Onko nykyään "kaikilla" yhden illan panoja?
Jos nyt ei ole mitään kummempaa uskonnollista tai muuta vakaumusta seksin suhteen, harraastaako suurin osa ihmisistä sinkkuaikanaan seksiä satunnaisten kumppanien kanssa?
Mä en kehtaa ikinä seurassa kertoa, että en ole itse koskaan harrastanut tällaista, kun jotenkin tuntuu siltä, että se kuuluu normaalin ihmisen elämään.
Olen yli kolmekymppinen.
Kommentit (21)
ainakin mun kaveripiirissä (vähän vajaita kolmikymppisiä) kyllä iso osa sinkuista harrastaa.. yleisempää kuitenkin seksisuhteet (ilman seurustelua, mutta kumppani vakkari). Sitten kolmas joukko on ne, jotka haluaa seurustella, niille yhden illan jutut on harvinaisempia, mutta mahdollisia jos suhde päättyy eikä uutta ole löytynyt nopeasti.
Esimerkiksi minulla ei ole ollut yhtäkään kertaa, enkä ole kiinnostunut sellaisesta jatkossakaan. Tiedän muitakin samoin ajattelevia.
Itse olen harrastanut paljonkin yhden illan panoja mutta esim. siskollani on kokemusta vain miehestään. Hän joskus sanoi, ettei vain kiinnosta yhden illan jutut.
Mulla ikää 24, eikä yhtään yhden illan juttua takana. Enkä kuulu mihinkään uskontoryhmään.
Itse en ole koskaan tuntenut minkäänlaista halua yhden illan juttuun kenenkään kanssa.
Omassa tuttavapiirissäni tuntuisi että suunnilleen kaikilla on. Mutta kenelläkään ne ei ole mitään joka viikonlopun juttuja, vaan suurella osalla sellaista kerran vuodessa tai harvemmin tapahtuvaa.
Minullakin on tavallaan ollut yksi ja siitä yhdestä kerrasta opin, ettei se ole minua varten.
Onko 19-vuotias neitsyt muka joku ihme? Minä ainakin menetin neitsyyteni juuri 19-vuotiaana ja on minulla muutama kaverikin jotka eivät ainakaan nuorempina ekaa kertaansa kokeneet. Ja kyse ei nyt ole siitä etteikö mahdollisuuksia olisi ollut, ei vain tuntunut siltä. Olin kyllä ilmeisesti joidenkin mielestä tyyppiä "antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa"
Kyllä mä tunnen muutaman ihmisen, ketkä eivät ole olleet sängyssä muuta kuin oman kumppaninsa kanssa, siis yhden ainoan ihmisen. Mutta siinä vaiheessa jos on sinkku pidemmän aikaa, helposti ajautuu joskus yhdenillan suhteeseen.
Ei ole. Seksi tuntuu huomattavasti paremmalta kun on rakkaus mukana asiassa. En ole n.s. uskovainen ja muutenkin elän nykyaikaa.
Miksi ihmeessä seurassa keskustellaan tuollaisesta. Älä häpeä, jokainen taaplaa tyylillään ja tekee niinkuin tuntuu hyvältä. Itselleni eivät ne pari kolme yhden illan juttua antaneet kerrassaan mitään, paitsi nyt sitä seksiä. Se ei riitä minulle. Joten lopetin sen "harrastuksen".
Olen 35 v. ja ollut vain kahden miehen kanssa, ensimmäisen poikaystäväni ja kihlattuni. Hyvä niin.
Olin välissä kolme vuotta sinkkuna muttei seksi täysin vieraan ihmisen kanssa houkuttanut.
muutama vuosi sitten eräs tuttu työkaveri- 19v neitsyt- herätti kovasti ihmetystä..
Osaa inhottaa ajatuskin riisuuntumisesta ja seksistä sellaisen ihmisen kanssa jota ei tunne eikä rakasta. Varsinkin selvinpäin. Itsekin kuulun näihin, joten olen jättänyt yhden illan panot väliin.
Moiset irtopanot kasaantuu yleensä samoille ihmisille eli samoille joilla luuraa visvasyylät yms pillussa.
olen 80-luvun nuori (5kymppinen) ja silloin oli ainakin kaikilla. 90 luvulla jatkui sama tahti, jopa itesellani.
Jos nyt ei ole mitään kummempaa uskonnollista tai muuta vakaumusta seksin suhteen, harraastaako suurin osa ihmisistä sinkkuaikanaan seksiä satunnaisten kumppanien kanssa?
Mä en kehtaa ikinä seurassa kertoa, että en ole itse koskaan harrastanut tällaista, kun jotenkin tuntuu siltä, että se kuuluu normaalin ihmisen elämään.
Olen yli kolmekymppinen.
Ei ole mikään ihme,että lapsettomuus lisääntyy,kun noin moni ihminen harrastaa huoraamista ja taudit leviää,eipä sitten kannata ruikuttaa,kun tulee aika ja haluaisi lapsia,mutta niitä ei saa,juuri siksi,kun on harrastanut huoraamista ja sairastanut kaikenmaailman sukupuolitauteja.Sitten ruikutetaan lapsettomuus klinikalla hakemassa hoitoja ja valitetaan,kun hoidot on niin kalliita.Silloin kandee kattoa peiliin.Sairasta touhua.
Miten niin "nykyään"? Eiköhän noita ole aina ollut, ainakin 90-luvulla omassa kaveripiirissäni kaikki noita harrasti.
Siten niin nykyään, että ennen aihe oli vielä muutama vuosikymmen sitten ensinnäkin tabu, eivätkä naiset uskaltaneet/kehdanneet harrastaa irtosuhteita kuten nykyään, koska se oli yhteiskunnallisesti melko tuomittavaa.
Olen 24-vuotias, enkä ole harrastanut yhden illan juttuja. Olen naimisissa ja harrastanut seksiä vain mieheni kanssa. Olen todella tyytyväinen tähän tilanteeseen, enkä koskaan ole pohtinut, että olisinpa hankkinut enemmän kokemuksia.
muutama vuosi sitten eräs tuttu työkaveri- 19v neitsyt- herätti kovasti ihmetystä..