Suuttuiko kaverini aiheesta (sisältää raha-asiaa)
Kaverini alkoi kyselemään tammikussa, josko lähdettäisiin yhdessä kesällä perheinemme ulkomaille reissuun. Sanoin, että valitettavasti meillä ei tänä kesänä ole mahdollisuuksia rahan puolesta matkustaa ulkomaille, kutsuin heidät sitten meille viikoksi (osa tästä mökillä, osa kaupunginhuvituksissa)
Tänä aikana on tapahtunut seuraavaa: Äitini soitti ja pyysi minua lainaamaan sisarelleni hänen puolestaan isohkon summan eli 3000 euroa. Siskoni kärsii masennuksesta ym ja hänellä ei ole mitän mahdollisuutta työttömänä lähteä matkoille lastensa kanssa. Äitini sitten ajatteli lahjoittaa heille matkarahat ja käyttörahat. Koska äitini oli silloin itse reissussa ei pystynyt juuri tuolloin sitä rahaa antamaan/maksamaan tilille.
Sisko tuli meille. Maksoin tililtäni reissun ja annoin matkarahat.
Kun äitini tuli takaisin, hän tuli meille maksamaan kaikki kulut tililleni, koska oma internet-yhteytensä ei toiminut. Sanoi tällöin, että on mukavaa, kun me siskokset tulemme toimeen ja tiedänhän, että hän on valmis antamaan minullekin saman summan. Sanoin että tiedän. Me emme vain tällä hetkellä tarvitse taloudellista apua. Kiitin ja sanoin, että pidetään mielessä.
Kun kaverini kuuli, että äitini olisi meidänkin perheelle ollut valmis maksamaan 3000 euroa, niin suuttui. Emme kuulemma tahdo tarpeeksi lähteä heidän kanssaan mihinkään. Lisäksi annan kuulemma siskoni imeä äitini tyhjiin ja vielä omalla avustuksellani.
Yritin selittää hänelle, että mielestäni tilanne on ihan eri. Meillä miehen kanssa on ollut viime vuosina mahdollisuuksia matkoihin ym, mutta siskollani ei. Samoin siskoni perhe tarvitsee mielenpiristystä, me emme siinä määrin.
Nyt olen kuulemma kitupiikki, koska olisi ollut mahdollista kysyä äidiltäni matkarahoja. Samalla kuulemma esitän parempaa kuin olen, koska en suostunut ottamaan äidiltäni rahaa vastaan.
Lopulta sanoin tälle ystävälleni, että loppujen lopuksi meidän suvun ja erityisesti äitini raha-asiat eivät hänelle hirveästi kuulu.
Hän suuttui lopullisesti ja pakkasi kamppeensa. Miehensä yritti häntä rauhoitella, mutta hän sanoi, ettei enää jää epäystävällisten ihmisten luokse hetkeksikään.
Mitäs nyt? Pitäisikö mielestäsi soitella perään?
Kommentit (15)
oli tekopyhä?
Mutta kieltämättä oma juttusikin vaikutti tekopyhältä ja selittelevältä ja siitä tuli mulle epämukava olo.
Luulen, että ystäväsikin elämänlaatu paranee, kun ette ole enään yhteyksissä.
että tiedät olevasi absoluuttisen oikeassa, mutta haluat mehuilla asialla potenssiin 10 eli tuot sen tänne ja odotat silmät kiiluen, että saat lukea viidestäkymmenestä viestistä, kuin oikeassa olit.
Siinä on jotain äklöä.
tietenkään ei pidä soitella perään Mutta kieltämättä oma juttusikin vaikutti tekopyhältä ja selittelevältä ja siitä tuli mulle epämukava olo.
Luulen, että ystäväsikin elämänlaatu paranee, kun ette ole enään yhteyksissä.
musta ap toimii ihan samoin kuin kuka muu normaali ihminen tahansa. jos tulee tilanne, että hän tarvitsee rahaa, niin tietää sitä saavansa. ei ota sitä vastaan ihan vaan sentakia, että pysyisi toisen kanssa tasoissa.
jo alkumetreillä. Juu en jaksaisi minä ainakaan lähteä millekään reissulle ap:n kaltaisen kälkättäjän seurassa.
Kun ei meillä ole rahaa mutta sitten minä sitä hyvyykksissäni siskolleni lainasin ja äitimme siihen totesi että kyllähän minä sinullekin lainaan ja tokihan ystävillekin lainaisin ihan vaikka puoli maailma enkä siitä koskaan ole kiitosta odottanut. Samanlainen se oli Sepon vaimo Oiliki, muistatko sieltä kylän naistoimikunnan jaostosta? Koskaan ei mitään kiitosta niistä kahveista ottanut mitä keitti ja useinhan me sitä siellä kalliimman puolelisesti tarjoilut itsekin laitettiin mutta ihan hyvää hyvyyttään vaan, aaaaargh!
av:lla saa monesti myös toisenlaisia näkökulmia asioihin. Siksi tänne kannattaa kirjoitella, vaikka itse kuinka kokisi olevansa enemmän oikeassa.
ap
että tiedät olevasi absoluuttisen oikeassa, mutta haluat mehuilla asialla potenssiin 10 eli tuot sen tänne ja odotat silmät kiiluen, että saat lukea viidestäkymmenestä viestistä, kuin oikeassa olit.
Siinä on jotain äklöä.
jo alkumetreillä. Juu en jaksaisi minä ainakaan lähteä millekään reissulle ap:n kaltaisen kälkättäjän seurassa.
