Onko minusta tulossa huono äiti?

mutta kyllä se totuus noissa vastauksissa jo tuli. Sinä kuvittelet sen nettirakkauden joksikin muuksi kuin se oikeasti on. Jos sinulla on hyvä perhe, hyvä mies ja ihanat lapset, älä mene pilaamaan sitä. Jokaisella meillä tulee elämässä eteen pettymyksiä ja suruja ja on asioita, jotka täytyy vain haikeana hyväksyä sellaisiksi, joita ei saa.

Ap. odottaa vasta perheen esikoista. Eli niitä ihania lapsia ei siis vielä ole. On vai tuo reissaava ja vaimonsa yksin kuukausiksi jättävä puoliso.

En minä kuitenkaan sinulle nettisuhteen jatkamista suosittele. Siitä saattaa vain seurata ikävyyksiä parisuhteeseenne. Koeta päästä irti tuosta netti-rakkaastasi, vaikka se saattaakin olla vaikeaa, jos olette todella ystävystyneet ja teillä on molemminpuolisia tunteita toisianne kohtaan, niinkuin tuolla mainitsit.

Luulisin nettisuhteen päättämisen olevan kuitenkin nyt helpompaa, kun miehesi on kerran jo kotiutunut.

ja tuon nettitutun kanssa pystyit kirjoittamaan ja hälventämään yksinäisyyttä, keskustelemaan.



Itse olen kerran kirjoitellut pitkään yhden miehen kanssa. Päivittäin pitkiä viestejä, mistä vaan. Mutta kun tapasimme, niin PUFF - ei meillä synkannut livenä. Ainakaan sillä lailla kuin kirjoittaessa. Kirjoittaessa luo toisesta kuitenkin haavekuvan, jotakin, mitä sillä hetkellä tarvitsee.



Viisainta sun olisi lopettaa kirjoittaminen. Tehdä kivoja asioita miehesi kanssa, käykää treffeillä, tutustukaa toisiinne uudestaan. Ennen vauvan syntymää se on vielä helppoa. Johonkinhan siinä miehessä olet aikanasi rakastunut. Nyt tarvitaan sitä tahtoa rakastaa. Mieti niitä hyviä puolia hänessä. Puhukaa teidän perheen suunnitelmat selviksi. Kerro, että olit yksinäinen, kun hän oli pois.

Me rakennettin ja asuttiin vuokralla kerrostalossa. Mies oli kaikki illat raksalla, minä pienen lapsen kans kerrostalolla. Naapurissa oli vapaa poikamies joka alkoi rapussa ym jutskaamaan ja meillä jutut meni heti yksiin. Onneksi en seonnut yhtään enempää ja tyyppi jäi. Nyt vuosien päästä törmäsin häneen ja ihmettelen että miten saattoikin mukama näyttää niin hyvältä vaikka olikin ihan tavis näin jälkikäteen ajatellen...

molemmat oli siis silloin sinkkuja, tutustuimme keskustelupalstalla ja päädyimme lähettämään paljon viestejä toisillemme kun tunsimme olevan samalla aaltopituudella. Lopulta sitten muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen tapasimme, ja vaikkei mitään romanttista varsinaisesti ollut välillämme, oli molemmilla selkeästi sellaisia odotuksia.



Aloimme tuon jälkeen tapailla, mutta en voi sanoa, että se oli heti ensi tapaamiselta selvä, sillä tietysti netissä ei toista voi tuntea samalla lailla, ja fyysinen puoli on kuitenkin niin tärkeä. Aluksi tapailumme olikin aika epävarmaa emmekä edes tienneet heti aluksi, että tykkäsimmekö fyysisesti toisistamme vai oliko toinen vain 'ihan ok, mutta parempi jollekin toiselle'. Mutta kun tutustuimme paremmin, kävi ilmi että me vain yksinkertaisesti sovimme yhteen ja nyt parin vuoden seurustelun jälkeen olemme kihloissa. :)



Tavallaan siis olin "aivan oikeassa" netti-ihastukseni suhteen, mutta siltikään en häntä tuolloin oikeasti tuntenut ja jälkeenpäin sanottuna olin enemmän ihastunut mielikuvaan kuin oikeaan ihmiseen. Nykyään rakastan miehessäni eniten naurua ja hellyytä ja muita piirteitä, joita ei netin kautta voinut nähdä. Mutta siis, joskus nuo netti-ihastukset siis voikin toimia!

kun niin moni meistä on kokenut tuon myös. Se on tavallista, luonnollista, mutta siitä jää (jos siis pidemmälle menet) niin ikävä jälki ja paha maku, että todella toivot että olisit uskonut meitä tyynnyttelijöitä.

niin sanoisin. anna palaa ja tavatkaa.

nyt sensijaan olen muitten vastaajien kannalla ja sanon. koeta unohtaa.

