G:Korkeasti koulutetut naiset, miten pärjäätte duunariappivanhempien kanssa?
Omalta osalta vastaisin että huonosti. "Viisauttani" siunaillaan ja suut jäävät monsti ammolleen, vaikka puhun ihan tavllisista asioista. Ja kärsin tästä :(
Kommentit (16)
Onneksi eivät taivastele koulutustani.
Molemmat kälyni ovat koulutettuja myös eli se varmaan on tasoittanut minunkin tietäni ;)
Osaan myös jutella heille tärkeistä asioista. Ihan erilaisia juttuja mulla on sitten omien kavereideni kanssa.
Mä pärjään kaikkien ihmisen kanssa oikein hyvin.
kumpikin appivanhempi kuollut. Mielelläni olisin tutustunut mieheni vanhempiin, olisin oppinut silloin enemmän miehestänikin.
En pidä meteliä omasta lahjakkuudestani, saan arvostusta työssäni ihan tarpeeksi. Sukulaisten kanssa puhutaan arkisista asioista ja heittäydyn siis ihan tavalliseksi ja tavallinenhan olenkin, vaikkakin pitkään opiskellut.
On yksinkertaisesti tyhmä kuin saapas ja tunkee nenänsä kokoajan meidän asioihin.
Etenkin isäni on typerä rasistijuntti, jolla on todella vahvat mielipiteet asioista, joista hän ei ymmärrä mitään. He ovat olleet omalla tavallaan hyviä vanhempia ja antaneet minulle hyvät eväät elämään, mutta joskus häpeän sitä, että häpeän heitä.
mutta en tiedä onko kyse eroista koulutustasossa vai maalais-kaupunkilais-asetelmasta. Vai ihan vain persoonallisuuseroista.
ukon kanssa joka seuraa asioita ja tietää asioita, myös sieltä heidän maalaiskunnastaan. Sen sijaan anopin kanssa ei niin hyvin...tai siis hyvin jos emme juttele muusta kuin kukista ja heidän elinpiiristään. Ei oikeastaan tiedä mistään mitään. Ja on aika tökerökin (tyyliin "ei äiti koskaan pidä pojista yhtä paljon kuin tytöistä").
Tulen ylipäätään toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
mutta hyvin alemmuudentuntoisia, ja heille on ollut aikoinaan kova pala se, että minä olen vielä koulutetumpi (tohtori). He aina ajoittain haukkuivat minua miehelleni ihan urakalla. Tai yrittivät, mieheni ei hirveästi korvaansa kallistanut sellaiselle. Enää se ei tule niin esiin, koska kun meille tuli lapsia, oli helppo keksiä yhteistä puhuttavaa.
Olemme äijän kanssa akateemsia. Sukulaista ja ystävistä löytyy duunareita, tohtoreita, työttömiä, opiskelijoita.. ja IKINÄ ei tämä asia ole ystävyydessä vaikuttanut.
Jotenkin säälittää ap:n kaltaiset itsensäylentäjät.
..kuin sossuntuella elävät appivanhempani. En tule toimeen, he eivät pidä minusta: käyttäydyn kauniisti mutta se ei kelpaa ja varakasta perhettäni mollataan aktiivisesti. Yrittäjänä omaisuutensa rakentanut isäni on heille kauhistus, eivät voi uskoa ettei hän ole riistänyt köyhiä menestyksensä vuoksi. Äidistäni eivät pidä muuten vaan, kauniit kattaukset juhlissa ym. ovat turhaa hömpötystä ja hienostelua. Myös vanhempieni okt isolla pihalla on kaikin tavoin viallinen, heidän kaupungin kustantama vuokrakaksionsa paljon kätevämpi. Jne.
mutta ala on harvinaisempi eikä tule ihan päivittäin vastaan.
Kyllähän mä jotain kauhean erikoista heidän mielestään liiaksi olen. Aina pitäisi yrittää saada jotenkin lytättyä. Rasittavaa.
en ole akateeminen, mutta esim. siskoni on. Ja SE asia tulee takuulla selväksi ihan joka ikisen tapaamisen yhteydessä (joita nykyään ei thank lord ole). Säälittävää, vai mitä?
Itselläni on myös ystäviä laidasta laitaan.
Olemme äijän kanssa akateemsia. Sukulaista ja ystävistä löytyy duunareita, tohtoreita, työttömiä, opiskelijoita.. ja IKINÄ ei tämä asia ole ystävyydessä vaikuttanut.
mieskin on korkeasti koulutettu. Ja vaikka ovatkin "duunareita", ovat kyllä ihan kiinnostuneita ympäröivästä yhteiskunnasta.