yksi huono homma kun alkaa tekemään lapsia vanhana

menehtyivät jo välillä 50 - 65v mm. erilaisiin syöpiin, joten aina ei edes tuo aikaisin lasten saaminen takaa, että näkisi lastenlastensa kasvun.

ihmeen asennevamma ap:lla? Totta kai voi saada vielä lapsen tai pari, miksi ihmeessä pitää olla 4 vuoden ikäero? Hyvin 40v äiditkin vielä jaksavat ja riskit eivät ole mitenkään hirveät vielä.

ap.

ihmeen asennevamma ap:lla? Totta kai voi saada vielä lapsen tai pari, miksi ihmeessä pitää olla 4 vuoden ikäero? Hyvin 40v äiditkin vielä jaksavat ja riskit eivät ole mitenkään hirveät vielä.

omalle 64-vuotiaalle alzheimer-äidilleni. Niin paljon kuin olisinkaan halunnut, että äitini voisi nauttia isovanhemmuudesta ja oman tulevat lapseni isoäidistä. Täähän on hidas kuolema ja väistämättä aiheuttaa katkeruutta vanhoina päivinä lapsen tehneille vanhemmilleni vaikka kuinka paljon äitiä rakastankin

Tavallaan et voi syyttää vanhempiesi ikää tästä asiasta. Olet toki nuori omaishoitaja, mutta monet 60-vuotiaat ovat vielä elämänsä kunnossa eivätkä edes eläkkeellä. Näin esim. oma äitini ja anoppini. Itse olen 38-vuotias ja minulla on pienet lapset. Sain lapset siis aika myöhään, mutta silti he saavat nauttia isovanhemmista. Veljeni on 33-vuotias eikä hänellä ole vielä lapsia.

Mieheni sisko sai ekan lapsensa 25-vuotiaana mutta menetti silti isänsä, kun lapset olivat 2- ja 4-vuotiaita. Isä oli 58-vuotias ja kuoli syöpään. Vaikka niitä lapsia ei tee vanhoilla päivillään, niin kukaan ei voi estää sairauksia ja onnetotmuuksia tapahtumasta.

Turhaan siis olet katkera. Alzheimer voi edetä myös hitaasti esim. omalla sukulaisellani, joka nyt on myös 64-vuotias. Vielä hän kykenee nauttimaan lapsistani ja on heidän varamummonsa. Diagnoosista on nyt viisi vuotta. Toki tiedän, että tauti etenee kovin yksilöllisesti.

nyt 35-vuotias kaksivuotiaan äiti, joka haluaisi lapselleen sisaruksen - joskus. Eli nyt en millään jaksaisi, niin on tämä valvominen vienyt mehut ja kaiken kukkuraksi työurakin on katkolla. Eli siis töissä olen ollut, mutta pätkäsellaisissa, tällä hetkellä työttömänä.



Järkevintä olisi varmaan yrittää toista lasta nyt sen sijaan, että jäisi odottamaan parempaa elämäntilannetta. En vaan jotenkin uskalla sitä ajatusta, että olisin 40-vuotiaana sitten hakemassa töitä (alallani on erittäin vaikea työllistyä).



Olen siis heittänyt haaveet toisesta lapsesta iän takia, mutta jee jee kiitos teille. JOs vielä 40-vuotiaanakin on mahdollista ja tästä on kokemusta. Helpottaa! :)

Luultavasti nyt saisin hyvän työn mutta miten 40-vuotiaana? Olisin kolmannen synnyttyä luultavasti ainakin 38-vuotias. Sitten kotona vuosi ainakin. Mulla tietotaito vanhenee kovaa tahtia. Toisaalta, jos menisin töihin ensi vuonna ja tekisin töitä vuoden ennenkuin raskautuisin niin olisin 39-vuotias. Aika monta muttaaa matkassa.

Me pistettiin toinen alkuun vaikka ekan nukkuminen oli todella huonoa. Onneksi unet parani ennenkuin sisarrus syntyi.

nyt 35-vuotias kaksivuotiaan äiti, joka haluaisi lapselleen sisaruksen - joskus. Eli nyt en millään jaksaisi, niin on tämä valvominen vienyt mehut ja kaiken kukkuraksi työurakin on katkolla. Eli siis töissä olen ollut, mutta pätkäsellaisissa, tällä hetkellä työttömänä.

Järkevintä olisi varmaan yrittää toista lasta nyt sen sijaan, että jäisi odottamaan parempaa elämäntilannetta. En vaan jotenkin uskalla sitä ajatusta, että olisin 40-vuotiaana sitten hakemassa töitä (alallani on erittäin vaikea työllistyä).

Olen siis heittänyt haaveet toisesta lapsesta iän takia, mutta jee jee kiitos teille. JOs vielä 40-vuotiaanakin on mahdollista ja tästä on kokemusta. Helpottaa! :)

Se down-pelottelu on perseestä. Jos se riksi vanhoilla ämmillä on vaikka kaksin kertainen nuoriin verrattuna niin... niin hei haloo, ihan noin niin kuin oikeina pentuina ne määrät on niin tajuttoman pieniä, että tuo melu on aivan suhteeton.

Nelikymppisen riski saada downlapsi on kymmenen kertaa suurempi kuin kolmekymppisen. Minulle ainakin ajatus siitä, että tekisin lapsen, joka ei kykene itsenäiseen elämään, tekee riskistä liian suuren. Varsinkin kun itse olisin jo aika pian niin vanha, että tarvitsisin apua arjen kanssa selviämiseen.

Ei se pelkkä pikkulapsivaihe ole raskasta, erilaisia uhmakausia näkyy riittävän lapsesta riippuen aika pitkään. Meillä on yksi "helppo" lapsi ja toinen, joka kiukuttelee vielä kouluiässäkin mielestäni ihan liian paljon. Sain hänet 40-vuotiaana ja välillä tuntuu, että olen liian vanha näitä kiukutteluja kuuntelemaan aina vaan. Murrosikäkin vielä kokonaan edessä.



Kyllä minä ne kotivuodet jaksoin ihan hyvin. Työn ja perheen yhdistelmä on paljon rankempaa.