Lue keskustelun säännöt.
Apua ei saa Suomessa
27.06.2012 |
Moni hakee ja hakee apua muttei saa. Onhan nämä ihan julkisesti muutamat tappajat sanoneet, että tappoivat ihmisen kun eivät saaneet apua. Esim. se Tuusulassa tapahtunut teinitytön puukottaja ja Varkauden teinitytön puukottaja samoin. Ja varmaan perhesurmissa ja tässä junajutussakin on jollakin tapaa sama kuvio.
Ihmiset yrittävät hakea apua mutteivät saa ja sitten lopulta jotkut kilahtaa.
Kommentit (8)
niin ei tartte sitten viattomia teinityttöjä puukotella
suukotella korkeintaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"eikö edes rahalla pääse heti hoiton?"
eikä joka paikassa ole yksityisiä lääkäriasemiakaan.
on se niin mukavaa, kun mistään ei tartte ottaa itse vastuuta!
Tuusula? KErava vai?
Se juttu, missä mt-potilas puukotti teinitytön urheilukentällä illalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lapsi, jolla on neurologisia ja fyysisiä ongelmia (asperger ja reuma) ja niistä on seurannut myös psykologisia ongelmia (turhautumista, syrjäytymistä keveripiiristä, masennusta, väsymystä, uupumusta, kouluongelmia). Olen parhaani mukaan ottanut niistä vastuun, mutta kummankaan alkusyyn olemassaoloon en ole saanut vaikuttaa ja seurauksienkin kanssa vaikuttaminen on joskus kovin vaikeata - esim koulukiusaamiseen ja opettajien suhtautumiseen puuttuminen on hankalaa.
Olen hakenut apua muutamankin kerran ja oikeasti kyllä myös saanut sitä. Joka kerran kun olen soittanut johonkin terveydenhoidon pisteeseen, hakeakseni psykiatrista apua lapselle, rattaat ovat heti alkaneet pyöriä, meidät on otettu täysin vakavasti ja myötätuntoisesti ja kohdeltu hyvin. Minkäänlaista leimautumista tai uhkaa en ole mistään koskaan kokenut. Ongelma on kuitenkin siinä, että avunsaantiprosessi on hidas silloinkin kun se toimii "heti". Puoli vuotta ei tunnu missään. Pari vuotta sitten haimme apua psykiatrian puolelta, mutta sinne tarvitse koululääkäriltä lähetteen. Psykiatrian poli taas otti potilaan lähetteen kanssakin vastaan vasta sitten kun koulupsylogi oli ensin tehnyt parin kuukauden setin tavanomaisia oppimiskykytestejä ja vastaavia. Aloitin avun hakemisen helmikuussa, tapasimme lopulta psykiatrin syyskuussa. TÄmän jälkeen alkoivat oikean lääkkeen ja hoidonetsintäkokeilut ja ennen kuin ne alkoivat toimia, oltiin jo seuraavan vuoden puolella. Sama ilmiö on somaattisella puolella: Kipeiden jalkojen kanssa saa juosta vuodenkin lääkäriltä toiselle, kun yhden alan asiantuntija lähettää toisen alan asiantuntijalle, ennen kuin sieltä lopulta löytyy kipujen syy ja voidaan aloittaa niiden hoitaminen. Vaikka kyse on lapsesta, joiden hoitoa priorisoidaan aikuisiin nähden.
Ja sille, joka kysyi, eikö hoitoa saa heti rahalla. Tavallaan saa. Tavallaan ei. Yksityislääkäriltä saa kyllä ajan nopeasti, mutta monien alojen palveluja ei yksinkertaisesti ole yksityisellä kovin laajasti. Asumme itse suomalaisittain suurehkossa kaupungissa, ja kyllä täältä esimerkiksi yksityisen neuropsykiatrin löytäminen on kiven alla. Reumalääkäristä puhumattakaan. Ja silloinkin kun sen löytää, heidän palvelu- ja tutkimusvalikoimansa on yksityisellä pienempi kuin julkisella puolella. Ok, osittain tätä selittää se, että tämä on yliopistosairaalakaupunki, jossa julkisessa yliopistosairaalassa on paras mahdollinen tekniikka ja teknologia. Tosiasia kuitenkin on, että yksityiseltä saa nopeasti lääkäriajan ja antibiooottireseptin käteen. Jos taas ongelma on monimutkaisempi, eteenpäilähettäminen ei toimi.
Ja esim terapiaa tai kuntoutusta on tosi vaikea yrittää saada yksityiseltä ilman kelan tai kunnan maksusitoumuksia. Yritin kerran, ja minulle ei edes kerrottu hintoja vaan alettiin selittää, miten taloudellinen rasite voisi vaikuttaa perheen suhteisiin niin negatiivisesti, että terapiasta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun lopulta sain teoreettiseksi ja hypoteettiseksi korostetun hinnan selville, minulla olisi kyllä ollut siihen varaa, mutta ymmärsin, että terapiakeskus ei halunnut ottaa taloudelista riskiä yksityisen henkilön kanssa toimimisesta. Onneksi kelan terapiapäätös sitten silloin lopulta tuli ja oli myönteinen.
Ei ole kokemusta aikuisten palveluista, mutta lasten ja nuorten osalta tilanne on aivan kamala ainakin omassa kunnassani.
Erikoissairaanhoitoon (lasten- tai nuorisopsyk.) ei pääse kuin harvat, perheneuvolaan on jopa yli vuoden jonot, lastensuojelu on ylikuormitettu eikä ole mitään mitä tarjota lapsille joilla on psyykkistä oireilua tai perheille missä elämänhallinta on hukassa.
Onnekkaita ne jotka saavat apua!
monen kuukauden päähän sitten saa ajan ja sitten vastassa on suomen kieltä kunnolla taitamaton lääkäri. :-(( Kokemusta on.