Lue keskustelun säännöt.
Vihaan omia lapsiani
24.06.2012 |
Koen, että lapset pilaavat kaiken elämässäni. Olen yrittänyt päästä näistä tunteista eroon, mutta oman ajan puute on ajanut vihan tunteisiin omia lapsia kohtaan. Nuorin lapsi, joka oli täysin miehen halusta tehty, on vielä vaipoissa ja kiipeilee joka paikkaan rikkoen kaiken hellannapeista omiin rattaisiinsa. Vanhemmat lapset huutavat vain äitiä koko ajan ja tappelee. Haaveilen siitä ajasta, kun kaikki kakarat ovat jossain muualla ja saan olla rauhassa. Minusta tuntuu, että nuo lapset ovat pilanneet kaiken kivan elämässäni.
Mies ei voi auttaa, koska tekee töitä paljon. Minulla osa-aikatyö ja kaikki kotihommat päälle. Olen miehelle jo puhunut siitä, että aion vielä joku kerta lähteä ovesta ulos kokonaan. Ainoa mikä minua estää, on nuorin lapsi. Olen jopa mielessäni ajatellut, että veisin lapset lastenkodin ovelle ja jättäisin sinne. Miehelle vain ilmoitaisin mistä voi lapsensa hakea kotiin. Voisin vain hävitä.
Onko kellään ollut ikinä tälläisiä ajatuksia, vai olenko täysin paska ja paha ihminen? En tarvitse kiitos viisasteluja, tajuan ratkaisuni tehneen ja yritän hoitaa asiani, vaikken olekaan täysin läsnäoleva lapsiaan rakastava äiti.
Kommentit (24)
mahdollista saada jostakin tukea arkeen?Neuvolasta osataan antaa ohjeita mistä/mitä apuja paikkakunnallasi on saatavilla.Masentuneet ihmiset saattavat reagoida myös kuvaamallasi tavalla ja elämäntilanteesi sisältää sellaisia elementtejä jotka saattavat altistaa masennukselle.Jos näin on,tilanne helpottaa huomattavasti saatuaan oikeaa apua siihen.Hae sitä itsellesi ja perheellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahdollista saada jostakin tukea arkeen?Neuvolasta osataan antaa ohjeita mistä/mitä apuja paikkakunnallasi on saatavilla.Masentuneet ihmiset saattavat reagoida myös kuvaamallasi tavalla ja elämäntilanteesi sisältää sellaisia elementtejä jotka saattavat altistaa masennukselle.Jos näin on,tilanne helpottaa huomattavasti saatuaan oikeaa apua siihen.Hae sitä itsellesi ja perheellesi!
Neuvolasta ei olla apua saatu. Pärjään kuulemma tosi hienosti. Äidilleni kerroin kokevani tälläisiä tunteita lapsia kohtaan ja hän ymmärtää. Mies pitää minua pahana ihmisenä, ei myöskään usko että lähden vielä. Olen antanut itselleni takarajaksi puoli vuotta, siis vuoden loppuun. Jos silloin vielä on tälläsitä, niin sitten häivyn enkä enää ikinä palaa.
Ei susta TODELLAKAAN ole huolehtimaan heistä!!
Pikkulapsivaihe on rankka. Et ole yksin tunteinesi eiköhän jokainen mutsi ne tunnista!
Älä nyt kuitenkaan ehdota sitä eroa miehelle, mutta yritä saada hänelle vastuu vaikka vain yhdestä illasta aluksi. Ja silloin lähdet johonkin harrastukseen!
