Kokemuksia lapsen käytöshäiriöstä (siis empatiakyvyttömyyttä, totaalista uhmakkuutta ja ym)

jota ei voi selittää biologisesti. Melko varhain lapsikin tekee omia valintoja ja antaa valtaa joko hyville tai huonoille impulsseille. Sitten tietysti ilkeydestä saa negatiivista palautetta ja syntyy kierre, jossa moitetta saanut lapsi on entistä ilkeämpi ja uhmakkaampi. Ehkä juuri perheessä missä muut lapset ovat kilttejä, ei osata käsitellä sitä ainoaa hankalaa, mustaa lammasta eikä lapsi saa rajoja ympärilleen eikä pystytä katkaisemaan noidankehää.



Uskoisin että tässä on siis molemmat asiat. Varhain valittu pahuus ja perhedynamiikkajutut.

yksilöllä voi olla senlaatuisia aivotoiminnan häiriöitä (jotain mennyt vikaan sikiökaudella aivoissa jo lähtökohtaisesti), että niistä seuraa empatiakyvyttömyyttä yms. häiriöitä. Sen lisäksi myös emotionaalinen kaltoinkohtelu ja perheväkivalta voi olla hyvin vaurioittavaa kehittyville aivoille, etenkin, jos lähtökohtaisesti hermostossa on ominaisuuksia jotka tekevät sen alttiiksi häiriöille.



En ole tämän alan asiantuntija joten en ole varma onko todella näin, mutta tällä hetkellä kuvittelen näin asian olevan. Jos jollain on lisää perusteltua näkemystä asiasta, olisi todella mielenkiintoista kuulla, sillä tämä aihe pohdituttaa varmasti monia.

Totta on, että ihminen tekee valintoja. Ja itsensä on mahdollista paaduttaa. Jos tekee jotain pahaa tarpeeksi monta kertaa ei se enää tunnu niin väärältä. Joskus tuntuu että freudilaisen logiikan mukaan jos on hyvät lapsuusolot niin ihmisestä tulee vääjäämättä niin tasapainoinen ettei koe tarvetta tehdä pahaa/ tule hulluksi. Sitten on niitä joilla on ollut hirveät kotiolot eivätkä silti nauti toisten kiusaamisesta, ole rikollisia ym. -AP

Aihe kiinnostaa. Tapaan näitä lapsia joskus työssäni ja aihe kiinnostaa muutenkin. Enkä nyt tarkoita ylivilkkautta, omapäistä luonnetta, ajoittaista hyvinkään huonoa käytöstä, vaan otsikossa mainittua. Sellaista, mikä saa vanhemmat hakemaan apua ja mihin ei tunnu auttavan mikään, paitsi korkeintaan erittäin järeät toimenpiteet. Jos on oikeasti käytös/uhmakkuushäiriö diagnoosi, odotettavissa saattaa olla narsistinen/epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö aikuisena.

Olen ihmetellyt sitä, että joidenkin tällaisten lasten sisarukset voivat olla aivan toisenlaisia, vaikka heillä on ollut oletettavasti samansuuntainen kohtelu ja kasvatus. Vanhemmatkin voivat olla ihan normaaleja, ainakin ulkopuolisen silmin. Ja tosiaan vaikka olisi jotain ongelmiakin, niin muut sisarukset voivat käyttäytyä ihan toisin. Myös omasta lapsuudestani tulee mieleen yksi tällainen koulukiusaajatapaus. Ilkeä ja tunnoton, muut kymmenkunta sisarusta olivat mitä mukavimpia ja toisia huomioivia.

Täytyykö taustalla olla aina puutteellinen kiintymyssuhde, vakavaa toistuvaa kaltoinkohtelua (emotionaalinenkin riittää) vai voiko syy olla pelkästään biologinen? Vrt. Nancy-kirja, jonka moni varmaan lukenut.

minusta se on vaan temperamentin ja ympäristön yhteensopimattomuus...

jos siis ihan lapsena noin.

Eivät ymmärrä mitään lapsen kehityksestä, luulevat että uhmaiät ovat pelkkää ilkeilyä, ja ovat joustamattomia. Ja kuinka usein lapselle oikeesti annetaan aikaa kahdenkesken ja kuunnellaan mitä pienellä on sanottavana?

