Yhtä ruoanlaittoa tämä elämä - vaan pienintäkään kehua ei kuulu :(

Typerän miehes voit vaikka potkasta pihalle jos ei osaa käytöstapoja

ei ikinä, ei ikinä mikään ole niin hyvää, että sitä kehuttaisiin ilman että kyselen väkisin. Tai ei sitä kehuta mitenkään erityisesti silloinkaan, kunhan murahdetaan ehkä että joo, kun kysyn että oliko hyvää, jos teen jotain ihan uudentyyppistä ruokaa, tai omasta mielestäni onnistunutta.



Aina mun tekemää parempi vaihtoehto olis hakea valmisruokaa kaupasta tai pitseriasta. Tulee kuulemma kalliiksikin mun tekemät pitsat, ettei kannata itse vääntää.



Lapsetkin ovat jo alakoululaisia, eikä niidenkään mielestä juuri mikään ole niin herkkua, että ihan oma-alotteisesti kehuttaisiin.

Mies kiittää aina, koska hän myös tietää miten tärkeää se kiitos on. Hän tekee yleensä viikonloppuisin ja lomalla ruuat. Tai tehdään yhdessä, nykyään on ihana jopa perheenä osallistua sapuskan laittoon. Ruoka on pakollinen asia, josta voi tehdä myös ihanan ja viihtyisän MYÖS IHAN ITSE.

Jos teet ruokaa vaan muiden takia niin mikset lopeta sitä? Osta eineksiä heille ja tee ruokaa vain itsellesi.

Ruoka-aika on minulle kaikkea muuta kuin päivän kohokohta. Siksi kaipaisinkin edes pientä, spontaania kiitosta, että jaksaisin tehdä seuraavanakin päivänä perheelle ruokaa. Voisin ehkä nauttiakin jonkin verran ruoanlaitosta, mahdollisesti, jos muutkin hieman arvostaisivat sitä.



Tottakai haluan lapsilleni tarjota terveellistä ruokaa, mieheni kun joskus harvoin laittaa ruokaa, se on nakkia sämpylän välissä ketsupilla.



En halua alkaa kerjäämään kehuja, se se vasta naurettavaa olisi. Pitää kai tehdä sitä kanapataa mistä muistan mieheni kerran sanoneen, että Oli huippua :) Se taisi olla joskus avioliiton alkuaikoina ;) Tosin luulen, ettei siitäkään enää irtoa pisteitä, se kun on jo tuttua ruokaa.



Pitänee vihjata lapsille, että olisi kohteliasta sanoa että ruoka oli hyvää, jos se oli pikkuisen edes sinnepäin. Ei pelkästään siis kotona, vaan myös vieraissa.



-ap

Opeta se, vaadi, "sano että kiitos". Koska se on, aikuisellekin.

se olisi unelma. Että kaikki istuisivat pöydän ääressä YHTÄ AIKAA ja voisimme vaikka vaihdella päivän kuulumisia.



Uuden vuoden "lupaukseni" oli, että nyt tehdään päivällisestä rauhallinen yhteinen hetki, kerroin siitä lapsille ja miehelleni. Hmmm--- miten kävi?



Katoin pöydän nätiksi (pyysin esikoistani auttamaan), kerroin muille että ruoka on 30-10-5 minuutin päästä valmis, ja toivoisin että kaikkki olisivat pöydässä yhtä aikaa. Mies istuu tietokoneella, tulee kun käsketään (pyydetään), lapset hilluuu siellä täällä, nyrpistellään, ei ole nälkä. Aikani jaksoin katsella tätä, ja nykyään en kutsu enää ketään pöytään (paitsi tänään, kohokkaan takia) tiettyyn aikaan kun mies ei vaikuta olevan innostunut mistään yhteisistä ruokahetkistä. Aloitan itse syömään, ja jätän ruoat hellalle, kukin syököön kun on nälkä.



No, eihän mies tokikaan tehnyt tuollaista typerää "lupausta", vaan minä. Yritin parhaani.



Pienestä asiasta tulee härkänen kun sitä joutuu elämään vuodesta toiseen.

Ehkä olen itse naurettava kehujenkerjääjä, mutta parantaisi "keittiöilmapiiriä" huomattavasti, jos tietäsin/tuntisin että aherrustani keittiössä arvostetaan. Siis toivoisin että saisin kommenttia, mahdollisesti positiivista, laittamastani ruoasta. Pienikin kehu piristaisi ja ilahduttaisia valtavasti. Häärin sitten vaikka 2 tuntia keittiössä paistaen pihveja, keitellen kastikkeita kokoon salaatit tehden, kukaan ei KEHU että Olipas hyvää, teepäs toistekin! Saan kyllä lähes jokakerta mieheltäni "Kiitos" -sanan, lapsiltanikin yleensä, mutta kukaan ei KOSKAAN sano että ruoka oli maistuvaa!