Tämä voi kuulostaa ihan hullulta, mutta toimi mulla. Kun otti oikein pattiin lapset, niin väen väkisin keksin jotakin hassua tekemistä heidän kanssaan. Kuullessani lasten nauravan, oli helpompi taas rakastua heihin!
kyllä kai noin voi tuntea mutta ei se mikään ihan normaalia ole. Ehkä kannattaisi sittenkin hakea apua jostain, koska kyllähän lapsetkin aistii jos et tykkää aidosti heistä ja tämä vaikuttaa toki negatiivisesti heidän käytökseen. Kyllä omasta ajasta kaikki äidit haaveilee, mulla oli aikoinaan 3 pientä alle 4vee ja erottiin vielä niin siinä kyllä huumori oli vähissä. Nyt ovat jo teinejä / aikuisia ja on vielä yx 8veekin ja nyt tunnen että mulla on kunnolla OMAA AIKAA taas (kesti noin 15vuotta - hö) ja usko tai älä - sekin tuntuu välillä tyhjältä. Kukaan ei tarvitse mua enää samalla lailla, voin lähteä kaupunkiin neljäksi tunniksi, voin ottaa päikkärit klo 14 jos väsyttää, voi istua koneella kolme tuntia jne....välillä kaipaa sitä aikaa kun elämä oli täynnä tahmeita suukkoja, valuvia neniä ja kakkavaippoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkulapsivaihe on rankka. Et ole yksin tunteinesi eiköhän jokainen mutsi ne tunnista!
Älä nyt kuitenkaan ehdota sitä eroa miehelle, mutta yritä saada hänelle vastuu vaikka vain yhdestä illasta aluksi. Ja silloin lähdet johonkin harrastukseen!
Tämä voi kuulostaa ihan hullulta, mutta toimi mulla. Kun otti oikein pattiin lapset, niin väen väkisin keksin jotakin hassua tekemistä heidän kanssaan. Kuullessani lasten nauravan, oli helpompi taas rakastua heihin!
Olen yrittänyt samaa monesti.Väkisin vääntää jotain hauskaa. Kuitenkin koko ajan odotan sitä hetkeä, että lapset menisi nukkumaan tai olisivat muuten vain hiljaa.
Vai tykkäätkö vaan velloa omassa navassasi?
Oli meinaan todella itsekästä kirjoitusta, miksi olet lapsia tehnyt kun et ymmärrä että lapsien puolesta pitää vähän venyttää itseään, lapset tulee ensin. Ja mitä useampi lapsi niin sitä enemmältä se kitinä, riitely, uhmaaminen tuntuu koska kaikkien lapsien pitää kasvaa ja saada tehdä tuo.
Itselläni on 5 lasta ja kaikki melkosen pieniä joten osaan kyllä ymmärtää tilanteen jossa olet mutta oikeasti sinulla on se perhe siinä nyt kasvatettavana.
Ainoa jota voit tehdä on lisättävä omaa aikaa ja vähennettävä siivoomista. Tämän ei luulisi edes olevan paha ongelma jos kerran miehesi tekee paljon töitä!
Ja sinulla osa-aikainen työ niin sinulla on sitä aikaa vuorokaudessa enempi vapaalla, satsaa se omaan napaan ja lopeta marttyyri-mamma kortin vetäminen.
On iso ero sillä että polttaa itseään ja katkeroituu kuin hommaa apua tilanteeseensa. Menet ja harrastat! Mene hierojalle ja kuntosalille!
Otat samantien siivoojan teille.
Lapsia voi hoidattaa vaikka kotiin palkatulla hoitajalla.
Anna tietosesti aikaa lapsillesi: et todellakaan jätä olematta heidän kanssaan, kyllä heillä on oikeus kiukutella ja kasvaa, tehdä asioita!
Miten paljon vietät aikaa lapsien kanssa yksittäin? Paljonko lapsilla on harrastuksia?
Viimeisessä lauseessa saattaa olla pelottava merkki siitä että puolustetlet itseäsi: "vaikket olekaan täysin läsnä, rakastava."
Miten kylmä ja poissaoleva olet oikeasti lapsillesi?
Kun ajattelet omaa lapsuutta niin mitä kaipasit siihen? Entä millainen on lapsiesi lapsuus?
Pitää ymmärtää että heistä kasvaa katkeria aikuisia, joilla ei ole sinuun yhteyttä. Harvemmin lapset antaa vanhemmilleen asioita anteeksi jos ei ole yhteyttä ja sinä et sitä yhteyttä yritä rakentaa.
