Ärsyttää tämä ainainen "lahjakkuus"

Jokaisesta voi tulla presidentti, se on vain itsestä kiinni. Hävetkäähän nyt kaikki, paitsi Niinistö!

lahjakkuus on syntymälahja,ei sen eteen tarvitse tehdä töitä

ja tämän näyttäminen toteen käy musikaalisesti lahjakkailla. Minulla on tytär joka on ollut pienestä saakka todella musikaalinen, kympin tyttö. Laulanut on aina nuotilleen. Soittaa instrumenttia ja oppii kaiken helposti. Tähän hänellä on syntymälahjana.

Lisäksi hänellä on muitakin taipumuksia taiteellisuuteen, lisäksi hänelle on helppo oppia vieraita kieliä.

Kyllä hän oppii muutakin mutta joutuu tekemään töitä esim. lukion pitkän matematiikan eteen pärjätäkseen.

Mielestäni asia on niin että perimä vaikuttaa, elinympäristö, motivaatio sekä yksilön älykkyysosamäärä. Oppiminen on osittain tahdonasia joka vaatii innostuksen ja kiinnostuksen ja pitkäjänteisyyttä. Joillekin asiat loksahtaa heti ja toiset tarvitsee enemmän ponnisteluja ja on niitäkin jotka eivät opi.

Kuinka henkilö, jonka äo on alle keskitason, voi kilpailla älykkäämpien kanssa? Jos keskinkertaisetkin tulokset vaativat jo ponnistelua, miten päästä huipulle?

Lennon ja McCartney tapasivat 16-vuotiaina ja alkoivat tehdä musiikkia kimpassa. Ei mitään koulutusta kummallakaan eikä mitään "10 000 tunnin harjoittelua". Loppu onkin sitten historiaa. Siinä oli kundeilla sellaista lahjakkuutta mitä ei yksinkertaisesti voi treenata tai opetella. Sitä joko on tai ei.

Kuinka henkilö, jonka äo on alle keskitason, voi kilpailla älykkäämpien kanssa? Jos keskinkertaisetkin tulokset vaativat jo ponnistelua, miten päästä huipulle?

Minä olen se joka kirjoitti uskomuksillaan kumonneensa minulle syötetyt luulot matemaattisesta ja kielellisestä lahjattomuudestani ja näin itse "parantaneeni" lahjattomuuden. Mutta toisaalta pidän kyllä itseäni sellaisena yleisälykkäänä ihmisenä, ja ehkä siksi juuri pystynkin motivaation avulla tekemään varsin hyvin ihan mitä vain päätän tehdä. Onnistuisiko tämä, jos älykkyysosamäärä olisi keskiarvoa selvästi alempi? Ehkä ei.

Ja mikä on älykkyysosamäärän suhde lahjakkuuteen jos noin on, siis että yleisälykäs pystyy melkein mihin vaan mitä päättää mutta ei-älykäs ei pysty oikein mihinkään - eikö se aseta taas lahjakkuuden varsin kyseenalaiseksi, niin että ihmetyttää mitä se lahjakkuus sitten on, onko sitä ollenkaan. Toisaalta on olemassa ihmisiä joilla on selvästi alhainen älykkyysosamäärä mutta jotka ovat ihan huippuja jossain kapeassa osaamisalueessa - ovatko he niitä lahjakkaita?

vaaan keskittyy matemaattisloogisuuteen ja hahmottamiseen.

Kuinka henkilö, jonka äo on alle keskitason, voi kilpailla älykkäämpien kanssa? Jos keskinkertaisetkin tulokset vaativat jo ponnistelua, miten päästä huipulle?

Minä olen se joka kirjoitti uskomuksillaan kumonneensa minulle syötetyt luulot matemaattisesta ja kielellisestä lahjattomuudestani ja näin itse "parantaneeni" lahjattomuuden. Mutta toisaalta pidän kyllä itseäni sellaisena yleisälykkäänä ihmisenä, ja ehkä siksi juuri pystynkin motivaation avulla tekemään varsin hyvin ihan mitä vain päätän tehdä. Onnistuisiko tämä, jos älykkyysosamäärä olisi keskiarvoa selvästi alempi? Ehkä ei. Ja mikä on älykkyysosamäärän suhde lahjakkuuteen jos noin on, siis että yleisälykäs pystyy melkein mihin vaan mitä päättää mutta ei-älykäs ei pysty oikein mihinkään - eikö se aseta taas lahjakkuuden varsin kyseenalaiseksi, niin että ihmetyttää mitä se lahjakkuus sitten on, onko sitä ollenkaan. Toisaalta on olemassa ihmisiä joilla on selvästi alhainen älykkyysosamäärä mutta jotka ovat ihan huippuja jossain kapeassa osaamisalueessa - ovatko he niitä lahjakkaita?

kielikorva. Joku tuossa taannoin naureskeli kielten opettajille, jotka eivät osaa lausua lintua britanniaksi. Tö pöt.



