Ovatko pojat niin pahoja? :/

ja aivan lähi päivinä meille syntyy toinen poika. Itse en kyllä osaisi valita kummat ovat ihanempia, meillä kumpikin ollut omalla tavallaan suloisia. Uskon kyllä siihen että äidin ja tyttären välit keskimäärin ovat läheisempiä aikuisena. Mutta toisaalta pojat ovat lapsina niin ihanan hellyydenkipeitä että meillä ainakin poika on viettänyt syliaikaa paljon enemmän kuin itsenäisempi tyttö.



Ennen kuin meillä oli yhtään lasta, minäkin toivoin tyttöä. Kun sitten sain sen oman pojan, vasta sitten pääsin sisälle poikien maailmaan ja opin ymmärtämään mikä pojissa on niin suloista. Olen tosi onnellinen että sain tämän asian oppia ja nyt kolmannesta lapsesta meillä ei ollutkaan mitään väliä kumpi tulee kun tiedettiin jo molempien olevan tosi ihania! :)

Vanhemman ja lapsen välinen läheisyys riippuu persoonallisuuspiirteistä. Nämä äidit, jotka uskovat olevansa läheisempiä tyttärensä kuin poikansa kanssa, suhtautuvat tyttäreensä eri tavalla kuin poikaansa ja haluavatkin olla läheisempiä tytön kanssa. Kyllä poika siinä tilanteessa osaa vetäytyä sivumpaan. Rakasta lastasi, älä sukupuolta.

ja kohteliaaksi. Takuulla hän on tulevaisuudessa jonkun tyttären äidin unelmavävy :)

päälle kahdenkymmenen ja toinen täytti äskettäin 18 vuotta. Olen tavattoman onnellinen pojistani ja he ovat todella mukavia ja fiksuja. Ainakin omassa kaveripiirissä tytöillä on murrossikä ollut haastavampi kuin pojilla. Fiksuja nuoria miehiä ja naisia kaikista on kuitenkin kasvanut.



Oma äitisuhteeni on ollut hankala enkä edes toivonut tyttöä. En usko, että olisin osannut kasvattaa tyttöä. Samanlaista kohtelua mitä itse nuoruudessa sain en toivo kenellekään tytölle.

todella erilaisia keskenään. Toinen raisu ja villi. Toinen jopa tyttömainen: herkkä, empaattinen ja rauhallinen. Sukupuoli ei kerro vielä mitään.

Mulla on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä ja täytyy sanoa että kyllä tyttöjen äidit pääsee helpolla.



Pojat on olleet tosi ihania ja helppoja n. 5-vuotiaiksi mutta tuossa iässä se meno alkaa mennä kauhean rajuksi, painimista ja riehumista keskenään (tuntuu että energiaa on loputtomiin). Ja olen tosiaan koulun pihallakin seurannut tuota menoa välitunneilla ja on kyllä aika rajua ainakin ekalla ja tokalla luokalla.



Tytöillä sellasta rauhallista leikkiä barbeilla ja askartelevat. Toki meidän tytötkin joskus riehaantuvat mutta se ei oo sellasta älämölöä ollenkaan samalla tavalla kuin poikien kanssa.



Kyllä poikienkin kanssa vielä helpottaa iän myötä mutta rasittavimmillaan ovat meillä olleet 5-8-vuotiaina. Hellyydenkipeitä ovat kyllä meidänkin pojat aina olleet ja halineet ja suukotelleet.

Poika on ihana, kuten tytötkin ja meillä poika on perheen rauhallisin ja nyt koululaisena fiksuinkin. Toki rakastan noita hössömpiä pikkusiskojaan yhtä paljon. Eiköhän täällä valita vain ne villeimpien poikien tai tyttöjen vanhemmat.