Kotityöt ei ole niin raskas työ ja säälittää todella teidän perhe-elämä jos se on teidän suhteen välillä ja lapsesi jää kakkoseksi siivoomisen takia.
Teidän pitää miettiä sääntöjä uusiksi, vaaditteko liikaa vai liian vähän. Lapsien ikä vaikuttaa myös siihen että yksi on niihin varmaan liian iso lapsi ja nuorimmalta vaaditaan liikaa jos säännöt kaikilla samat?
Miten teillä rankaistaan, rohkaistaan ja kiitetään? Ottaako lapset osaa kotiaskareihin vai palveletko kaikkia?
Lapset on nyt tässä. Tottakai sinä voit luovuttaa lapsesi pois jos et tahdo. On olemassa ihmisiä jotka ovat antaneet lapsiaan hetkeksi lastensuojelun kautta sijaisperheeseen kunnes oma pää taas kestää arjen ja lapset. Se voi hyvinkin olla lapsille hyvä vaihtoehto ja sen purkaa kun asiat toimii.
Kenties lapsille voisi saada myös lisäapua tälläsiltä palveluilta kuten varamummo tai mikä lienee varaperhe olikaan?
Hanki omaa aikaa! Ja lapsille anna aikaa.
Ja muista että kun lapsia on useampi niin se uhmaaminen ja vastaanhangoittelun määräkin kasvaa: jokaisella on siihen oikeus kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arkeen pitäisi saada,yksi ilta omaa aikaa edes pari tuntia.Sen lisäksi vain päätät hoitaa hommasi kunnialla.Millaisia tunteita oli yhden lapsen kanssa?Missä vaiheessa viha tuli kuvioihin?Vihaatko muitakin ihmisiä kuin lapsiasi?Uskoisin kaikilla olevan hetkiä,kun miettii miten elämä olisi helpompaa tai mielekkäämpää,jos sen miettimiseen menee valtaosa hereillä olosta on jokin todella pahasti pielessä.Jos et saa apua neuvolasta mene omalääkärille ja totea tilanne,jotain sille pitää tehdä.terveisin se joka ehdotti puhumaan neuvolassa.
Jos pärjäät kuulemma tosi hyvin niin et ole kertonut tilannettasi oikeaa tolaa!!
Mitä niin hyvää pärjäämistä siinä on että et tahdo olla lapsien kanssa, parasta on kun he nukkuu ja voisit jättää heidät jonnekin ja isänsä hakee ja sinä katoat!?
Sä huijaat itseäsi. Tottakai neuvolassa voi puhua ongelmistaan niin että niiden olemassaolon toteaa mutta ei kerro kuitenkaan kaikkea. Se vähätellään.
Eli onko asiasi vähättelyn arvoinen vai valitatko siinä aiheetta, vai oletko oikeasti tarvitsemassa apua. Vai onko se vaan noloa ottaa omaa aikaa ja pyytää apua?
11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli lasten ollessa pieniä selvä burnout. Itkin vain eikä kukaan kuunnellut vaikka sanoin olevani väsynyt - eivät anoppi eikä oma äitini uskonut. Kerran kun mies tuli kotiin, annoin hänelle nuorimman lapsen syliin ja sanoin etten enää jaksa - hoida sinä! Lähdin siltä seisomalta hotelliin missä olin yön. Sen jälkeen häivyin vanhempieni mökille muutamaksi päiväksi, matkaseuranan ainoastaan pari ihanaa koiraa. Juttelin mökkinaapurin kanssa pari tuntia siitä miten en jaksanut ja kuinka raskasta kaikki oli ja jotenkin tuo lähti siitä purkautumaan.
Syitä väsymykseen löytyi kyllä: talon rakentaminen, pari alle neljävuotiasta lasta ja kolmannen lapsen odotus sekä piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta!
Tuon jälkeen ihmiset ympärilläni olivat varpaillaan puolen vuoden ajan ja saatiin huomattavasti helpommin apua myös lasten hoitoon mutta kun olin kunnolla väsynyt en jaksanut muuta kuin itkeä!
