Enkeli-Elisa / Minttu Vettenterä - kootut linkit ja faktat

Joo, on tietysti mahdollista, että lopullista eroa ei ole haettu. Hakemuksen jättämisestä alkoi 6 kk:n harkinta-aika, ja sen päätyttyä pitäisi hakea lopullista eroa.

Onko joku perustanut Ei kuseteta-yhdistyksen? Jos on niin minä voisin kirjoittaa sille perusteoksen Jonain päivänä v-uttaa.

[/quote]

Eikö tälle seiskapaskanjauhannalle voisi pistää jo pisteen?

koko sivun kuva. Aviomies oikealla hyvin lähellä, olisko käsi vettenterän selän takana tms. Ja mysteerimiehen kanssa oli käsikädessä. Läheisissä tunnelmissa kaikki kolme. En usko, että kukaan tulisi ultrasta veljensä kanssa käsi kädessä... vettenterä ilmeisesti käsitellyt tätä polygamiaa blogeissaan tms. Ikäänkuin kokeillen, esimerkin kautta. Samoinhan enkeli elisa oli ensin jokin harrastelijakirjoitelma, eikö niin? Tälläisiä ajatuksia minulel tuli tuosta seiskan kuvasta.

Tuskinpa pistettä laitetaan tämän ketjun puolesta ennen kuin toisen miehen henkilöllisuus on selvitetty nettisherlokkien toimesta. Toiselta kantilta ajatellen kumpikin kuvan miehistä voisi todennäköisesti antaa Elisa-huijauksessa sellaisen tunnustuksen, joka laittaisi koko sopalle pisteen.

Jotain rajaa siihen mt-ongelmilla spekulointiin.

MV:n tapauksessa on sitä paitsi puhuttu vain Münchausen by Internet -ilmiöstä, josta on todella pitkä matka oman lapsen satuttamiseen. Kyseessä on täysin eri asia. Tätä ei ole käsittääkseni edes virallisesti luokiteltu mt-häiriöksi, vaan ilmiölle on vain napattu raflaava nimi.

Mutta sopii kyllä kaikkeen, mitä tästä Elisa-ilmiöstä on tullut luettua. Ainakin minulle on selvää; muista en tiedä.

&lt;a href="<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet">http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet</a&gt;" alt="<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet">http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet</a&gt;"&gt;<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet&lt;/a&gt;" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet&lt;/a&gt;">http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet&lt;/a&gt;</a&gt;

Myös: &lt;a href="<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax">http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax</a&gt;" alt="<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax">http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax</a&gt;"&gt;<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax&lt;/a&gt;" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax&lt;/a&gt;">http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax&lt;/a&gt;</a&gt;

"A hoax is often intended as a practical joke or to cause embarrassment, or to provoke social or political change by raising people's awareness of something. It can also emerge from a marketing or advertising purpose."

Niin, kyllä Münchausen by Internet on ihan osuva "diagnoosi" (mt-häiriönä sitä ei kai pidetä), mutta kun täällä puhutaan jo Münchausen syndrome by proxysta, joka on täysin eri asia ja jossa siis ihminen voi satuttaa esim. lastaan saadakseen huomiota. Tähän viittaavia epäilyjä ei ole mediassa esitetty, eikä siitä ole mitään viitteitäkään MV:n tapauksessa.

Mutta ei tuo Münchausen syndrome by proxykaan tarkoita, että välttämättä satuttaisi lasta, vaan saattaa vaan esittää tai väittää muille lapsen olevan sairas, tai jotain sattuneen. Tosin joo, ei ole syytä epäillä että Minttu ois niinkään tehnyt, joten turhaa sinänsä.

[/quote]

Ei kukaan ole tullut ajatelleeksi, että näyttäytyminen kahden miehen kanssa ultrasta tullessa oli kenties tarkoituksellista, provokaatio? Jos näin oli, syötti on nielaistu siimoineen päivineen.