Ei kai tätäkään saisi ääneen sanoa, mutta musta on naisena ihana päästä poikien maailmaan, kun itsellä "vain" sisko. Mukavia heppuja ovat pojan kaveritkin. Osa vaikuttaa vähän adhd-tapauksilta, mutta aika hyväntahtoisia ja herttaisia hekin ovat, kun tutustuu enemmän.

Tervetuloa ihanaan äiti-poikamaailmaan.

ihan jokainen. Joskus vaan ikävä kyllä aikuiset menee pilaamaan ne, niin ettei ne ole enää niin mukavia. Mutta ei sekään ole lasten syy, on sitten tyttö tai poika.



Toki erikseen sitten ne, jotka ihan oikeasti on tutkitusti päästään vialla. (ja en puhu edes adhd:stä, nekin on ihania, joilla se on, ainakin ne, jotka mä tunnen, tytöt ja pojat ja miehet ja naiset.

inhoan pikkupoikia. ja isompiakin.vain niiden äidit kuvittelevat niiden olevan mukavia ja söpöjä.

Et ole tainnut saada sitä poikaa etkä tyttöäkään. Äidiksi tullessaan suhtautuu lapsiin vähän erilailla...

muuta kuin että taidat olla vähän yksinkertainen, mustavalkoinen tyyppi tai sitten tämä on provoilua...

T. Kahden ihanan (3 ja 1-v.) pojan äiti

provopa hyvinni... joku tehtailee näitä, tarina vaan muuttuu

on kaksi poikaa, 9- ja 5-vuotiaat. Esikoisen ollessa max 3 v. olisin vain nauranut puheille poikien villiydestä, sillä omani oli tosi rauhallinen, väkersi palapelejä, teki pikkuautoista monimutkaisia jonojärjestelmiä ja ennemminkin pelkäsi muita lapsia. Noin 5-vuotiaana alkoi olla mahanalus jalkoja täynnä, ja vaikka edelleenkin poika on perustemperamentiltaan varovainen ja vähän epäsosiaalinen, tuntuu jatkuva meteli ja jalkojen vipatus kuuluvan oleellisena osana pojan elämään. Ja kuopus solahtaa samaan muottiin tuossa asiassa, vaikka muuten ovat tietysti erilaisia persoonallisuuksia.



En väitä, että tytön osa elämässä olisi helppo sekään, mutta pojat ja miehet tuntuvat olevan nykypäivänä niitä, joille voi nauraa vapaasti. Jos naista pilkkaa, on sovinisti, mutta miehiä saa haukkua vapaasti. Pojat ovat ällöttäviä metelöijiä, joita tuskin voi sisätiloissa pitää, mutta jos sattuu olemaan tiedemiestyyppi (jollainen esikoiseni jossain määrin on), on säälittävä nössö. Mitään hyväksyttävää roolia ei tunnu löytyvän. On joo ihan kiva, että pojalla on tunteita, kunhan ei vaan herranen aika näytä niitä (paitsi tietysti ilon tms. "helpon" tunteen)! Pojissa tuntuu usein siis olevan joku "kohellusgeeni", mutta silti he voivat olla todella herkkiä. Esikoisellani on esim. vieläkin pehmonukke, jota ilman ei osaa nukkua :)

tuohon "saa vanheta yksin"-väitteeseen liittyen.



Jos itse käyt lasten kanssa mummolassa, soittelet, pidät huolta jne. etkä vain vie lapsia sinne hoitoon, niin lapset näkevät siitä miten vanhempia "kuuluu" kohdella sitten kun nämä ovat vanhoja.



Jos vain viet lapset sinne yökylään ja silloin tällöin käyt siellä itse/soitat, lapsi oppii tämän mallin ja saat elää omankin vanhuutesi yksin, hoitaen lastesi lapsia ja nähden omia lapsia vain autonikkunasta vilaukselta.



Niin makaa kuin petaa-sanonta on paljon laajempi kuin ajatellaan. Tuontyylisten asioiden opettamiseen on aikaa viitisen vuotta, ja jos ne jäävät tekemättä, niin lapsi on aikuisena kusipäämulkku, itsekäs molopää ja kaikkea muuta.



