Lue keskustelun säännöt.
Oon säälittävä!
16.07.2012 |
Miks en vain ota ja lähde?
Mun mies on ilmeisesti työnarkomaani ja lupailee jatkuvasti olevansa enemmän kotona, mutta tyhjiksi jää lupaukset.
Mies on yksityisyrittäjä ja töissä lähes poikkeuksetta 13h vuorokaudessa, myös viikonloppuisin. Meillä on kaksi pientä lasta, jotka haluaisivat olla isänsä kanssa, puhumattakaan avusta kotitöissä tai edes parisuhdeajasta.
Olen jo pitkään miettinyt rakastanko miestäni enää ollenkaan, sillä meillä ei ole mitään yhteistä (kun ei koskaan ole sitä yhteistä aikaakaan) ja silloin harvoin kun hän on kotona, menee sekin aika riitelyksi hänen työajoistaan.
Seksiäkään meillä ei enää ole, tai olisi jos jaksaisin häntä odottaa puolille öin hänen tullessa töistä, mutta päätin jo aikaa sitten, että tähän en ryhdy.
Tiedän, että nyt moni ajattelee, että "hahaa, mies pettää", mutta tiedän ettei näin ole.
Mies on elämäni rakkaus, hyvä isä ja kaikin puolin kunnollinen ja jollain kietoutuneella ajattelutavalla tavallaan ymmärrän häntä, että hän ajattelee perhettään tehdessään paljon töitä (on kallis asunto, auto, matkustellaan eikä kaupassa tarvitse ikinä miettiä onko jotain varas ostaa), mutta kun minä en ole näitä asioita häneltä pyytänyt vaan olen vuosikaudet rukoillut häntä olemaan perheensä kanssa. Lapsetkin ovat vain kerran pieniä, enkä haluaisi heidän muistavan lapsuudestaan vain sen kuinka isä oli aina töissä ja äitikään ei ehtinyt leikkiä, kun sillä oli aina ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkejä, siivoamista jne.
Kuinka tässä näin kävi? Vieläkö on toivoa vai kannattaako jo miettiä eroa? En haluaisi elämäni lipuvan ohi odotellessani jotain mikä ei ehkä koskaan toteudu...
Kommentit (12)
Eikö se hyvä isyys ja äitiys ole juuri läsnäoloa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se hyvä isyys ja äitiys ole juuri läsnäoloa?
Hän viettää ne vähät vapaa-ajat leikkien isomman lapsemme kanssa, joten tästä syystä olen pitänyt häntä hyvänä isänä.
Nyttemmin mua on alkanut ärsyttää sekin, että on opettanut lapsemme siihen, että aina kun hän on kotona hän leikkii. Näin ollen silloinkin koko kodinylläpito on minun vastuullani.
Ja toiseksi mua ärsyttää sekin, että hän ostaa lapsille kaiken (ja vähän enemmänkin) mitä osaavat pyytää, ikäänkuin korvaukseksi siitä ettei itse ole kotona.
AP
eiköhän se tahti siitä muutu, kun on pakko.
Mies asuu arkiviikot yli 600km:n päässä, meillä viisi lasta. Mies on vain viikonloput kotona. Vuosi on menty näin jo.
Olen sisäistänyt, että tilanne nyt vain on tämä ja näillä mennään, koska jostakin on saatava rahaa elämiseen ja tuolla alalla ei ole liiemmin varaa valita työpaikkoja.
Lähden itse syksyllä töihin ja ehkä arkikin sitä myöten "helpottuu", kun saan aikuista seuraa ja kaksi nuorinta menee päivähoitoon. Tähän asti olen siis ollut lasten kanssa kotona.
Elämä on valintoja.
Minä teen lyhennettyä työpäivää ja hoidan lapset ja kodin.
Eroa olen miettinyt, mutta lasten takia haluan pysyä yhdessä, koska olen nähnyt, miten vaikeaa vanhempien eroaminen on lapsille. Joutuisimme muuttamaankin ja olisi taloudellisesti tiukkaa.
