Vanhempien tuleva avioero ja aikuisen lapsen sydän särkyy

joten aika onnekas mun mielestä oot.

Voihan se olla että myös ap:n vanhemmat kuolevat huomenna,ei tuollaiset asiat ole vertailukelpoisia!



Omat vanhempani ovat eronneet ja nyt jo myös kuolleet,molemmat asiat vaativat omanlaisensa suruprosessin.

Kakkonen, ajattelepa että joidenkin koko perhe on esim. kuollut auto-onnettomuudessa (äiti, isä, sisarukset, mahdollisesti mummi & ukki myös) joten olet itse asiassa onnellinen. No niin, aika turhaa vertailua - eiköhän voida palata asiaan.



On se kova paikka aikuisellekin lapselle usein jos vanhemmat eroavat. Se on se viimeinen niitti sille, etteivät omat vanhemmat olekaan täydellisiä (vaikka kukapa oikeasti on niin luullutkaan pikkulapsuusajan jälkeen). Samalla voi tulla fiilis, että onko koko elämä ollut pelkkää valhetta: se onnellinen koti, jossa on kasvanut. Eivätkö vanhemmat rakastaneetkaan toisiaan? Kuinka on voinut luulla niin väärin.



Tsemppiä. Saat surra ihan rauhassa.

Olen pahoillani vanhempiesi takia, mutta

enkö saa surra että yksi elämän tukipilareistani on murtunut pois? Aina ennen on voinut mennä lapsuuden kotiin turvaan, jos elämä on kolhinut...

kiitos teille muille tsempistä!



Vaikka meillä kotona tapeltiin ja paiskottiin ovia, niin aina meillä silti rakastettiin ja välitettiin ja omasta mielestäni mulla on ollut onnelinen lapsuus ja siksi niin hyvät välit vanhempiinikin.



Kyllähän tästä on merkkejä ollut ilmassa jo pari vuotta, mutta jotenkin olen ajatellut että jos he saisi asiat kuntoon.. silti jotenkin shokki, en tiennyt että reagoisin näin..



-ap

Tajuanhan mä, mitä sä suret mutta silti mun mielestä aikuisen pitäisi tajuta. Tajuta, että ilman eroa vanhempasi ovat onnettomia, etkä varmaan sitä halua. Etkä halua man turvallisuutesi perustuvan valheelle, mitä se väistämättä olisi, jos tässsä tilanteessa eivät eroaisi. Ja kolmanneksi sit se, mitä kaikille erolapsille kai pitää tolkuttaa, että vanhempasi eroavat toisistaan. Eivät sinusta. Sinulla on tästä eteenpäin kaksi paikkaa, joihin mennä jos elämä kolhii...

Ja harmittaa vietävästi, ettei ole enää ns. kotia minne mennä käymään. Haikeana muistelen kesälomia, kun mentiin isälleni. Siellä sai olla tosiaan kuin kotona. Laitettiin ruoat, tiskattiin, siivottiin, lämmitettiin saunaa.. Voi nyyh.



Melko viimesiä kertoja siellä oltiin ja yöllä olin hereillä ja mietin, että joskus tämä täälläkin käyminen loppuu. Loppui nopeammin kuin uskoinkaan..



Lapsuudenkodin ostaja oli sanonut siskolleni, että siellä saa tulla jatkossa käymään jos haluaa, mutta en ole voinut mennä. Alkaisin varmaan itkemään ihan hillittömästi. Liikaa muistoja.

Tajuanhan mä, mitä sä suret mutta silti mun mielestä aikuisen pitäisi tajuta. Tajuta, että ilman eroa vanhempasi ovat onnettomia, etkä varmaan sitä halua. Etkä halua man turvallisuutesi perustuvan valheelle, mitä se väistämättä olisi, jos tässsä tilanteessa eivät eroaisi. Ja kolmanneksi sit se, mitä kaikille erolapsille kai pitää tolkuttaa, että vanhempasi eroavat toisistaan. Eivät sinusta. Sinulla on tästä eteenpäin kaksi paikkaa, joihin mennä jos elämä kolhii...

ja tajuan kyllä nuo asiat ja tajuan tilanteen, mutta eikö minun ole oikeutettua surra tätä? Onko avioero niin arkea tänä päivänä, että se on sama kun jalka murtuisi? Täytyy sanoa että minun ystävieni vanhemmista suurin osa on edelleen yhdessä, jotenkin taitaa nuo vanhan ajan avioliitot kestää kauemmin kun mitä nykyisin solmitaan; heti luovutetaan kun tulee mutkia matkaan..... Tästä nyt ei kyllä omien vanhempieni kohdalla ole kyse, ovat olleet naimisissa vuodesta 83 ja seurustelleet vuodesta 1979..

