Kuinka voisin puuttua poikien väliseen kinasteluun
Pihapiirissämme on kaksi poikaa, jotka ovat jatkuvasti poikani kimpussa. Sylkevät, lyövät, haukkuvat, potkivat tavaroita, polkupyörää ym. Oma poikani on helposti ärsyyntyvä ja saattaa toisinaan sanallisesti olla se aloittava osapuoli.
Olen pojalleni monesti pitänyt puhuttelua, että ketään ei kannata tahallaan ärsyttää. Tosin sanaharkkaa saattaa joskus tulla muutenkin. Pahalta kuitenkin tuntuu, että nämä pojat koskevat fyysisesti poikaani ja sylkevät päälle.
Nyt kaipaisin jotain neuvoja kuinka puuttua tähän tilanteeseen? Vai voinko puuttua mitenkään, koska omalla pojallani toisinaan osuutta asiaan. Ei kuitenkaan lyö, sylje tai riko kenenkään tavaroita. Joskus olen käynyt puhuttamassa poikia, myöskin omaani, mutta ei tunnu tehoavan.
että nämä pojat huutelevat minulle, kuinka heidän äitinsä on sanonut, että olen hullu akka ja näyttelevät keskisormea.
ap