En tiedä onko tästä apua mutta mun mielestä sun on pakko saada tuo tuhoisa putki jotenkin katkaistua eikä se edes välttämättä vaadi mitään hirveän isoa mutta miehesikin on pakko saada ymmärätämään tilanne. Laita hänelle vauva syliin ja lähde vähäksi aikaa muualle - ei siitä isä eikä vauva kuole! Silmiä voi kuitenkin avata?
Tsemppiä ja jaksamista!
Vai tykkäätkö vaan velloa omassa navassasi?
Oli meinaan todella itsekästä kirjoitusta, miksi olet lapsia tehnyt kun et ymmärrä että lapsien puolesta pitää vähän venyttää itseään, lapset tulee ensin. Ja mitä useampi lapsi niin sitä enemmältä se kitinä, riitely, uhmaaminen tuntuu koska kaikkien lapsien pitää kasvaa ja saada tehdä tuo.Itselläni on 5 lasta ja kaikki melkosen pieniä joten osaan kyllä ymmärtää tilanteen jossa olet mutta oikeasti sinulla on se perhe siinä nyt kasvatettavana.
Ainoa jota voit tehdä on lisättävä omaa aikaa ja vähennettävä siivoomista. Tämän ei luulisi edes olevan paha ongelma jos kerran miehesi tekee paljon töitä!
Ja sinulla osa-aikainen työ niin sinulla on sitä aikaa vuorokaudessa enempi vapaalla, satsaa se omaan napaan ja lopeta marttyyri-mamma kortin vetäminen.On iso ero sillä että polttaa itseään ja katkeroituu kuin hommaa apua tilanteeseensa. Menet ja harrastat! Mene hierojalle ja kuntosalille!
Otat samantien siivoojan teille.
Lapsia voi hoidattaa vaikka kotiin palkatulla hoitajalla.
Anna tietosesti aikaa lapsillesi: et todellakaan jätä olematta heidän kanssaan, kyllä heillä on oikeus kiukutella ja kasvaa, tehdä asioita!
Miten paljon vietät aikaa lapsien kanssa yksittäin? Paljonko lapsilla on harrastuksia?Viimeisessä lauseessa saattaa olla pelottava merkki siitä että puolustetlet itseäsi: "vaikket olekaan täysin läsnä, rakastava."
Miten kylmä ja poissaoleva olet oikeasti lapsillesi?Kun ajattelet omaa lapsuutta niin mitä kaipasit siihen? Entä millainen on lapsiesi lapsuus?
Pitää ymmärtää että heistä kasvaa katkeria aikuisia, joilla ei ole sinuun yhteyttä. Harvemmin lapset antaa vanhemmilleen asioita anteeksi jos ei ole yhteyttä ja sinä et sitä yhteyttä yritä rakentaa.Kotityöt ei ole niin raskas työ ja säälittää todella teidän perhe-elämä jos se on teidän suhteen välillä ja lapsesi jää kakkoseksi siivoomisen takia.
Teidän pitää miettiä sääntöjä uusiksi, vaaditteko liikaa vai liian vähän. Lapsien ikä vaikuttaa myös siihen että yksi on niihin varmaan liian iso lapsi ja nuorimmalta vaaditaan liikaa jos säännöt kaikilla samat?
Miten teillä rankaistaan, rohkaistaan ja kiitetään? Ottaako lapset osaa kotiaskareihin vai palveletko kaikkia?Lapset on nyt tässä. Tottakai sinä voit luovuttaa lapsesi pois jos et tahdo. On olemassa ihmisiä jotka ovat antaneet lapsiaan hetkeksi lastensuojelun kautta sijaisperheeseen kunnes oma pää taas kestää arjen ja lapset. Se voi hyvinkin olla lapsille hyvä vaihtoehto ja sen purkaa kun asiat toimii.
Kenties lapsille voisi saada myös lisäapua tälläsiltä palveluilta kuten varamummo tai mikä lienee varaperhe olikaan?Hanki omaa aikaa! Ja lapsille anna aikaa.
