Lue keskustelun säännöt.
Vinkkejä kuinka tulla toimeen tällaisen henkilön kanssa?
10.07.2012 |
Kun tapaamme, niin minä olen se, joka joudun pitämään yllä keskustelua. Toinen osapuoli ei kysy perheemme elämästä koskaan mitään, ei kuulumisia, ei sitten yhtään mitään. Muutenkaan hän ei oma-aloitteisesti juurikaan juttele, vaan keskustelu on sitä, että minä kysyn ja hän vastaa. Näin on ollut vuodesta toiseen, äärimmäisen raskasta ja vaivautunutta omalta osaltani. Kyseessä sukulainen (miehen puolelta), joten en voi lakata tapaamastakaan tätä kyseistä henkilöä.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta. Miten tulla toimeen?
Kommentit (15)
Koen sen äärimmäisen ahdistavana. Toki hiljaisiakin hetkiä saa olla, ei koko ajan tarvitse olla äänessä, mutta jos toinen ei oikeasti kysy mitään koko vierailun aikana, niin miten sellaisen ihmisen kanssa voi olla?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kertakaikkiaan joidenkin (=useimpien) kanssa keksi mitään puhuttavaa. Olen hyvin hitaasti lämpiävää tyyppiä. Tuntuu tungettelevalta, jos alan udella toisten elämästä edes ihan normaaleja asioita.
Ole tämän sukulaisen läsnäollessa hiljaa. Hymyilet aina välillä jottei hän tulkitse vihamieliseksi. En itse viitsisi pitää yllä keskustelua kun noin ilmiselväsi sukulainen käyttää hiljaisuuttaan vallan välineenä ja "hyppyyttää" sinua ap. Lopeta puhuminen. Olette sitten hiljaa molemmat, voit vaikka tehdä omia juttujasi hänen läsnäollessaan, eihän hän ole tullut kyläilemään vaan patsastelee ja odottaa muiden viihdyttävän itseään. Todennäköisesti hänellä ikäviä ja halveksivia ajatuksia kanssaihmisistään.
Lakkaa kyselemästä. Se voi tuntua utelemiselta, toinen ei halua kertoa.
Juttele yleisistä asioista. Säästä. Uutisaiheista. Bensan hinnasta, metron rakentamisesta, Ilmiöistä. tv-ohjelmista. Ihan mistä vaan, mutta lopeta se utelu. Sitten kun et keksi mitään mistä puhua, ja jos hän ei siis tartu näihin yleisluontoisiin keskusteluaiheisiin, ole hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna miehesi hoitaa keskustelut, varsinkin kun kyseessä on miehen sukulainen. Meilläkin näitä löytyy ja olen jättäytynyt sitten suosiolla syrjemmälle ja puuhailen keittiössä omia juttuja (siis jos vierailu tapahtuu kodissamme). Olen samanlainen, mielelläni juttelisin, mutta olen oppinut olemaan hiljaa. Sellainen väkisin keskustelu ei ole kivaa ja ei kai se toinen sitä edes kaipaa :D
Ole tämän sukulaisen läsnäollessa hiljaa. Hymyilet aina välillä jottei hän tulkitse vihamieliseksi. En itse viitsisi pitää yllä keskustelua kun noin ilmiselväsi sukulainen käyttää hiljaisuuttaan vallan välineenä ja "hyppyyttää" sinua ap. Lopeta puhuminen. Olette sitten hiljaa molemmat, voit vaikka tehdä omia juttujasi hänen läsnäollessaan, eihän hän ole tullut kyläilemään vaan patsastelee ja odottaa muiden viihdyttävän itseään. Todennäköisesti hänellä ikäviä ja halveksivia ajatuksia kanssaihmisistään.
En mä ainakaan hyppyytä ketään tai käytä hiljaisuutta vallan välineenä eikä mulla ole halveksuvia ajatuksia suurimmasta osasta kanssaihmisiäni.