Kasvattakaa ne lapset hyvin. Vaikka teidän ikioma Kukka-Maaria tai Nico-Petteri olisikin aivan ihana ja kiltti, käytösmallit tulevaisuutensa hän hakee vanhemmilta ja siinä kohtaa teidän käytös ratkaisee.

Kertokaa, ovatko pojat todella niin kamalia? Ensin pitää lapsuus paimentaa ja juosta villin vekaran perässä ja hävetä käytöstä ja palkaksi saa sitten vanheta yksin? Onko siinä mitään hyviä puolia, että saa pojan?

ja aivan ihana!

- pojan myötä olen tutustunut poikien maailmaan erilailla (lapsuudessanikin oli vain siskoja)

- pienen pojan kanssa voi tehdä samat jutut kuin pienen tytönkin

- vanhampana poika voi auttaa niissä "miesten hommissa", ehkä?

- toisin kuin tytön vanhempana, et "joudu" elämään omia menettyjä toiveitaisi samallalailla läpi

- kyllä mieheksi kasvanut poikakin voi pitää vanhempiinsa yhteyttä, ainakin oma isäni (jolla oli kaksi siskoa) ihan yhtälailla oli vanhenevien vanhempiensa tukena

- pojalle vaari on ollut läheisin isovanhemmista ja hoitanutkin tätä usein, näin yhteys siis sukupolvien yli

Tässä siis muutamia seikkoja. Oma poika on siis aivan ihana 6v enkä vaihtaisi mihinkään enkä mitenkään enää kaipaa/toivo tyttöä!

Itselläni on tyttö ja poika

Tyttö on järkyttävän temperamenttinen, tulistuu heti jos asiat eivät mene hänen tahtonsa mukaan, hän huutaa, kiljuu, karjuu, lyö, puree, potkii... Nyt 4-vuotiaana on alkanut helpottamaan pikkuhiljaa, mutta kuitenkin lapsi on temperamentiltaan äkkipikainen, tulistuva ja kovaääninen.. On ollut vauvasta asti.



Poika taas on hiljainen, pohdiskeleva ja vähän hällä väliä tyyppi. Sellainen peikkopoika joka kyllä keksii välillä tihutöitä, mutta on aivan ihanan myötäilevä ja tottelevainen. Sellainen, millaiseksi tytöt yleensä täällä kuvataan. =D



No mutta kuitenkin. Kasvatus ratkaisee sitten millainen lapsesta tulee käytökseltään.

Jos kasvatat "pojat on poikia" asenteella niin tasan varmasti saat riehuvan ja meluavan pojan.

Meillä poika auttaa kotitöissä, on empaattinen ja aika herkkäkin, on iloinen ja tosiaan tottelee, on aina totellut hyvin.

Meillä tuo poika on tälläinen äidin oma apulainen, kun taas tyttö on se riiviö jota saa hävetä.



Ei se sukupuoli kerro sitä vanhenetko yksin ja saatko hävetä, luonne se sen ratkaisee, sekä se, millaset arvot lapselle tulee.

Minulla on neljä tytärtä, jokainen omanlaisensa, eivät sovi muotteihin eivätkä ennakkokäsityksiin, kukin omanlaisensa kropaltaan sekä luonteeltaan, tyyliltään ja kiinnostuksen kohteiltaan!

Minulla on myös kaksi poikaa, kumpikin erilaisia temperamentiltaan persoonina. Nuorin tytöistä ja nuorempi pojista ovat sekä ulkonäöllisesti että luonteeltaan lähinnä toisiaan!

Lapsistani kaikilla on omanlaisensa maku ruokien suhteen, lempilemmikit ja musiikkimaku, joku pelkää ampiaisia, toinen koiria ja kolmas pimeää...

Jokaista on saanut halia ja sylitellä!