-ap

Tajuanhan mä, mitä sä suret mutta silti mun mielestä aikuisen pitäisi tajuta. Tajuta, että ilman eroa vanhempasi ovat onnettomia, etkä varmaan sitä halua. Etkä halua man turvallisuutesi perustuvan valheelle, mitä se väistämättä olisi, jos tässsä tilanteessa eivät eroaisi. Ja kolmanneksi sit se, mitä kaikille erolapsille kai pitää tolkuttaa, että vanhempasi eroavat toisistaan. Eivät sinusta. Sinulla on tästä eteenpäin kaksi paikkaa, joihin mennä jos elämä kolhii...

ja tajuan kyllä nuo asiat ja tajuan tilanteen, mutta eikö minun ole oikeutettua surra tätä? Onko avioero niin arkea tänä päivänä, että se on sama kun jalka murtuisi? Täytyy sanoa että minun ystävieni vanhemmista suurin osa on edelleen yhdessä, jotenkin taitaa nuo vanhan ajan avioliitot kestää kauemmin kun mitä nykyisin solmitaan; heti luovutetaan kun tulee mutkia matkaan..... Tästä nyt ei kyllä omien vanhempieni kohdalla ole kyse, ovat olleet naimisissa vuodesta 83 ja seurustelleet vuodesta 1979..

-ap

Omat vanhempani erosivat yli 30 vuoden avioliitosta kolme vuotta sitten. 2 vuotta sitten isäni avioitui 24 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa joka on kieltänyt yhteydenpidon äitiini ja katkaissut isäni välit lähes täysin minuun ja sisaruksiini. Raskaita asioita. Siltikin olen edellen huolissani isästäni, onko hän oikeasti onnellinen uudessa liitossa, väittää kyllä puolisalaa soittaessaan olevansa. Kuulen äänestä että kaipaa lapsiaan edelleen paljon.

Äidilläni on palon henkilökohtaisia ongelmia joihin nyt ilman isää hake turvaa meistä lapsista.

Nyt haasteena elää itse omaa elämääni ja ymmärtää etten voi vaikuttaa asioihin ymprilläni ja vanhempieni onnellisuuteen/onnettomuuteen.

Ei minusta ole olemaan tarpeeksi tukena äidilleni uhraamatta omaa elämääni, ei myöskään pistämään kampoihin uuden vaimon sairaalloiselle mustasukkaisuudelle. On omakin elämä elettävä ja siihen keskityttävä, sydän särkyy kaiken keskellä...

vain totesin äidilleni, että oliisvat voineet tehdä sen aiemmin. Meillä kaikilla on yksi elämä ja se pitää elää siten, että elämä in mahdollisimman hyvää. Jos kitkutellaan toimimattomassa suhteessa, niin se on mielestäni hukkaan heitettyä aikaa, koskaan et saa sitä takaisin. Mulla on aivan mahtavat isäpuoli sekä isäni uusi puoliso, olen iloinen että he ovat nykyään elämässäni. Sinun tehtäväsi on elää omaa elämääsi, ei vanhempiesi.