Tuli mieleen Aidols ohjelma, jossa lahjattomat esiintyvät ja kuvittelevat osaavansa laulaa.

Osa osaa ilman harjoittelua ja osa ei opi edes harjoittelemalla samalle tasolle, kuin harjoittelemattomat lahjakkuudet.



Näissä pätee samat säännöt.



Esimerkiksi minä saan lihasmassaa hyvin herkästi ja olen normaaliväestöä voimakkaampi naisihminen. Kuntoni on parempi, kuin ammattiurheilijoilla.

Monet nauravat minulle, kun kerron vetäväni 44 kpl leuanvetoa ja nostavani autoja nurin. Muuttuvat sitten kalpeiksi, kun teen sen oikeasti pururadan vierellä. Saatan ravistella mäntyjäkin käpyjen tähden.

Osa on paskoja siinä mitä tekee ja harvat parhaita. Harjoittelulla ei kuitenkaan pääse samaan, kuin ne hyvät harjoittelemattomat. Eikä kenenkään tarvitse löytää sitä vahvuuttaan. Ei elämä ole mitään helvetin kilpailua. Riittää, kun nautitte siitä mitä teette. Turha sitä aikaansa on tuhlata joutaviin. Tämä on Jacksonin laki.



T: N43

tosin, varmaan ihmisten välillä on synnynnäisiä eroja esim. matemaattisen lahjakkuuden, musikaalisuuden ym. suhteen, mutta asiasta puhutaan usein niin, että synnynnäisen lahjakkuuden osuutta korostetaan aivan järjettömästi verrattuna ahkeruuden ja harjoittelun osuuteen.



Esim. jos haluaa kirjoittaa hyvän fiktiivisen teoksen, niin täytyy kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa = harjoitella. Ei se käy niin, että istuu koneen ääreen ja päättää että nytpä kirjoitan sen suuren sukupolviromaanin. Samoin huippututkijat lukevat jatkuvasti alansa kirjallisuutta, vertailevat tietoa, kirjoittavat itse, tekevät tutkimussuunnitelmia = tieto kumuloituu, tietorakenteet hioutuvat yhä paremmiksi ja he pystyvät mahdollisesti tekemään uraauurtavia tai ainakin hyviä tutkimuksia.



Aasiassa käsittääkseni arvostetaan ahkeruutta enemmän kuin lahjakkuutta, länsimaissa taas toisinpäin.

tosin, varmaan ihmisten välillä on synnynnäisiä eroja esim. matemaattisen lahjakkuuden, musikaalisuuden ym. suhteen, mutta asiasta puhutaan usein niin, että synnynnäisen lahjakkuuden osuutta korostetaan aivan järjettömästi verrattuna ahkeruuden ja harjoittelun osuuteen.

Esim. jos haluaa kirjoittaa hyvän fiktiivisen teoksen, niin täytyy kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa = harjoitella. Ei se käy niin, että istuu koneen ääreen ja päättää että nytpä kirjoitan sen suuren sukupolviromaanin. Samoin huippututkijat lukevat jatkuvasti alansa kirjallisuutta, vertailevat tietoa, kirjoittavat itse, tekevät tutkimussuunnitelmia = tieto kumuloituu, tietorakenteet hioutuvat yhä paremmiksi ja he pystyvät mahdollisesti tekemään uraauurtavia tai ainakin hyviä tutkimuksia.

Aasiassa käsittääkseni arvostetaan ahkeruutta enemmän kuin lahjakkuutta, länsimaissa taas toisinpäin.

tottakai täytyy harjoitella, vaikka olisikin lahjakas. Mutta mä en todellakaan usko, että kenestä tahansa on mihin tahansa. Kenestä tahansa ei tule uutta Mika Waltaria vaikka kuinka kirjoittaisi. Ihan jo vaikka jollain alkeisnäyttelijäkurssilla (ainakin itse) näen, että jotkut ei vain ikinä kykene samanlaiseen ilmaisuun kuin toiset, vaikka miten harjoittelisivat. Koska puuttuu se jokin tekijä, joka yhdistää ne kaikki tehdyt harjoitukset ja sitten taas sen oman tavan nähdä maailmaa. Jos se oma tapa nähdä maailma ei ole tarpeeksi ainutlaatuinen, niin ei tuloksena ole muuta kuin korkeintaan oikein hyvä. Ei mitään erityisen merkittävää.

perehtyä tutkimuksiin :)

On todettu, että kaikkia kaikkien alojen huippuja yhdistää yksi asia. Ei, se ei ole lahjakkuus. Vaan se on HARJOITTELU. Ylläripylläri.