Itse olen törmännyt aiheeseen omassa perheessäni. Meidän esikoinen saa tosi kovia raivareita välillä. Kolmen vilkkaan pojan äitikin jäi katsomaan suu auki kun meidän poika veti totaaliraivarit hänen nähden. Huonoina päivinä lapsi kiusaa, potkii ja tönii nuorempia sisaruksiaan. Uhmaa meitä vanhempia todella kovin. Ei kykene istumaan kunnolla paikallaan vaan on jatkuvasti pienessä liikkeessä ja levoton kuin olisi muurahaisia housuissa. Matikan kokeessa paljon virheitä. Paiskoo tavaroita ja tietokonepelit ei onnistu, legoilla rakentelu ei onnistu.



Toisena päivänä tämä sama lapsi on empaattinen ja hoitaa todella huolehtivaisena nuorempia sisaruksiaan. Vetää matikankokeesta täydet pisteet. Auttaa kotitöissä pyytämättäkin. Tottelee ja juttelee todella rauhallisesti sekä lasten että aikuisten kanssa. Tekee tekniikkalegoilla 4v vanhemmille suunnattuja juttuja helposti.



Meillä ratkaisevaa on pojan fyysinen vointi ja erityisesti allergiat. Jos poika syö esim. sinistä keijua, pähkinöitä, sitruksia, vehnää, kanelia, currya jne niin saadaan näkyviin tuo ensin mainitsemani lapsi. Ja jos taas ruokavalio on kohdallaan on meillä hyvin rauhallinen ja loistavan keskittymiskyvyn omaava lapsi.



Näitä ruokajuttuja on kokeiltu monesti. On kokeiltu ottaa käyttöön esim. vehnä mutta kun koko perheen elämä menee huutamiseksi ja nyt jo 8v lapsi itsekkin sanoo että on niin kurja olo ettei hän halua syödä sitä. Ja osa allergioista näkyy myös allergiatesteissäkin (vehnä, kanamuna, soija jne).



Tiedän muitakin lapsia joille ruoka-aine allergiat aiheuttavat oireina käytöshäiriöitä. Tästä ei vaan paljoa yleisesti puhuta ja monet lääkäreistä eivät tunne tai hyväksy tätä asiaa. Onneksi meidän neuvolalääkäri on aina hyväksynyt että ei ole mitään järkeä syöttää lapselle ruoka-aineita jotka saavat hänelle niin huonon olon että elämä on raivoa ja kitinää.



Minä veikkaisin että osalla käytöshäiriöisistä on taustalla fyysinen vaiva (allergia,refluksi, astma) joka aiheuttaa kurjaa oloa jota puretaan huonolla käytöksellä.

Ei enää mahtanut mitään lapsen käytökselle. Kyseessä oli alakouluikäinen pienikokoinen lapsi. Emme kunnolla päässeet perehtymään lapsen taustoihin, koska siirtyi pian meiltä muualle. Perheessä oli ongelmia, ei näkyviä (päihteitä tms). Muut lapset ok, ulkonaisesti ainakin.



Raivokohtauksia päivän mittaan toistakymmentäkin, tyypillisesti tilanteessa, jos jokin pienenpieni asia ei mennyt kuten hän halusi. Jos vaikka ihan nätisti sanoi että otatko jääkaapista maidon niin ei, en ota, ja sitten alkoi uhma ja raivoaminen=väkivaltaisuus, pitkiä aikoja suoraa huutoa huutaminen, kaiken tuhoaminen huoneesta. Kun siellä oli lopulta pelkkä sänky niin patjan sisuksen repiminen.



Olisi tarvinnut 2 aikuista 24h vierelleen, koska raivoaminen on näissä tapauksissa mahdollista taltuttaa vain fyysisellä rajaamisella. Vahva mies pystyi yksinäänkin pitämään kiinni, mutta muussa tapauksessa vähintään kaksi. (KAIKKI muut keinot tietysti kokeiltu ennen sitä)



Raivareiden välissä fiksu, rauhallinen, mukava lapsi. Koulu meni hyvin, ei kiusannut muita lapsia, käytös kohdistui vanhempia ja kasvattajia kohtaan. Erilaisin variaatioin näitä lapsia olen tavannut usein. -Ap

Muistiko lapsi jälkikäteen raivarinsa ? Pystyikö rauhoittuneena kertomaan mistä tuo raivo johtui ?



