Lapsi haluaa olla isällään, koska minulla on miesystävä. Mustasukkaisuutta.

Kertokaas nyt tälle yksinhuoltajalle MIKSI ne miehet pitää sotkea heti kuvioihin kun ette niitä itsekkään vielä kunnolla tunne?

Kerrotko tälle yksinhuoltajalle, MITEN lapsia vahingoittaa se, että käydään vaikka ulkona syömässä tai syödään kotona, käydään keilaamassa, elokuvissa jne ylipäätään vietetään yhdessä aikaa miesystävän kanssa?????????????????????

En ole ap, mutta ihmettelen reaktiotasi. Minun lastani uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole vahingoittanut mitenkään.

Viiden vuoden aikana kaksi lastani ovat tavanneet kolme miestä. Eivätkä ole vahingoittuneet siitä, etten ole kenenkään heistä kanssa mennyt naimisiin.

Yritän ymmärtää viestiäsi, vaikka vähän tylysti sen ilmaisetkin. Ymmärrän huolesi. Ei ketä tahansa pidä esitellä lapsille. Mutta mikä itseisarvo siinä on että tapailee ensin 30 - 50 kertaa ennen kuin antaa tavata lapset?

Yhteen en ole ollut muuttamassa kenenkään kanssa. Enkä ole. Mutta seurustella toki haluan, mielestäni se on normaalia.

En ole ap.

Kertokaas nyt tälle yksinhuoltajalle MIKSI ne miehet pitää sotkea heti kuvioihin kun ette niitä itsekkään vielä kunnolla tunne?

Kerrotko tälle yksinhuoltajalle, MITEN lapsia vahingoittaa se, että käydään vaikka ulkona syömässä tai syödään kotona, käydään keilaamassa, elokuvissa jne ylipäätään vietetään yhdessä aikaa miesystävän kanssa?????????????????????

En ole ap, mutta ihmettelen reaktiotasi. Minun lastani uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole vahingoittanut mitenkään.

Viiden vuoden aikana kaksi lastani ovat tavanneet kolme miestä. Eivätkä ole vahingoittuneet siitä, etten ole kenenkään heistä kanssa mennyt naimisiin.

Yritän ymmärtää viestiäsi, vaikka vähän tylysti sen ilmaisetkin. Ymmärrän huolesi. Ei ketä tahansa pidä esitellä lapsille. Mutta mikä itseisarvo siinä on että tapailee ensin 30 - 50 kertaa ennen kuin antaa tavata lapset?

Yhteen en ole ollut muuttamassa kenenkään kanssa. Enkä ole. Mutta seurustella toki haluan, mielestäni se on normaalia.

En ole ap.

Eihän lapsi osaisi käyttäytyä mustasukkaisesti, jollei hänelle olisi heti ensimmäisenä ilmoitettu, että nyt tulee muuten sitten äidin uusi miesystävä kylään, joka jää yöksi ja me tässä vähän halaillaan ja pussaillaan ja ah kun ollaan rakastuneita ja teidän täytyy nyt sitten totella tätä uutta miestä ja teidän täytyy suostua kaikkiin kokkereihin mitä me teille keksitään, koska tää uus mies ja äiti on niin rakastuneita. Sitten kummastellaan, että miksihän lapsi käyttäytyy mustasukkaisesti.

Jos äiti ilmoittaa, että äidin ystävä tulee tänään kylään ja lähdetään vähän keilaamaan niin tuskin ensimmäinen reaktio olisi karkuun lähtö isän luo.

Mutta mielestäni sekin on hieman typerää esitellä ihmisiä, jotka käyvät kylässä muutamia kertoja ja koko loppuelämän ajan niistä ei sitten enää mitään kuulukkaan. Itse näen huomattavasti järkevämmäksi käydä syömässä, keilaamassa, leffassa jne. aluksi ihan vaan kahdestaan sen mahdollisen miesystäväehdokkaan kanssa. Sitten kun minusta itsestäni tuntuu siltä, että tästä voisi jotain tullakkin, jotain pidempiaikaista, voisin tutustuttaa tuollalailla ystävänäni miestä lapsiin.

Kuohuttaa tämä asia, kun tuttavapiirissäni on tälläisiä henkilöitä jotka lähestulkoon muutattavat miehet asumaan samankaton alle kun on pari kertaa nähty ja sitten leikitään hetken perhettä, kunnes miehet kyllästyvät lasten mustasukkaiseen käyttäytymiseen.