Seiskan tuoreessa kuvassa (http://aijaa.com/0060510598458) ovat siis oikealla Mintun aviomies Ari, keskellä Minttu ja vasemmalla voisin veikata olevan tämän Kim-nimisen miehen (http://otavankirjapaino.fi/yhteystiedot/). Parta, hiukset ja muukin täsmää. Saman niminen Kim oli Mintun Facebook-sivulla statuksella "kumppani" vielä jonkin aikaa sitten. Nyt kylläkin tuo titteli on jo poistettu. Ja jotta menee oikein mielenkiintoiseksi, niin saman niminen Kim on myös Mintun "Jonakin Päivänä Kaduttaa" -kirjan taittaja.



Kyseisen nimiset henkilöt ovat jutelleet Mintun FB-sivulla polyamoriasta, eli monisuhteisuudesta.

Ettei pelkäksi otsikoiden repimiseksi mene...

http://kangasvalo.wordpress.com/2012/07/22/enkeleita-ei-ole/

Enkeli-Elisa on mietityttänyt minua tapauksena pitkäänkin. Kyseessä on siis teini-ikäinen itsemurhan tehnyt tyttö, jonka tarinaan itse tutustuin jo joitakin aikoja sitten ja olin jollain tapaa hahmosta kiinnostunutkin. Elisa nousi otsikoihin kunnolla Helsingin Sanomien kuukausiliitteen myötä, jossa kyseenalaistettiin koko hahmon olemassaolo mahdollisena kusetuksena.

Elisan juju oli se, että hänestä kerrottiin hänen vanhempiensa suiden kautta blogiteitse, siis Internetin ihmeellisessä maailmassa. Blogissa julkaistiin esimerkiksi Elisan päiväkirjakirjoituksia ja käytiin lävitse (salanimillä) esiintyvien vanhempien tuntoja. Blogia ei saa tällä hetkellä luettua ja myös pääsy Facebook-sivuille on tätä kirjoittaessa estetty.

Apunaan tässä projektissa vanhemmilla heillä oli heidän tuttavansa, kirjailija Minttu Vettenterä, jonka väitettiin olleen koulukiusattu Elisan isän toimesta kouluaikoina ja jolta isä oli sitten pyytänyt anteeksi. Projektin myötä ainakin yksi tyttö otti blogin pitäjiin yhteyttä ja kertoi henkensä tulleen pelastetuksi. Kaunis tarina, vai mitä, ja juuri tähän Hesarin journalistit Anu Silfverberg ja Hanna Nikkanen tarttuivatkin. Tarina oli aivan liian täydellinen. Siihen alkoi tulla säröjä. Pian huomattiin, että sekä Elisalla, hänen vanhemmillaan että kirjailija Vettenterällä on hyvin samanlaisia kirjoitusvirheitä teksteissään. Paljastui ettei suurin osa ilmiöstä raportoineista medioista tarkistanut lähteitään, siis pyytänyt varmistusta siitä, että Elisaa tai hänen vanhempiaan olisi edes olemassa. Iskettiin suomalaisen journalismin kipukohtiin.

Hahmon luonut kirjailija/blogisti/mikäihme Vettenterä toteaa blogissaan ettei halua tuoda Elisan vanhempia julkisuuteen, vaikka Hesarin journalistit ovat selvästi ilmaisseet ettei kyse ole revittelystä, vaan yksinkertaisesti faktojen varmistamisesta – siitä, että tämän teinienkelin vanhemmat tulisivat esiin sen verran, ettei jutusta tarvitsisi enää kirjoittaa. Niin ei ole tehty. Paljastui ettei Elisan väitettynä kuolinpäivänä kuollut teinityttöjä. Itse asiassa koko blogikirjoituksissa mainittuna talvisena ajanjaksona ei ollut itsemurhan tehneitä teinityttöjä. Ei samanikäisiä kuin väitetty Elisa (15-vuotiaita), ei vuotta vanhempia, ei vuotta nuorempia. Poliisi käynnisti rikostutkinnan. Kaunis muuttui mysteerikseksi ja karmivaksi.

Kävi kuten olettaa saattoi. Käsitys totuuden merkityksestä on täysin karannut käsistä ja lukuisat ihmiset kokevat, että Hesarin tekemä erinomainen työ on haitallista, koska se vie pohjaa arvokkaalta asialta eli “asioista keskustelemiselta”. Journalismilta on aina kuulutettu totuusarvoa, mutta kun sellaista lyödäänkin tiskiin rankalla kädellä arkaa aihetta käsitellessä tunteen kuumenevat puolin ja toisin. Voin ymmärtää tämän – ihminen ei aina tajua, että totuuksiin kuuluvat ne epämiellyttävätkin.

