Lue keskustelun säännöt.
Mistä "kriisiapua" työttömyyteen?
21.06.2012 |
Jäin muutama kuukausi sitten työttömäksi ja alku oli ihan ok, mutta nyt ahkeran hakemisen ja rannalle jäämisen seurauksena alkaa tuntua vaikealta. Ahdistaa, olen kotona kärttyinen ja itkuinen, kateellinenkin työssäkäyville ja koen myös voimakasta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.
Nämä on siis tunteet, järjellä pystyn toki ajattelemaan, että maailmassa on pahempiakin asioita, iloitsen siitä, että ollaan koko perhe terveitä jne.
Mutta mutta, vointini käy koko ajan huonommaksi ja esim. viime yön vain valvoin ahdistuneena itkeskellen ja koin kuinka elämäni valuu hukkaan.
Onko työkkärissä tai jossain jotain paikkaa, jossa voisi saada jotain keskusteluapua tms.? Masentunut en mielestäni ole, koska pystyn kaikesta muusta iloitsemaan, olen toimintakykyinen jne., tilanne vain ahdistaa.
Kommentit (7)
Varaa sille ahdistumiselle oma aikansa. Lopun aikaa haet töitä ja teet muita asioita. Kesälomalla työmarkkinat ovat muutenkin hiljaiset. Katsot sitten syksyllä uudestaan. Minäkin olen työtön (korkeakoulun käynyt), mutta ajattelen että syytä paniikkiin ei ole ennen kuin ansiosidonnainen loppuu. Tämmöistä tämä nykymaailman meno vain on, ei oteta sitä henkilökohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeasti olen melkein varma siitä, että se, että minulla on pieniä lapsia, on yksi syy palkkaamatta jättämiseen. Ja se tuntuu väärältä, koska siinä ei enää arvioida omaa kompetenssia ja kykyä selviytyä työstä vaan jotain muuta.
Edellisestä työpaikasta varmaan jäänyt traumat, koska tiedän, että siellä rekrytoinneissa rankattiin kaikki alle kouluikäisten äidit ekalla kierroksella pois. Jos perhesuhteita ei hakemuksessa maininnut, ne kautta rantain selvitettiin työhaastattelussa ja päätös oli siinä. Tuntui silloin epäreilulta hakijoiden puolesta ja nyt omasta puolestani.
kyllä se siitä,itse luovutin enkä enää kaipaa töitä,mieskin sanoo että olen luuseripaska kun olen vain kotona.
Ethän oikeasti laita hakemukseesi mainintaa perheestä ja lapsista???
oikeasti olen melkein varma siitä, että se, että minulla on pieniä lapsia, on yksi syy palkkaamatta jättämiseen. Ja se tuntuu väärältä, koska siinä ei enää arvioida omaa kompetenssia ja kykyä selviytyä työstä vaan jotain muuta.
Edellisestä työpaikasta varmaan jäänyt traumat, koska tiedän, että siellä rekrytoinneissa rankattiin kaikki alle kouluikäisten äidit ekalla kierroksella pois. Jos perhesuhteita ei hakemuksessa maininnut, ne kautta rantain selvitettiin työhaastattelussa ja päätös oli siinä. Tuntui silloin epäreilulta hakijoiden puolesta ja nyt omasta puolestani.
On se ihan mahdollista, että jotkut suhtautuvat nihkeästi pienten lasten äiteihin. Mutta eikö se ole helpompikin ajatella niin, että siinä ei ole kysymys sinun osaamisestasi vaan heidän asennevammastaan? Luin työkkärin sivuilta, että tyypillisesti työttömyys kestää 3-4 kuukautta. Varmasti kesän jälkeen tärppää jos jaksat sitkeästi hakea. Käyhän se työstä sekin. Käytä kaikki verkostosi ja kysele kollegoilta vinkkejä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jaan ahdistuksen kanssasi. Kyllä se ajan mittaan helpottaa, kun tiedät, että teet parhaasi työllistyäksesi. Anna itsellesi lupa olla harmistunut, mutta älä jää jumiin tuohon tunteeseen, Pidä itsesi toimintakykyisenä, ja kurssita itseäsi tai hanki jokin uusi taito tai harrastus. Muista erottaa toisistaan oma arvokkuutesi ja työn tuoma merkityksellisyys, olet työttömänäkin arvokas, jollet mielestäsi yhteiskunnan silmissä, niin ainakin läheisillesi! Voimia täältä sulle kanssasisarelta, joka kohta vuoden ilman työtä!
Voithan sinä työkkärissä jutella työllistymismahdollisuuksistasi ja siitä kuinka voisit parantaa niitä, mutta pahoin pelkään ettei sieltä löydy muuta tukea. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.
Terveyskeskuslääkäriltä pitäisi apua löytyä.