.

Ja koska olen perehtynyt, niin en tietenkään väittänytkään, että pelkällä lahjakkuudella pääsisi huipulle. Tietenkin se vaatii lahjakkuuden lisäksi vielä sen kovan harjoittelun.

Ja siitä tuo musikaalisuus ja laulaminen on juuri hyvä esimerkki, että jos ei ole lainkaan lahjakkuutta, niin kovallakaan harjoittelulla ei voi kehittyä huippulaulajaksi.

varsinkin taiteessa mä uskon, että olosuhteilla ja esim. just harjoittelulla on paljonkin vaikutusta siihen, saako aikaan esimerkiksi jonkun merkittävän taideteoksen. Onhan näitä yllättäviä menestyjiä historiassa nähty (esim. Einstein, joka ei pärjännyt koulussa). Ja harjoittelemalla, miettimällä ja tekemällä oma näkemys maailmasta voi muuntua laadullisesti erilaiseksi, sellaiseksi joka voi olla muillekin kiinnostava.

Lisäksi sinun subjektiivinen näkemyksesi jonkun ihmisen ilmaisukyvystä ei välttämättä ole koko totuus (vaikka uskon että ymmärrät teatteri-ilmaisua hyvin). Myöskin, joidenkin puutteellinen ilmaisukyky ei välttämättä ole synnynnäistä, vaan voi olla myös lapsuuden olosuhteiden muokkaamaa (ja siten mahdollisesti myös myöhemmin muunnettavissa).

Toki tietty älykkyystaso (vaikka se ÄO:lla mitattu) täytyy ylittää, että voi tulla esim. huippututkijaksi.

tosin, varmaan ihmisten välillä on synnynnäisiä eroja esim. matemaattisen lahjakkuuden, musikaalisuuden ym. suhteen, mutta asiasta puhutaan usein niin, että synnynnäisen lahjakkuuden osuutta korostetaan aivan järjettömästi verrattuna ahkeruuden ja harjoittelun osuuteen.

Esim. jos haluaa kirjoittaa hyvän fiktiivisen teoksen, niin täytyy kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa = harjoitella. Ei se käy niin, että istuu koneen ääreen ja päättää että nytpä kirjoitan sen suuren sukupolviromaanin. Samoin huippututkijat lukevat jatkuvasti alansa kirjallisuutta, vertailevat tietoa, kirjoittavat itse, tekevät tutkimussuunnitelmia = tieto kumuloituu, tietorakenteet hioutuvat yhä paremmiksi ja he pystyvät mahdollisesti tekemään uraauurtavia tai ainakin hyviä tutkimuksia.

Aasiassa käsittääkseni arvostetaan ahkeruutta enemmän kuin lahjakkuutta, länsimaissa taas toisinpäin.

tottakai täytyy harjoitella, vaikka olisikin lahjakas. Mutta mä en todellakaan usko, että kenestä tahansa on mihin tahansa. Kenestä tahansa ei tule uutta Mika Waltaria vaikka kuinka kirjoittaisi. Ihan jo vaikka jollain alkeisnäyttelijäkurssilla (ainakin itse) näen, että jotkut ei vain ikinä kykene samanlaiseen ilmaisuun kuin toiset, vaikka miten harjoittelisivat. Koska puuttuu se jokin tekijä, joka yhdistää ne kaikki tehdyt harjoitukset ja sitten taas sen oman tavan nähdä maailmaa. Jos se oma tapa nähdä maailma ei ole tarpeeksi ainutlaatuinen, niin ei tuloksena ole muuta kuin korkeintaan oikein hyvä. Ei mitään erityisen merkittävää.

Sinulla on ja on ilmeisesti aina ollutkin potentiaalia opiskeluun. Aikuisena ja elämänkokemusta saaneena sinulla on myös motivaatoita ihan toisin kuin koulussa. Nyt saat palkinnon ahertamisestasi, saat mielenkiintoisen työn ja siitä palkkaa.



Et kertonut mitä kieliä olet oppinut, mutta entä jos sinun pitäisi opetella kieli, josta ei olisi mitään iloa? Kieli, jota et voisi käytännössä harjoitella? Entä matematiikka, onko sinulla mitään tasoa, jonka yli et enää ole motivoitunut menemään?