Kyllä minäkin haluan seurustella, mutta ne lasteni hyvinvoinnin kustannuksella.

Mutta kaikkien kanssa tarttee tulla toimeen.



Olen eroperheestä itse ja elämä helpotti kummasti kun äitini (jonka isä oli hylännyt) löysi uuden ihmisen ja saatoin kertoa hänelle että kaipaan isän luo eikä tämä ollut minusta enää hylkäämistä koska hänellä oli joku kotona eikä jäänyt yksin.



Vanhemmat tosiaan on lapselle tärkeitä vaikkei nämä mallikansalaisia olisikaan.



Ei vanhemmuudessa äiti ole ykkönen mutta valitettavan monessa suhteessa unohdetaan se että isää ei tartte nähdä kuin viikonloppuisin, ehkä harvemmin.

Se on lapselle todella kamalan tyhjä paikka ja isää kaipaa suunnattomasti. Lähtö isän luota oli minulle parin yön jälkeen ihan hirveää.



Lapsesi kyllä oppii aikanaan näkemään teidän tilanteita, sitä että miten sinä hoidat ja välität ja sitä ettei isä niin tee (tai tekee erilailla sen kuin sinä). Äiti ja isä on kuitenkin pohjimmiltaan äiti ja isä.



Ei sinun lapsen kuulu pitää kenestäkään.

Sinä saat rakastaa jotain uutta ihmistä.

Ja lapsesi saa tahtoa isäänsä juuri niin kovaa ja lujaa takaisin kuin tahtoo, aikanaan hän ymmärtää ettei äidin ja isän suhde ollut hyvä mutta molemmat rakastaa lastaan.

Vaikka sinun ja miehesi suhde ei toiminut niin lapsen olette molemmat tahtoneet saada, hän on aina teidän molempien lapsi.

Suhde on niin tuore, ettei vielä tarvi huolehtia. Kyllä tuo pienikin hyväksyy puolison myöhemmin, kun huomaa, ettei se mihinkään lähde ja kun muutkin kerran hyväksyvät. Se tulee ajan kanssa.

Alkuun lapsi voi olla ilkeäkin, mutta lempeällä ja tasapuolisella suhtautumisella, asenne kyllä muuttuu (siis jos uusi puoliso ei tämän ilkeyden/nuivan suhtautumisen takia ala suhtautua lapseen kielteisesti).

olisi kiva kuulla vaivaako häntä miehen suhtautumisessa joku, vaiko pelkästään lapsen.



Mutta ihan tosi lapsen isä ei kyllä voi tilanteelle mitään. Ei pitäisi isältä edes vaatia sellaista.

Mies suhtautuu todella hienosti lapsiini. Ei tuppaudu, juttelee luontevasti, ja antaa tilaa. Hänellä itsellään 2 lasta, joista toinen on saman ikäinen kuin lapseni josta puhun. Olen nähnyt miehen ja lastensa yhdessäoloakin jo muutamien pvien ajan, ja en voi muuta kuin arvostaa sitä lämpöä ja yhteenkuuluvuutta mitä se pieni perhe huokuu. Meillä asiat eivät ole olleet niin hyvin avioliiton aikana.

Miehen kanssa olemme puhuneet tästä lapsen suhtautumisesta, ja hän ei näe tässä hätää, ja sanoo vain, että antaa ajan kulua, eikä pidä väkisin vaatia lapselta hyväksymistä.

Itse olen hätäinen, ja haluan yleensäkin järjestää asiat nopsaan. Luonnettani.

Te, jotka ihmettelette nopeaa toimintaamme, niin joskus asiat menevät näin! En olisi koskaan uskonut, että voi löytää sielunkumppanin, joka tuntuu siltä oikealta ihmiseltä heti. On tunne, että olemme tunteneet aina. Olen itsekin nauranut niille, jotka ovat nopsaan menneet kihloihin, naimisiin...etc.



Ap

Mies suhtautuu todella hienosti lapsiini. Ei tuppaudu, juttelee luontevasti, ja antaa tilaa. Hänellä itsellään 2 lasta, joista toinen on saman ikäinen kuin lapseni josta puhun. Olen nähnyt miehen ja lastensa yhdessäoloakin jo muutamien pvien ajan, ja en voi muuta kuin arvostaa sitä lämpöä ja yhteenkuuluvuutta mitä se pieni perhe huokuu. Meillä asiat eivät ole olleet niin hyvin avioliiton aikana.

