Peruin omat hääni, 5 päivää ennen juhlia. :/
En ikinä olisi uskonut, että tekisin noin, mutta tein ja tässä sitä nyt ollaan. :( Ex sulhaseni on minulle vihainen, pettynyt ja hämillään ja niin olen itsekin, itselleni.
Seurustelin miehen kanssa 4 vuotta ja koko seurustelu ajan uskoin ja luulin, että hän olisi se oikea. Olin suunnattoman iloinen, kun hän reilu vuosi sitten kosi ja aloimme järjästää häitä. Häiden järjestäminen oli ihanaa ja se tuntui hyvältä.
Loppu keväästä, samoihin aikoihin, kun valmistuin ja sain samantien työpaikan, aloin epäröidä häiden suhteen. Ystäväni ja äitini sanoivat, että se on normaalia, kaikkia jännittää, kun häät lähestyy. Mutta minä en jännittänyt, aloin ajatella kauhuissani, että vietän loppuelämän tuon ihmisen kanssa ja jaan kaiken hänen kanssaan. :( Se ahdisti minua, yleensä niin järjen ehdoilla toimivaa ihmistä.
Sulhasessani, ei ole mitään vikaa, hän on kunnollinen, täydellinen aviomies ehdokas, kiltti ja huomaavavainen. Siispä vika on minussa, kun peruin häät ja yhteisen elämän hänen kanssaan. Hän on monesti kysynyt minulta, miksi peruin häät, en osaa vastata, hän epäilee, että olen tavannut toisen, mutta en ole. En vain osaa kertoa, miksi luovuin hänestä, miksi en vain olisi voinut mennä hänen kanssaan naimisiin ja elää onnellisena?
Kommentit (31)
onko sinulla muutenkin tapana jänistää isoja päätöksiä viime hetkellä?
Aina voi erota, jos tuntuu pahalta, mutta omien pelkotilojen vuoksi ei kannata onnesta luopua. voihan olla, että et saa enää hyvää suhdetta. voita silloin vanhana kääpänä miettiä, että millaista olisi ollut jos... Pitäisi uskaltaa eläää ja nauttia.
teko tuo oli mitä mennä naimisiin ja hakea eroa muutaman kuukauden päästä. Tsemppiä ap, teit aivan oikein. Jos ei tunne niin ei tunne sillä tavalla mitä pitäisi tuntea ihmistä kohtaan jonka kanssa tosissaan meinaa elämänsä elää.
Naimisiin meno alkoi tuntua väärältä valinnalta, mutta en osannut selvittää itselleni tarkkaa syytä, minähän rakasti n miestä ja uskoin, että voisin tehdä hänestä onnellisen. Ja tuntui todella nololta perua häitä viime tinkaan ja avoliitto ratkaisuna olisi lisäksi saanut sukuni tolaltaan. Mentiin sitten naimisiin ja erottiin aikanaan aikamoisen tunnemylläkän sisältäneen alle kymmenen vuotisen liiton jälkeen. Ei olisi pitänyt mennä naimisiin vaan lykätä häitä ja katsoa rauhassa, kun sitä niin epäröi. Jos epäröi jotakin parisuhteessa, kannattaa rauhassa jatkaa katsomista tai erota, mutta ei tehdä mitään suuria ratkaisuja (lapsia, talonrakennusta tai naimisiin menoa) liiton tiivistämiseksi.
Onnellista elämää ap, miehen kanssa tai ilman! Ja hienoa että uskalsit noudattaa tunteitasi vaikka näin vähän ennen häitä peruminen tekeekin asian julkiseksi.
perui häät, juuri kun oli opinnot loppu ja sai duunin. Olen miettinyt, että oliko jo duunissa oleva mies niinsanotusti turvaverkko mutta kun tajusi, että pärjäähän itsekseenkin niin lopetti suhteen.