Vettenterä toteaa blogissaan periaatteessa, että Elisan kaltaisia tarinoita tapahtuu, joten periaatteessa blogikirjoitukset ovat siis totta, mutta tämän toden ympärille on kasattu varsin laaja kerä fiktiota. Mieleeni palautuu vanha kunnon Bertrand Russell ja hänen teekannunsa. Jos väitän, että avaruudessa pyörii teeastiasto, kierrellen vaikkapa jotain planeettaa, on toki väitteeni mahdollinen – mutta siihen luottaminen ja uskominen ei ole millään tapaa mielekästä tai järkevää arkielämässä. Samalla tapaa kertomuksien “jotka voisivat olla totta” väittäminen totena siinä mielessä kuin se tavataan arkimielessä ymmärtää, muistuttaa hyvin epäilyttävästi propagandaa. Kärjistän seuraavassa muutamalla, kaikille tutulla, esimerkillä, jotta pointti tulee varmasti perille.

“Jossain päinhän kuitenkin on luikuri juutalainen pankkiiri, joka hyväksikäyttää mukavia saksalaisia, minä vain esitän sen näin kärjistetysti, että kaikki voivat tajuta…”

“Jossain päinhän on varmasti kapitalistisika, joka alistaa työläisiä, joten minäpä näytän tässä vain kuinka kaikki kapitalistit pitäisi ampua, toki täysin metaforallisesti…”

“Jossain päinhän aivan varmasti kommunistit ovat soluttautuneet hallitukseen ja pilanneet valtion asukkaiden elämän, joten minä vain vähän näytän, että kaikki kommunistit pitää laittaa sähkötuoliin ja tappaa.”

Enkeli-Elisa kiinnostaa minua siksi, että itsehän nielaisin tarinan muitta mutkitta totena, koska olen tiennyt miltä tuntuu olla kiusattu. Emootioni kusivat logiikkani päälle, asia jota yritän kovasti välttää kaikissa arkielämän toimissani, koska en usko Hollywood-elokuvissa paasattuun ajatusmaailmaan siitä, että tunteiden pitäisi olla jollain tapaa järjen yläpuolella: Siitä ei koidu yleensä kuin harmia, ja niin nytkin, erityisesti kun käsittääkseni kymmenet tuhannet muut ihmiset antoivat itselleen käydä samoin.

Samalla huomasin itsessäni nykyään aivan liian yleisen ilmiön, jota olen pyrkinyt välttämään: Sen että ottaa liian helposti vastaan netissä tarjotun tiedon, vain jos se vaikuttaa vilpittömästi toteutetulta ja jos aihe tuntuu itselle läheiseltä. Journalistinvaistoni olisi pitänyt pelata, normaalisti helvetin hyvin toimivan psykologisen ymmärryskykyni olisi pitänyt alkaa surrata, päässä olisi pitänyt soida varoittavan kilikellon, sen jonka pitäisi toimia muulloinkin kuin aprillipäivänä. Sen sijaan yksinkertaisesti luotin siihen, että tarina on totta, koska se tuntui todelta.

En ole koskaan uskonut, että vaistoa tällaisista asioista on olemassa, ei siinä mielessä kuin yleensä ymmärretään (eli että vaisto on ikään kuin johdatuksen myötä syntynyt arvaus). On vain päätelmiä, havaintoja ja tottumuksia ihmisen käytöksestä ja päätelmiä niiden perusteella. Tällainen niin sanottu vaisto kehittyy poliiseille, journalisteille, psykologeille ja muille ihmisen käytöksen eri puolia läheltä seuraamaan pääseville ihmisille vuosien myötä. Olen selvästi vielä siis varsin nuori ja kokematon, koska niin sanottu vaistoni ei edes herännyt, kokemukseni ei puhutellut minua kuten olisi pitänyt. Ei minua, eikä tuhansia muitakaan.