Miehen kanssa olemme puhuneet tästä lapsen suhtautumisesta, ja hän ei näe tässä hätää, ja sanoo vain, että antaa ajan kulua, eikä pidä väkisin vaatia lapselta hyväksymistä.

Itse olen hätäinen, ja haluan yleensäkin järjestää asiat nopsaan. Luonnettani.

Te, jotka ihmettelette nopeaa toimintaamme, niin joskus asiat menevät näin! En olisi koskaan uskonut, että voi löytää sielunkumppanin, joka tuntuu siltä oikealta ihmiseltä heti. On tunne, että olemme tunteneet aina. Olen itsekin nauranut niille, jotka ovat nopsaan menneet kihloihin, naimisiin...etc.

Ap

Lapselle ero on aina järkytys ja ehkä sulattelee vielä sitä. Ensin isä lähtee ja nyt olisi joku ihan tuntematon tulossa tilalle.

Sinun pitäisi mennä jonkin verran lapsesi ehdoilla nyt, tutustukaa neutraalissa ympäristössä, ulkona, syömässä, leffassa, niin että lapsi on mukana. Oma koti on turvapaikka, ja siellä lapsen pitäisi tuntea olonsa aina turvalliseksi.

Lapsi on alakouluikäinen, ja on ottanut ns. pakopaikakseen nyt isänsä kodin. Isä ei ainakaan yritä auttaa, vaan päinvastoin. Miesystäväni asuu kaukana ja on vain joka toinen vkloppu meillä.

Miten ottaisin fiksusti puheeksi tilanteen lapsen kanssa?

mäkään tykkää vieraista yökyläilijöistä meillä edes lapsen kavereista vaikka joskus sinnittelenkin ja päästän yökylään.

Lapsellasi on paikka jossa hänen ei tarvii kärsiä oudoista ihmisistä joten miksi ei oisi isällään.

Eikä hän myöntänyt että asia häntä vaivaisi. No, en oikein usko, mutta hyvä että tuli puhuttua.

Meillä on miehen kanssa etäsuhde (500km) joten vaikeaa järj tapaamisia jossain muuallakaan kuin jomman kumman kotona. Tosin, olemme Jo pari vkloppua olleet toisessa kaupungissa. Ja meneehän noissa hotelliöissäkin rahaa.

Tiedän puolustelevani tätä valintaani, että olemme meille vkloput



Ap.

seurustelleet 2 kk ja mies jo rakastaa lastasi yli kaiken??!! :D Yeah right....

Eiköhän se mies rakasta mua nyt näin aluksi;)



Ap

siis olet tapaillut miestä vasta 2kk ja nyt on jo lapset kehissä mukana?

Tämän tyyppisten kommenttien antajat ovat taatusti itse liitossa nuoruudenrakkauksiensa kanssa, taikka muuten eivät ole eläneet eronneen yksinhuoltajan elämää ollenkaan.

Eihän aapee varmasti ole esitellyt lapsilleen ketä tahansa. Tottakai perusluottamus on ehtinyt jo rakentua, vaikka sitten kahdessa kuukaudessa.

Jos lähtee sille linjalle, että "tapaan sinua vain silloin kun lapseni eivät ole luonasi tai sinun lapsesi eivät ole luonasi", voi tilanne mennä siihen että tavataan kerran kuussa. Ja uskotte varmaan, että niin harvoin tapailemalla suhteella ei ole mitään mahdollisuuksia kehittyä.

Ei lapset siitä vahingoitu, että tapaavat uusia ihmisiä, kunhan PERUSTURVALLISUUS VARMISTETAAN JA PIDETÄÄN YLLÄ.

Niin tai ainakin minun tapauksessani tilanne on sellainen. En tietenkään ole esitellyt lapselleni miehiä jatkuvana virtana, mutta käyhän meillä kahveilla muitakin ihmisiä, naispuolisia ystäviä ja heidän miehiään.

Kyllä isompi lapsi selvää puhetta ymmärtää. Tyyliin "äiti tapailee yhtä miestä, hän on hirmu kiva, tulee käymään meillä ensi lauantaina syömässä" ja silleen varovasti se siitä sitten alkaa.