Tottakai pitäisi nostaa kissa pöydälle ja kertoa miehelle miltä minusta tuntuu, mutta se on vaikeaa, ja haluaisin että kehut tulevat luonnollisesti heiltä. Kehut eivät tunnu kehuilta jos ne sanotaan vain pyynnön jälkeen.

Ehkä olen itse naurettava kehujenkerjääjä, mutta parantaisi "keittiöilmapiiriä" huomattavasti, jos tietäsin/tuntisin että aherrustani keittiössä arvostetaan. Siis toivoisin että saisin kommenttia, mahdollisesti positiivista, laittamastani ruoasta. Pienikin kehu piristaisi ja ilahduttaisia valtavasti.

Minä taas olen jostain kumman syystä sellainen, että arvostan hyvin tehtyä kotiruokaa ja myös kerron sen. Minulla on jopa taipumus muistaa asioita siihen tapaan, että vuonna 1991 sattui sitä ja tätä juuri silloin, kun olit tehnyt aivan erityisen hyvää läskisoossia tai kyljyksiä ja valkosipuliperunoita; se oli kai heinäkuun puolivälissä.

Äitini ja siskoni osaavat tehdä niin hyvää ruokaa, että siitä on pakko aina huomauttaa sangen positiivisesti mutta vasta sen jälkeen, kun tulee syödyksi enemmän kuin alun perin oli aikomus. :) Sisareni tekee aivan järkyttävän hyviä salaatteja ja äitimuori taas kaikkea perusruokaa, jota nykyään ei varmaan juuri arvostettaisi. Meillä kun tykätään sianlihasta kaikissa sen muodoissa ja erityisesti perinteisestä sianlihakastikkeesta. Jos makaronilaatikot, erilaiset kalasopat, lihakeitot ja vastaavat onnistuvat hyvin, siitä kyllä mainitaan ja useasti. Näitä kaikkia tavanomaisia ruokia kun voi tehdä hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti, joten eroja on.

Kokeile sellaista, että jonkin aikaa teet niin mitäänsanomatonta sapuskaa, että ensin ei kukaan sano mitään mutta muutaman viikon kuluttua alkaa kuulua puheita, että ei tämä ole niin hyvää kuin silloin viime kuussa, kun teit sitä ja tätä, se oli hyvää se.

Opeta se, vaadi, "sano että kiitos". Koska se on, aikuisellekin.

Ruoasta kiittäminen on suomalainen tapa. Ulkomailla asuessani olen huomannut että monissa vahvan ruokakulttuurin maissa ruoasta ei varsinaisesti kiitetä, mutta sen sijaan siitä keskustellaan, vertaillaan esim. reseptejä ja makuja, ja todellakin kehutaan kokin keittotaitoja. Mielestäni se ei riitä että ensin istutaan tuppisuuna ruokapöydässä ja vasta pöydästä lähtiessä sanotaan kiitos.

Lasten ruokakulttuuria ja kiinnostusta ruokaan voi kehittää ottamalla heidät mukaan keittiöön pienestä pitäen.

Kodinhoitajana ulkomailla ja mua kosketti kun he olivat niin kiitollisia tekemästäni ruoasta ja kehuivat leipomuksiani! Perheen isä oli eronnut kolmen lapsen isä, joten hän osasi arvostaa menettämiään "etuja". Hän ei osannut leipoa ollenkaan, joten ehkä tuoreiden leivonnaisten tuoksu kotona oli hänelle isompi juttu.

Oma miehenikään ei ole kova kehumaan, mutta kalastelen kommentteja jos hän "unohtaa". En rakasta ruoanlaittoa, mutta ihan hyvää ruokaa kuitenkin osaan tehdä. Kahden pienen lapsen kanssa ruoanlaitto ei ole aina niin helppoa...

Kodinhoitajana ulkomailla ja mua kosketti kun he olivat niin kiitollisia tekemästäni ruoasta ja kehuivat leipomuksiani! Perheen isä oli eronnut kolmen lapsen isä, joten hän osasi arvostaa menettämiään "etuja". Hän ei osannut leipoa ollenkaan, joten ehkä tuoreiden leivonnaisten tuoksu kotona oli hänelle isompi juttu.

Oma miehenikään ei ole kova kehumaan, mutta kalastelen kommentteja jos hän "unohtaa". En rakasta ruoanlaittoa, mutta ihan hyvää ruokaa kuitenkin osaan tehdä. Kahden pienen lapsen kanssa ruoanlaitto ei ole aina niin helppoa...

Annnoitko miehelle pillua kanssa?

Kodinhoitajana ulkomailla ja mua kosketti kun he olivat niin kiitollisia tekemästäni ruoasta ja kehuivat leipomuksiani! Perheen isä oli eronnut kolmen lapsen isä, joten hän osasi arvostaa menettämiään "etuja". Hän ei osannut leipoa ollenkaan, joten ehkä tuoreiden leivonnaisten tuoksu kotona oli hänelle isompi juttu. Oma miehenikään ei ole kova kehumaan, mutta kalastelen kommentteja jos hän "unohtaa". En rakasta ruoanlaittoa, mutta ihan hyvää ruokaa kuitenkin osaan tehdä. Kahden pienen lapsen kanssa ruoanlaitto ei ole aina niin helppoa...

