Miten voi olla niin, että 10v kotiäitinä olleella ei ole mitään intoa

Ehkä todellinen kutsumus on tuo kotiäitiys?



Hiukan ilkeillen tosin väittäisin, että tuollainen nainen on tottunut löysäilemään ja siipeilemään, elämä on helppoa ja mukavaa eikä häntä kiinnosta enää ryhtyä heräämään säännöllisesti, pitämään kiinni aikatauluista ja oikeasti panostamaan johonkin muuhun kuin itseensä. Mistään tarharumbasta ei ole kysymys, kun nuorinkin on jo 4-vuotias, kotitöitä on tietysti jonkin verran, mutta isommat lapsetkin jo osaavat siivota ja osallistua ja ainahan kotimammat tälläkin palstalla vakuuttavat, että eihän se talo likaannu tyhjillään päivisin ja aterioitakaan ei tarvitse tehdä niin montaa eli ihan vähän niitä kotitöitä on töissä käyvällä...



Kiltimmin sanoisin, että kun on jo ollut kotona vuosikausia ja nuorin on vielä päiväkoti-ikäinen, niin ei varmaan ole kohtuuton panos odottaa pari vuotta, että se nuorin menee eskariin tai kouluun ja aloittaa vasta sitten se työuransa.

Ei tarvi olla mitään vakavaa. Mutta mulla esim. on reuma, mistä ei juuri kukaan tiedä, koska ei se niin kamalasti elämään vaikuta. Mutta sitten toisaalta, jos rehkin liikaa, niin nivelet turpoaa ja joidun sairaslomalle. Joten minäkin olen palaamassa työelämään varovaisesti osa-aikaisena. En vain näe mitään mieltä siinä, että kerjään itselleni vaikeuksia ahnehtimalla liikaa töitä.



Mulla tosin pienin on vasta 1-vuotias ja on kotihoidossa.

tykkään tästä av-palstan ilmapiiristä. Reaalimaailmassa kaikki on aina niin asiallista, täällä ihmiset ovat ihan sekoja. Sopii mulle :)

Ja isommatkin on saaneet olla kotihoidossa, joten miksi ei pieninkin. Minä joskus vähän halveksinkin sitä, että pitää tehdä vielä se kolmas lapsi, mutta sitä ei sitten enää jaksetakaan hoitaa eikä kasvattaa.

vastaan. Olen ollut kotiäitinä kohta sen 10v. Nuorin menee eskariin syksyllä.



Olen miettinyt jo parikin vuotta, että hakisin opiskelemaan. Onhan opiskeluistani ja töiden tekemisestä kulut jo aikaa niin paljon, että ammattitaito on kyllä jäänyt jälkeen ja pahasti.



Jotenkin kuitenkin se uusi pelottaa/mietityttää jne... On helpompi jatkaa edelleen kotona kun tämä on tuttu ja turvallista. Eikä mitään rankkaa vaan oikein mukavaa ja leppoisaa.



Nyt olenkin päättänyt ottaa itseä niskasta kiinni ja hakea ensi kevään hauissa opiskelemaan. Sitten nuorinkin menisi jo kouluun kun opiskelut alkaisi (sillä varauksella, että pääsen opiskelemaan mitä haluan).



Itse sen verran puolustelen omaa asemaani, että minä en siipeile. Minulla on varallisuutta, että ei tarvitse nostella mitään tukia, työttömyyspäivärahoja tms. eikä minulla ole taloudellista pakkoa/huolta. Loppuelämä on sillä saralla turvattu, mutta muuten olisi kiva saada "sitä jotain omaa".

On vaikeaa aktivoitua sitten ja lähteä vilkkaampiin sosiaalisiin kuvioihin mukaan.

toki saat ihmetellä, mutta toivottavasti et ole niitä, jotka S:lle päin naamaa väittävät ymmärtävänsä hänen ratkaisunsa.. Ihmisille eri asiat ovat tärkeitä elämässä ja lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti...