Ja on toki olemassa monia älykkyyden lajeja mutta matemaattista ja kielellistä mitataan kaikissa koulutuksissa, jopa yli sen tarpeen mitä ammatissa vaaditaan.

Ärsyttää kun aina tälläkin palstalla puhutaan kuinka jonkun lapsi on/ei ole lahjakas jossakin tai että pitää olla lahjakas että voi pärjätä jossakin. Koittakaa jo ymmärtää, että LAHJAKKUUS ON KOVAA TYÖTÄ. Jos haluaa olla hyvä jossakin, pitää yksinketaisesti jaksaa tehdä töitä sen eteen, eikä vain maata sohvalla "kun en minä/minun lapsi nyt kuitenkaan ole lahjakas". Jokainen lapsi on syntyessään suurinpiirtein yhtä lahjakas ja on täysin kasvatuksesta kiinni, mihin suuntaan se "lahjakkuus lähtee kehittymään" Kaikki ammattiurheilijatkin ovat aloittaneet jo aivan pikkulapsina harjoittelun. Joten jos joku tulee vielä mulle sanomaan, että oma lapsi ei ole niin "lahjakas" kuin ikätoverinsa, niin minä sanon suoraan, että hän on laiska ja tyhmä ja on siirtänyt nämä ominaisuudet myös lapsilleen.

et osaisi maalata yhtään kunnollista taulua ilman lahjoja.Etkä laulaa.

Erityislahjakkuus pukkaa läpi, vaikka kukaan ei koskaan tukisi/ opettais/ harjoittelis.



Ne on näitä historiankirjoihin jääviä merkkihenkilöitä.

että vauvoilla on syntyessään jo keskenään erivärinen iho, eriväriset silmät, eri määrä tukkaa, eri muotoiset kasvot, erilainen ääni, erilainen luonne, erilainen ruokahalu, jne. Mutta lahjakkuudeltaan kaikki vauvat olisivatkin toistensa kopioita ja kaikki onkin kiinni vain ulkoisista tekijöistä.



Miksi vauvat eivät sitten muilta ominaisuuksiltaan ole klooneja, mutta lahjakkuudelta ovatkin? Tähän on varmaan jokin lennokas teoria.

mutta olen sitä mieltä, että voi olla niin, että ns. synnynnäinen lahjakkuus ei ennusta kovin voimakkaasti sitä, tuleeko jostain vauvasta myöhemmin jonkinlainen huippu tällä lahjakkuusalalla. Eli jotkut lahjakkaat vauvat eivät syystä tai toisesta toteuta tuota lahjaansa, ja jotkut ei-lahjakkaat pääsevät harjoittelun kautta huipulle, joskus jopa aivan huippu-huipulle.

Ja lisäksi, monet alat (esim. kuvataide, kirjallisuus) ovat sen verran monimutkaisua tuotosten ja "huippuyksilöiden" ym. arvioinnin suhteen, että hyvin yllättäviä kehityskulkuja huipulle voi löytyä (ja varhaista lahjakkuutta voi olla kovin vaikea mitata).

Tosin asiaa ei ole tutkittu kovin kattavasti, joten sekä sinun että minun mielipiteet ovat lähinnä intuitiota.

että vauvoilla on syntyessään jo keskenään erivärinen iho, eriväriset silmät, eri määrä tukkaa, eri muotoiset kasvot, erilainen ääni, erilainen luonne, erilainen ruokahalu, jne. Mutta lahjakkuudeltaan kaikki vauvat olisivatkin toistensa kopioita ja kaikki onkin kiinni vain ulkoisista tekijöistä.

Miksi vauvat eivät sitten muilta ominaisuuksiltaan ole klooneja, mutta lahjakkuudelta ovatkin? Tähän on varmaan jokin lennokas teoria.

että mitä enemmän treenaa ja lahjakkuuttaan harjoittaa, niin sitä paremmaksi tulee. Tästä on taidemaailmassa esimerkkejä vaikka kuinka. Moni säveltäjä on tehnyt parhaat teoksensa 20-40 vuotiaana ja sitten ei enää myöhemmällä iällä yllä vastaaviin suorituksiin.

