Te ketkä ette pidä/pitäneet puolisonne lapsesta.

sillä tyttö on ihan mukava, fiksu tms. Ehken vaan siedä sitä mankuvaa puhetyyliä, kokoajan pitäis saada jotain... Äh, korpeaa paljon.



Ja tästä syystä, etten tykkää tytöstä, en uskalla miehen kanssa muuttaa yhteen, sillä silloin joutuisin sietämään tätä teiniä niin paljon useammin kuin nyt.

Vaan ovat epäluuloisia, aina valmiina uskomaan pahaa. En ole koskaan saanut auttaa heitä missään, paitsi ihan alussa. He osoittavat joka käänteessä ilmeellään ja eleillään, että olen heille turha ja epämieluisa.



Jos isänsä on paikalla, saattavat olla samassa huoneessa, mutta kun isä menee pois, ovat aina mahd kaukana. Asenne pätee myös siihen, että leikkivät ja puhuvat meidän yhteisille lapsille (pieniä) vain jos isä on paikalla. Jos isä on poissa, hyljeksivät näitä pikkusisaruksia, eivät puhu, ovat kuin olisivat ilmaa.



En ole osannut ylittää tuota kuilua. Koetan tehdä reiluja ratkaisuita, siitä huolimatta etten pidä.

Ja sellainen saivartelu kaikissa pikkuasioissa. Nyt tullaan toimeen tosi hyvin, ei ongelmaa. Minä olen se, jolta ensin tullaan kysymään lupa tai jos on jotain ongelmia. Itselläni on samanikäinen lapsi ja alusta asti molemmilla on ollut yhteiset säännöt. Näsäviisaus ja saivartelu on karissut tässä vuosien varrella, tai ei ainakaan mulle enää viisastele :) Komennan ja kehun samalla tavalla kuin omaakin, enkä taida minäkään mikään paha äitipuoli olla.

Olen ollut jo useamman vuoden äitipuoli kahdelle. Lapset tapaavat omaa äitiään pari kertaa vuodessa sukulaisten luona. Minulla on lisäksi meillä asuva poika ja kaksi yhteistä lasta.



Olen alusta saakka yrittänyt kohdella mihene lapsia kuin omiani. Meillä on noin niinkuin periaatteessa hyvät välit, mutta en usko koskaan pystyväni rakastamaan miehen lapsia. Yritän kyllä jatkuvasti ja kohtelen kaikkia lapsia samalla tavalla. Pienet asiat ja teot ärsyttävät minua päivittäin ja varsinkin kun tietyistä asioista johtuen lapsilla on todella vaikeita kausia, oma jaksamiseni on kovilla. Olen sanonut joskus miehelleni ääneen, että minun on vaikea olla samassa huoneessa lasten kanssa. Mies on ymmärtänyt. Biologisen äidin ihannoiminen ja hänestä lässyttäminen raivostuttavat, vaikka äiti on tehnyt lapsille malkoisia temppuja. Lisäksi biologinen äiti ei millään haluaisi tavata lapsia, vaan mies on nähnyt paljon vaivaa lasten oikeuksien eteen.



Uskon, että välimme paranevat, kun lapset alkavat ymmärtää asioita enemmän. On meillä kyllä hyviä hetkiäkin ja olen saanut kiitosta. Jos olisin siinä tilanteessa, että miehen lapsia tarvisi hoitaa vain viikonloppuisin, en ottaisi paineita siitä, mitä ajattelevat tai tekevät vierailun aikana. Joka tapauksessa helpolla ei tule pääsemään.