Miten saisin piristettyä itseäni? En jaksa...

Tätä elämää. En ole koskaan kokenut mitään kovin pahaa, en ole traumatisoitunut, kärsinyt nälästä, ollut koditon tai joutunut raiskatuksi. Olen kuitenkin voinut henkisesti pahoin niin kauan kuin voin muistaa. Mielestäni siinä ei ole kyse siitä, että olisin erityisen negatiivinen ihminen, koska pystyn iloitsemaan pienistäkin asioista ja nähdä usein sen hopeareunuksen sadepilvessäkin.



Olen kuitenkin herkkä, mietin asioita paljon, ja olen hyvin rakkaudennälkäinen, ja ikävä kyllä, sitä en ole ikinä kokenut saavani. Ahdistun maailman kylmyydestä ja kaikesta mitä näen ympärilläni - onko aitoa rakkautta ja välittämistä edes olemassa? Onko se vain harvoille ja valituille?



Joudun jatkuvasti ikään kuin "suojelemaan" itseäni ja tietoisesti käsittelemään ikäviä asioita, jotta voisin taas tavoitella sitä onnellisuutta ja hyvää oloa (saavutankohan koskaan?). Koitan nauttia hyvästä ruuasta (ja juu, siitä on nautittu, liiaksikin, sillä nyt olisi laihdutettava...) ja kuunnella hyvää musiikkia. Hakea itselleni sen iloisen fiiliksen. Ottaa asenteen, että nautin siitä, mitä saan. Pidän esimerkiksi kodin laittamisesta, koitan iloita siitä uudesta muumimukista tai vastapestyistä hiuksista. Mutta olenko sitten niin vaativa ihminen, ettei tuollainen todellakaan RIITÄ tekemään mua onnelliseksi. Tarvitsen muita ihmisiä, ja mistään en haaveile niin paljon, kuin rakkauden löytämisestä.



Nytkin tuli itku, kun kuvittelin, miten ihanaa olisi kun joku halaisi tiukasti, pysyisi siinä ja tekisi selväksi, että olen hyvä juuri näin :/



Ja juu, tämähän ei ketään kiinnosta, mutta olipa pakko purkautua edes johonkin.



Kuivaan nää kyyneleet ja kuuntelen hyvää musiikkia, ehkä keksin jotain muutakin, jolla voin hämätä itseäni.