilanteesi on ihanteellinen, mutta nykypäivänä aika harvan kohdalla vastaavaa vaan ennemminkin omien tai puolison vanhempien koteihin saattaa olla satojenkin kilometrien välimatka.



Esimerkissäni tarkoitin juuri kohdalla "lähikaupan tätiäkin saattaa nähdä useammin" juuri tilannetta, että vauva ja isovanhemmat eivät näe päivittäin, eivät edes viikottain.



Ap

kun se vauva ei erota eikä tunnista vanhempiaan vieraista, niin sillä ei ole tosiaan mitään väliä, kuka sitä sen pari tuntia hoitaa, jos hoitoapua tarvitsee.

Ajattele, että ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä, kun Suomessa äitiysloma oli 3kk. Monet lapset menivät päivähoitoon, kun äidit pakersivat tehtaissa ja ties missä.

kun se vauva ei erota eikä tunnista vanhempiaan vieraista, niin sillä ei ole tosiaan mitään väliä, kuka sitä sen pari tuntia hoitaa, jos hoitoapua tarvitsee.

Ajattele, että ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä, kun Suomessa äitiysloma oli 3kk. Monet lapset menivät päivähoitoon, kun äidit pakersivat tehtaissa ja ties missä.

Jos ei erota vanhempiaan vieraista.

en halua arvostella oikeasti hoitoapua tarvitsevia, mutta jos olette yhtään perehtyneet pienien vauvojen kiintyvyyssuhteiden muodostumisiin ja perusturvallisuuden kehityksiin niin miettisin kaksi kertaa, että onko menoni oikeasti vielä pakollinen, tarvitaanko hoitoavuksi vauvan harvoin näkemiä isovanhempia vai voinko mennä silloin, kun puoliso on kotona.



Vauva on pieni vain vähän aikaa ja väitän, että kaikilla ei oikeasti ole pakollista tarvetta jättää hoitoon tosi pienenä isovanhemmille. Kaikki ei ehkä ole ajatelleet harvoin nähtyjen isovanhempien vierauspointtia vauvansa näkökulmasta, kun omalle itselle ovat tuttuakin tutummat:)

pieni vauva jollekin perheen läheiselle aikuiselle hetkeksi. Tai vaikka siksi, että äiti käy vaikka lopputentissä tai työhaastattelussa (jos sellaisiin äityislomalaisia kutsuttaisiin)

Mutta sen takia että äiti tai vanhemmat lähtevät baariin tai muuten viihteelle, niin en kerta kaikkiaan ymmärrä! Parisuhde siinä ei ainakaan parane, jos pikkuinen vauva jätetään jonkun muun kuin vanhempien huostaan. Onpa kyllä ihme, jos tuollainen perhe selviää avioerotta, sillä on kyllä arvot sen verran omituisesti rakennettu...