Ainoana puolustuksenani voin kai todeta, että onnekseni en ollut työtehtävissä tutustunut tähän ilmiöön ja tehnyt siitä juttua, vaan luotin tarinaan yksityishenkilönä, en ammattini suojista. En siis viitsi moralisoida kollegoita, jotka jutun nielivät, koska olisin ehkä syyllistynyt siihen itsekin, vaan päivittelen journalismimme tilaa noin yleisesti – ja nostan samalla hattua sille, että Hesari teki kerrankin sellaista journalismia jolla on merkitys.

Kuten totesin, syy jutun nielemiseen oli siinä, että olen itse ollut kiusattu, kuten ilmeisesti Vettenteräkin (tätä osaa tarinasta ei ole ainakaan vielä epäilty) ja todeksi henkilökohtaisella tasolla koen sen mitä hän on todennut: kiusatuista tuntuu samalta vuodesta toiseen. Siksi niin karmaisevan helposti niin moni oltiinkin saatu lankaan, aivan kuten propagandassa kuuluukin.

Koin sittemmin tulleeni huijatuksi, mutta en loukatuksi, koska tapanani ei ole loukkaantua. Enemmänkin olin huvittunut siitä kuinka helposti lankesin ansaan, verkkoon jonka olivat virittäneet enkelit.

Ja enkeleistä tässä on eräällä tapaa kysymys. Seuraava voi kuulostaa aluksi kummalliselta, mutta toivoakseni pystyn selittämään itseni selkeästi ja loogisesti.

Nämä joskus muinoin hyvin pelottavilta vaikuttaneet olennot, jotka olivat esimerkiksi nelikasvoisia mahtiolentoja tai vaununpyöriä, jotka paloivat ja joilla oli satoja silmiä, muuttuivat vuosien saatossa pieniksi vauvoiksi joilla on siivet. Sitten tulivat peliin enkelin romanttiset puolet ja romantiikan jäätyä kehiin, mutta maailman kehityttyä vähemmän uskontokeskeiseksi, alettiin puhua toisista ihmisistä enkeleinä – suojelevina, hyvää tekevinä, ikään kuin ylimaallisina. Kaunis nainen on enkeli. Kiltti ihminen on enkeli. Kun tapahtuu sattuma, jolla on hyvä seuraamus, puhumme siitä että enkelit ovat vierellämme.

Haluamme palavasti nähdä niin paljon ympärillämme selittämätöntä, järjetöntä ylimaallista hyvää, että vaistomaisesti lankeamme siihen. Se on yksi keinoista joihin psykologisesti on helppoa turvautua, kun ei muuten jaksaisi – tai kun haluaa vaikka hieman piristää itseään. Enkelit eivät ole toki ainoa nimitys tälle (kohtalo voi olla yksi nimi, samoin karma), mutta se on hyvin kuvaava nimitys ilmiölle. Yllättävän moni uskoo vaikkapa karmaan, kun kokee tulleensa päähän potkituksi, ikään kuin lohduttautuu sillä. Itseäni se yleensä huvittaa. Enkeli-Elisa on tunteisiin vetoavaa, kliseistä mutta tunnistettavaa kuvakieltä. Viaton enkeli.

Fakta on kuitenkin ettei enkeleitä tässä mielessä ole. Tätäkin voi olla vaikea monien niellä. Että jos se enkelikiharainen, kaunis neito voikin salassa pitää rankasta sadomasomeiningistä, joka moraalikentässämme on jostain syystä likaista, turmelee täysin enkelikuvamme. Terveisiä Twin Peaksista. Tai että emme teekään hyviä tekoja välttämättä epäitsekkäästi, vaan korostaaksemme omaa egoamme. Tai ettei itsemurhassa olekaan mitään romanttista tai enkelimäistä. On oletettavasti varsin paljon vaikeampaa romantisoida mielikuvaa silmät ulos pullistuneena, kasvot aavemaisen kalpeina ja paskat housuissa makaavasta teinistä meikit kasvoillaan kuin kuvaa peitteisiin kääriytyneestä enkelistä, joka on “nukkunut pois”.