Mä en väitä näin mutta olen sitä mieltä, että voi olla niin, että ns. synnynnäinen lahjakkuus ei ennusta kovin voimakkaasti sitä, tuleeko jostain vauvasta myöhemmin jonkinlainen huippu tällä lahjakkuusalalla. Eli jotkut lahjakkaat vauvat eivät syystä tai toisesta toteuta tuota lahjaansa, ja jotkut ei-lahjakkaat pääsevät harjoittelun kautta huipulle, joskus jopa aivan huippu-huipulle.

että vauvoilla on syntyessään jo keskenään erivärinen iho, eriväriset silmät, eri määrä tukkaa, eri muotoiset kasvot, erilainen ääni, erilainen luonne, erilainen ruokahalu, jne. Mutta lahjakkuudeltaan kaikki vauvat olisivatkin toistensa kopioita ja kaikki onkin kiinni vain ulkoisista tekijöistä.

Miksi vauvat eivät sitten muilta ominaisuuksiltaan ole klooneja, mutta lahjakkuudelta ovatkin? Tähän on varmaan jokin lennokas teoria.

Ja nyt puhut lahjakkaista vauvoista, jotka eivät toteuta lahjakkuuttaan. Aloituksessa kuitenkin väitit, ettei ole lahjakkaita vauvoja, vaan kaikki ovat syntyessään samalla viivalla. Kumpaa mieltä nyt siis olet?

Opiskelu on ihanaa, jos elämäntilanne sen sallii. Toisinaan kuitenkin elämässä on muita asioita, jotka syövät voimavaroja niin, ettei opiskeluun jää enää mitään.



Opiskelu ja työ eivät ole kaikille se tärkein elämänsisältö. Monilla perhe, koti ja vapaa-aika menevät tärkeysjärjestyksessä edelle. Lahjakkuus on jokaisen yksityisomaisuutta. Vaikka olisikin lahjoja huipulle asti, ei se tarkoita että on pakko valita elämän keskittäminen siihen yhteen asiaan. kuinka moni ammattiurheilija on uhrannut perhe-elämänsä urheilulle? Onko se ollut sen arvoista?

Sinulla on ja on ilmeisesti aina ollutkin potentiaalia opiskeluun. Aikuisena ja elämänkokemusta saaneena sinulla on myös motivaatoita ihan toisin kuin koulussa. Nyt saat palkinnon ahertamisestasi, saat mielenkiintoisen työn ja siitä palkkaa.

Et kertonut mitä kieliä olet oppinut, mutta entä jos sinun pitäisi opetella kieli, josta ei olisi mitään iloa? Kieli, jota et voisi käytännössä harjoitella? Entä matematiikka, onko sinulla mitään tasoa, jonka yli et enää ole motivoitunut menemään?

Ja on toki olemassa monia älykkyyden lajeja mutta matemaattista ja kielellistä mitataan kaikissa koulutuksissa, jopa yli sen tarpeen mitä ammatissa vaaditaan.

Kielet joita olen opetellut on olleet työn takia hyödyllisiä eli motivaatio on tullut siitä. En varmaan ihan muuten vaan lähtisi mitään kieltä opiskelemaan ellen nyt sitten johonkin kieleen ja kulttuuriin kovasti ihastuisi vaikka. Eläkkeellä voi sitäkin harkita, nyt ei jaksa eikä ehdi :-)

Myös matematiikan suhteen olen ollut käytännöllinen, olen halunnut oppia sen verran että se riittää työssäni. En ole mikään huipulle pyrkijä missään asioissa koskaan ollut. Yllätys kuitenkin oli, että lukiossa lyhyen matematiikan kasnsa itku kurkussa taistelleelle ja "mä vihaan matiikkaa" manailleelle oli ihan helppoa lukea 35 opintoviikon laaja sivuaine matematiikka yliopistossa. Aina sanotaan että lyhyt matematiikka estää sen ja sen alan opinnot mutta eipä se mitään estä, täytyy vaan vähän enemmän alkuvaiheessa itse opiskella mutta toisaalta sitten kun mennään teoreettisempaan puoleen niin ei siitä pitkästä lukiomatematiikasta mitään hyötyä ole enää.

Olen viime aikoina laajentanut kokeilujani siitä mihin pystyn myös kuvataiteeseen (vesivärimaalaus) ja musiikkiin (pianonsoitto) ja nekin näyttävät lähtevän sujumaan. Vielä tarttisi ylittää se kynnys että yrittäisi liikuntaa, sillä sitä olen kaikkein eniten kaikesat aina inhonnut ja uskonut että olen siinä erittäin huono! Mutta mulla tuo tosiaan on ihan motivaatiosidonnaista: jos asia kiinnostaa minua tai tiedostan että siitä on oikeaa hyötyä, pystyn aika koviin suorituksiin, mutta jos ei kiinnosta, ei siitä mitään tule.