Ja muista että kun lapsia on useampi niin se uhmaaminen ja vastaanhangoittelun määräkin kasvaa: jokaisella on siihen oikeus kuitenkin.
En ole marttyyri vaan yritän keksiä järkevän ulospääsyn tästä. Rahaa ei ole laittaa ulkopuolisiin siivoojiin ja hoitajiin, joten se on poissuljettu asia.
Olen mietiinyt paljonkin sitä, että lapset tuskin pitävät minuun yhteyttä aikuisina. Se ajatus jopa helpottaa.
Yksittäin en vietä kenenkään kanssa aikaa, sillä kuten on tullut todettua minulla ei ole siihen mahdollisuuksia tukiverkon puutteen vuoksi. Aina on vähintään pienintä vahdittava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta aikaa itselle on liian vähän. Teillä on ainakin 3 lasta? Pikkulapsiaika on rankka. Joku toinen alkaisi erityisesti vihata miestään, joka ei tunnu auttavan. Ainakaan tarpeeksi! Se riittävä kun on jokaiselle meille erilainen määre.
Hyvä, että äitisi tajuaa, ap. On edes joku läheltä, joka ymmärtää.
Koen, että lapset pilaavat kaiken elämässäni. Olen yrittänyt päästä näistä tunteista eroon, mutta oman ajan puute on ajanut vihan tunteisiin omia lapsia kohtaan. Nuorin lapsi, joka oli täysin miehen halusta tehty, on vielä vaipoissa ja kiipeilee joka paikkaan rikkoen kaiken hellannapeista omiin rattaisiinsa. Vanhemmat lapset huutavat vain äitiä koko ajan ja tappelee. Haaveilen siitä ajasta, kun kaikki kakarat ovat jossain muualla ja saan olla rauhassa. Minusta tuntuu, että nuo lapset ovat pilanneet kaiken kivan elämässäni.
Mies ei voi auttaa, koska tekee töitä paljon. Minulla osa-aikatyö ja kaikki kotihommat päälle. Olen miehelle jo puhunut siitä, että aion vielä joku kerta lähteä ovesta ulos kokonaan. Ainoa mikä minua estää, on nuorin lapsi. Olen jopa mielessäni ajatellut, että veisin lapset lastenkodin ovelle ja jättäisin sinne. Miehelle vain ilmoitaisin mistä voi lapsensa hakea kotiin. Voisin vain hävitä.
Onko kellään ollut ikinä tälläisiä ajatuksia, vai olenko täysin paska ja paha ihminen? En tarvitse kiitos viisasteluja, tajuan ratkaisuni tehneen ja yritän hoitaa asiani, vaikken olekaan täysin läsnäoleva lapsiaan rakastava äiti.
Muutatte vaikka halvempaan paikkaan jossa sinulle on seuraa ulkona, vaikka kerrostaloon. Lisäksi merkkaat kalenteriin vaikka kaksi kertaa viikossa 3h joka on täysin sinulle itsellesi, myös viikonloppu pois kotoa kerran kahdessa kuukaudessa auttaa pysymään järjissään. Kun miehesi alkaa osallistua ja tiedät että voit poistua kotoasi kun alkaa kiristää, elämä muuttuu helpommaksi. keskustele miehesi kanssa tosissasi. Että kumpi on parempi, hän on totaali yh vai se, että sinä saat kaipaamasi vapaa-aikaa tarpeeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän todellakin ahdistuksesi, itselläni 3 lasta ja kaikki tappelevat keskenään jatkuvasti. Päivän päätteeksi rakastan kuitenkin kaikkia niin paljon etten ikinä antaisi heitä pois, miljoonistakaan.
Onko teille lapset hoidossa? Helpottaa kummasti arkea kun lapset osan päivästä päiväkodissa, minäkin tunnen olevani parempi äiti kun työpäivän päätteeksi saan lapset syliini. Pystyisitkö löytämään kokopäivätyötä? Ja masennukselta tilanteesi minustakin kuullostaa :(
sanon vaan, että ai on? aina poissaoleva isi on rakastava ja fiksu vanhempi? melko mielenkiintoinen näkemys!