Nämä ovat asioita joita emme halua kohdata, koska elokuvamainen, satumainen illuusio on miellyttävämpää kuin totuus. Ne eivät ole ehdottomia totuuksia ja ainoita vaihtoehtoja, mutta ne ovat mahdollisia. Valitsemme silti niiden sijasta mieluummin mahdollisimman kliseisen ja kauniin illuusion – koska se peittää sen mitä emme tahdo kohdata, silottelee sitä.

Toisin sanoen, emme voi olla niin harhaisia ja itseämme huijaavia, että voisimme väittää ettei ikäviä asioita – kuten teinien itsemurhia – tapahdu, mutta voimme ainakin uskotella itsellemme, että kaikesta seuraa jotain hyvää, että elämä jatkuukin ja asioista opitaan. Ja kun meille todistetaan päinvastoin, raivostumme, mikä on kovin absurdia. Ihmistenhän pitäisi esimerkiksi olla päinvastoin iloisia siitä, jos Enkeli-Elisa paljastuu valheeksi – se tarkoittaa ettei Elisa-niminen teinityttö menettänyt henkeään. Tragediaa ei ollut, vaan se katosi tuuleen.

Ihmiset haluavat palavasti satutarinoita arkeensa. Jatketaan hetki vielä enkeliteemalla. Katsoin, luojan kiitos edesmennyttä, Oprah Winfreyn tv-ohjelmaa, jota kuitenkin täällä Suomessa vielä pyöritellään. Halusin nähdä mistä tässä ilmiössä on kyse ja varsin pian se selvisikin. Oprah on täydellinen esimerkki hehkutusliberalismista: Koska hän on musta ja nainen, on ikään kuin triplasti enemmän hienoa, että hän tekee hyviä asioita – ja on samalla miljonääri.

Jos Oprah pyrkisi aivan mihin tahansa virkaan omassa maassaan, hän saisi sen. En kiistä hänen saavutuksiaan tai haluaa latistaa niitä, sen sijaan haluan kiinnittää huomion siihen kuinka Oprah on tämän statuksensa tähden eräänlainen vertauskuvallinen enkeli – ja kuinka hän ohjelmansa kautta levittää tätä enkeliyden sanomaa.

Ohjelmassa minkä katsoin esiintyi nuori pariskunta, joka oli menettänyt rajussa auto-onnettomuudessa kaikki lapsensa. Tunteisiin vetoavaa editointia pariskunnan haastattelun ja heidän kuolleiden lapsiensa kuvien välillä. Tunteellinen pianomusiikki soi. TIedätte kuvion. Kertomus alkaa neutraalisti, sitten tunnekertoimia tulee lisää. Vanhemmat alkavat vähitellen murtua ja itkeä, kun puhuvat tapauksesta. Erityisesti kamera seuraa isää, koska miehet eivät itke. Winfrey itsekin itkee studiossa yhden ainoan, herkän kyyneleen poskelleen, kovin harjoitellun oloisen sellaisen (on muistettava, että hän on ammatiltaan näyttelijä).

Siirrytään studioon. Ohjelmassa juteltiin videoiden ja siirappisen pianonpimputtelun jälkeen pariskunnan kanssa sitten siitä, että miten lapsien kuolemasta voi kuitenkin vielä suhteellisen nuori pari selvitä ja jatkaa elämäänsä ja ohjelma vaikuttikin ihan mielenkiintoiselta tässä vaiheessa. Puhuttiin siitä miten olisi vain hyödytöntä jättää asiat sikseen, että elämää on elettävä, että tällaiset tapahtumat voivat tuoda myös pariskuntaa yhteen, koska heidän täytyy yhdessä nämä asiat kestää ja näin edespäin. Olin positiivisesti yllättynyt. Sitten minua vedettiin turpaan henkisesti.

Katsokaas, homma olisi aika masentava, jos kerrottaisiin vain, että elämää on elettävä siksi, että elämä nyt vain on katsottava loppuun, ettei sitä kannata heittää pois siksi, koska se olisi luovuttamista. Se olisi aivan liian vaikea palakin niellä. Vaan… tällaisissa tarinoissa on aina oltava koukku, juju, yllätys, catch. Enkeli-Elisan catch oli se, että Elisan tarina pelasti jonkun tytön hengen ja elämä voittaa, koska tehdään tärkeää työtä.