Mä en vain kertakaikkiaan keksi useimmille ihmisille mitään sanottavaa. Se on piinallista ja kiusallista ja ahdistavaa, mut en vaan voi sille mitään. Ehkä peruskuulumiset osaan kysyä, mut siihen se sit jää.
Omiin sukulaisiin en tästä syystä käytännössä pidä yhteyttä, pakolliset (lähiperheen) sukujuhlat käyn kärsimässä ja häpeämässä itseäni.
Jos mies on sitä mieltä, että hänen sukulaistensa kanssa on pakko kyläillä ja mun heidän kyläillessään seurustella heidän kanssaan, niin mä en voi sille mitään. Ahdistaa se muakin, varmasti vielä enemmän kuin sitä keskustelua yllä pitävää osapuolta. Mielelläni päästäisin teidät tästä piinasta jättämällä kanssakäymiset siihen muodolliseen tervehdykseen.
Ystäviä mulla on muutamia. Heidän kanssaan juttu luistaa ja hiljaisuuskin on luontevaa. Mut sellaisia ihmisiä en ole montaa eläissäni tavannut. Useimmat ihmiset tuntuvat pitävän minua tylsänä ja huonona seurana ja heidän seuransa saa minut vain ahdistumaan ja vihaamaan itseäni, kun en kertakaikkiaan saa mieleeni mitään tähdellistä puhuttavaa heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jutella toisen tyyppisten ihmisten kanssa. Kemianne eivät kohtaa? tunne on mitä luultavimmin molemminpuolinen...
paras neuvo: lakkaa yrittämästä yhtään mitään. Ole vaikka tunti hiljaa ja odota mitä tapahtuu!
Mitä miehesi ajattelee siitä että häpeää ettet osaa käyttäytyä normaalisti? Olet hänelle sosiaalisten tilanteiden taakka. Jos tuo käytös johtuu kasvatuksen puutteesta sinulla? Et siis ymmärrä ettet saa laittaa itseäsi keskiöön sosiaalisissa tilanteissa vaan sujuva kanssakäyminen on se juttu mihin pyrkiä. Vai oletko mielenterveysongelmainen? Sitten terapiaa.
Ole tämän sukulaisen läsnäollessa hiljaa. Hymyilet aina välillä jottei hän tulkitse vihamieliseksi. En itse viitsisi pitää yllä keskustelua kun noin ilmiselväsi sukulainen käyttää hiljaisuuttaan vallan välineenä ja "hyppyyttää" sinua ap. Lopeta puhuminen. Olette sitten hiljaa molemmat, voit vaikka tehdä omia juttujasi hänen läsnäollessaan, eihän hän ole tullut kyläilemään vaan patsastelee ja odottaa muiden viihdyttävän itseään. Todennäköisesti hänellä ikäviä ja halveksivia ajatuksia kanssaihmisistään.
En mä ainakaan hyppyytä ketään tai käytä hiljaisuutta vallan välineenä eikä mulla ole halveksuvia ajatuksia suurimmasta osasta kanssaihmisiäni.
Mä en vain kertakaikkiaan keksi useimmille ihmisille mitään sanottavaa. Se on piinallista ja kiusallista ja ahdistavaa, mut en vaan voi sille mitään. Ehkä peruskuulumiset osaan kysyä, mut siihen se sit jää.
Omiin sukulaisiin en tästä syystä käytännössä pidä yhteyttä, pakolliset (lähiperheen) sukujuhlat käyn kärsimässä ja häpeämässä itseäni.
Jos mies on sitä mieltä, että hänen sukulaistensa kanssa on pakko kyläillä ja mun heidän kyläillessään seurustella heidän kanssaan, niin mä en voi sille mitään. Ahdistaa se muakin, varmasti vielä enemmän kuin sitä keskustelua yllä pitävää osapuolta. Mielelläni päästäisin teidät tästä piinasta jättämällä kanssakäymiset siihen muodolliseen tervehdykseen.
