Kauhea stressi kun hygieniahullu kaveri tulossa kylään
Käydään molemmat töissä, on pienet lapset, mies töissä usen myös viikonloppuisin. Ei vaan riitä aika (eikä kiinnostus) siihen, että meillä olisi putipuhdasta.
Kaveri olisi tulossa kylään parin viikon päästä ja hermostuttaa kauheasti, kun en millään ehtisi enkä haluaisi laittaa aikaa talon jynssäämiseen.
Ja siis kaveri on todellakin hygieniahullu. Moppaa lattiat kaksi kertaa päivässä.
Äh, tekisi mieli keksiä joku tekosyy ja perua koko vierailu.
Kommentit (40)
Itselläni on yksi ylitarkka ystävä. Hänellä on lisäksi voimakas tarve kontrolloida itseään ja ympäristöään.
juu, samoin minulla on ylitarkka, paremminkin sanoen neuroottinen ystävä. Hänen kotonaan ei mm. saa suihkauttaa edes pientä suihkausta hiuslakkaa kylppärissä, koska lakka tarttuu kaakeleihin. Samoin jokaisen suihkun jälkeen on pestävä ja puunattava kylppärin kaakelit, ettei tartu vedestä kalkkia seiniin, ja näin kyllä toiminkin hänen luonaan ollessani, koska hän tarkistaa paikat suihkussa käyntini jälleen!! Hiuslakan hän käy itsekin suihkuttamassa rappukäytävässä!
Joo, älkää nyt naurako, mutta tämä on ihan totta, ei mikään vitsi tai provo. Eräs asia minua vielä jopa kummastuttaa: hän ei voi tulla kanssani parvekkeelle tupakoimaan, koska mun polttamani tupakka haisee kuulemma niin kamalalle, ettei voi siellä olla. Ihan tavallista tupakkaa poltan, mutta on vain eri merkkiä kuin hänen polttamansa.
Näillä perusteilla en voi kuuna päivänä kuvitella kutsuvan häntä kotiini vieraaksi vaikka mulla on ihan perussiisti koti.
Tässä taitaa olla kyse jo jostain muusta kuin siisteysfriikkiydestä ja ylitarkkuudesta, vai mitä mieltä olette?
On myös niitä, joilla on oma mieli niin sekaisin, että siivotaan pakkomielteisesti, jotta saa mielenrauhaa.
Hulluja on moneen laaksoon. Mä en mielistele niitä, enkä lähde mukaan mihinkään neuroottiseen.
Että tänne tulit haukottelemaan? Jos on kaksi samanlaista asuntoa, toinen paskainen, tiskit tiskaamatta, roskat keräämättä, lattioilla vilisee villakoirat, ruuan murut ja hiekka, pyykit pesemättä, haju tunkkainen, vessanpöntössä kusiroiskeet ja paskaviirut, lavuaarissa hammastahnat ja muut möhnät. Matot likaiset ja petaamattomissa vuoteissa kaksi kuukautta sitten vaihdetut lakanat.
Toisessa kodissa tuoksuu mäntysuovalla pestyt matot, paikat hohtavat puhtaana, on raikasta ja helppo hengittää.
Minä voin paremmin jälkimmäisessä, siellä on mukava levätä ja löhöillä. Joo totta, masentuisin paskaisessa haisevassa kodissa. Olenkin reipas ja aikaansaava, kun mulla on siisti koti jossa levätä.
Pikemminkin vihaiselta, kireältä ja katkeralta.
sullekin siivoamaan ja sisustamaan, saisit sinäkin vähän positiivista energiaa elämääsi.
Jos voi huonosti sisäisesti, se näkyy myös ulospäin, omassa ulkonäössä ja omassa elinympäristössä. Ei jakseta huolehtia.
Siivousneurootikko ei ymmärrä eroa riittävän siisteyden ja turhan jynssäämisen välillä. Heidän mielestään jokainen leivänmuru on kauhea terveysriski ja epäjärjestys vaikeuttaa normaaleja toimia.
