Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko mahdollinen perhesurman uhri?
21.06.2012 |
Miehelläni on narsistisia piirteitä. Hänellä siis EI ole narsistita persoonallisuushäiriötä, mutta on hieman sinne päin kallellaan. Hänelle on tärkeää pärjätä muita paremmin, olla muita älykkäämpi ja kyvykkäämpi, ja pienikin epäonnistuminen etenkin työelämässä vaikuttaa häneen helposti musertavasti. Lisäksi hänellä on erittäin materialistinen äiti, jolle kulissien ylläpitäminen on kaikki kaikessa, ja joka on aina vaatinut mieheltään kuun taivaalta ja suhtautunut todella vihamielisesti jos mies ei ole jotain asiaa pystynytkään rahoittamaan (lomamatka, keittiöremontti, luksuskämppä, auto, jne.).
Mieheni on selvästi oppinut vanhemmiltaan mallin, jonka mukaan naiselle on hankittava kaikki mitä tämä haluaa tai on piru merrassa. Itselleni suurin osa niistä materialistisista tavoitteista joita ihmisillä yleensä on, ovat minulle täysin yhdentekeviä, enkä oleta miehen rahoittavan omia mielitekojani - lukuunottamatta asuntoamme, jota mies maksaa selvästi enemmän koska minun tuloihini nähden se on todella kallis. Maksamme sitä tulojemme suhteessa, mikä on kummankin mielestä reilua.
Asumme siis erittäin kalliissa kodissa, joka on meille molemmille unelmien täyttymys, mutta jonka kuitenkin minä löysin ja houkuttelin miehen mukaan sen hankintaan. Siinä mielessä on mahdollista että mies näkee sen eräänlaisena minun asettamanani "vaatimuksena". Todellisuudessa se ei sellainen ole, vaan olisin onnellinen ilman tällaista kotiakin, kun vain saan tämän mieheni kanssa elää. Mutta joskus tulee sellainen tunne, että mies ei tätä usko tai ymmärrä.
Muuten elämme vaatimattomasti; meillä on vain yksi auto (erittäin pieni, halpa ja aika vanhakin), emme juuri matkustele, meillä ei ole kalliita harrastuksia jne. Mies ei koskaan osta minulle esim. koruja tai muita kalliita lahjoja, koska olen tehnyt alusta alkaen selväksi etten sellaisia halua.
Olen näiden perhesurmien myötä ja etenkin tuon Bulevardin tapauksen vuoksi alkanut miettiä, miten mieheni reagoisi jos vaikka hänen tulonsa yhtäkkiä putoaisivat rajusti, jolloin meillä ei olisi enää varaa asua kodissamme. Kertoisiko hän tästä minulle, vai turvautuisiko ratkaisuun jossa hänen ei tarvitsisi "menettää kasvojaan"? Rakastan kotiamme kovasti, ja olisin ilman muuta surullinen jos sen menettäisimme, mutta en missään nimessä miestäni tuosta menetyksestä syyllistäisi. Kuitenkin tiedän, että jos miehen vanhemmat olisivat vastaavassa tilanteessa, äidin harjoittamalla syyllistämisellä ei olisi mitään rajaa. Pidän jossain määrin mahdollisena, että mies ei pysty uskomaan, että minä toimisin ja ajattelisin aivan toisin.
Miten voisin selvittää asiaa ja tarvittaessa ennaltaehkäistä mahdollisia tulevia ikävyyksiä? En tiedä riittääkö miehelle se, että vain sanallisesti vakuuttelen hänelle kaiken olevan hyvin vaikka mitä kävisi (sitä teen aina silloin tällöin). Entä jos hänellä onkin liian syvällä psyykeessä se ajatus, että naisen silmissä kaikki on pilalla kun materiaalinen julkisivu kaatuu? Mistä voin tietää, onko näin? Ja jos näin on, mitä voin tehdä asialle?
Kommentit (15)
Olette kuvauksen mukaan ihan tavallinen keskiluokkaistaustainen perhe.
Riskejä nostaa hiukan:
- Jos sinä naputat jatkuvasti miehellesi eri asioista joihin hän ei ehdi heti tehdä mitään
- Jos hän käyttäytyy lapsellisesti, tai pakenee vastuta juomalla, pelaamalla, touhuamalla muiden naisten kanssa
- Jos hän epäilee että lapsenne ovat jonkun toisen miehen siittämiä, tai on muuten hyvin mustaukaine luonteeeltaan
Iskä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noita miehiä, joille on kotona opetettu, että menestyminen työssä ja raha ovat tärkeitä asioita. Omassa tuttavapiirissäni tuli heti useampi mieleen. Tottakai heillä on muitakin asioita elämässä, mutta he ovat koulutettuja enemmän tai vähemmän menestyneitä miehiä, ja kukapa sen tietäisi, mitä jossain ääritilanteessa heille kävisi.
