Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minähän rysän päältä neuvolaterkka yritti minut yllättää?

Vierailija
19.06.2012 |

Odotin neljättä (ja varmaankin viimeistä) lastani kolmisen kuukautta sitten. Lisäksi meillä asuu miehen kaksi lasta; eka- ja tokaluokkalaiset. Muuta ovat nuorempia.



Neuvolaterkka on yli-innokas, kyttäsi minun normaalisti alipainoisen painonnousua raskausaikana gramman tarkkuudella (paino nousi viimeisessä raskaudess hänen mielestään liikaa aikaisempiin verrattuna, n.10kg), oli kuitenkin järkyttynyt, kun imetin raskausajan nuorinta lasta jne jne. Toisaalta taas oli sanojensa mukaan erittäin huolissaan jaksamisestani, vaikka omasta mielestäni meillä asiat normisti. Ollaan miehen kanssa molemmat töissäkäyviä; tosin vuorovedooin eli mies päivät, minä illat.



Loppuraskaudesta en jaksanut käydä kuin parin viikon välein neuvolassa, koska laskettua aikaa siirrettiin eteenpäin vauvan pienen koon takia. Meillä on kaikki syntyneet tosi pieninä, joten tiesin lasketun ajan siirtämisen olevan vain "paperihommaa". Myös vanhemmilla lapsilla neuvolat peräkkäin keväällä. Oma vointi oli hyvä ja seurasin esim. verenpainetta kotona.



Yksi kerta viikko ennen synnytystä peruin ajan ja sanoin, että tässä on vähän muuta kiirettä, vointi on hyvä, tavataan vasta ensi viikolla, koska neuvolan "siirretty" laskettu aika ei ollut viellä edes käsillä. Olin juuri saanut isommat lapset syötettyä, mies oli töissä ja olin kuopuksen kanssa menossa hetkeksi pötköttelemään. Kuulin vaimeasti oven äänen ja luulin, että joku lapsista kurkisti vaan ulos. Sitten toiseksi vanhin lapsi tuli sanomaan, että eteisessä on täti. Meinasi hermo mennä, koska se oli meidän "neuvolantäti" joka oli päättänyt tulla käymään ohimennen. Onko tämä nyt ihan sopivaa. Synnärilläkin ihmettelitäv. Hän sanoi tulleensa katsomaan, koska oli huolissaan jaksamisestani; päivitteli painonnousua, hirvitteli hänen mielestään väsynyttä olemustani ja pyysi käymään synnärillä tarkistuksessa, koska epäili vauvan vointia.



Onko tämä ihan ok vai pitäisikö minun ilmoittaa jonnekin toiminnasta? Minusta asiakasta ja kotirauhaa pitäisi kunnioittaa. Miellä ei ole mitään lastensuojelu tms. muuta taustaa vaan kaikki on ihan vimpan päälle, kuten missä tahansa normissa perheessä! Nyt jälkikäteen asia on alkanut vaivata ja pelkään, tuleeko tarkastuskäyntejä lisää!!

Kommentit (53)

Vierailija
21/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos äiti epäilee tai tuntee jonkun olevan vinossa, niin jokainen lähtee lääkäriin hetimmiten - ja yleensä turhaankin.

Olen omat lapseni saanut englannissa, jossa ei tarkastuksia ole, eikä luojan kiitos näitä neuvolantätejäkään...Hyvin on mennyt ilman.

Suomessa vastasyntyneiden kuolleisuus on vähäisintä maailmassa, kiitos hyvän äitiysneuvolan. Kuten sanottu, äiti ei aina pysty tuntemaan vauvan ahdinkoa, ja sitä varten on hyvä että vauvan vointia seurataan neuvolassa.

Vierailija
22/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos äiti epäilee tai tuntee jonkun olevan vinossa, niin jokainen lähtee lääkäriin hetimmiten - ja yleensä turhaankin.

Olen omat lapseni saanut englannissa, jossa ei tarkastuksia ole, eikä luojan kiitos näitä neuvolantätejäkään...Hyvin on mennyt ilman.

Suomessa vastasyntyneiden kuolleisuus on vähäisintä maailmassa, kiitos hyvän äitiysneuvolan. Kuten sanottu, äiti ei aina pysty tuntemaan vauvan ahdinkoa, ja sitä varten on hyvä että vauvan vointia seurataan neuvolassa.

!!! Ja etenkin ap:n tilanteessa,kun vauvan kasvun suhteen oli noussut huoli, on neuvolakäynnit vieläkin tärkeämmät!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuommoinen ole sopivaa. Olisi pitänyt soittaa ensin.

Vierailija
24/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ovia päivisin lukossa kotona ollessaan, omakotitalossa!

Vierailija
25/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis tuollainen salaa toisen kotiin sisään hiippaileminen. Ihan eri asia jos olisi soittanut ja kysynyt sopiiko tulla, tai soittanut edes sitä ovikelloa1

Vierailija
26/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen myös sitä mieltä että hyvä jos ihmisten jaksamisesta välitetään ja tähän pitäisi enemmän pyrkiäkin! Toki olisi ollut oikein soittaa sinulle ja ehdottaa kotikäyntiä, tuo yhtäkkinen paikalle tupsahtaminen on kieltämättä hieman epäasiallisesti toimittu mutta kuten hän on sinullekin selittänyt että on huolissaan vauvan terveydestä ja sinun jaksamisstasi ja silloin on hyvä että asiaan puuttuu!

Ja ei pahalla, mutta kyllä terkalla on huoli noussut täysin syystäkin, erityisesti loppuraskauden kontrollikäynnit ovat erittäin tärkeitä (sisältyy käyntiin paljon muutakin kuin se mainitsemasi verenpaineen mittaus). Ja eritoten jos vauvasi on pienikokoinen, vauvan tilan tarkkailu on vieläkin tärkeämpää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvää että välittää jne läässynlässynläpätilää MUTTA toisten koteihin EI MENNÄ ilmoittamatta!

