Uskotko sielunvaellukseen ja miksi?
Kommentit (14)
ei järkiperusteita, pelkkä intuitiivinen tuntemus että olen elänyt ennenkin.
(olen tuon lainatun kirjoittaja)
Itse en oikein tykkää tuosta sanasta sielunvaellus koska siinä tulee ajatus että ruumis on ensisijainen, että sielu kulkee ruumiista toiseen. Minä kuitenkin koen sen niinpäin että olen ensisijaisesti sielu, ja otan välillä erilaisia ihmismuotoja kokeakseni erilaisia asioita. Enemminkin siis ruumiidenvaellus kuin sielunvaellus.
En minä ainakaan ole hindu, itse asiassa en usko mihinkään uskontoon. Ihan itsekseni muodostan noista asioista mielipiteitä ja näkemyksiä ilman että mitkään pyhät kirjat tai opit minua sitovat.
energiaa, ja jokainen ihminen, eläin jne ovat kuolevaisia "muotoja", joiden takana on se kaikkia yhdistävä, olisiko sitten jotain sielullista. Kun kuolee, vain kroppa kuolee, mutta sielu jää elämään ja jatkaa elämäänsä jossakin toisenlaisessa muodossa. onko se sitten jälleensyntymistä vai mitä. Tuskin sielu syntyy uudestaan täydellisesti samanlaisena kuin oli edellisessä elämässä, vaikka egoistinen ihminen niin haluaa ajatella. Myös jeesus puhui tämän ajatuksen puolesta, mutta ihmiset ovat ymmärtäneet häntä väärin, myös raamattu on vajaavaisten ihmisten tulkintoja, en ikinä uskoisi moista väärintulkittua satukirjaa. Kaiken sielullisen tiellä on ihmisen ego, itsekeskeinen, pätemisentarpeinen ego, joka hallitsee hyvin pitkälle tätä aikaa ja maailmaa. Ja aiheuttaa paljon pahaa toisin kuin ajatus siitä että egojen takana kaikki ovat yhtä ja samaa energiaa; kyllä kasvaa kunnioitus muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan kun näin ajattelee.
sielun vaellukseen, en ole hindu, enkä mikään muukaan :) en siis lokeroi itseäni mihinkään uskontoon vaan uskon sielun vaellukseen, Jumalaan ja Jeesukseen (jumalan poikaan) Uskon siis että on Jumala ja hän lähetti maan päälle osan itseään: Jeesuksen. Uskon että sieluni tapaa Jumalan kuoleman jälkeen ja sitten taas "latautumisen" jälkeen jatkaa elämää muussa kehossa..eli ensi elämässä saatan olla lapsi somaliassa..uskon myös jollainlaila karmaan..ja kiirastuleen
te jotka uskotte sielunvaellukseen,ni mites sitte teidän vaelluksen käy,ku maapallo tuhoutuu?
sielun vaellukseen, en ole hindu, enkä mikään muukaan :) en siis lokeroi itseäni mihinkään uskontoon vaan uskon sielun vaellukseen, Jumalaan ja Jeesukseen (jumalan poikaan) Uskon siis että on Jumala ja hän lähetti maan päälle osan itseään: Jeesuksen. Uskon että sieluni tapaa Jumalan kuoleman jälkeen ja sitten taas "latautumisen" jälkeen jatkaa elämää muussa kehossa..eli ensi elämässä saatan olla lapsi somaliassa..uskon myös jollainlaila karmaan..ja kiirastuleen
Pyydä rukouksessa Jeesusta tulemaan apuun. Tuo ei ole hyväksi, sinua kiusataan!
Ei mua kiusata. Muistan sen välineen jolla mut tapettiin ja mun on täytynyt siihe kuolla. Se ei ole uni.
on tämä asia kerrottu. Sen vaan ovat kirkkoisät jo muinaisina aikoina poistaneet. Niinkuin on poistettu ja muutettu paljon muutakin.
ei järkiperusteita, pelkkä intuitiivinen tuntemus että olen elänyt ennenkin.
Gina Cerminara Monta asuinsijaa. Lainatkaa kirjastosta.
Uskon. Muistan entisiä jopa ne tunteetkin tunnen.
Viime aikoina joka yö tulee sama muisto siitä kuinka mut tapettiin..
Ja sielunvaelluksella on logiikkansa.
Ihmeellisten tapahtumien vuoksi. Uskon myös Jumalaan.
Pyydä rukouksessa Jeesusta tulemaan apuun. Tuo ei ole hyväksi, sinua kiusataan!