Lue keskustelun säännöt.
Jos asevelvollisuus olisi pakollinen naisille, olisitko käynyt armeijan vai sivarin? Miksi?
Kommentit (18)
Olen pasifisti ja epäisänmaallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon 23v, joten olisin luultavasti jo suorittanut sen. Intin suorittaminen sotisi arvojani vastaan!
Lisäksi tunnen muutaman sivarin ja he ovat työllistyneet palveluspaikkaansa seuraaviksi kesäkausiksi tai pidemmäksi aikaa. Joten suht varma kesätyöpaikkakin olisi tiedossa!
Aikoinaan harkitsinkin käyväni, mutta tuli mutkia matkaan.
En haluaisi pikkunatsien kyykytettäväksi armeijaan missään nimessä. Asetta en halua pitää kädessä koko elämäni aikana.
Lääkintämiehenä, ei vaan naisena. Minusta puolustusvoimat voisi tarjota naisille "lottakoulutusta" johon voisi kuulua poikkeusoloissa tarvittavia taitoja, muitakin kuin aseisiin ja tetsaamiseen liittyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tapa, enkä halua harjoitella tappamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien rajojen kokeilu ja pärjääminen keskellä luontoa ventovieraan porukan kanssa kiehtoo.
tai jos olis ollut tarpeeksi "munaa" niin olisin totaalikieltäytyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska uskoisin sen hyödyntäneen kaikkia enemmän.
mutta 20v olin niin lapsellinen että varmaan olisin mennyt joukon mukana.
Ei mitään intoa opetella ihmisiä tappamaan.
Ei armeijassa opeteta ihmisien tappamista. Siellä opetetaan kyllä paljon elämästä, veljeydestä, ryhmätyöstä, selviytymisestä ja kärsivällisyydestä.
Se on puhdas tosiasia, että jokainen armeijan käynyt on kasvanut ihmisenä ja varmasti löytänyt itsestään uusia asioita ja oppinut paljon uutta, mutta ei ihmisten tappamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en käynyt armeijaa siksi, että oppisin tappamaan ihmisiä (niinkuin joku tuossa asian aiemmin ilmaisi). Olen kyllä valmis puolustamaan perhettäni ja läheisiäni oikeudettomalta hyökkäykseltä tuli se sitten mistä ilmansuunnasta tahansa. Menin 19-vuotiaana armeijaan ja opin siellä paljon elämästä niin hyvässä kuin pahassa. Hyviä asioita oli ryhmähenki ja yhteenkuuluvuuden tunne (kaveria ei jätetä), leiriolosuhteissa taistelu henkistä ja fyysistä väsymystä vastaan (nukkumisen ja levon arvostaminen), henkisten voimavarojen lisääntyminen (välillä tylsistytti ja vitutti, kun oli tehtävä sitä mitä käskettiin). Ainoa huono puoli omassa armeija-ajassani oli (olin siis armeijassa 1990-luvun loppupuolella) epätasa-arvo. Huomattava osa kantahenkilökunnasta ei hyväksynyt naisten vapaaehtoista varusmiespalvelusta. Tämän huomasi ylimielisenä käytöksenä, ilkeinä sanoina ja tehtävinä ja syyllistämisenä. Onneksi pääni kesti tuon kaiken ja sain käännettyä tämän epätasa-arvoisen kohtelun voimavarakseni ja suoriuduin armeijasta oikein hyvin. En tiedä, kuinka paljon tuota epätasa-arvoa armeijassa nykyään esiintyy. Vuosi armeijassa ei ollut mitään helppoa aikaa ja vaikeinta oli olla erossa perheestä ja muista läheisistä, mutta itsenäistymisen ja oman henkisen kehittymisen kannlta armeija antoi paljon.
Harkitsinkin, kun se tuli mahdolliseksi, mutta olin jo 29 v, joten elämäntilanne ei oikein enää antanut periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se aseiden kanssa läträäminen ei ole vaan mun juttu.
käynyt armeijan. Tiukan paikan tullen olisi hyvä osata käyttää asetta. En ole niin sinisilmäinen, että ajattelisin tämän maailman olevan hyvä ja ihmisten olevan hyviä toisilleen. Päinvastoin.
Totaali olisin nyt, jos nelikymppisenä se hullutus ois edessä.
mutta 20v olin niin lapsellinen että varmaan olisin mennyt joukon mukana.
Ei mitään intoa opetella ihmisiä tappamaan.