Tajuanhan mä, mitä sä suret mutta silti mun mielestä aikuisen pitäisi tajuta. Tajuta, että ilman eroa vanhempasi ovat onnettomia, etkä varmaan sitä halua. Etkä halua man turvallisuutesi perustuvan valheelle, mitä se väistämättä olisi, jos tässsä tilanteessa eivät eroaisi. Ja kolmanneksi sit se, mitä kaikille erolapsille kai pitää tolkuttaa, että vanhempasi eroavat toisistaan. Eivät sinusta. Sinulla on tästä eteenpäin kaksi paikkaa, joihin mennä jos elämä kolhii...

ja tajuan kyllä nuo asiat ja tajuan tilanteen, mutta eikö minun ole oikeutettua surra tätä? Onko avioero niin arkea tänä päivänä, että se on sama kun jalka murtuisi? Täytyy sanoa että minun ystävieni vanhemmista suurin osa on edelleen yhdessä, jotenkin taitaa nuo vanhan ajan avioliitot kestää kauemmin kun mitä nykyisin solmitaan; heti luovutetaan kun tulee mutkia matkaan..... Tästä nyt ei kyllä omien vanhempieni kohdalla ole kyse, ovat olleet naimisissa vuodesta 83 ja seurustelleet vuodesta 1979..

-ap

Omat vanhempani erosivat yli 30 vuoden avioliitosta kolme vuotta sitten. 2 vuotta sitten isäni avioitui 24 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa joka on kieltänyt yhteydenpidon äitiini ja katkaissut isäni välit lähes täysin minuun ja sisaruksiini. Raskaita asioita. Siltikin olen edellen huolissani isästäni, onko hän oikeasti onnellinen uudessa liitossa, väittää kyllä puolisalaa soittaessaan olevansa. Kuulen äänestä että kaipaa lapsiaan edelleen paljon.

Äidilläni on palon henkilökohtaisia ongelmia joihin nyt ilman isää hake turvaa meistä lapsista.

Nyt haasteena elää itse omaa elämääni ja ymmärtää etten voi vaikuttaa asioihin ymprilläni ja vanhempieni onnellisuuteen/onnettomuuteen.

Ei minusta ole olemaan tarpeeksi tukena äidilleni uhraamatta omaa elämääni, ei myöskään pistämään kampoihin uuden vaimon sairaalloiselle mustasukkaisuudelle. On omakin elämä elettävä ja siihen keskityttävä, sydän särkyy kaiken keskellä...

Hän on sellainen hieman erakko luonne, ei ole niin paljon ystäviä kuin äidillä. Pelkään että hänelle sattuu jotain tai... en tiedä. Ehkä minun reagointini johtuu siitä että molemmat ovat pitäneet minua aina sellaisena jolle voi murheensa purkaa.. unohtivat että olen heidän tyttärensä, en terapeutti.. Sanoivat aina että älä sinä näitä asioita mieti, no miten vitussa voin olla miettimättä?? Ei oma perhe oo hällä väliä asia mulle, että voin asiat vaan unohtaa. Yritin aina auttaa mutta ei se näköjään riittänyt.

Mietityttää miten pienet lapset ja nuoret ottaa vanhempiensa eron kun se vaikuttaa näin aikuiseen lapseenkin?

-ap

vain totesin äidilleni, että oliisvat voineet tehdä sen aiemmin. Meillä kaikilla on yksi elämä ja se pitää elää siten, että elämä in mahdollisimman hyvää. Jos kitkutellaan toimimattomassa suhteessa, niin se on mielestäni hukkaan heitettyä aikaa, koskaan et saa sitä takaisin. Mulla on aivan mahtavat isäpuoli sekä isäni uusi puoliso, olen iloinen että he ovat nykyään elämässäni. Sinun tehtäväsi on elää omaa elämääsi, ei vanhempiesi.

Jotenkin se silti tuntuu vaikealta.

-ap

vain totesin äidilleni, että oliisvat voineet tehdä sen aiemmin. Meillä kaikilla on yksi elämä ja se pitää elää siten, että elämä in mahdollisimman hyvää. Jos kitkutellaan toimimattomassa suhteessa, niin se on mielestäni hukkaan heitettyä aikaa, koskaan et saa sitä takaisin. Mulla on aivan mahtavat isäpuoli sekä isäni uusi puoliso, olen iloinen että he ovat nykyään elämässäni. Sinun tehtäväsi on elää omaa elämääsi, ei vanhempiesi.

Jotenkin se silti tuntuu vaikealta.