Eikä sitä lapsuuden ylisuorittamista arvostavaa arvomaailmaa yhdellä keskustelulla kumota, se on jossain selkäytimessä, että työ määrittää miehen arvon.
Olette kuvauksen mukaan ihan tavallinen keskiluokkaistaustainen perhe. Riskejä nostaa hiukan: - Jos sinä naputat jatkuvasti miehellesi eri asioista joihin hän ei ehdi heti tehdä mitään - Jos hän käyttäytyy lapsellisesti, tai pakenee vastuta juomalla, pelaamalla, touhuamalla muiden naisten kanssa - Jos hän epäilee että lapsenne ovat jonkun toisen miehen siittämiä, tai on muuten hyvin mustaukaine luonteeeltaan Iskä
tuollaista tietoa ole.
ainoa mikä tulee mieleen, on se, että oletteko keskustelleet miehen kanssa noista perhesurmista? Ts. pystyykö miehesi ymmärtämään tällaisen ratkaisun tehneitä tai oletko hänelle maininnut että tämä ratkaisu olisi paljon pahempi kuin pienellä rahalla kituuttaminen?
Tai oletteko puhuneet miehen kanssa hänen vanhempiensa suhteesta ja ymmärtääkö hän ainakin asiatasolla sen, että olet erilainen kuin hänen äitinsä?
Mies sanoo, että ei pysty ymmärtämään, mutta ei toisaalta ole kovin kiinnostunut tällaisista aiheista puhumaankaan. Yleensä häntä kiinnostaa analysoida ihmismielen toimintaa aivan loputtomiin, joten minua hieman huolettaa se, että tämä aihe tuntuu hänestä jotenkin tavallista epämiellyttävämmältä tai välteltävältä. Välttelyn syy tuskin on se yleisin (eli ihmiset yleensä eivät tykkää puhua tällaisista vain siksi, että ne aiheuttavat liikaa empatiatyyppistä surua tai pahaa mieltä), koska sellainen reagointi ei ole miehelleni tyypillistä.
Luin muistaakseni Jarmo Björkvistin kirjoittamaa tekstiä joskus, jossa hän kuvaili tapahtumia omasta näkökulmastaan. Siinä mainittiin hänen kauhistelleen jotakin aiemmin tapahtunutta perhesurmaa sukulaisensa tai tuttavansa kanssa. Hänkään ei siis sellaista voinut ymmärtää, mutta kuitenkin hän itse sellaiseen myöhemmin ryhtyi (vai tappoiko "vain" vaimonsa, en nyt muista mutta ei sillä liene merkitystäkään).
En tietenkään ole maininnut miehelle, että kuolema olisi köyhyyttä parempi. En ole sitä mieltä, vaan ajattelen juuri päin vastoin. Olisin onnellinen vaikka olisimme köyhiä, kunhan vain saisimme olla yhdessä. Asiatasolla mies kyllä tietää ja ymmärtää, että en ole hänen äitinsä kopio. Mutta joskus, kun tulee riitaa ja hän on poissa tolaltaan, hän jotenkin ajautuu silti syyttämään minua asioista, joissa en todella syytöksiä ansaitse, vaan jotka on selvästi kohdistettu hänen äitinsä käyttäytymiseen ja toimiin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kuitenkin todella huolestuttavalta, että sinä mietit tuollaista. Sen puoleen voisi jo melkein sanoa, että olet vaarassa.
Itse en osaisi omasta miehestä kuvitella, että turvautuisi väkivaltaan tai jopa tappaisi jonkun.
Kaikenlaisia ongelmia on elämän varrella ollut, mutta kaikesta ollaan selvitty yhdessä yrittämällä.
Eikä sitä lapsuuden ylisuorittamista arvostavaa arvomaailmaa yhdellä keskustelulla kumota, se on jossain selkäytimessä, että työ määrittää miehen arvon.
Enhän muuten tällaisia pohtisikaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette kuvauksen mukaan ihan tavallinen keskiluokkaistaustainen perhe.
