Olenko WT?
Kertokaapa minulle! Tarvittaessa saa esittää kysymyksiäkin =)
- kaksi lasta, lapsilla sama isä ja asumme yhdessä
- emme ole naimisissa (vielä)
- asumme kaupungin asunnoissa kivalla ja rauhallisella alueella
- minulla on AMK-tutkinto ja työpaikka, tällä hetkellä ä-lomalla
- mieheni opiskelee + käy töissä
- meillä ei ole suuria omaisuuksia, mutta ei suuria velkojakaan (molemmilla vähän opintolainaa)
- syömme terveellisesti ja monipuolisesti, harvoin eineksiä, paljon vihanneksia, hedelmiä, lihat ja jogurtit ym ostamme maustamattomina ja maustamme itse marjoilla ja yrteillä
- olemme nähneet jonkin verran maaillmaa (myös euroopan ulkopuolella) mutta ollaan nyt pari vuotta oltu vain Suomessa
- meillä on vanha auto
- värjään itse hiukseni, leikkautan kampaajalla (vaaleat pitkät hiukset)
- ostan vaatteet H&M ja GinaTricotista yleensä
- harrastamme liikuntaa, lenkkeilyä ja kuntosalia
Kommentit (7)
Feikkicrocsit löytyy takapihalla oleilua ja postienhakua varten, emme käytä julkisesti.
Nakkeja tulee silloin tällöin ostettua, ei usein
ei olekaan sellaista ihmisryhmää, kuin wt. Hieman säälittävä kyllä olet, kun tarvitset jonkun vauvanpalstan hyväksyntää elämällesi.
ei olekaan sellaista ihmisryhmää, kuin wt. Hieman säälittävä kyllä olet, kun tarvitset jonkun vauvanpalstan hyväksyntää elämällesi.
eikö itseluottamuksesi ole riittävää kun täällä pitää kysellä että mikä olet. Voi jessus!
ei olekaan sellaista ihmisryhmää, kuin wt. Hieman säälittävä kyllä olet, kun tarvitset jonkun vauvanpalstan hyväksyntää elämällesi.
En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan WT:stä, kun vasta alettuani seuraamaan tätä palstaa. Olen aina pitänyt itseäni ns. Tavallisena, mutta palstaa lukiessani on herännyt mielenkiinto siitä, miten muut minut näkevät =) onko esim kaupungin asunnoissa asuminen ja vanhalla autolla ajaminen kuinka leimaavaa.
Mutta ymmärrän olettamuksesi, että luulit hakevani hyväksyntää =) av-raadin tuomio tuskin tulee muuttamaan elämääni mitenkään ;)
kuinka hyvin olet tutustunut av:n kirjoitteluihin aiheesta?
(Ja uskotko heti ensimmäisen "määritelmän" aiheesta ja miksi näin)
Yleensähän tuolla termillä viitataan sossutuilla eläjiin, ei sellaisiin ihmisiin, jotka kykenevät elättämään itsensä?
Esim.:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1575394/millainen_ih…
Itseluottamuksessani ei ole vikaa, ja tiedän että absoluuttinen totuus ei löydy täältä ;)
Tämän minun kysymykseni ei ollut vakavamielisesti esitetty, vaan kuten aikaisemmin sanoin, mielenkiintoni vain heräsi aikaisemmista keskusteluista. En ole jokaista keskustelua lukenut, joissakin ihminen tuntuu saavan wt-leiman pelkästään hiustyylin perusteella =)
Poltatteko tupakkaa? Onko teillä crocsit/feikkicrocsit? Syöttekö nakkeja?