Ystäviä mulla on muutamia. Heidän kanssaan juttu luistaa ja hiljaisuuskin on luontevaa. Mut sellaisia ihmisiä en ole montaa eläissäni tavannut. Useimmat ihmiset tuntuvat pitävän minua tylsänä ja huonona seurana ja heidän seuransa saa minut vain ahdistumaan ja vihaamaan itseäni, kun en kertakaikkiaan saa mieleeni mitään tähdellistä puhuttavaa heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kestämään hiljaisuutta. Mikä SINUA vaivaa?
Mitä miehesi ajattelee siitä että häpeää ettet osaa käyttäytyä normaalisti? Olet hänelle sosiaalisten tilanteiden taakka. Jos tuo käytös johtuu kasvatuksen puutteesta sinulla? Et siis ymmärrä ettet saa laittaa itseäsi keskiöön sosiaalisissa tilanteissa vaan sujuva kanssakäyminen on se juttu mihin pyrkiä. Vai oletko mielenterveysongelmainen? Sitten terapiaa.
Tällä hetkellä ei ole miestä. Entinen oli itsekin tosi hiljainen joten hän ei kai ainakaan kamalasti hävennyt minua, raahasi kuitenkin noihin kiusallisiin sukutapaamisiin vähän väliä. En tahtoisikaan olla suhteessa ihmisen kanssa, joka häpeää minua asian vuoksi, jolle en voi mitään. En itsekään tahtoisi olla tällainen.
Kasvatuksen puutteesta ei ole kyse, sisareni on äärimmäisen sosiaalinen ja pystyy kehittämään tuntikausien mielenkiintoisen keskustelun kenen tahansa kanssa. Tiedän tasan miten minun pitäisi käyttäytyä ja tiedän olevani kaikille taakka ja rasite, kun en siihen kuitenkaan kykene. Tajuan aivan tuskallisen hyvin sosiaalisissa tilanteissa, että muut kokevat seurani epämiellyttäväksi ja että minun täytyisi osata käyttäytyä toisin. Se tieto ei kuitenkaan tuo suuhuni niitä puuttuvia sanoja tai keskustelunaiheita tai kykyä ylläpitää luontevaa keskustelua. Päinvastoin se saa minut menemään entistä pahemmin lukkoon.
Ymmärrän erittäin hyvin, että sujuva kanssakäyminen on se juttu mihin pitää pyrkiä. Ja taas viimekertaisten juhlien jälkeen tekisi mieli satuttaa itseäni jotenkin todella pahasti, kun häpeän niin etten tuollaiseen vuorovaikutukseen juuri noiden ihmisten kanssa kykene.
Terapiassa olen käynyt kolme vuotta. Nyt en enää saa uutta terapiaa. Siitä oli kyllä paljon apua moniin muihin asioihin (terapiassa käydessäni sosiaalinen taidottomuus ei todellakaan ollut pahin ongelmistani vaan mulla on vakavampia ja akuutimpia ongelmia, joiden hoitamiseen oli pakko keskittyä - toki näitä sosiaalisen elämän ongelmiakin käsiteltiin ja niissä pääsinkin tosi paljon eteenpäin silloisesta tilanteesta). Näillä on siis pärjättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta miten itse toivoisit että muut reagoisivat käytökseesi?
Mitä miehesi ajattelee siitä että häpeää ettet osaa käyttäytyä normaalisti? Olet hänelle sosiaalisten tilanteiden taakka. Jos tuo käytös johtuu kasvatuksen puutteesta sinulla? Et siis ymmärrä ettet saa laittaa itseäsi keskiöön sosiaalisissa tilanteissa vaan sujuva kanssakäyminen on se juttu mihin pyrkiä. Vai oletko mielenterveysongelmainen? Sitten terapiaa.
Tällä hetkellä ei ole miestä. Entinen oli itsekin tosi hiljainen joten hän ei kai ainakaan kamalasti hävennyt minua, raahasi kuitenkin noihin kiusallisiin sukutapaamisiin vähän väliä. En tahtoisikaan olla suhteessa ihmisen kanssa, joka häpeää minua asian vuoksi, jolle en voi mitään. En itsekään tahtoisi olla tällainen.