-ap

[/quote]

Hän on sellainen hieman erakko luonne, ei ole niin paljon ystäviä kuin äidillä. Pelkään että hänelle sattuu jotain tai... en tiedä. Ehkä minun reagointini johtuu siitä että molemmat ovat pitäneet minua aina sellaisena jolle voi murheensa purkaa.. unohtivat että olen heidän tyttärensä, en terapeutti.. Sanoivat aina että älä sinä näitä asioita mieti, no miten vitussa voin olla miettimättä?? Ei oma perhe oo hällä väliä asia mulle, että voin asiat vaan unohtaa. Yritin aina auttaa mutta ei se näköjään riittänyt.



Mietityttää miten pienet lapset ja nuoret ottaa vanhempiensa eron kun se vaikuttaa näin aikuiseen lapseenkin?



-ap

[/quote]

Se huoli ei ole omasta puolesta eikä ongelma itse pärjääminen tai menetys, luin sen viestistäsi ja siksi vastasin. Itsekin olen ollut samalla tavalla henkisen vastuun kantaja jolle vanhemmat (isä) on purkanut huoliaan. Äitini on minun tapauksessani kokenut jopa mustasukkaisuutta läheisistä väleistämme. Välitän äidistänikin ja nämä ovat todella vaikeita asioita puhuttavaksi.



Juuri huoli vanhemmista ja oma voimattomuus vaikuttaa asioihin tekevät vanhempien erosta aikuisiällä niin vaikean käsitellä. Suhteet ovat olleet pysyviä koko iän ja yht´äkkiä kaikki onkin toisin.



Uskon että pienten lasten kyky pitää kaikkea normaalina tavallaan suojelee heitä ja auttaa sopeutumista eri tilanteisiin.

Hän on sellainen hieman erakko luonne, ei ole niin paljon ystäviä kuin äidillä. Pelkään että hänelle sattuu jotain tai... en tiedä. Ehkä minun reagointini johtuu siitä että molemmat ovat pitäneet minua aina sellaisena jolle voi murheensa purkaa.. unohtivat että olen heidän tyttärensä, en terapeutti.. Sanoivat aina että älä sinä näitä asioita mieti, no miten vitussa voin olla miettimättä?? Ei oma perhe oo hällä väliä asia mulle, että voin asiat vaan unohtaa. Yritin aina auttaa mutta ei se näköjään riittänyt.

Mietityttää miten pienet lapset ja nuoret ottaa vanhempiensa eron kun se vaikuttaa näin aikuiseen lapseenkin?

-ap

Se huoli ei ole omasta puolesta eikä ongelma itse pärjääminen tai menetys, luin sen viestistäsi ja siksi vastasin. Itsekin olen ollut samalla tavalla henkisen vastuun kantaja jolle vanhemmat (isä) on purkanut huoliaan. Äitini on minun tapauksessani kokenut jopa mustasukkaisuutta läheisistä väleistämme. Välitän äidistänikin ja nämä ovat todella vaikeita asioita puhuttavaksi.

Juuri huoli vanhemmista ja oma voimattomuus vaikuttaa asioihin tekevät vanhempien erosta aikuisiällä niin vaikean käsitellä. Suhteet ovat olleet pysyviä koko iän ja yht´äkkiä kaikki onkin toisin.

Uskon että pienten lasten kyky pitää kaikkea normaalina tavallaan suojelee heitä ja auttaa sopeutumista eri tilanteisiin.

Tämä siis minulta jonka vanhemmat erosivat 3 vuotta sitten ja isällä rutkasti nuorempi vaimo.

ja mun vanhemmat erosivat muutama vuosi sitten. Asia tuli kaikille ihan puun takaa. Meillä oli ainakin näin lapsen näkökulmasta onnellinen lapsuus eikä meillä riidelty (mitään normaalista lapsien kiukuttelusta poikkeavaa). Asia oli minulle todella suuri shokki enkä voinut ymmärtää miten näin voi käydä meidän perheelle.