Emme kuitenkaan riitele ja lomat menee mukavasti sekä lapset jumaloivat isäänsä, joten tahdon jatkaa avioliitossa ja sitä tahtoa todella tarvitaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäminen on tuollaista: ei sitä voi tehdä klo 9-16. Muutama vuosikymmen hikeä ja kyyneliä ja sitten, jos on mennyt riittävän hyvin, voi ehkä keventää. Helppo sinun on kotona valittaa, mutta oletko ollenkaan ajatellut, mistä perheen rahat tulevat! Sinäkö elätät miehen ja lapset, jos mies lopettaa yrittämisen ja asettuu kotiin seuraneidiksi?
moni asia teillä on kuitenkin hyvin. Ei se yyhoona eläminenkään helppoa ole. Ja lapset näkisivät isäänsä vielä vähemmän.
Minusta sinun kannattaa ottaa asia esiin, ei riitelemällä vaan kirjoita vaikka asiallinen ja hyvin muotoiltu, ei syyllistävä kirje. Pyydä miestä järjestämään teille aika keskustella. Miehelle pitää usein vääntää rautalangasta. Ei hän ymmärrä välttämättä mitä tahdot. Hän saattaa ajatella, että sinun on pakko olla tyytyväinen, koska pystyy tarjoamaan sinulle maallista hyvää.
Taistelkaa nyt fiksut ja nuoret ihmiset tuon liittonne eteen. Ja seksin pihtaaminen kuulostaa kostolta, alhaista sinulta. Te kuitenkin matkustelette? Järjestäkää kahdenkeskinen matka, etsikää toisenne uudestaan. Ja apua tosiaan saa pariterapiasta, varsinkin kun te voitte ostaa sitä eikä tarvitse jonottaa Kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tahti ei muutu, sun on pakko lähteä. Vaadi, että teidän täytyy mennä pariterapiaan. Seurakunnista esim. saa, ja se siis ei ole mitenkään uskonnollishenkistä.
Ei tietenkään kannata jäädä suhteeseen, jossa olet jatkuvasti onneton, mutta ensin kannattaa taistella sen puolesta. Anna miehelle ultimaatumi.
Ollaan puhuttu ja puhuttu vuosien myötä asiat halki ja tehty sopimuksia, mutta kun aina tulee joku tai jokin mikä sotkee sopimukset (joku työntekijä lopettaa tai lähtee lomalle tms). Lähdöllä olen uhkaillut jo niin monta kertaa, että nykyään vastaa siihen, että "jos et usko enää, että asiat voivat muuttua, niin tuossa on ovi, en estele, mutta muista että se oli sun päätös". Muutenkin on kommentit kaikkeen mitä yritän sanoa alkaneet olemaan tota luokkaa... Kuinka kauan tässä oikein tulisi odottaa, kun tässä on mennyt jo enemmin tai vähemmin 10v odotellessa?
Terapia-asiaan suhtautuu asenteella, että "edes presidentti ei voi sanoa hänelle mitään sellaista mikä muuttais tilanteen"...
Oon ihan umpikujassa, sillä en haluaisi rikkoa lasten perhettä, mutta kaunko vielä jaksan? Nytkin olen itkenyt viimeiset 4h, eikä ole kertaakaan tullut lohduttamaan tai kysymään kuinka voin (oli siis tänään kotona ja tapamme mukaan riideltiin).
Tämä tunteettomuus on hänelle uutta, kenties kyllästynyt jatkuvaan nalkuttamiseeni samoista asioista, mutta mitä pitäisi sitten tehdä? Olla hiljaa ja niellä oma (ja lasten) mielipaha jälleen kerran turhista lupauksista?
eiköhän se tahti siitä muutu, kun on pakko.
Mutta nyt olen äitiyslomalla! Ehdotinkin miehelle, että hän voi jäädä hoitovapaalle ja mä mennä töihin, mut ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isällä voi olla välillä paljon töitä, mutta ei mikään, ei edes raha korvaa jatkuvaa isän poissaoloa arjesta. Ymmärrän, että mies tuo perheeseenne rahaa ja elannon, mutta itse olen sitä mieltä, että vähempikin raha riittäisi, jos isä olisi enemmän läsnä.
Ja seksin pihtaaminen kuulostaa kostolta, alhaista sinulta.
Mutten myöskään jaksa sen takia valvoa yömyöhään.
jos tahti ei muutu, sun on pakko lähteä. Vaadi, että teidän täytyy mennä pariterapiaan. Seurakunnista esim. saa, ja se siis ei ole mitenkään uskonnollishenkistä.
Ei tietenkään kannata jäädä suhteeseen, jossa olet jatkuvasti onneton, mutta ensin kannattaa taistella sen puolesta. Anna miehelle ultimaatumi.