Millaisia muistoja teillä on itsellänne päiväkotiajasta?

mä tykkäsin päiväkodista :) Siellä oli paljon tekemistä ja kavereita.



Pph:lla olemisesta en tykännyt, olin 3:lla. 1 oli tosi kiva josta tykkäsin, mutta yksi oli kamalan ankara (vanhempi nainen) ja toisen lapset kiusasivat minua (ja pph:n mies yritti äidin allekirjoittamaan jonkun paperin jonka tekstiä ei suostunut näyttämään!) ja seurauksena mm. 5 sentin kolikon kokoinen kalju kohta kun toinen lapsista tönäisi minut patteria päin.



Mutta pph:n vaatimukset ja vahtiminen ovat ehkä muuttuneet, omat kokemukseni ovat 80-luvun alkupuoliskolta. Silloin olin ensin tarhassa, mutta vuoden jälkeen ilmoittivat äidilleni että nyt ei teidän lapsella ole kuin puolipäiväpaikka, oma on ongelmanne mistä hommaatte hoidon loppupäiväksi (molemmat vanhempani olivat kokopäivätöissä tuolloin).

vain muutama hoitaja, jotka pitivät minusta/pidin heistä. Olin villi lapsi, yritin karata päiväkodista monta kertaa ja onnistuinkin siinä pari kertaa.

pöytä oli pyöreä vaaleansininen. Meillä oli jotkin disneyn kohokuviot kaapin ovissa. Tän viimeisen muistan varmaan, koska äiti kertoi meille tuollaiset olleen. Pimeää oli ulkona, kun mentiin. Yhtään muuta en muista, en leikkikaluja, enkä aikuisia, enkä muuta. Mutta en myöskään minkäänlaista negatiivista juttua. Olen ollut hyvin pieni ehkä n. 3v ja vain hetken päiväkodissa.

Mä olin ainoa tyttö siellä ja leikin siis poikien kanssa. Mua puettiin serkkujen vaatteisiin ja ne oli poikia, joten menin siinä mukana.



Myöhemmin päiväkotiin tuli toinen tyttö ja aloin vaatia punaisia vaatteita. Siinä vaiheessa pojat tajus mun olevan tyttö eikä ottaneet enää mukaan leikkeihin jos tää toinen tyttö oli sairaana. Tää tyttö oli päiväkodissa mun paras kaveri, muuten naapurin poika oli.



Lisää tyttöjä tuli päiväkotiin. Ne alko kiusata mua mun ärräviasta. Ne meni mun ympärille rinkiin ja käski sanoa ärrää, sano är-kioski, mikä sun nimi on, sano ärrrrrrrr. En tajua miten tällanen muka jäi hoitajilta huomaamatta tai miksi siihen ei puututtu.

Olin (ja olen) ujo ja arka, joten isossa ryhmässä en uskaltanut juuri ottaa kontaktia muihin lapsiin, joten olin aina yksin. Hoitajatkin oli pelottavia. Vihasin etenkin sitä, kun joutui pakosta lähtemään ulos ja siellä piti yrittää väkisin viihtyä esim. keinumalla. Sisällä taas olisi ollut kivoja leluja ja pelejä, mutta ei ketään, kenen kanssa pelata tai leikkiä.

Tykkäsin sen sijaan siitä, kun sai piirtää ja askarrella.



Pienemmissä perhepäivähoito ryhmissä olin kuin eri ihminen, oli kavereita ja uskalsin avata suuta enemmän ja leikkiä.

Muistan miten leikitiin kavereitten kanssa siellä pihalla, mukavat hoitajat ja iltaisin kun olin monesti viimeinen kun äitini pääsi mut hakemaan vasta klo 18, niin tehtiin hoitajan kanssa jotain extraa, kuten askarreltiin tms. Mutta tästä on toki aikaa kohta 26v.. Oma lapseni on nyt ihanassa päiväkodissa, siellä on joka päivä jotain askartelua, laulua, retkiä yms. Kivat hoitajat jotka ottavat syliin, kun tyttö niin haluaa. Kauhistutti viedä lapsi kun hän oli aloittaessaan vasta 1v2kk, mutta hyvin on viihtynyt ja kehittynyt huimaa vauhtia.