Kun ei meillä ole rahaa mutta sitten minä sitä hyvyykksissäni siskolleni lainasin ja äitimme siihen totesi että kyllähän minä sinullekin lainaan ja tokihan ystävillekin lainaisin ihan vaikka puoli maailma enkä siitä koskaan ole kiitosta odottanut. Samanlainen se oli Sepon vaimo Oiliki, muistatko sieltä kylän naistoimikunnan jaostosta? Koskaan ei mitään kiitosta niistä kahveista ottanut mitä keitti ja useinhan me sitä siellä kalliimman puolelisesti tarjoilut itsekin laitettiin mutta ihan hyvää hyvyyttään vaan, aaaaargh!
sinun, siskosi ja äitisi raha-asiat (tai muutkaan ongelmat) eivät kuuluu ystävällesi millään tapaa. Olet tehnyt jo aivan tarpeeksi kun kutsuit yhteisen matkan sijaan heidät teille loman viettoon.
Ystäväsi on todella törkeä ja käytöstavaton. Mielestäni käyttäytyi kuin teini kun kaveri ei lähde festareille matkaan, vaikka äiti antaisi rahat. Ja ennenkaikkea, sekin riittäisi jo syyksi ettei teillä nyt matkailu kiinnosta sen kummemmin. Olet kuitenkin antanut ymmärtää että hänen seuransa on kuitenkin kiinnostanut, itse matkustelu ei. En voi edes kuvitella tilannetta missä yksikään ystäväni olisi kehdannut olla noin törkeä. Hyvillä mielin voita jättää perään soittelut.
siskosi masennkuksesta tai raha-asioista eikä koko asiasta mitenkään. On vain teidän perheen asia, miten asiat hoidatte. Jos olisin siskosi, olisin sinulle erittäin vihainen, että olet kertonut tilanteestani ystävällesi. Siskollasi on nyt kaikkein suurin syy olla sinulle vihainen.
Ystäväsi ei näe kokonaiskuvaa. On täysin eri asia antaa rahaa siksi, että oma lapsi, vaikka aikuinen onkin, saa rahaa matkustamiseen ahdinkonsa takia kuin saada rahaa matkaan vain siksi, että ei nyt ole varaa, mutta olisihan kiva matkustaa kuitenkin. Siinä mielessä ystäväsi on kyllä nyt hakoteillä.
Ensinnäkin oliko se raha ainoa syy miksette lähteneet kaveriperheen kanssa reissuun? Ja ymmärrän kyllä, ettei tuollaisia reissuja varten lähdetä lainaamaan tai muutenkaan ottamaan muilta rahaa.
Äitisi on hurjan kultainen ihminen. :)
Sillä vaan, että jos siinä perheessä on jotain ns. vikaa, ettei niiden kanssa viikkoa viihdy, niin se pitäisi osata sanoa *jotenkin*.
Anna pölyn nyt laskeutua, ennenkuin otat yhteyttä. Turhasta kaveris suuttui, mutta vellokoot liemessään hetken, kun noin ymmärtämätön oli.
(etkä mun mielestä edes ole tekopyhä!)
aiheetta. Mutta toisaalta kuten itsekin sanoit, sinun ja sukusi raha-asiat eivät kuulu hänelle pätkääkään. Miksi sitten menit kertomaan niistä....?
Kaverillesi olisi kyllä pitänyt riittää alunperin antamasi vastaus. Joka tapauksessa olit mielestäni tosi reilu halutessasi viettää noinkin kauan heidän kanssaan lomaa ja vieläpä siten että hänen koko perheensä majoittuu teille!
että siskoni on itse aikoinaan kertonut masennuksestaan, työttömyydestään ja muista ongelmistaan kaverilleni yhteisissä illanvietoissa.
Nämä suvun raha-asiat tulivat ilmi kaverilleni vain, koska oli kylässä ja näki ja kuuli sekä siskoni että äitini toiminnan.
Mielellämme olisimme oikeasti menneet reissulle ulkomaille. Olen vain jäänyt juuri hoitovapaalle, joten juuri nyt tulomme on hieman alemmat kuin aiemmin.
T:ap
antamistaan rahoista, äidin siskolle antamista rahoista, ja ap:lle lupaamista rahoista.
Perheen raha-asioista puhuminen olisi pitänyt jättää väliin. ap taitaa olla aikamoinen puliseva kaikentoitottaja.
Kaveri suuttui siitä, kun oli alun perin ymmärtänyt ettei ap lähtenyt matkalle koska ei ole rahaa, mutta sitten löytyykin rahaa ja äitikin olisi ollut valmis maksamaan matkan.
Mutta ap:n kysymykseen, en soittelis kaverin perään. Raha-asianne ei hänelle kuulu, ja en tiedä miksi ap meni niistä edes puhumaan.
Eihän ap ole niistä kertonut. Kaveri on vain kuullut kaiken.
antamistaan rahoista, äidin siskolle antamista rahoista, ja ap:lle lupaamista rahoista.
Perheen raha-asioista puhuminen olisi pitänyt jättää väliin. ap taitaa olla aikamoinen puliseva kaikentoitottaja.
Kaveri suuttui siitä, kun oli alun perin ymmärtänyt ettei ap lähtenyt matkalle koska ei ole rahaa, mutta sitten löytyykin rahaa ja äitikin olisi ollut valmis maksamaan matkan.
Mutta ap:n kysymykseen, en soittelis kaverin perään. Raha-asianne ei hänelle kuulu, ja en tiedä miksi ap meni niistä edes puhumaan.
Nyt matkaa ei ole rahaa. Toisekseen, mistä se kaveri kuuli jää rahakuviot, jollei ap.lta? Kolmanneksi, syy kaverin kanssa matkalle lähtemättömyyddlle ei tainnut sittenkään olla raha?
Mutta kieltämättä oma juttusikin vaikutti tekopyhältä ja selittelevältä ja siitä tuli mulle epämukava olo.
Luulen, että ystäväsikin elämänlaatu paranee, kun ette ole enään yhteyksissä.