Riskejä nostaa hiukan:
- Jos sinä naputat jatkuvasti miehellesi eri asioista joihin hän ei ehdi heti tehdä mitään
- Jos hän käyttäytyy lapsellisesti, tai pakenee vastuta juomalla, pelaamalla, touhuamalla muiden naisten kanssa
- Jos hän epäilee että lapsenne ovat jonkun toisen miehen siittämiä, tai on muuten hyvin mustaukaine luonteeeltaanIskä
Kiitos mielipiteestä. Meillä ei naputeta eikä nalkuteta, vaan pyritään nauttimaan elämästä ja parisuhteesta. Mies ei petä eikä juo - joskus kyllä rentoutuakseen pelaa tietokonepelejä (ei rahapelejä), mutta ei ongelmaksi asti. Eikä myöskään epäile minua pettämisestä eikä ole mustasukkainen.
Mutta ei kai Bulevardin perheessäkään tällaisia ongelmia ollut? No nalkuttamisesta ei kai voida tietää, mutta toisaalta nalkuttaminen tuskin voi olla ainoa tai edes pääasiallinen syy perhesurmaan. Ja hyvämaineisia he käsittääkseni olivat. Voin hyvin kuvitella, että meistäkin tutut sanoisivat jälkikäteen, etteivät olisi voineet kuvitellakaan tällaista meidän kohdallemme.
ap
Sinuna puhuisin miehen kanssa perhesurmista ja korostaisin, että pidän sellaiseen ryhtyviä pahimpina luusereina mitä kuvitella saattaa. Ettei epäonnistuminen ole vaarallista ja että arvostaisit miestäsi kaikesta huolimatta.
Jos kallis asunto vaivaa sinua ja uskot, että voitte joutua sen takia vaikeuksiin, kannattaisi varmaan puhua mahdollisuudesta, että sen voisi vaihtaa halvempaan. Nythän on vielä hyvät ajat myydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kuitenkin todella huolestuttavalta, että sinä mietit tuollaista. Sen puoleen voisi jo melkein sanoa, että olet vaarassa.
Itse en osaisi omasta miehestä kuvitella, että turvautuisi väkivaltaan tai jopa tappaisi jonkun.
Kaikenlaisia ongelmia on elämän varrella ollut, mutta kaikesta ollaan selvitty yhdessä yrittämällä.
Olen aina ollut sellaista tyyppiä, joka laskelmoi asiat loppuun asti ja varautuu epätodennäköisimpäänkin vastoinkäymiseen niin paljon etukäteen, että pystyn sellaiset yleensä välttämään ennen kuin osuvat omalle kohdalle.
Toisaalta olen myös aika tarkkanäköinen psykologisesti, ja itsekin ajattelen että en tällaisia miettisi, jos ajatus olisi ihan tuulesta temmattu. Eli arvelen, että jonkinlainen riski tässä on, mutta en osaa arvioida sen suuruutta.
Mieheni on monella tavalla erinomainen kumppani ja olemme myöskin selvinneet monesta hankaluudesta ihan vain keskustelemalla asioista avoimesti ja tukemalla toisiamme. Pidämme kumpikin keskustelemisesta, eikä meillä ole tapana haudata ongelmia sisällemme. Mutta keskustelumahdollisuuksien raja tulee toki jokaisella vastaan niissä asioissa, joista ei itse ole tietoinen, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat omaan psyykeeseen. Miehelläni tällainen asia on tuo hankala äitisuhde. Hän on osittain sen kyllä tiedostanut, mutta ei selvästi hahmota ihan täydessä laajuudessa sitä, miten se vaikuttaa hänen käsityksiinsä minusta ja ajatuksistani.
Jouduimme hiljattain käymään läpi perhetragedian, josta selviydyimme erinomaisesti toistemme tuella. Juuri siksi rakastan miestäni niin paljon, että hän pystyy tukemaan minua henkisesti myös silloin, kun muut miehet todennäköisimmin vetäytyisivät puhumattomuuden muurin taakse tai lähtisivät vetämään kavereiden kanssa perseet. Mutta tämä tragedia ei kuitenkaan millään tavalla johtunut miehestä tai hänen suorituskyvystään. Sellaista ikävyyttä emme ole vielä kohdanneet, jossa mies olisi joutunut vastakkain oman suorituskykynsä riittämättömyyden kanssa. Se minua hieman pelottaa, koska se on selvästi hänen ainoa oikeasti arka kohtansa, ja hän tekee kaikkensa välttääkseen koskaan joutumasta sellaiseen tilanteeseen.
Mutta kun me kaikki kuitenkin olemme epätäydellisiä ihmisiä, ja moni joutuu vastoinkäymisiin myös ilman omaa syytään, vaikka itse olisikin toiminut "täydellisesti". On siis mahdollista että joskus voi meitäkin kohdata huonompi tuuri. Ja se mietityttää, miten mieheni silloin reagoi.
ap
Sinuna puhuisin miehen kanssa perhesurmista ja korostaisin, että pidän sellaiseen ryhtyviä pahimpina luusereina mitä kuvitella saattaa. Ettei epäonnistuminen ole vaarallista ja että arvostaisit miestäsi kaikesta huolimatta.