Tiedän että yksi lastenlääkäri kertoi että ainakin joillakin allergioista käytöshäiriöitä saavilla lapsilla tulisi jotain kemiallisia muutoksia aivoissa kohtauksen aikana tai jotain vastaavaa mutta eivät välttämättä siis edes muista kohtauksen jälkeen sen aikana tapahtuneita asioita kunnolla tai ainakaan syytä miksi raivosivat.



Meillä muuten pojan allergiaraivoilut kohdistuvat vain vanhempiin. Jos on syönyt koulussa sopimatonta ruokaa jaksaa jotenkin pinnistellä kotiin mutta sitten räjähtää. Meillä tuollainen raivokohtaus kesti pienempänä tunninkin paitsi jos antoi antihistamiinia niin sitten helpotti yleensä 5-10 minuutissa.



Minua on monesti harmittanut kuinka vähän tällaisista asioista puhutaan. Minusta on kohtuullisen työlästä pitää rajoittavaa ruokavalioa yllä lapsella mutta toisaalta kuinka paljon se helpottaakaan lapsen oloa (itsetunnon kehitystä) ja koko perheen elämää kun kaikilla on hyvä olla. Ja en todellakaan väitä että kaikki käytöshäiriöt olisi ruokavaliosta kiinni mutta ehkä jollain muullakin kuitenkin...

Tämä ihan tutkittua tilastoa.

Itse uskon, että monella käytösongelmaisella lapsella on neurologisia ongelmia mitä ei ole diagnosoitu ja oireilun pahentuessa ne peittyvät psyykehäiriöiden taakse.

Ei enää mahtanut mitään lapsen käytökselle. Kyseessä oli alakouluikäinen pienikokoinen lapsi. Emme kunnolla päässeet perehtymään lapsen taustoihin, koska siirtyi pian meiltä muualle. Perheessä oli ongelmia, ei näkyviä (päihteitä tms). Muut lapset ok, ulkonaisesti ainakin.

Raivokohtauksia päivän mittaan toistakymmentäkin, tyypillisesti tilanteessa, jos jokin pienenpieni asia ei mennyt kuten hän halusi. Jos vaikka ihan nätisti sanoi että otatko jääkaapista maidon niin ei, en ota, ja sitten alkoi uhma ja raivoaminen=väkivaltaisuus, pitkiä aikoja suoraa huutoa huutaminen, kaiken tuhoaminen huoneesta. Kun siellä oli lopulta pelkkä sänky niin patjan sisuksen repiminen.

Olisi tarvinnut 2 aikuista 24h vierelleen, koska raivoaminen on näissä tapauksissa mahdollista taltuttaa vain fyysisellä rajaamisella. Vahva mies pystyi yksinäänkin pitämään kiinni, mutta muussa tapauksessa vähintään kaksi. (KAIKKI muut keinot tietysti kokeiltu ennen sitä)

Raivareiden välissä fiksu, rauhallinen, mukava lapsi. Koulu meni hyvin, ei kiusannut muita lapsia, käytös kohdistui vanhempia ja kasvattajia kohtaan. Erilaisin variaatioin näitä lapsia olen tavannut usein. -Ap

En tosiaan tiedä vastausta kysymykseesi ap, mutta kunhan tässä pohdin. Raivareitahan me kaikki ihmiset saamme - voimakkuudeltaan erilaisia - mutta yhtä kaikki raivareita. Silloin pitäisi saada ymmärrystä ja hyväksyntää tunteilleen, saada raivota rauhassa, olla oikeus raivota. Kunhan ei vahingoita muita ihmisiä tai itseään (tällaiset olosuhteet voidaan järjestää).

Ehkä kyseessä on lapsen ja aikuisen temperamenttien sopimattomuus: lapsi näyttää tunteensa voimakkaasti ja aikuinen ei kestä sitä

jolloin syntyy lopulta noidankehä. Lapsi kokee ettei häntä ja hänen tunteitaan hyväksytä, vaan päinvastoin äiti/isä eivät pidä hänestä, pelkäävät häntä, ärsyyntyvät hänen olemisestaan... lopulta lapselle kertyy yhä enemmän ahdistusta. Hän ei saa raivareilla purettua ahdistusta, vaan sitä kertyy koko ajan lisää. Ja tässä esimerkissäsi sokerina pohjalla lapsi viedään laitokseen, joka varmasti vielä pahentaa kohtauksia.

