Kun minusta tulee äiti...

-Elän ihan täysin normaalia elämää, kuten aikaisemminkin, nuoren naisen elämää, joka vain muuttaa muotoaan lapsen synnyttyä.



-Käyn ripsihuollossa, treenaan, urheilen ja haluan pitää kroppani hyvässä kunnossa.



-Käyn lapsen kasvaessa sillointällöin tyttöjen kans bilettämässä, viimeistään sitten, kun lapsi on puolenvuoden ikäinen, joko mies, kummit tai isovanhemmat hoitaa :) hauskan pito ei ole este, eikä lopu lapsenteon myötä, se vain vähentyy :)



-Olen rakkaudesta ja mieheni turvasta riippuvainen terveellä tavalla, haluan käpertyä mieheni yliin aina iltaisin, kun vauva nukkuu ja jutella niitä näitä hellyyttäviä. Kaipaan silittelyjä. Parisuhde on todella tärkeä vauva-arjessa jaksamisessa ja henkisessä hyvinvoinnissa.



- Haluan matkustella, kun lapsi vähän kasvaa. Voimme yhdessä matkailla lapsemme kanssa ja toki joskus kahdestaankin haluamme mennä.



- Välillä otan omaa aikaa niin puolisolle, kuin ystäville. Se piristää ja jaksaa taas vauvan kans olla.



- Puhun muistakin asioista, kuin lapsista. Tuskin mun vauva on kaikille se ykköspuheenaihe, joten peruskuulumisien jälkeen jutellaan samoja asioita eli tyttöjenjuttuja, niinkuin aina ennenkin. Lapsenteko ei muuta minua ystävänä tai kumppanina. Olen nainen, jolla on lapsi, samassa myös äiti ja paljon muutakin.



- Lapsi tulee oleman ykkönen, mutta kukaan ei pysty antamaan sitä turvaa ja rakkautta ja vatsanpohjaan nipistyksiä, mitä mieheni antaa minulle. Rakastan lastani ja miestäni ylitse muiden, mukaanlukien vanhempani ja sisareni.



-Minusta ei koskaan tule pullamössöäitiä, leivon kyllä kotona joskus, mutta ei tule sellaista mammaa. Haluan olla nuorekas, näyttää hyvältä, huolehtia itsestä ja muistuttaa enemmän naista, jolla on oma lapsi, kuin äitiä, joka muistuttaa leivinuunia. Mua oksettaa sellaiset äidit, joilla ei ole mitään muuta puheenaihetta muille, kuin oman lapsensa ällöttävä kakka ja joka ilman meikkiä jokapäivä hieroo läskejä. Karskisti sanottua, mutta sellainen en ikimaailmassa aijo olla, vaan nimenomaan mun elämä ja itsestä huolehtiminen ei lapsen tuloon lopu.





Tässä oli minun mietteitä, negatiivisista mielipiteistä en välitä, sillä minä olen äiti sellaisella tavalla, kunnes minä voin hyvin ja voin tarjota elämäniloa myös lapselle. Vaikka olisin välillä itsekäs, niin sen verran itsekäs saa olla, että välillä saa elää ja toteuttaa niitä omia kivoja juttuja elämässä, eikä lakata elämästä, lapsen vuoksi ollakseen stereotypia äiti muiden mukaan. Olen äiti ja vaimo sillä tavalla, mikä minusta tuntuu parhaalta ja se on parasta lapselleni, sillä kaikki perheet ei ole samanlaisia, kuin ei ihmisetkään.