Tämän jutun catch taas oli se, että sen sijaan että olennaista olisi ollut pariskunnan selviäminen, katsojille paljastettiin, että nainen oli tullut joitakin aikoja sitten uudelleen raskaaksi ja saanut kolmoset – jotka olivat vieläpä samaa sukupuolta kuin onnettomuudessa kuolleet lapset. Ihmiset taputtivat ja hurrasivat. Meille katsojille ikään kuin näytettiin kuinka tästä vanhempien taistelusta seuraa palkkio – seikka mikä on täydellisen epärealistista ja totaalisessa ristiriidassa sen kanssa miksi tällaista selviytymistaistelua pitää käydä – ihmisten itsensä vuoksi sitä pitäisi käydä, ei ihmeiden. Lapset marssitettiin hurraavan studioyleisön eteen. Olen aika varma, että joku laukesi katsomossa, niin ihastuneen hengästyneitä siellä oltiin.

Ja sitten Oprah lausui taikasanat: “Olemme enkeleitä toisillemme. Miettikää nyt, aikamoinen ihme.” Suoraan ei viitattu Jumalaan tai uskontoon, puhuttiin vain ihmeestä, eikä uskonnolla mielestäni tässä niin paljon tekemistä olekaan. Enkelit ja ihmeet ovat niin ympäripyöreitä termejä, että ne kelpaavat harhoiksi ateistillekin. Enkeleitä. Perkeleesti enkeleitä.

Tämä Oprahin pullamössö ja Enkeli-Elisan tarina ovat kärjistetysti ilmaisten amerikkalaista humanismia, höpöhöpöä abstraktia humanismia jota vastaan kovasti arvostamani elokuvakriitikko Olaf Möllerkin on puhunut kritisoidessaan monia uudempia taideteoksia. Möller tuntuu ehkä monista oudolta hahmolta vetää tähän mukaan, mutta puhun hänestä siksi, koska olen tutustunut häneen hiljattain yhä enemmän ja tietyt hänen näkemyksensä ovat avanneet silmiäni erityisesti taideharrastuksessa. Möller kun on sitä mieltä, että pelkkä yrittäminen ei riitä, on myös sanottava jotain.

Hän vastustaa kiivaasti Hollywoodin liberaalihumanismia, joka ei sano mitään mistään. Se on humanismia, joka nostaa kaiken yläpuolelle tunnun siitä, että “jokaisella on oltava kivaa ja tasa-arvoista” sanomatta kuitenkaan mitään todellista mistään. Se tekee sen ottamatta kantaa poliittisesti, antamatta vastauksia, nostamatta tosiasioita pöydälle. Se on täydellisessä yhtymäkohdassa Enkeli-Elisaan ja yleensäkin siihen elämäntapaan jota olemme alkaneet elää 1900-luvun mittaan ja yhä kiihtyvämmässä tahdissa 2000-luvulle tultaessa – kaikkialla on oltava samalla kaavalla toistuvia, opettavaisia tarinoita, joissa on kuitenkin tavallaan onnellinen loppu, kertomus eteenpäinpääsystä, siitä että ihminen voittaa.

Nämä tarinat ovat eskapismia, joka on ryöstäytynyt käsistä, tullut valkokankailta ja kirjoista tosielämän puolelle.

Minä olen sitä mieltä, että elämästä pitää tehdä mielekästä, mutta siihen ei pidä luoda lumeiden lailla mitään harhakuvia, joiden tarkoitus on helliä fantasioitamme, jotta jaksaisimme ympäröivää muuta elämää. Sitä pahemmalta tuntuu, jos ja kun se turvaverkko lopulta tippuu alta. Sen sijaan muuta maailmaa pitäisi syleillä sellaisena kuin se on. Ei todeta, että maailma on paska mesta, koska seonnut ja Jokeriksi itseään luuleva, omaan eskapistiseen fantasiaansa paennut, tyyppi ampuu uusimman Batmanin ensi-illassa kourallisen väkeä, vaan todeta, että on hienoa olla itse elossa, vaikka ihmisiä on jossain kuollutkin. Koska joku kuolee aina jossain, koko ajan, ja riippuen näkökulmasta, homman saa esitettyä aina traagisena – tai enkelimäisenä. Ongelmia ei elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on poista eikä se saa estää ongelmia ratkomasta, mutta realistisempi suhtautuminen se on kuin eskapismin tavoittelu.

