6.v poikani tuli yhtäkkiä itkien halaamaan minua ja

Ei oikein edes tiennyt, mitä vastata. Vähän ympäripyöreästi taisi mennä. Varmaan täytyy jutella pojan kanssa paremmin huomenna.



Meinasi itsellekin tulla itku kun toinen oli niin huolissaan asiasta =/

aina sanon, että ei kuolla ja sanon vieläpä, että kuolemassa ei ole mitään pelättävää, että taivaaseen mennään.



En tiedä muutakaan keinoa saada lasta rauhoittumaan ja toisaalta isommaksi tullessaan voidaan sitten uudemman kerran keskustella näistä.

Lapset luulivat, että kuollaan ikäjärjestyksessä yms., mutta pakko oli rehellisesti kertoa, ettei se aina niin mene. Tietenkin yritettiin vakuutella lapsille, että todella harvoin vanhemmat kuolee ennenkuin lapset ova aikuisia yms. Mutta sitten tajusivat, että joskus lapsiakin kuolee ja pelkäsivät omaa kuolemaansa.



Asioista puhuttiin rehellisesti, mutte kerrottiin myös, että harvoin kuolee lapsia ja harvoin kuolee pienten lasten vanhempia. Aivan valehtelemaan en alkanut, koska jos vaikka joku läheinen kuoleekin nuorena, se voi aiheuttaa lapsille epäluottamusta meitä kohtaan.



Meillä tilanne rauhoittui, kun riittävästi puhuttiin.

aina sanon, että ei kuolla ja sanon vieläpä, että kuolemassa ei ole mitään pelättävää, että taivaaseen mennään.

En tiedä muutakaan keinoa saada lasta rauhoittumaan ja toisaalta isommaksi tullessaan voidaan sitten uudemman kerran keskustella näistä.

Siis että tuskin toista saa rauhoittumaan sillä, että sanoo ettei siitä ole varmuutta. Tiedän, ettei saisi valehdella mutta jotenkin tuli vaan kierreltyä ja kaarreltua. Sanoin, että eiköhän me hengissä pysytä. Lisäsin kuitenkin siihen vielä, ettei poika yksin jää, täti on kuitenkin sitten olemassa (pojalla on todella läheiset välit siskooni ja ovat päivittäin tekemisissä keskenään).

-ap-

Tuon ikäisellä alkaa olla pelkoja, kun alkavat kunnolla ymmärtää kasvavansa isoksi. Elämän kiertokulku alkaa hahmottua, myös se, että vanhemmat kuolevat joskus.



Puhu lapsellesi ja kuuntele häntä.

you'll never know. semmosta tää täällä on.