En toki suosita lastenkotia vaihtoehdoksi, vaan nimenomaan sitä, että tämä "rakastava ja fiksu isi" alkaa hoitaa omia lapsiaan myös
Koen, että lapset pilaavat kaiken elämässäni. Olen yrittänyt päästä näistä tunteista eroon, mutta oman ajan puute on ajanut vihan tunteisiin omia lapsia kohtaan. Nuorin lapsi, joka oli täysin miehen halusta tehty, on vielä vaipoissa ja kiipeilee joka paikkaan rikkoen kaiken hellannapeista omiin rattaisiinsa. Vanhemmat lapset huutavat vain äitiä koko ajan ja tappelee. Haaveilen siitä ajasta, kun kaikki kakarat ovat jossain muualla ja saan olla rauhassa. Minusta tuntuu, että nuo lapset ovat pilanneet kaiken kivan elämässäni. Mies ei voi auttaa, koska tekee töitä paljon. Minulla osa-aikatyö ja kaikki kotihommat päälle. Olen miehelle jo puhunut siitä, että aion vielä joku kerta lähteä ovesta ulos kokonaan. Ainoa mikä minua estää, on nuorin lapsi. Olen jopa mielessäni ajatellut, että veisin lapset lastenkodin ovelle ja jättäisin sinne. Miehelle vain ilmoitaisin mistä voi lapsensa hakea kotiin. Voisin vain hävitä. Onko kellään ollut ikinä tälläisiä ajatuksia, vai olenko täysin paska ja paha ihminen? En tarvitse kiitos viisasteluja, tajuan ratkaisuni tehneen ja yritän hoitaa asiani, vaikken olekaan täysin läsnäoleva lapsiaan rakastava äiti.
oli keväällä samallaista oloa, kuin sinullakin ja sitten aloin lääkitsemään itseäni alkoholilla(huono idea). Minä kävin lopulta viikon katkaisukuurilla ja sain myös itselleni masennuslääkkeet. Nyt elämä on mallillaan ja olen oma iloinen itseni.
Hae tosiaan itsellesi nyt sitä apua ennenkuin tilanne riistäytyy käsistä. Tsemppiä ja voimia:)
Sinä mahdollisuuksien mukaan kokopäivätyöhön ja mies vähentää omia töitään niin, että kotityöt voidaan jakaa tasapuolisemmin.
Ymmärrän ihan hyvin ap:n tunteet. Hän voi silti olla hyvä äiti, mutta jotta hän on sitä jatkossakin, niin tarvitsee jonkun toisenkin kantamaan vastuuta lapsista ja kodista. Ja eiköhän se ole lasten isän tehtävä.
kehoitan hakemaan apua ja helpotusta tilanteeseen.Apua kyllä löytyy,ikävä ettei heti neuvolassa reagoitu vaikka asiasta puhuit.
T.psykiatrian polilla työskentelevä sh
Inhoan elämääni edelleen lasten kanssa toinen menee ylä-asteelle , mutta kiitos ADHD n elämä on kuin 3v kanssa, parhaimmillaan kuin 3 luokkalaisten kanssa .
Nuorempi on myös ADHD. Vähä erilaiset oireet ku on tyttö.
Kun ottaa lääkkeet ovat seesteistä sen ajan mitä lääke vaikuttaa. Sitte alkaa helevetti.
Ollaan ukon kanssa molemmat viittä vaille valmiit luovuttaa kakarat sossuille ja nauttii viimein elämästä. Työkkäri painostaa töihin. No en voitti jaksa! Vaikeako sitä on tajuta että ADHD lapsiin verrattuna normi lapset on hitin helppoja. Mä oon palanut loppuun tähän jo vuosia sitte ja aina vaan joku taho vaatii lisää. Vittu!
En usko olevani masentunut. Väsynyt kylläkin, kun ei ole mitään tukiverkkoa ja omaa aikaa ei vuosiin ole ollut yhtään. Aina valppaana kakaroita varten.