En arvosta siistejä koteja. Arvostan lasten kanssa vietettyä laatuaikaa, rentoutta ja yleissivistystä paljon korkeammalle.
Onko kenenkään muun muija sairas siivoushullu!
Mun on ja ero tulee ja ihan pian jos ei muija ala rauhoittumaan.
Järjestöntä sen touhu. Se saattaa imuroida koko kämpän pari kertaa päivässä joka päivä.
********* kaikki kirjahyllytkin pitää vetää seinästä irti.
Enää en jaksa, sen täytyy olla jotenkin sairas tossa siivoushommassa.
ONko olemassa joku neuroosi?
Koko perhe kärsii. Muija vetää rätti kädessä koko päivän. Ei harrasta mitään, vaan siivoo ja lärää Tupperwara kippojen kanssa. Mun käy käteeksi kaveria, kun sillä on niin ihanan rento vaimo ja ihanan siistiä ja kodikasta niillä on vaikka muija tekee muutakin kun siivoo. He harrastavat liikuntaa yhdessä ja käyvät kielikursseilla. Mä kun ehdotin muijalle jotain harrastuksia, niin kuulemma kerkee kun on kotona niin paljon tekemistä. ONKO KELLÄÄN MUULLA NÄIN KAMALAA !! Pää repee kohta.
Löytyy suomi24:sta. Ero tuli. Nyt meillä on siistiä, mutta ei neuroottista. Mies nauttii ja on onnellinen
Ihan kiinnostava keskustelu. Näyttää löytyvän niitä, jotka ymmärtävät mitä tarkoitan ja niitä, jotka ehkä itse eivät näe eroa normaalin ja epänormaalin välillä.
Minusta siis vessanpesut ja imuroinnit ja tahmattomat lattiat on ihan perusasioita, jotka tietenkin tehdään muutenkin arjessa ja varsinkin, jos on vieraita tulosa. En voi kehua, että meillä olisi kauhean siistiä juuri nyt, mutta ei meillä mitään russakoita juoksentele :D Se mikä tässä stressaa, on että tiedän ettei mikään oikeastaan riitä. Kaverin mielestä perussiisteys on likaista, koska hänellä itsellään on aina ylisiistiä.
Mulla on ihan hyvä itsetunto, mutta en minä niin välinpitämätön ole, etten välittäisi yhtään mitään muiden mielipiteistä. Kaveri on kiva ja mielelläni näkisin häntä, mutta ei se vaan kivalta tunnu, kun huomaa hänen suhtautuvan meidän normaaliarkeen ikään kuin se olisi jotain ällöttävää. No, ehkä minä vaan kestän sen, kaverikin saa kestää puolestaan meidän "likaisuutta".
ja on erittäin tärkeää, että pakko-oireisiin ei lähdetä mukaan, vaan yritetään altistaa muunlaiselle elämäntyylille.
Mulla on siis se siivoushullu miesystävä. Mä en lähde yhtään mukaan. Muuten tilanne kroonistuu...
älä turhaan stressaa. Jokainen vierailu jonkun kodissa on hankalaa, kun kaikkialla on liian likaista.
Neurootikoilla itsellään on vaikeinta, joten älä huoli, hyvin se menee sinun puolestasi. Se mihin voit vähän vaikuttaa on ahdistuksen aste, mutta millään normaalilla teolla et saa sitä olemaan ahdistumatta.
siivoamaan. Vanhempieni koti oli ja on yhä vielä huonommassa järjestyksessä.
Toki hävettää kutsua ketään kylään.
Huomaatte varmaan pienen eron: joillekin on tärkeintä se vimmattu touhuaminen, eli ei saateta istahtaa rauhassa sen siunaamaa hetkeä. Koko ajan pitää olla vauhti päällä kuin duracel-pupulla.
Ei siinä auta mikään, vaikka olisi kuinka perusteellisen puhdasta ja siistiä. Ei riitä, että on siivottu (huomaa aikamuoto) vaan pitäisi olla siivoamassa aivan taukoamatta.