Jokainen muistaa vanhempiaan reissuissa ja yökylässä jne vietein ja puheluin.

Vanhin lähentelee jo kahtakymppiä ja siitä sitten parin vuoden ikäeroilla. Tutuksi ovat tulleet jo ja en yleistäisi TYTÖT VASTAAN POJAT!!!

joka on aina ollut rauhallinen, nyt vasta on löytänyt kavereiden myötä miekkaleikit, ei näitä kuitenkaan leiki yksin eikä kotona, tarvitsee jonkun joka niitä leikkii ja menee siihen mukaan.



pojalla on myös asuinolosuhteista johtuen paljon tyttöjä kavereina ja ne vasta hankalia on, jatkuvaa kiusaamista, selän takana puhumista, ollaan kahdestaan eikä päästetä muita leikkeihin, valehdellaan... poika on täysin kyllästynyt leikkimään tyttöjen kanssa koska ovat tuollaisia.



Pojat ovat suorempi, leikkivät porukassa eikä ainakaan tämä mitenkään erityisesti riehu. Pihan tytöt huutaa ja kiljuu, polkee jalkaa jos joku ei tee niinkuin prinsessa haluaa tai sitten itkee krokotiilinkyyneleitä.



Harva se päivä joku huutaa että mä en leiki sun kanssa ja kiristää...



Poikien maailma on selkeämpi mutta myös rajumpi. Jos joku ei tykkää jostain niin saa nyrkistä päähän. Eipä ainakaan jää epäselväksi niinkuin tyttöjen kanssa jotka ovat kaksinaamaisia.



Pihalla on myös poikia, toiset rajumpioa kuin toiset. Meillä on rauhallinen poika ja olen tietysti tästä tyytyväinen, aina käyttäytyy hyvin, tämä tietysti myös kasvatuksen ansiota. Meillä ei suvaita mitään pojat on poikia asennetta vaan poikienkin tulee osata käytöstavat ja säännöt.



Itse salaa toivoin tyttöä kun olin raskaana, en tiedä miksi. Nyt olen todella onnellinen että sain pojan, elämä on varmasti pojan kanssa helpompaa kuin kiukuttelevan prinsessan.

onnea sinulle ja miehellesi (hän varmasti tuulettaa, vaikka yksin salaa)!!

niin se vaan on. He koheltavat enemmän ja rapatessa tunnetusti roiskuu. Turha sitä on kiistää ja syyttää vaan kasvatusta huonoksi ;) Poikien kanssa joutuu tekemään enemmän töitä, mutta se on jotenkin palkitsevampaa kuin tyttöjen (tai ehkä myös niiden harkitsevampien poikien) kasvatus. IMHO.

ja nyt odotan poikaa. Minua ei kyllä yhtään lohduta tällaiset ketjut, joissa hehkutetaan miten kiva on päästä sisään "poikien maailmaan", jossa on pelkkiä autoja, miekkoja ja sotaleikkejä. Ja miten palkitsevampia pojat ovat, kun ovat "haastavampia" ja "täynnä energiaa ja vauhtia". Ei minua kiinnosta päästä sisään tuollaiseen maailmaan!



Ainoa asia, joka itseäni lohduttaa on se, että ketjuissa annetaan tytöistäkin kauhean stereotyyppinen kuva tyyliin prinsessoja, barbeja, kotileikkiä... Eikä oma lapseni ole ollenkaan sellainen. Joten toivon hartaasti, ettei pojastanikaan tulisi mitään kliseistä poikaa, vaan LAPSI, YKSILÖ, kuten isosiskokin on.

...vanhetessa niistä mölisevistä, sota- ja pörinäleikkejä leikkivistä riehupettereistä kasvaa charmikkaita hyväkäytöksisiä nuoria miehiä. Näin voin vilpittömin mielin sanoa tyttärieni poikaystävistä.



Terveisin kolmen tytön äiti