Mitä tahansa ei voi lapselta sietää (väkivaltaa toisia tai itseä kohtaan) mutta huutoa ja parkua pitäisi mielestäni sietää aika suurella kädellä, antaa pahan olon purkautua pois. Se on todella tarpeellista, mutta ihmisillä on erilainen toleranssi sen suhteen. Jotkut eivät kestä nähdä oman puolisonsakaan pahaa mieltä ja kyyneleitä, monien mielestä lasten pitäisi olla aina iloisia, kuuliaisia, kiitollisia jne. vaikka lapsillakin on kaikki tunteet (viha, pelko, hämmennys, kuolemanpelko, suru...)

Aikuistenkin välisissä suhteissa masentunut/suruaikaa viettävä/ eronnut tms. jää usein aika yksin, koska ihmiset pelkäävät kohdata vaikeita tunteita. Tai laitoksessa asuva vanhus ei saisi ilmaista yksinäisyyttään ja pahaa oloaan, koska omaiset eivät kestä kohdata sitä. Vanhuksen pitää vaan kiitollisena ja hymyillen ottaa satunnaiset kahvivieraat vastaan.

Noin keskimäärin me ihmiset olemme aika huonoja kohtaamaan ja hyväksymään toistemme tunteita.

jonkinlainen uhmakkuus...en muista loppua. Kävi pienluokkaa, valmistui ammattikoulusta ja pääsi töihin. Ala-asteikäisenä oli todella vaikeaa. Ainoa lapsi, ei varmasti saanut mitään helposti, oli kaikesta napit vastakkain kaikkien kanssa. Äiti oli nelikymppinen saadessaan lapsen,ei muuten mitään erityistä.



Psyykkinen kehitys on valtavan monikerroksinen tapahtuma, jota ei voi selittää muutamalla muuttujalla.Lue ihmeessä lisää aiheesta, kirjoja löytyy vaikka miten.

jos olet kuulolla. Mitä mieltä itse olet? Mikä on ammattisi lastenkodissa?

Käytöshäiriöiden taustalla voi olla monenlaisia asioita, esim. neurologisia. Yhteinen piirre on se, että lapsi on saanut paljon negatiivista palautetta negatiivisesta käytöksestään ja on tottunut sitä myös hakemaan ja odottamaan. Tämä kierre täytyy katkaista ja opettaa / ohjata lapsi uusiin käyttäytymismalleihin. Myös ympäristö (lapset ja aikuiset) täytyy ohjata toimimaan tilanteissa toisin, jotta he eivät tue vääränlaista käytöstä omalta osaltaan. Lapsi ja hänen kanssaan toimivat aikuiset tarvitsevat oikeanlaista tukea käytöksen muuttamiseksi. Menetelmään voi tutustua lisää www.ihmeellisetvuodet.fi ja www.incredibleyears.com

asperger?

Kävin tämän ohjelman läpi, eikä siitä ollut mitään hyötyä lapselle jolla neurologista poikkeavuutta ja todellista käytöshäiriötä.

Ohjelma toimii vain jos on kiltti ja vastaanottavainen lapsi. Mitään keinoja kiristää lasta ruotuun ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin tämän ohjelman läpi, eikä siitä ollut mitään hyötyä lapselle jolla neurologista poikkeavuutta ja todellista käytöshäiriötä.

Ohjelma toimii vain jos on kiltti ja vastaanottavainen lapsi. Mitään keinoja kiristää lasta ruotuun ei ole. 

Minäkin kävin läpi ihmeelliset vuodet-ohjelman huomatakseni saman. Lupaat palkkion ja lapsi vastaanottaa niinkauan kun huvittaa ja sitten repii koko taulukon ja heivaa palkinnot. Määräät rangaistuksen ja lapsi kieltäytyy noudattamasta. Et saa tottelemaan. Komennat siivoamaan ja lapsi myöntyy, mutta alkaa sotkemaan pahemmin. Annat roskapussin vietäväksi ja se on tyhjätty pitkin eteistä järkkyraivarien kanssa. Otat puhelimen pois ja lapsi murtaa sinulta taas luun.

Hyvä aihe, keskustelua olisi mukava saada. Kertokaa omista lapsuuskokemuksistanne myös, aikuisina olemme jo oppineet hyvin paljon.