Voinko opiskella lähihoitajaksi vaikka sairastan paniikkikohtauksia?

on hankala olla ihmisten kanssa tekemisissä. Miten olis, jos juttelisit psykologin kanssa ongelmastasi?



Voi olla, että työ olisikin sua varten, ja ehkä lievittäisi ongelmaasi, jos pystyts töissä käymään myös "erakoitumisaikoina"?

Pysy pois hoitoalalta. Ihmiset tarvitsee oikeata apua, ei sekopäiden ongelmia.

ja sen hoito bentsoilla ei toki hoitoalalla toimimista estä.



Mutta jos oikeasti on noin vaihtelevaa tuo sun olo että menet säännöllisesti eristäytyjästä energiseen ja sosiaaliseen tuhlailijaan, niin voisi olla hyvä käväistä psykiatrille juttelemassa, voi olla bipolaarista mielialahäiriötä tuo. Siihen on olemassa lääkkeitä ja voisit saada avun.

Ap ilmeisesti kuitenkin pysyy ihan normaalielämän raameissa (hoitaa perheensä virkeämpänä ja jaksaa palautella vaatteita synkeämpänä), joten tuskin mikään este hoitoalallekaan.



T: mielisairaanhoitaja - myös niiden kaksisuuntaisten

Voihan olla, että edessä on hyviä vuosia jolloin olet paremmassa kunnossa. Jos olet huonossa kunnossa, niin opiskeluun voi tulla taukoa... hae ajoissa apua opiskelijaterveydenhuollosta, on oma etusi sikälikin että et joudu takaisinmaksamaan opintotukia tms jos opinnot vain jäävät roikkumaan huonona kautena. Teet realistiset opintotavoitteet ja jäät ajoissa sairaslomalle opiskelusta jos tulee huono aika niin on ihan mahdollista opiskella myös psyykkisten sairauksien kanssa, jos ei koko ajan oireile.

Ap ilmeisesti kuitenkin pysyy ihan normaalielämän raameissa (hoitaa perheensä virkeämpänä ja jaksaa palautella vaatteita synkeämpänä), joten tuskin mikään este hoitoalallekaan.

T: mielisairaanhoitaja - myös niiden kaksisuuntaisten

niin ei senkään opiskelua pidä antaa estää. Mun exä oli todetusti kaksisuuntainen ja oli koko ajan vaativassa asiantuntijatyössä silti. Välillä käytti lääkkeitä ja välillä ei, hänelle niistä ei juuri ollut apua. Mutta työnsä sai jotenkuten aina hoidettua vaikka yksityiselämä olikin sekoilua jossa maniassa käytiin huorissa, ryypättiin ja tuhlattiin ja masennuksessa haudottiin itsemurhaa sängynpohjalla. Hänellä oli sellainen tautimuoto että ne kaudet vaihtelivat hyvin nopeasti, jopa muutaman päivän ajan vain kesti mania tai masennus joten sai vapaamuotoisessa työssä riittävästi aikaiseksi ettei saanut kenkää.

ei sinnepäinkään, jos mietin sitä, mitä olen kaksisuuntaista sairastavia lähipiirissä nähnyt.



Mutta ehkä ihan ensimmäisenä yrittäisin saada aikaa lääkärille ja kysyä, että onkohan tuo bentsolääkitys nyt toimiva, kun ei se ole ainoa vaihtoehto paniikkihäiriön hoitoon.



Mutta tietysti voit opiskella alaa. Erikoistumisvaiheessa kannattaa ehkä sitten miettiä, että millaisessa ympäristössä haluat tehdä töitä, ehkä esimerkiksi ne kaikkein stressaavimmat työpaikat eivät sitten olisi sinun juttusi?

Mulla on siis taustalla paniikihäiriö joka aiheutui tietyistä tilanteista, joita osaan vältää nyttemmin. Täytyisi kait käydä lääkärillä ennen opintojen alkua ja selvittää oma tilanne? Paniikkikohtaus on ikävä kun se tulee yllättäen. Haluaisiin kuitenkin varmuuden että olen sopiva lastenhoitajaksi! Lastenhoitajaksi olen siis opiskelemassa, jos jäi epäselväksi.

Työ on psyykkisestikin vaativaa, pelkkä "sosiaalisuus" ei riitä. Miten jaksat kohdata kuoleman? Pystytkö ottamaan potilaan ahdistuksen vastaan ahdistumatta itse? Miten jaksat työelämän kiireet ja paineet?

se todellistui oikeastaan vasta opiskeluaikoina (hän oli aikuisopiskelija, jos sillä nyt mitään merkitystä on). Valmistui kyllä, pääsi alansa duuniin, opiskeluaikana joutui/ymmärsi puhua ongelmasta opettajiensa kanssa. Hieno selviytymistarina.

Mulla on siis taustalla paniikihäiriö joka aiheutui tietyistä tilanteista, joita osaan vältää nyttemmin. Täytyisi kait käydä lääkärillä ennen opintojen alkua ja selvittää oma tilanne? Paniikkikohtaus on ikävä kun se tulee yllättäen. Haluaisiin kuitenkin varmuuden että olen sopiva lastenhoitajaksi! Lastenhoitajaksi olen siis opiskelemassa, jos jäi epäselväksi.

minusta paniikkihäiriölle ei pidä antaa periksi ja antaa sen hallita omaa elämää, omia unelmia kohti menemistä. Itse sairastin paniikkihäiriötä ikävuodet 15-25, siis myös opintoajan. Minulle ei auttanut bentsot eikä mikään muukaan kokeiltu apu, ainoastaan viina auttoi mutta sitä kun ei oikein voi töissä tai koulussa vetää niin sielläpä sitten sain välillä kohtauksia vaan. Istuin aina luentosalien takaosassa että pystyn poistumaan vessaan jos paniikkikohtaus iskee, koska en halunnut kenenkään näkevän ongelmaani. Vessassa sitten kärsin hiljaa kohtaukseni ja tulin pois kun se meni ohi.

Mulla ja käsittääkseni monella muullakin on myös niin että se kohtaus ei käytännössä tule koskaan missään "tiukassa" paikassa kuten vaativan työn kesken vaan juurikin tilanteessa missä ei pitäisi olla yhtään mitään paniikkia aiheuttavaa, esim. kaupan kassajonossa, tavallisella luennolla tms. Mä olen ainakin tyytyväinen että sisulla vaan jaksoin paniikista huolimatta tehdä mitä haluan enkä alkanut raakata aloja pois sillä kriteerillä että käyköhän tämä kun mulla on tämä paniikkihäiriö. Sehän tosiaan ei edes aina ole ikuinen vaiva, minä en ole nyt 13 vuoteen enää paniikkikohtausta saanut.

ihan hyvin ovat siellä pärjänneet. Lääkitystä käyttävät tarvittaessa tai jatkuvasti. Siitä en osaa sen tarkemmin sanoa. Ei ole kuitenkaan sinänsä este alalle.

kuitenkin? En minä nyt sinuna heittäisi vielä pyyhettä kehään, siis varsinkaan, jos on pelkkä paniikkihäiriö. Odota nyt, miten koulu sujuu ja katso eka harjoittelu. Koululla varmasti myös hyvä mt-valmius.



Varmasti meillä kaikilla on jotain pientä ongelmaa mt-puolella, jos tarpeeksi tutkittaisiin.