Kiitos jälleen noista tähänastisista.

Kyllähän te arvon AV-palstan naiset oisitte voineet mua pikkuisen enemmän myös syyllistää, vai onko todella niin, että monet on kokeneet tämän saman ristiriitaisen tunteen ja osaa näin hyvin samaistua tilanteeseeni?



No mulla on kuitenkin edelleen pää täysin sekaisin ja tekis niin mieli edes kerran tavata livenä tämä netti-ihastukseni.

Pelkään vaan, että jos hän onkin juuri niin se oikea, kuin mille musta on jo pidempään tuntunut, niin mitäs sitte?



Ymmärrän toki, että parasta olisi vain kerralla lopettaa tää typerä meilaaminen hänen kanssaan. Se lopettaminen tuntuu vaan olevan vaikeampaa, kuin aikoinaan tupakasta luopuminen ja niitä hänen juttujaan vaan kaipaa lisää ja lisää päiväänsä piristämään, vaikka tiedän ja tunnen, että musta ei oo riitämään kahdelle miehelle, vaikka niitä molempia tällä hetkellä rakastankin.

Ap.

ITselleni on käynyt monta kertaa niin, että tosi mukavalta tuntunut tyyppi onkin ollut livenä tosi vastenmielinen. Jos et tapaa, niin asia voi jäädä kaivelemaan mieltäsi vuosiksi.



Jos mies onkin mahtava, niin sitten on pysähtymisen paikka. Mies on kuitenkin vain haavekuva ja ihastus ja hänestäkin paljastuu varmasti huonoja puolia. Mutta tapaa ihmeessä neutraaleissa merkeissä esim. kahvikupposen ääressä.

En ymmärrä, miten otsikon kysymys liittyy tuohon pitkään sepustukseesi. Hyvä äiti voit olla, vaikka eroaisittekin. Vaikutat tosi nuorelta tai sitten vain naiivilta. Ei tuossa ihastumisessa ole mitään ihmeellistä, on ihan luonnollista, että jos joudut olemaan paljon yksin ja erossa kumppanistasi, niin ihastut toiseen. Ei kannata siitä syyllistyä.



Sitten vaan järki käteen, haluatko yhteen tuon nettirakkaan kanssa, vai jatkaa lapsen isän kanssa vai yksin? Ei kannata antaa tunteiden vaikuttaa liikaa ratkaisuihin. Tunteet ovat ohimeneviä. Tuossa tapauksessa jopa valheellisia, jos et ole nettituttua edes nähnyt.



Äh, jotenkin ärsyttää, että jollain on aikaa miettiä jotain nettirakkauksia. Tulet huomaamaan, että äitiys on niin raskasta, että ihastukset eivät ehdi päätä vaivata. Huolehdi nyt vain itsestäsi ja vauvastasi. Pidä huoli, että vauvaan syntyy hyvä kiintymyssuhde. Miehillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, se on sinun ja vauvan välinen juttu.



T: yksinhuoltaja, joka on hyvä äiti, vaikkei ole miestä ollenkaan

olit yksinäinen ja tuon nettitutun kanssa pystyit kirjoittamaan ja hälventämään yksinäisyyttä, keskustelemaan.

Viisainta sun olisi lopettaa kirjoittaminen. Tehdä kivoja asioita miehesi kanssa, käykää treffeillä, tutustukaa toisiinne uudestaan. Ennen vauvan syntymää se on vielä helppoa. Johonkinhan siinä miehessä olet aikanasi rakastunut. Nyt tarvitaan sitä tahtoa rakastaa. Mieti niitä hyviä puolia hänessä. Puhukaa teidän perheen suunnitelmat selviksi. Kerro, että olit yksinäinen, kun hän oli pois.

Vaikutat tosi nuorelta tai sitten vain naiivilta.

Mä olen kyllä iältäni jo reilusti yli kolmikymppinen, mutta tota naiviuttahan musta varmaan tällä hetkellä löytyy, vaikka teille muille jakaa.

Ap.