Asiaa pahensi minun osaltani se, että päätös ei tietenkään ollut molempien yhteinen vaan äitini lähti ja isä ei olisi halunnut erota. Isäni alkoi sitten uhkailla minulle että isää ei minulla enään ole koska tappaa itsensä jos äiti lähtee. Voin kertoa että huoli oli melkoinen ja oli vaikea jättää isä yksin isoon taloon (itse en asu enään samalla paikkakunnalla) ja toivoa että mitään ei tapahdu. Ensimmäiset pari vuotta oikeasti oli aika hirveää ja totutella ajatukseen että äiti ei enään olekkaan siellä lapsuuden kodissa kun kävimme siellä yms.



Pikku hiljaa asiaan tottui ja nyt näin jälkeenpäin ajateltuna en haluasi enään palata aikaan jolloin vanhempani olivat yhdessä. Molemmat ovat löytäneet tahoillaan miellyttävät uudet kumppanit jotka sopivat heille molemmille täydellisesti. Isäni ja äitini olivat liian erillaiset ihmiset pysyäkseen yhdessä loppuelämän. Välit äitiini ovat parantuneet koska puhuin itsekkin suuni puhtaaksi omista tuntemuksista äidilleni eron ollessa ajankohtainen ja sen jälkeen olemme olleet todella hyviä ystäviä.



Eli oman kokemukseni äänellä olet oikeutettu suruusi. minusta on tunnekylmää ajatella että omien vanhempien ero ei vaikuttaisi millään tavalla tai ei saisi surra vaikka olisi itsekkin jo aikuinen. Eikä sureminen poista sitä tosiasiaa että vanhemmilla on oikeus tehdä juuri kuin he haluavat ja elää onnellisena elämänsä loppuun.

Mutta kyllä kaikkeen tottuu, elämä vain on sitten erilaista kuin se tähän asti on ollut.



Sure rauhassa, kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa.

Kyllähän nyt aikuisen ihmisen pitäis ymmärtää ja pystyy käsitellä tollanen asia..

kunnon lasta olis tullut.

Ihmiset suree niin tyhjää kaikkea turhaa. Hyvä kakkonen, että joku uskaltaa sanoa asian suoraan.

Tajuanhan mä, mitä sä suret mutta silti mun mielestä aikuisen pitäisi tajuta. Tajuta, että ilman eroa vanhempasi ovat onnettomia, etkä varmaan sitä halua. Etkä halua man turvallisuutesi perustuvan valheelle, mitä se väistämättä olisi, jos tässsä tilanteessa eivät eroaisi. Ja kolmanneksi sit se, mitä kaikille erolapsille kai pitää tolkuttaa, että vanhempasi eroavat toisistaan. Eivät sinusta. Sinulla on tästä eteenpäin kaksi paikkaa, joihin mennä jos elämä kolhii...

Kyllähän nyt aikuisen ihmisen pitäis ymmärtää ja pystyy käsitellä tollanen asia..

Sinulla taas on itselläsi niin paljon ongelmia, että keskity vain niihin ja jätä kommunikointi täällä niille, jotka sen osaavat.

ja kyllä siinä tuli surua monenlaista, vaikka järjellä ajateltuna ero oli hyväksi usean vuoden riitelyn päälle. Suru äidin selviämisestä yksin, koska hänellä on useita sairauksia. Pitkäaikaisen kodin menetys, vaikka olin asunut pois jo pitkään. Kyllä se itselle oli aika lailla turvapaikka henkisesti kuitenkin. Näiden lisäksi vanhempien huonojen välien takia joka pyhät, juhlat syntymäpäivistä häihin piti miettiä kahdesti, että kaikilla olisi niissä hyvä olla, ja isän uutta vaimoa emme joihinkin juhliin pystyneet kutsumaan, vaikka itse olisimme halunneet. Ja se, että esim. jouluna on pakko tehdä päätös "toista vastaan". Jos vietät joulua äidin kanssa, et vietä sitä isän kanssa. Kummalla on oikeus olla mukana siinä tunnelmassa, kun lapsenlapset avaavat lahjat? Raastavaa se oli. Valitettavasti isäni kuoli äkillisesti ja siinäkin koin ekstrasyyllisyyttä, annoinko liikaa huomiota äidille, kun aina ajattelin että hän on heikompi, jos vain olisin tiennyt, ettei isällä ole kauaa aikaa...