Annnoitko miehelle pillua kanssa?

vai etko ole viela kerennyt nukkumaan?

Minä saan kehuja aina kun onnistun laittamaan ruokaa ilman, että palohälytin laukeaa.

Opeta lepsillesi että aterian päätteksi sanotaan kiitos, oli kokki kuka tahaansa.



Ei kukaan tajua erikseen kehua sinua jos teet aina tasalaatuisesti hyvää ruokaa.

Ethän itsekään ajattele joka päivä että olipas taas kiva käydä Mersulla kaupassa.



Jos haluat että omaatuntuasi hivellään edes hieman niin kysy jokaisen aterian pääteeksi mieheltäsi ja lapsiltasi että onko ruoka maistunut ja oliko se heidän mielestä hyvää.



Älytöntä odottaa että muut ihmiset käyttäytyisivät automaattisesti sinun oletuksiesi mukaan, tulee raskasta jos noin elää.

Minä saan kehuja aina kun onnistun laittamaan ruokaa ilman, että palohälytin laukeaa.

Meillä on nähty sellainenkin aika, että porukka suoritti ohimarssin mihin pihveilleni. Mies ja muuta porukkaa oli tulossa reissusta ja minä tein hyvää ruokaa, että se olisi parhaimmillaan juuri kun ovat perille.



Ei mitään kiitosta tai kehua kun eivät edes pysähtyneet syömään vaan jatkoivat matkaa lähimpään baariin. Sen jälkeen on sitten tarjoilu vähentynyt, syökööt näkkileipää tai eilistä lämmitettynä.



Toinen tilanne se, kun olen jättänyt kotiin melkeinvalmiita ruokia, kun olen itse ollut poissa. Palatessani ne ovat valittaneet, että kun ei ole täällä mitään syöty sillä aikaa, ja minä olen saanut viedä vanhentuneet herkut koirilla.

Ne ovat sentään ymmärtäneet hyvästä jotain, ja ovat juosseet häntä heiluen vastaan.

Meillä koko perhe, aikuiset ja kolme pientä lasta, on niin hyvän ruoan perään, että kaikki kiinnittävät huomiota siihen mitä lautasella on. Usein jo syömisen aikana kysäisen, onko hyvää ja varsinkin esikoinen saattaa jo kysellä miten ruoka on tehty jne.



Tuntuu tosiaan, ettei teillä olla kovin innostuneita ruoasta. Lapsilla kun tuntuu olevan ihan spontaani reaktio iloita mielekkäästä ruuasta? Sen sijaan kiittäminen tarvitsee ihan erikseen opettaa. Minäkin ruoanlaittajana sanon ´kiitos´ pöydästä poisnoustessa, se jaksoi lapsia ensin huvituttaa ja kerroinkin että kiitin kaikkia hyvästä ruokaseurasta.

eniten mua silti ottaa päähän se ettei kukaan mua koskaan auta. kouluikäiset lapset ei viitsi ja mies tekee aina omiaan. siis kyse lähinnä on siitä että joku tekisi salaatin tai auttaisi perunoiden kuorimisessa tai kattaisi pöydän...



meillä on yksivuotias jonka kanssa ruoanlaitto ei ole aina kaikkein helpoin tehtävä. silti yritän tehdä hyvää edullista ja erikoisiakin ruokia.



välillä vituttaa niin paljon että en saa sanaa suustani.

Jos lapset ei ole enää ihan vauvoja, niin pidätte perheen kanssa palaverin, jossa sovitte säännöistä. Meillä iltaruoka on pyhä, se on perheen ainoa yhteinen ateria. Mä haluan, että koko perhe istuu ruokapöydässä yhtä aikaa kiireettömästi. Poikkeuksia voi olla, mutta tämä on tavoite.



Meillä on iltaruoka seitsemältä mm tämän vuoksi. Sen ehtii laittamaan ja harrastukset/kyläilyt on ohitse.



Mun mieheni on tv-ateriaperheestä ja samaa tapaa yritti meillekin. Mä taas kerroin miksi mä haluan muuta, siis jo ennen lapsia.



Ap jos et itsekään arvosta ruokaasi, vaan se on helmasta itsepalveluna, niin miksi kukaan muukaan sitä arvostaisi?



Sovit asian miehesi kanssa etukäteen.



Käytöstapoja ei kannata opettaa vihjaamalla, vaan vaatimalla. Huonoa käytöstä ei pidä sallia. Mä en usko ollenkaan, että lapset itse hoksaisivat kehua ellei kiittämistä ole vaadittu ihan pienestä pitäen.



Jos perhepalaverin jälkeen meno muutu, niin sitten vaan korjaat ruoat pois. Kannattaa tietenkin varautua niin, että voileipää tai muuta helppoa välipalaa ei ole kaapissa tarjolla. Ruokaa on vain ruoka-aikana. Siperia opettaa siinäkin,