Olin vuoden verran ja muistot sieltä on jollain tapaa ahdistavia, jotenkin multa ehkä puuttui sellainen tietty luottoaikuinen siellä ja muistan sen vähän pelottavana paikkana. Sen jälkeen menin perhepäivähoitajalle, jolla olin vuosikausia ja josta tuli koko perheellemme läheinen ihminen (hänestä esim tuli pikkuveljeni kummi miehensä kanssa). Edelleenkin olen tekemisissä hoitajani perheen kanssa.

Kuulemma näin, ikää oli 3-4v, sen jälkeen oli kerho toisella paikkakunnalla kerta viikossa vaan ennen esikouluikää.



Ensimuistot on, että en halunnut sinne. Paras kaveri oli poika, joka ei kehdannut siellä ollessa leikkiäkään minun kanssa tai hoitajat ihan erottelivat 70-80 luvun vaihteessa tytöt tyttöjen leikkeihin ja pojat poikein looseihin. Joka ikinen aamu sain istua jäähyllä eteisessä yksin, koska huusi ja rimpuilin vastaan kun äiti lähti, sen jälkeen vielä 2 tuntia. Välipalaan mennessä yleensä rauhoituin, ja sen jälkeen sain liittyä toisten joukkoon. Pidin ainoastaan askartelusta ja vieläkin muovailuvahan tuoksu tuo mieleen tuon kerhoajan. Yritin karata monta kertaa kerhosta, pari kertaa onnistuinkin tielle asti porteista läpi, mutta joku sai aina kiinni.

Hoitajista en tykännyt yhdestäkään, ne oli ankaria ja yleensä ottaen en suostunut tekemään yhtään mitään, vaikka tekeminen olisi ollut kivaakin. Tein vaan omin päin pahojani, sotkin ja tiputtelin tavaroita yms ja olin alituiseen jäähyllä aamujäähyjen lisäksi. Ryhmässä tais olla joku 20-30 lasta.



Sen jälkeen seuraavalla paikkakunnalla ryhmäkoko oli joku 10 lasta 3-5 vuotiaita ja siellä oli tosi mukavaa. Hoitajat oli lempeitä ja mukavia. Viihdyin hyvin ja olin rauhallinen ja ujo kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, mikä onkin perusluonteeni. Parhaat kaverit oli edelleen poikia pitkälle kouluikään asti, vasta 10-vuotiaana mulla oli eka tyttöbestis niiden poikakamujen lisäksi.

En juurikaan muista mitään pahaa, mutta päällimmäisenä asiana tulee mieleen ulkopuolisuuden tunne. Menin päiväkotiin 5-vuotiaana, en tiedä vaikuttiko se asiaan, olisinko pienempänä aloittaneena kokenut kuuluvani enemmän joukkoon..?



Päiväkodissa oli paljon kavereita ja puuhailtavaa, muistan sen ihan ok-aikana, tosin kotona viihdyin paremmin. Isä teki vuorotöitä, ja sain joskus jäädä kotiin, jos isällä oli yövuoro tai vapaapäivä. Koulusta tykkäsin kyllä paljon enemmän kuin päiväkotiajasta.

Menin kolmivuotiaana päiväkotiin. Minulla on sieltä hyviä muistoja, ennen kaikkia kavereista. Meidän talossa oli vähän lapsia, joten oli mukavaa, kun päiväkodissa oli muita suunnilleen samanikäisiä, sekä tyttöjä että poikia. Lastentarhanopettaja jäi minulle vähän etäisemmäksi, mutta ryhmän lastenhoitaja oli todella ihana.



Ainoat "huonot" muistot liittyvät siihen, että siellä oli säännöllisesti ruokana maksalaatikkoa.

Olin ainoa lapsi ja tottunut siihen, että aikuiset pitivät minusta huolta. Menin päiväkotiin nelivuotiaana ja kaikki oli uutta ja outoa. Muistan, että opin siellä mm. kiilaamisen käsitteen. Siihen asti olin uskonut, että nopeampi saa mennä hitaampien ohi. Muut lapset huusivat minulle "ei saa kiilata!"



En muista hoitajien ulkonäköä enkä nimiäkään. Muista lapsista muistan jokusen: Matin, Tarjan, Marjan, Jaanan ja Merjan. Matti oli minusta isokokoinen. Olin huono syömään, joten Matti sanoi minulle "syö noppaan ny!"