Jos tuntuu, ettei ole valmis ja joku puuttuu, niin silloin ei kannata hätiköidä. Mutta oliko ero ainoa ratkaisu? Voisitko puhua asiasta miehelle? Olisiko mahdollista jatkaa yhdessä vielä, mut unohtaa naimisiinmeno toistaiseksi? Jos tiedät, ettei mies ole se, jonka kanssa haluat loppuelämäsi viettää, niin silloin päätöksesi on oikea, mielestäni.
sekä ex-sulhasesi että itsesi kannalta. En minä ainakaan naimisiin mennessä katunut, eikä jännittänyt. Oli aivan selvä, ja on edelleen, että tämän ihmisen kanssa haluan olla, nyt ja aina.
Harva olisi toiminut noin rohkeasti kuin sinä!
Varmaan sulhaselle ihan kamala paikka, mutta joku päivä hän varmaan ymmärtää, että teit oikein.
Alan kallistua siihen, että se oli tyhmä. Olin kyllä suhteessa onnellinen ja rakastan miestä edelleen. Ei rakkaus katoa noin vain. :( Mies tuntee itsensä petetyksi ja kokee, että jätin hänet kaikkien edessä, oikeushan hänellä on noihin tunteisiin, mutta en jättänyt häntä, peruin häät, en suhdettamme.
Jotenkin ennen perumista minulla oli hirveän ahdistunut olo, minua ahdisti aina, kun häistä puhuttiin. Enään ei ahdista, olen surullinen ja yksinäinen, mutta minua ei ahdista. En tiedä voiko suhteemme enää jatkua, ehkä mies ei ikinä anna tätä anteeksi.
ap
meinaan, että minulle on ihan selvää, että olen ehodttomasti onnellisempi mieheni kanssa kuin ilman hänttä. Toisin sanoen, haluan ehdottomasti olla hänen kanssaaan naimisissa. Ja vaikken olisi naimisissa, haluaisin olla hänen kanssan.
Ja ärsyttävimmilläänkin ja keksen pahimpien riitojenkaan en ikinä ole ajatellut, että ilman häntä olisi helpompaa.
Se on eri asia kuin kiintymys johonkin henkilöön. Ystäviini olen kiintynyt, mutten haluaisi samalla lailla jakaa eloani heidän kanssaan kuin aviopuolisoni kanssa.
vaikka peruit häät?
Aika outo veto. Joko haluat olla miehen kanssa tai et, muutenhan tuo todellakin vaikuttaa siltä että ensin jätit miehen kaikkien edessä ja sitten kuitenkin roikut hänessä parempaa odotellessa.
Antaisitko itse anteeksi vastaavan tempun miehellesi?
on 2 vaihtoehtoa:
-sulla on jotain selvittämättömiä ongelmia, jotka ilmenevät mm. sitoutumiskammona. Jos näin, niin teit väärän ratkaisun.
-et rakasta miestä (ainakaan tarpeeksi), mutta et ole pystynyt tai halunnut myöntää sitä itsellesi, ennen kuin häiden lähestyminen pakotti siihen -> teit oikean ratkaisun.
Mielestäni on tyhmää mennä naimisiin, jos ei siltä tunnu. Täytyy olla se tunne että haluaa ja voi elää toisen kanssa koko loppu elämänsä, avioliittoon ei tule rynniä suinpäin.
Voimia sinulle, ap, toivottavasti saatte asianne kuntoon :)
Elena, http://myotajavastamaessa.blogspot.fi/
Ei naimisiin voi mennä, jos ei sitä oikeasti halua. Päätöksesi oli aivan oikea, eikä siitä tarvitse kokea syyllisyyttä. Ainoastaan vilpittömästä tahdosta solmittu avioliitto on solmimisen arvoimen.
Mutta olisihan sinun pitänyt saada suusi auki jo paljon aikaisemmin. Näin miehenä ymmärrän tuota miestäsi enemmän kuin hyvin tällaisessa tilanteessa, hän lienee tilanteesta aika poissa tolaltaan? Häntä kohtaan sinä siis kyllä teit todella väärin.
Pysyittekö muuten yhdessä tämän sotkun jälkeenkin?
Maailma on miehiä täynnä.