Kasvatuksen puutteesta ei ole kyse, sisareni on äärimmäisen sosiaalinen ja pystyy kehittämään tuntikausien mielenkiintoisen keskustelun kenen tahansa kanssa. Tiedän tasan miten minun pitäisi käyttäytyä ja tiedän olevani kaikille taakka ja rasite, kun en siihen kuitenkaan kykene. Tajuan aivan tuskallisen hyvin sosiaalisissa tilanteissa, että muut kokevat seurani epämiellyttäväksi ja että minun täytyisi osata käyttäytyä toisin. Se tieto ei kuitenkaan tuo suuhuni niitä puuttuvia sanoja tai keskustelunaiheita tai kykyä ylläpitää luontevaa keskustelua. Päinvastoin se saa minut menemään entistä pahemmin lukkoon.
Ymmärrän erittäin hyvin, että sujuva kanssakäyminen on se juttu mihin pitää pyrkiä. Ja taas viimekertaisten juhlien jälkeen tekisi mieli satuttaa itseäni jotenkin todella pahasti, kun häpeän niin etten tuollaiseen vuorovaikutukseen juuri noiden ihmisten kanssa kykene.
Terapiassa olen käynyt kolme vuotta. Nyt en enää saa uutta terapiaa. Siitä oli kyllä paljon apua moniin muihin asioihin (terapiassa käydessäni sosiaalinen taidottomuus ei todellakaan ollut pahin ongelmistani vaan mulla on vakavampia ja akuutimpia ongelmia, joiden hoitamiseen oli pakko keskittyä - toki näitä sosiaalisen elämän ongelmiakin käsiteltiin ja niissä pääsinkin tosi paljon eteenpäin silloisesta tilanteesta). Näillä on siis pärjättävä.
Mutta miten itse toivoisit että muut reagoisivat käytökseesi?
Toivoisin, että heille olisi ihan ok, että välttelen noita tilanteita. Ja että keskustelisivat mun kanssa sen verran kuin jaksavat ilman että se tuntuu epämukavalta eli vaikka ihan peruskuulumisten vaihdon, sen jälkeen voisivat keskittyä seurustelemaan vaikka muiden kanssa ja antaa mun olla omissa oloissani, ettei mun tarvitsisi panikoida sitä tilannetta, kun huomaan että toisella on epämukavaa, mut en vaan osaa käyttäytyä niin, että mitään miellyttävää keskustelua syntyisi.
Toivoisin myös, ettei mua pakotettaisi tuon kaltaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa en kertakaikkiaan vaan pärjää, kovin usein. Että jos joskus oon parisuhteessa, niin vieraille ja miehelle olis ihan ok että mies hoitaa tuon seurustelupuolen jos nyt vieraita on ylipäänsä pakko kutsua ja minä sillä välin laitan vaikka jotain ruokaa vieraille, tai saatan jopa järkätä itseni muualle kotoa siksi aikaa. Ja että sukuloinnit ja kyläilyt mies hoitaa pääsääntöisesti ilman mua. Et ihmiset ymmärtäisivät, ettei se johdu siitä että vihaisin tai halveksuisin heitä tai että jotenkin tarkoituksellisesti tahtoisin olla töykeä ja rikkoa käytöstapoja.
En sit tiedä kumpi on suurempi paha, tulla paikalle ja olla siellä taakaksi ihmisille, vai vältellä ihmisiä. Kumman ihmiset kokevat loukkaavammaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi ystäväni on myös tuollainen. Jos olemme vaikka kyläilleet, olen tapaamisen jälkeen fyysisesti väsynyt, kun olen monta tuntia pitänyt yllä keskustelua ja normaalia ilmapiiriä. Myös täysin hiljaisia hetkiä on ollut pakko oppia sietämään, mutta pitkään en osaa olla puhumatta. Apua ja neuvoja tarvisin myös. Haluaisin olla silti ystävällinen. Mitä te hiljaiset ajattelette? Toivotteko puhetta vai hiljaisuutta?
älä anna sinäkään vaivata sen itseäsi. Olkaa hiljaa jos puhuttavaa ei ole.