Koin itseni aika yksinäiseksi. Olisin halunnut esiintyä laululeikeissä, mutta en uskaltanut mennä mukaan eikä kukaan hoitajista rohkaissut minua. Voisi kai jälkeenpäin sanoa, että turhauduin.



Tädilleni muistan sanoneeni, että paras päivä oli joulujuhlapäivä, koska silloin sai riisipuuroa ja luumukiisseliä



Pitkään ajattelin, että jos saan lapsen, en sijoita häntä päiväkotiin. Toisin kävi, koska päiväkoti sattui olemaan melkein kodin vieressä. Perhepäivähoitajia ei lähellä ollut.

Parempia kuin srk:n kerhosta, jossa kävin sitä ennen. Kerhossa oli yksi tiukka täti koko ryhmässä ja lähinnä kilttejä tyttöjä hänen käskytettävänään. Osasi olla tosi ilkeä meille. Päiväkodissa oli useampi lämmin aikuinen, joita vieläkin muistelen joskus. Minttu-niminen oli suosikkini, hän oli hauska ja pirteä lähes aina. Ryhmässämme oli yksi ns. erityislapsi (siihen aikaan heillä ei ollut avustajia eikä omia ryhmiäkään) ja hänet muistan arvaamattomana ja villinä.



Muistan että askartelimme paljon, virkkasimme myös sormin. Minä INHOSIN sitä ja menin usein pöydän alle piiloon keskeneräisen työni kanssa! :D Olisin tarvinnut apua, hienomotoriikkani oli surkea...mutta en saanut kysytyksi apua ja toisaalta ei sitä tarjottukaan. Muistan valtavat liimaämpärit, joista otettin puutikuilla liimaa.

niin muistan yllättävän paljon. Päiväkoti oli vanha puutalo jossa oli iso piha, hiekkalaatikko, leikkimökki ja kiipeilytelineitä. Pihalla asui päiväkodin musta narttukoira Piki, jota olisin halunnut silittää mutten koskaan uskaltanut.



Aamupalaksi oli aina puuroa, ja aamupalan jälkeen aina askarreltiin, se oli päivän hauskin hetki. Päiväunilla sain kaappiin taitetuista sängyistä yläsängyn ja pikkusiskoni joutui alasänkyyn. Vessassa oli pikkuinen pönttö pieniä lapsia varten. Kun jollakulla oli syntymäpäivä, hän sai valita päiväkodin muutamasta vaihtoehdosta itselleen lahjan. Minä valitsin kiiltäväkantisen lukollisen päiväkirjan, joka on edelleen jossain tallessa.



Saimme joskus katsella videoita leikkihuoneessa, erityisesti muistan että katselimme Hopeanuolta. Siis sitä koira-animesarjaa jossa veri lentää :D Ihmettelen edelleen, miten ajat ovat siitä muuttuneet...



Pidin yhdestä hoitajasta erityisen paljon, luulen jopa muistavani hänen nimensä. Muistan, että halailin häntä mielelläni, niin kuin kaikkia muitakin sellaisia ihmisiä joista pidin kovasti.



Muistan, että yhdellä pojalla oli r-vika ja hän sanoi sen takia nimeni väärin, mikä ärsytti minua. Kenenkään päiväkotikaverini nimeä en enää muista.



Onpa hauskaa miten monta pikku muistoa sitä tuleekaan mieleen kun vain alkaa ajatella :)

Äitini oli siis oikea kotirouva (70-luvun alussa).

Mä ainakin tykkäsin. Pk oli sellainen vanha kartano ja sen piha muistutti maalaistalon pihaa. Sielä oli hauskaa leikkiä piilosta.

poikien ja tyttöjen kanssa salaa kiven takana. Muistan kun karkasimme kaverin kanssa nukkarin ikkunasta. Muistan kun joku söi räkänsä ja oksensin.

Oli kivaa, kun oli leikkikavereita.

Meillä oli hoitaja kotona tai sanottiin kotiapulaiseksi siihen aikaan. Vanhemmat kävivät töissä ja apulainen hoiti minua ja sisaruksiani ja kotia. Mukavaa aikaa oli.

Omat lapseni ovat myös jääneet päiväkotia vaille, kotona hoidettu esikoulikään asti.