Jos kallis asunto vaivaa sinua ja uskot, että voitte joutua sen takia vaikeuksiin, kannattaisi varmaan puhua mahdollisuudesta, että sen voisi vaihtaa halvempaan. Nythän on vielä hyvät ajat myydä.
Ja monet kerrat kertonut hänelle, ettei tuollainen epäonnistuminen olisi minulle juttu eikä mikään. Mutta en oikein täysin usko, että olisin tällä pystynyt pyyhkimään ne käsitykset, mitkä mieheni äiti on lapsuusvuosien aikana istuttanut hänen selkäytimeensä.
Asunnon suhteen en usko meidän joutuvan vaikeuksiin, jos mies ei menetä työtään. On todella, todella pieni riski siihen, että hän sen menettäisi. Mutta pienikin riski on silti riski. Pidämme kuitenkin molemmat asunnosta niin paljon, ja saamme siitä arkielämään niin paljon voimaa, että tuntuisi tyhmältä sitä myydä vain tuon pienen pienen riskin välttämiseksi.
Muutenkin mieluummin käsittelisin tuota miehen psyykeen oletettua arkaa kohtaa, jos sitä saataisiin jotenkin ajan myötä paranneltua, kuin järjestelisin koko elämän tuon kipupisteen määräämänä siten, ettei se vain missään vaiheessa pääsisi aktivoitumaan. Elämää ei kuitenkaan lopulta voi niin täydellisesti kontrolloida. Olisi parempi pyrkiä parantamaan niitä kipupisteitä kuin karttamaan niiden aktivoitumista, jolloin lopulta saa koko elämän elää pelon ja ahdistuksen ohjaamana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun anoppi on ns. hankala niin nyt pitää pelätä, että miehen tulotaso tippuu ja että mies lahtaa koko perheen.
Kuka tässä on se hullu?
...suhteen alussa oli paljon sellaista, että miehellä yhtäkkiä jotenkin "napsahti" päässä ja hän alkoi sättiä ja syyllistää minua ties mistä oudoista asioista, usein täysin aiheettomasti ja joskus siten, että jokin erimielisyys oli oikeastikin, mutta ei ollenkaan sellainen / niin paha kuin miehen käytöksestä olisi voinut uskoa.
En olisi jäänyt suhteeseen, jos tämä olisi jatkunut loputtomiin, ja sanoinkin sen miehelle noissa tilanteissa. Puhuimme niistä aina myös jälkikäteen ja analysoimme niitä. Mies oli aluksi visusti puolustuskannalla ja yritti selitellä mustaa valkoiseksi ja omaa käytöstään ainoaksi oikeaksi tavaksi toimia niissä tilanteissa. Mutta lopulta sain hänet myöntämään ja ymmärtämään, ettei hänen käytöksensä ollut oikein.
Nyt on mennyt 8 vuotta ilman yhtäkään tällaista kohtausta. Miehen kanssa voi käsitellä vaikeitakin ristiriitoja rakentavasti, ja hän analysoi myös omia puutteitaan ja heikkouksiaan kypsästi ja järkevästi. Mutta mieleen nuo ovat jääneet silti, enkä tiedä voinko kuinka paljon luottaa siihen, etteivät enää koskaan toistu. Ja entäs, jos jollakin kerralla napsahtaa huomattavasti aiempaa pahemmin, ja mies tarttuu vaikkapa puukkoon? Aseita meillä ei ole.
Eniten haluaisin tietää, kuinka todellisia tai varteenotettavia tällaiset pelkoni ovat, ja mikä olisi paras tapa ennaltaehkäistä ikäviä tilanteita tulevaisuudessa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun anoppi on ns. hankala niin nyt pitää pelätä, että miehen tulotaso tippuu ja että mies lahtaa koko perheen.
Kuka tässä on se hullu?
...niin miksi et yksinkertaisesti sano niin?
Alue: Aihe vapaa
ainoa mikä tulee mieleen, on se, että oletteko keskustelleet miehen kanssa noista perhesurmista? Ts. pystyykö miehesi ymmärtämään tällaisen ratkaisun tehneitä tai oletko hänelle maininnut että tämä ratkaisu olisi paljon pahempi kuin pienellä rahalla kituuttaminen?
Tai oletteko puhuneet miehen kanssa hänen vanhempiensa suhteesta ja ymmärtääkö hän ainakin asiatasolla sen, että olet erilainen kuin hänen äitinsä?