Miksi en rakasta lastani?

Ymmärrän ettet voi tunteillesi mitään, mutta pahoin pelkään että lapsesi aistii tuntemuksesi. Kannattaisi harkita jonkinlaista terapiaa ja lapsen ja sinun välisen kiintymyssuhteen harjoittamista. Ajoittaiset raivon, ja jopa vihan tunteet omaa lasta kohtaan on täysin normaaleja, mutta kyllä sieltä ajoittaisen vihanpuuskan läpikin voi tuntea rakkauden ja kiintymyksen. Jotain pahasti kyllä pielessä kkiintymyssyhteen luomisen alkumetreillä. Lapsi raukka....

onko lapsi varmasti sinun vai oisko syrjähypyn hedelmä?

Näin aina ehdotetaan jos mies sorsii lasta.

Itse olen aina toivonut tytärtä ja tyttö esikoinen onkin. Joskus tuntuu todella vaikealta rakastaa häntä, hän on joka asiassa niin erilainen kuin itse olen. Joka päivä yritän parhaani ettei ärsyyntymisen tunteeni näkyisi. Tyttö kumminkin toteaa usein että rakastan pikkusiskoa enemmän kuin häntä...Mikä valitettavasti onkin totta :/. Pikkusiskonsa muistuttaakin itseäni :/ Sairasta, ainakin itsestäni ja inhoan ja halveksi itseäni tämän asian takia.

Itse olen aina toivonut tytärtä ja tyttö esikoinen onkin. Joskus tuntuu todella vaikealta rakastaa häntä, hän on joka asiassa niin erilainen kuin itse olen. Joka päivä yritän parhaani ettei ärsyyntymisen tunteeni näkyisi. Tyttö kumminkin toteaa usein että rakastan pikkusiskoa enemmän kuin häntä...Mikä valitettavasti onkin totta :/. Pikkusiskonsa muistuttaakin itseäni :/ Sairasta, ainakin itsestäni ja inhoan ja halveksi itseäni tämän asian takia.

usein vanhemmalle tuntuukin läheisimmältä se lapsi jossa näkee samoja piirteitä ja ominaisuuksia joita itsessäkin on. Mutta se ei oikeuta kohtelemaan toisia lapsia syrjivästi tai hyljeksien. Ainakin pystyt itsellesi myöntämään asian oikean laidan ja se taas auttaa käsittelemään näin kipeää asiaa. Luulen että aika monella vanhemmalla jolla on useampi lapsi, on yksi lapsi joka tuntuu kaikista läheisimmältä. Lapselle/ lapsille sitä vaan ei saisi näyttää.

pitkään aikaan tuntenut mitään suuria rakkauden tunteita omaa lastani kohtaan.

Muistan kun olen oikein katsonut häntä tekemässä jotain suloista, mutta en ole tuntenut mitään, vaikka olen yrittänyt. Myöskään itkut eivät herätä mitään erityistä myötätuntoa. En juurikaan tykkää halailla, saati pussailla lasta.

Kuitenkin nyt kun hän on isompi ja saan havaita hänessä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, joista pidän, näin pidän myös lapsesta enemmän. Ja tietenkin rakastan ja täytän kaikki hänen tarpeensa. En vain ehkä koe äitiyttä ihan samallailla kuin jotkut muut.

Ei kukaan voi kysymykseesi valitettavasti näin netissä hyvää vastausta antaa. Kysymys on kuitenkin niin iso ja teidän molempien (ja mahdollisten muiden perheenjäsenien) elämään niin suurella tavalla vaikuttava että sitä kannattaisi kyllä tutkiskella huolella. Olet varmasti pohtinut asiaa kovasti jo vuosikymmenen verran ja tässä vaiheessa kuulostaisi hyvältä ajatukselta antaa jonkun tukea sinua vaikeassa asiassa. Useimmissa suurissa kaupungeissa on mm. perheneuvola tai seurakunnalla perheasiainneuvottelukeskus ja pienemmissäkin kaupungeissa on töissä muunmuassa psykologeja ja perheterapeutteja joihin saa yhteyden esimerkiksi terveyskeskuksen omalääkärin kautta. Useissa paikoissa on mahdollisuus käydä ainakin muutaman kerran juttelemassa täysin ilmaiseksi.



Teillä on loppuelämä aikaa äitinä ja tyttärenä, ei ole myöhäistä etsiä parempaa suuntaa suhteelleenne!

tää on niin vaikea kysymys että siihen on kenenkään vaikea vastata. Rakastako jotain muuta? Minkälainen sun rakkauden tunne on? Miten tilanne olisi erilainen jos sulla olisi poika?



Voin sanoa että tuon ikäiset tytöt on munkin mielestä jotenkin vastenmielisiä. Sitä on vaikea selittää mutta johtuu ehkä siitä että itse naisena tuo ika oli jotenkin kamalan vaikea... et ollut vielä nainen, mutta et tyttö tai poikakaan. Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän sanoa :/