Olen aina ollut humanisti, koska olen ollut kiinnostuneempi ihmisistä kuin mistään muista asioista. Kaiken kiinnostukseni takana on oltava ihmisyys. Se on oma mokani, voi joku ajatella, mutta koen että koska ihmisten kanssa meidän pitää elää, näkemykseni on ihan hyvä. Toivoisin kuitenkin, että humanismini olisi tukevalla pohjalla, ei löpölöpöhumanismista kärsivä, sen muodottoman mössöyden takia pilkankohteeksi joutuva. On vaikeaa olla humanisti kovassa maailmassa ilmankin.

Ehkä nyt vasta alan päästä itsekin lapsenkengistä, joissa seisoessani vielä joitain vuosia sitten uskoin, että kunhan “syntyy keskustelua”, kaikki on okei. Sittemmin olen oppinut ettei tämä tarkoita todellisuudessa mitään. Jos keskustelua todella käytäisiin, voisi monista asioista ollakin hyötyä, enkeleistä ja niiden harhoista. Valitettavasti “keskustelun käyminen” tuntuu olevan aika kuollut juttu. Olen huomannut, että keskustelua käydään ihan oikeasti vasta sitten, kun kehiin täräytetään ihan oikeasti vaikeita kysymyksiä – ja jos mahdollista vielä vaikeampia vastauksia. “Keskustelua käydään” arkikielessä silloin kun halutaan välttää totuuden kohtaamista silmästä silmään, kun ei haluta oikeasti vastata mihinkään.

Tiivistetysti sanoen, Enkeli-Elisat, Oprahin ihmeteot ja muut arkielämän enkelit ovat eräänlaista fantasiaa, tunnepornoa, propagandaa, helppoja vastauksia joihin on helppoa kiintyä. Niistä meidän pitäisi päästä eroon.

Jotain rajaa siihen mt-ongelmilla spekulointiin.

MV:n tapauksessa on sitä paitsi puhuttu vain Münchausen by Internet -ilmiöstä, josta on todella pitkä matka oman lapsen satuttamiseen. Kyseessä on täysin eri asia. Tätä ei ole käsittääkseni edes virallisesti luokiteltu mt-häiriöksi, vaan ilmiölle on vain napattu raflaava nimi.

Mutta sopii kyllä kaikkeen, mitä tästä Elisa-ilmiöstä on tullut luettua. Ainakin minulle on selvää; muista en tiedä.

<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet">http://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchausen_by_Internet</a&gt;

Myös: <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax" alt="http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax">http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_hoax</a&gt;

"A hoax is often intended as a practical joke or to cause embarrassment, or to provoke social or political change by raising people's awareness of something. It can also emerge from a marketing or advertising purpose."

Toisaalta voisi ajatella, että on Mv on "laittanut elämään" fiktiiviset hahmot ja luonut näille persoonallisuudet fb-sivustoneen. Suoraan sanottuna tosi hyvä idea, mutta rajat ylitti siinä, että perusti yhdistyksen jne....Tämä tyyli tulee lienee lisääntymään eli vaikkapa suositun kirjasarjan päähenkilöt alkavat elää omaa elämäänsä fb:ssä ja muualla. Ehkäpä Harry Potter siirtyy bloginpitäjäksi tjsp. Hyacinth bukeen blogia ja fb.tä olisi kieltämättä hauska seurata (huumorimielessä)

Ei kukaan ole tullut ajatelleeksi, että näyttäytyminen kahden miehen kanssa ultrasta tullessa oli kenties tarkoituksellista, provokaatio? Jos näin oli, syötti on nielaistu siimoineen päivineen.