Miten ihmeessä te jaksatte veivata samoja asioita päivät pitkät ja vuodesta toiseen.

tai mielenkiintoa palata työelämään?? tai jos on niin hyvin vähäisessä määrin ja max5h työpäiviksi? lapset kuitenkin jo 9v, 8v ja 4v ja naisella akateeminen koulutus.

En vaan tajua ja vaikkei tarvitsekaan niin ihmetellä kyllä saan. Eläkeikäänkin vielä 20v hällä ja luulisi että kaipaisi jo työelämääkin..

Mutta minulla ei ole MITÄÄN hinkua olla töissä, jos voisin olisin kotona lapsen kanssa hamaan tulevaisuuteen. Vaan rahan takia siellä töissä on käytävä, jos ei olisi niin tuskin kävisin töissä ollenkaan. Ehkei tätä kotiäitiäkään kiinnosta, elämässä voi olla muutakin sisältöä kuin työ, vaikka lapset olisivatkin jo isoja..?

miten ne, jotka eivät puhu omasta kokemuksesta vaan sivustakatsojina, vastaavat kovin tuomitsevasti tietämättä totuutta. Ja sitten ne, jotka kertovat omasta todellisesta tilanteesta kertovatkin ihan inhimillisistä syistä tilanteeseen.



Niin tyypillistä, että muiden valinnat ollaan tietävinään niin paljon paremmin ja viisaampana.

Todellisuudessa teen lastenhoidon ohessa koko ajan myös töitä, ja mulla on tuloja yli 20 000 € vuodessa. Mutta mistä muut voisivat tietää mun statusta, kun käydään lasten kavereilla kylässä keskellä päivää tai vien lapset huvipuistoon keskellä viikkoa. Työajat kun ovat ajoittain erittäin joustavat.

miten ne, jotka eivät puhu omasta kokemuksesta vaan sivustakatsojina, vastaavat kovin tuomitsevasti tietämättä totuutta. Ja sitten ne, jotka kertovat omasta todellisesta tilanteesta kertovatkin ihan inhimillisistä syistä tilanteeseen.

Niin tyypillistä, että muiden valinnat ollaan tietävinään niin paljon paremmin ja viisaampana.

Inhimillisiä tunteita ne sosiaalinen passivoituminen ja ammatillisen itsetunnon laskeminenkin ovat. Eikä varmasti tuulesta temmattuja syitä, joiden vuoksi monilla pitkään pois työelämästä olleiden on vaikeaa palata takaisin työelämään. Ihan inhimillistä ja ymmärrettävää. Kyllä elämänrytmi ja sosiaaliset kuviot ovat kuitenkin ihan erilaisia töissä kuin kotona. Yhtäkkiä pitääkin noudattaa aikatauluja, kalenteri täyttyy, pitää jaksaa koko päivä keskittyä ja tehdä välillä tylsiäkin töitä ilman lepotaukoja vaikkei huvittaisi. Pitää tehdä töitä ja tulla toimeen sellaistenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa ei vapaa-aikana hengailisi. Työpanostasi "arvostellaan" (esim asiakkaiden taholta tai talon sisällä) ja "mitataan", mihin pitää taas tottua. Minusta on ihan inhimillistä kokea epävarmuutta tällaisessa tilanteessa.

on töihin palata.

Mä olen kotirouvana, lapset jo koulussa. Velaton talo, 2 velatonta autoa, mökki merenrannalla josta tosin on velkaa. Lapsilla turvallinen olo, mä saan harrastaa ja tehdä mitä haluan, mieskin on tyytyväinen, kun mä olen kotona. Keritään panostamaan avioelämäänkin, kun molemmat eivät kiidä tukka putkella uraa luomassa. Kaikki muut kaveripiirissä eronneet, paitsi me. Me ollaan edelleen 16 vuoden jälkeenkin onnellisia ja rakastuneita toisiimme. Ja ennen kuin joku alkaa ulvomaan, että kohta mun mies kyllästyy ja hankkii uuden vaimon ja mä jään puille paljaille, niin kerron, että en tule jäämään rahattomaksi.