Älkääkä väännelkö, 10 ja 11, kohtuuttomuuksiin, pliis.

olemme tapailleet 9 kk. kohta ehk voisi miettiä

Eiköhän se mies rakasta mua nyt näin aluksi;)

Ap

Alkuhuumaa tuo vain on ap. Älä sekoita himoa ja hullaannusta rakkauteen.

[i

Itse olen hätäinen, ja haluan yleensäkin järjestää asiat nopsaan. Luonnettani.

Te, jotka ihmettelette nopeaa toimintaamme, niin joskus asiat menevät näin! En olisi koskaan uskonut, että voi löytää sielunkumppanin, joka tuntuu siltä oikealta ihmiseltä heti. On tunne, että olemme tunteneet aina. Olen itsekin nauranut niille, jotka ovat nopsaan menneet kihloihin, naimisiin...etc.



Ap

[/quote]

Myönnät olevasi hätäinen luonne, mutta alat kuitenkin puolustelemaan nopeaa toimintaanne sielunkumppanuudella ym. skeidalla. Kun kerta miesystävälläsikin on perhe ja sinulla on perhe, niin miksi ette voi ottaa asioita rauhallisesti? Jos kerta olette niitä sielunkumppaneita, niin tiedätte, että kuulutte yhteen ainiaan, joten mikä hoppu?

Lapsi on alakouluikäinen, ja on ottanut ns. pakopaikakseen nyt isänsä kodin. Isä ei ainakaan yritä auttaa, vaan päinvastoin. Miesystäväni asuu kaukana ja on vain joka toinen vkloppu meillä. Miten ottaisin fiksusti puheeksi tilanteen lapsen kanssa?

2kk seurustelua takana, vain joka toinen viikonloppu teillä, joka mun mielestä on liikaa kerralla, mutta se siitä. MUTTA eikö se lapsi voi juuri noina viikonloppuina ollakin isällään???

Ei hitto sentään, jos tapaan uuden ystävän, niin kyllä kutsun hänet kotiini jopa ensitapaamisen jälkeen. Tämä on oikeastaan ainoa tapa tutustua, sillä olen yh jonka lapsen isä ei ole missään tekemisissä lapsensa kanssa, eikä muita hoitopaikkoja ole kuin ehkä kerran kuussa.



Niin, enkä tutustumisvaiheessa ilmoita lapselle että tässä on nyt äidin uusi bestis/tuleva aviomies ja isäpuoli/satunnainen harrastuskaveri tms. kaikki ovat äidin kavereita, joku käy usein, toinen harvoin ja joku jää yökyläänkin. Toisten luona vierailemme vastavuoroisesti kun taas toisen kanssa on kivempaa olla meillä.



Olen sitä mieltä, että tapaamiset kerran kuussa vain ruokkivat haavekuvaa toisesta, pitkät ikävän täyttämät viestit ja puhelut, kunnes vihdoin on maagiset 6 kk tunnettu ja voi tutustua myös arkielämässä. Aika iso riski on, että toinen onkin ihan erilainen ihminen kuin mitä kotona yksin on haaveillut.

Ei hitto sentään, jos tapaan uuden ystävän, niin kyllä kutsun hänet kotiini jopa ensitapaamisen jälkeen. Tämä on oikeastaan ainoa tapa tutustua, sillä olen yh jonka lapsen isä ei ole missään tekemisissä lapsensa kanssa, eikä muita hoitopaikkoja ole kuin ehkä kerran kuussa.



Niin, enkä tutustumisvaiheessa ilmoita lapselle että tässä on nyt äidin uusi bestis/tuleva aviomies ja isäpuoli/satunnainen harrastuskaveri tms. kaikki ovat äidin kavereita, joku käy usein, toinen harvoin ja joku jää yökyläänkin. Toisten luona vierailemme vastavuoroisesti kun taas toisen kanssa on kivempaa olla meillä.



Olen sitä mieltä, että tapaamiset kerran kuussa vain ruokkivat haavekuvaa toisesta, pitkät ikävän täyttämät viestit ja puhelut, kunnes vihdoin on maagiset 6 kk tunnettu ja voi tutustua myös arkielämässä. Aika iso riski on, että toinen onkin ihan erilainen ihminen kuin mitä kotona yksin on haaveillut.