Jos olisi soittanut ovikelloa olisi edes vähän ymmärrettävää, mutta se että hiipii hiljaa sisään, se on jo todella törkeää!



Todellakin sietäisi saada toiminnastaan varoituksen!

Monenkohan luona on mahtanut hiippailla, ilman että on nähty jos menee sisään vain kuulostelemaan mitä tapahtuu?



miettikää jos ap olisi ollut lapsen kanssa nukkumassa, ja herännyt siihen että joku vaikkapa tulee makkariin!



Hyi s-tna.....



Missä menee raja?

Vierailija
28/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun hän on "huolissaan"

Olen myös sitä mieltä että hyvä jos ihmisten jaksamisesta välitetään ja tähän pitäisi enemmän pyrkiäkin! Toki olisi ollut oikein soittaa sinulle ja ehdottaa kotikäyntiä, tuo yhtäkkinen paikalle tupsahtaminen on kieltämättä hieman epäasiallisesti toimittu mutta kuten hän on sinullekin selittänyt että on huolissaan vauvan terveydestä ja sinun jaksamisstasi ja silloin on hyvä että asiaan puuttuu! Ja ei pahalla, mutta kyllä terkalla on huoli noussut täysin syystäkin, erityisesti loppuraskauden kontrollikäynnit ovat erittäin tärkeitä (sisältyy käyntiin paljon muutakin kuin se mainitsemasi verenpaineen mittaus). Ja eritoten jos vauvasi on pienikokoinen, vauvan tilan tarkkailu on vieläkin tärkeämpää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lasten takia ja ovikelloa ei ole. Tämä tarkoittaa 80% ihmisistä sitä, että riittää kerta koputus ja sitten ovi auki ja eteiseen... Onko se syy sitten siinä, kun ei ole ovikelloa, mutta voisi sitä hetken odottaa "vastataanko" koputukseen eli tullaanko ovi avaamaan!!!

Eli ap pointti oli, että toiset ihmiset vaan toimii noin törpösti vaikka tarkoitus ei olisikaan kytätä. :/

Vierailija
30/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

syyllistyi terkka kotirauhan häirintään. Kenenkään ovesta ei mennä sisään ilman lupaa vaikka ovi ei olisi lukossa tai olisi auki. Tämä on fakta.



Vain poliisilla oikeus jos epäilee ettei kaikki ole kunnossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

heti yhteyttä jos koet halua asiaa selvittää. Todella kummalliselta käytökseltä kuulostaa.

Vierailija
32/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minkälaisia käytäntöjä teillä onkaan käytössä.



Ovesta ei tulla sisään toisten kotiin, vaikka se olisi apposen auki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikoista saa lukea perheistä mitkä tappaa toisensa ketään säälimättä. Ja jos joku erehtyy välittämäänkin ja olemaan aidosti kiinnostunut jonkun voinnista jne. niin on jo kotirauhaa rikottu, yksityisyyttä häiritty joo ota ihmees esimieheen yhteyttä.. sairasta. mulla on mukava nvtäti ja saa tulla milloin vain tarkistamaan että meillä on asiat hyvin! Jollakin toisella "tavallisella hyvällä" perheellä ei välttämättä ole. eikö se ole jo huomattu.. muuttakaa maan alle jos koette välittämisen ahdistavana..!!!!!!

Vierailija
34/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

loppuraskauden käynneistä. "Tosi tärkeitä" joopa joo..

Eiköhän nainen joka odottaa neljättä lastaan osaa itse arvioida olonsa. Ei se raskaus mikään sairaus ole. Peruit YHDEN käynnin ja akka tunkee ovasta sisään, mä ainakin olisin nähnyt punaista.

Ja kyllä, minäkin peruin viimeiset kolme käyntiä neuvolassa, oltiin muutettu toiselle puolella kaupunkia, olo oli hyvä, laskettu aika ihan nurkan takana, niin miksi olisin lähtenyt puskemaan mahani kanssa kolmella eri bussilla keskitalven lumipyryssä neuvolaan?

Höpöhöpö.

Otat yhteyttä terkan esimieheen, joku vikahan sillä päässä on, jos väkisin tunkee toisen kotiin.

Vaikuttaa naiselta, jonka mielestä on vain yksi oikea tapa toimia, ja se on hänen.

Eli jos kyseinen terkka ei jaksaisi montaa pientä lasta, niin on se nyt hurjaa, että sinä jaksat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/53 |
20.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdestä kerrasta ei kyllä pitäisi hermostua, eriasia jos niitä kertoja olisi useita.



Tiedetään tiedetään, perhesurmia tapahtuu yms. Mutta yksi kerta ei vielä kerro mitään siitä, millainen perhe elämä on :)

Vierailija
36/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

t.ap

Vierailija
37/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

"yllätyskäyntejä". Onhan se voinut tehdä ls-ilmoituksen.

Vierailija
38/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikset ottaisi tätä puheeksi itse neuvolaterkan kanssa? Kysy, aikooko hän tulla jatkossakin yllättäen. Kerro mielipiteesi, että sinusta se ei ole sopivaa.



Nähän ohi aiheen, mutta eikö teillä ole ulko-ovi lukossa päiväsaikaan? Pääseekö kuka tahansa ovesta sisään? Ovikello?

Vierailija
39/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei niillä ole tosiaankaan tapana tehdä mitään yllätyskäyntejä.

Vierailija
40/53 |
19.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että neuvolatäti pelkää oman miehensä pettävän. Kävi sitten tekosyyllä tarkastamassa oletko se sinä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kuusi