Tietynlainen paineensietokyky voi kadota kun on kotona pitkään ja se, että osaa suhteuttaa vastoinkäymiset oikeisiin uomiinsa. Joku pieni epäonnistuminen voi tuntua ihan älyttömän isolta jutulta, kun taas kokeneelta konkarilta ylipääseminen on helpompaa - sellaista sattuu ja rapatessa roiskuu. Pitkään kotona ollut voi käydä vielä liian tunteella joka asian suhteen, vaikka töissä pitäisi ottaa enemmän asiat asioina.



Enkä silti pidä työelämää mitenkään kovana ja julmana paikkana. Silti se vaatii totuttautumista pitkän tauon jälkeen, ettei vain eletä vaaleanpunaisissa vauvahaaveissa ja pumpulissa.

Sellaista siis mitä ette muualta voi saada.

Itse olin kotiäitinä 8 vuotta ja viihdyin. Myös mies ja lapset tykkäsivät. Viihdyn toki myös työssäni, mutta jos ei olisi taloudellista pakkoa niin en tekisi töitä.

Olen koulutettu ihminen ja äo: ni on 135 joten en ole ihan tyhmimmästä päästä! Myös kotiäitinä voi huolehtia älyllisistä virikkeistä, tätä ei moni tunnu ymmärtävän. Lisäksi ystäville oli enemmän aikaa ja sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa.

Toimeentulon ja mallin lapsille siitä, miten seisotaan omilla jaloillaan eikä eletä sossun tai kenenkään muunkaan rahoilla.

Sellaista siis mitä ette muualta voi saada.

Itse olin kotiäitinä 8 vuotta ja viihdyin. Myös mies ja lapset tykkäsivät. Viihdyn toki myös työssäni, mutta jos ei olisi taloudellista pakkoa niin en tekisi töitä.

Olen koulutettu ihminen ja äo: ni on 135 joten en ole ihan tyhmimmästä päästä! Myös kotiäitinä voi huolehtia älyllisistä virikkeistä, tätä ei moni tunnu ymmärtävän. Lisäksi ystäville oli enemmän aikaa ja sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa.

Kaikkea pitäisi Rakastaa mitä tekee ja ellei Rakasta niin sitten sitä ei viitsitä tehdä. Pitäisi suhtautua Intohimoisesti kaikkeen eikä voida ottaa vain työtä työnä ja tavallisena osana elämää. Melkein odotetaan, että sen työn pitäisi Rakastaa sinua takaisin kun viitsit sitä tehdä. Nykyään ei enää tyytyminen riitä, vaan pitää Rakastaa kaikkea mitä tekee, mikä tekeekin monen elämän tosi monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Arjensietokyky puuttuu.

Arjen ja tylsyyden sietäminen on avainasia. Kaikki ei ole vain kivaa koko ajan.

Kaikkea pitäisi Rakastaa mitä tekee ja ellei Rakasta niin sitten sitä ei viitsitä tehdä. Pitäisi suhtautua Intohimoisesti kaikkeen eikä voida ottaa vain työtä työnä ja tavallisena osana elämää. Melkein odotetaan, että sen työn pitäisi Rakastaa sinua takaisin kun viitsit sitä tehdä. Nykyään ei enää tyytyminen riitä, vaan pitää Rakastaa kaikkea mitä tekee, mikä tekeekin monen elämän tosi monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Arjensietokyky puuttuu.

oon ollut vasta 5-vuotta ja nyt syksyllä menen päivittämään omaa koulutusta..mutta haaveilen että sen jälkeen saataisiin vielä joskus vauva ja oisin kotona 3-vuotta=)Kuopus on nyt vasta kohta 2-vuotta,mutta nyt tuli hyvä sauma päästä opiskelemaan..osaksi haluaisin olla vaan aina kotona ja se olisi rahallisesti nyt mahdollistakin,mutta toiseelta pelkään että jos tulee joku äkkinäinen tilanne ettei mies pystykkään töihin ja minä oon ollut 10-vuotta kotona niin eihän minua kukaan palkkaa mihinkään..eli vähän koulutusta väliin ja ehkä töitäkin ja sitten lisää lapsia=)