Kas näin sen saa loppumaan: Päätät! Eli aina kun huomaat haaveilevasi höpöjä, otat itseäsi niskasta kiinni, ja keskityt todellisuuteen. Ihastuksia tulee ja menee, ei niitä tosissaan tule ottaa. Miksi luulette että naisihmiset tykkäävät rakkaustarinoista? Koska he "rakastuvat" siihen mieheen siinä tarinassa. Ei se kuitenkaan tarkoita että heitettäisiin se oma mies pellolle ja alettaisiin metsästää mr Darcya.



Ja tuo ettei äidin miessuhteet muka äitiyteen vaikuta: no totta helvatassa ne vaikuttavat äitiyteen. On ihan eri asia kasvaa oikeassa perheessä jossa isä ja äiti ovat oikeasti isäsi ja äitisi, kuin äidin ja jonkun tyypin kanssa joka parin vuoden välein vaihtuu, ja sit äiti aina itkee sen edellisen perään kunnes löytää seuraavan. Ehjästä perheestä tulee ehjiä ihmisiä, rikkinäisistä rikkinäisiä, mietippä sitä ap.

tuli tiskauksen ja ruoanlaiton lomassa mieleeni, että voisikohan tuossa nettisuhteessa olla kyse vain pelostasi tulevaa vanhemmuutta kohtaan? Eli pakenet tuohon nettisuhteeseen välttyäksesi kohtaamasta vanhemmaksi tulemiseen liittyvää ahdistusta?



Tuhannet miehethän tekevät noin, eli pelätessään isäksi tulemista rakastuvat tulisesti johonkin missukkaan ja kenties jopa karkaavat tämän matkaan - eli pakenevat todellisuutta. Kyllähän sama ilmiö voi osua naisenkin kohdalle, sillä erotuksella, että nainen ei voi paeta raskautta, kuten mies.



Ei ole ihme, jos äitiys sinua pelottaa, varsinkin jos miehesi tekee reissutyötä. Sehän tarkoittaa, että olet käytännössä yh osan ajasta. Sinulla on siis iso vastuu. Tuo pakeneminen ei kuitenkaan auta mitään, naiseus on valitettavasti siitä epäreilua (vaiko kuitenkin etuoikeutettua?), että meidän on jo biologisista syistäkin johtuen pakko kohdata pelkomme ja ottaa monesti isompi vastuuu vanhemmuudesta kuin miesten.



Pahoittelen, jos tämä analyysi meni ihan metsään.



t: jo aiemmin tuonne yläpuolelle kirjoitellut yh

Kuinka pitkään sinä ja miehesi olette olleet yksissä?

Ja kysyjälle. Yli kymmenen vuotta ollaan oltu yksissä, ja nyt siis esikoistani odotan.

Mieheni ei toiveistani huolimatta ole vain aiemmin ollut valmis vauvan tuloon.

Ap.

pitää tavata tämä rakkautesi, harrastaa seksiä ja omistautua tälle uudelle rakkaudelle. Ilman kokeilemista et tiedä mitä voit menettää.



Miksi roukut tyljässä miehessä, joka ei välittänyt tuntistasi ja ei ollut paikalla, kun olisit häntä tarvinnut. Nyt kun heivaat miehen pois, niin mies ei varjosta uutta onneasi eikä elämääsi lapsen ja toivottavasti oikean sielunkumppanisi kanssa.



Älä ajattele taloudellisia asioita, koska lapsen isä on tulevaisuudessa vastuussa lapsen elatuksesta ja hyvinvoinnista.

Minusta jokainen kortti kannattaa katsoa. Mikset voisi ainakin tavata tätä nettimiestäsi.

Saisit ainakin tietää, vastaako hän ollenkaan sitä kuvaa, minkä itsestään on antanut.

etkä sä mistään rakkaudesta voi edes puhua,kun et ole häntä edes livenä tavannut! tiedä mikä huijari se edes on.

Sanokaa nyt jotain terävää ja analyyttistä please.

Ettekö edes meinaa hauku mua?

Ap.

Kokemuksesta voin sanoa, että vaikka netissä keskustellessa synkkaakin jonkun ihmisen kanssa tosi hyvin, voi todellisuus olla toista. Itsekin ihastuin aikanaan aika tavalla erääseen mieheen, jonka kanssa viestittelin päivittäin, mutta kun tapasimme, ei oikeaa kemiaa välillämme ollutkaan. Toimeen tultiin mukavasti, mutta ei mitään sen enempään, suhdetta siitä ei olisi saanut tekemälläkään.