Minä olen ajatellut paria kysymystä. Mistä Seiskan toimittaja tiesi mennä paikalle? Kuinka Seiskan toimittaja ymmärsi kysyä nopeassa tilanteessa perhekuviosta? Jos kyse olisi provokaatiosta, niin syötti nielaistiin liian helposti. Minun teoriani on se, että Seiskan toimittaja tiesi aika paljon taustoja ennen kuvan ottoa. Seiskan toimittaja voi olla saanut vinkin. Kuka sitten vinkin on antanut onkin mielenkiintoista.

Mutta itsepä on M. Metkunterä kaivanut itsensä sellaiseen soppaan, että ihmiset epäilevät jo aivan kaikkea mitä hän sanoo/kirjoittaa tai mitä hänen perustamillaan nettisivuilla joku muu kirjoittaa. Kävi niin kuin pojalle joka huusi sutta.

*Reps*, putosin ihan täysillä tälle Metkunterälle :DD

Seuraava kirja vois olla vaikka 'Huijauksen anatomia', tekijä M. Metkunterä :D (joo menee ihan ot, mutta nauratti niin tuo ankkalinnamainen nimiväännös)

Ehkä molemmat olivat ultrassa mukana siksi, että Minttu ei muista kumman kaa tulikaan oltua. Lapsen isä on siis vielä epävarma.

Jos yhdistys on rekisteröity teemalla "koulukiusaamisen ennalta-ehkäisevään työhön"niin veikkaanpa, että poliisille jää "luu käteen". Riippuu tietty, miten yhdistää yhdistystoiminnan Enkeli-Elisaan. Saattaa olla hyvinkin monimutkainen juttu, asianajajat on varmaan jo lähettänyt tarjouksiaan.Valehtelu ei ole rikollista, paitsi oikeudessa todistamisessa tai jossain viranomaisten harhauttamisessa. Minusta vettenperän blogeissa käy ilmi, että fiktiivista juttua suurin osa, mutta valehtelu vanhempien olemassaolosta voi olla se tekijä, mikä ylittää rikoksynnyksen (sekä rahastus)

Jos yhdistys on rekisteröity teemalla "koulukiusaamisen ennalta-ehkäisevään työhön"niin veikkaanpa, että poliisille jää "luu käteen". Riippuu tietty, miten yhdistää yhdistystoiminnan Enkeli-Elisaan. Saattaa olla hyvinkin monimutkainen juttu, asianajajat on varmaan jo lähettänyt tarjouksiaan.Valehtelu ei ole rikollista, paitsi oikeudessa todistamisessa tai jossain viranomaisten harhauttamisessa. Minusta vettenperän blogeissa käy ilmi, että fiktiivista juttua suurin osa, mutta valehtelu vanhempien olemassaolosta voi olla se tekijä, mikä ylittää rikoksynnyksen (sekä rahastus)

PRH:n mukaan yhdistyksen rekisteröinti on edelleen kesken. Ja pitää muistaa, että Vettenperän blogit ovat nykyään sensuroitua kamaa ja pääsy muutamiin estetty kokonaan.

Toisaalta voisi ajatella, että on Mv on "laittanut elämään" fiktiiviset hahmot ja luonut näille persoonallisuudet fb-sivustoneen. Suoraan sanottuna tosi hyvä idea, mutta rajat ylitti siinä, että perusti yhdistyksen jne....Tämä tyyli tulee lienee lisääntymään eli vaikkapa suositun kirjasarjan päähenkilöt alkavat elää omaa elämäänsä fb:ssä ja muualla. Ehkäpä Harry Potter siirtyy bloginpitäjäksi tjsp. Hyacinth bukeen blogia ja fb.tä olisi kieltämättä hauska seurata (huumorimielessä)

Ainakin muutamalla Tuija Lehtisen ja Terhi Rannelan romaanihahmoilla on omat blogit. Niistä tosin käy ilmi ihan selkeästi, että ovat kirjan "sivutuote".

Hyacinth Bucketin blogi voisi tosiaan olla hauska!

Joku täällä kirjoitti, että Mintulla on kumppaneita tässä hommassa. Näin minäkin ajattelen. Epäilen näillä Mintun "miehillä" olevan vahvan roolin EE:n taustalla.

tänään luin ainakin yhtä.

no jos rekisteröinti kesken niin sen parempi Vettenterälle..... luulisin , laillisessa mielessä.

Seiskan toimittajat osaavat lukea.