Toinen juttu on sitten se, että pitää saada oma pää järjestykseen järjestämällä ympäristö viimeisen päälle. Tämä on vähän lievempi muoto. Nimittäisin sitä näin kyökkipsykologina siisteys-pakkomielteeksi, kun siinä joskus riittää kun on siistiä. Vakavampi muoto on siivous-pakkomielle, jossa ei koskaan mikään riitä, vaan koko ajan pitäisi siivota. Kolmantena muotona sitten mikrobikammo.
Jos ei seura ja sun siisteystaso kelpaa,olkoot tulematta. Katot,että joku katsekohta on siisti ja miellyttävä. Esim.puhdas sohva,kukkakimppu lähellä,kahvia ja jotain vastapaistettua.
Meillä ei käy juurikaan vieraita ja jos käy,arvostelevat sisustusta,huonekaluja ja sotkua. Mitäs tulevat yllätyskäynnille lapsiperheeseen,jossa äiti ei ehdi lattiaa luuttuaan ruokailun jälkeen kun pitää vauva pestä ja sen jälkeen puuttua lasten tappeluihin. Hyvä jos tiskikoneen ja pyykkikoneen saa laitettua. Illalla uni tulee kun on lapaet saanu nukkumaan.
24 jatkaa vielä:
... ystäväni mielestä mattojen hapsujen täytyy olla koko ajan suorassa ja niille ei saa astua, etteivät mene sekaisin.
Ei, en taatusti uskalla kutsua ystävääni kylään kotiini. Harmi vaan, että asumme eri kaupungeissa, emmekä oikein voi muuten tavata kuin kyläilemällä.
Minusta ne, jotka elävät paskan keskellä, ovat mielenterveysongelmaisia, eivätkä ne joilla on siistiä! Ihme verukkeita keksitte että saisi olla sotkuista.. Yleensä tulee mieleen masennus, tai joku depressiivisyys, ettei jakseta panostaa oman elinympäristön viihtyisyyteen. Ei ketään häiritse lasten sotkut, mutta jos vuosien lika on pinttyneenä, yök.
Siivous ei oikeasti vie paljon aikaa päivästä, jos joka päivä pitää kodin kunnossa. En minäkään koskaan tee viikkosiivousta, siistin pikkuhiljaa, ja siivoan esim. vessat kun ovat likaiset, tai on vieraita tulossa.
Ei todellakaan ole iso homma siivota vessaa, siihen menee 10 minuuttia jos sitäkään! Likainen pyyheliina vessassa on jo terveysriski.
Inhotti nukkua kerran kylässä pahalle haisevilla "vierastäkillä" ja "vierastyynyllä, ei ollut varmaan ikinä pesty, pussilakana ja tyynyliina oli olleet monella ihmisellä käytössä...
Onhan se tottumiskysymys, totuin jo lapsena siihen, että vuodevaatteet tuoksui ulkonakuivatetun raikkaalle. Ja olivat mankeloidut...
Haiseva=likainen.
Tahallasiko ymmärsit aloituksen väärin, kun sinäkin olet samanlainen ylihygieeninen? Sinunkin mielestäsi kai normaali asunto on haiseva ja likainen?Aloittajan huusholli ei suinkaan haiseva ja likainen ole, vaan NORMAALI. Ei se merkitse paskan keskellä asumista, jos talossa on lapsia eikä suursiivousta katosta eteisin kynnykseen tehdä joka viikko.
Siinä on vissi ero, jota sairaalloinen siisteysfriikki ei sulata. Kannattaa mennä hotelliin tai ottaa mukaan omat lakanat, jos ei kelpaa nykynormien mukainen vieraspeti, jossa on pestyt, puhtaat lakanat vaikka ne ovatkin mankeloimattomat.
vika on Ap.ssä, hänellä se ongelma on eikä kylään tulevalla vieraalla. Jos koti on normaalin siisti, miksi kukaan aikuinen stressaa siitä että hygieniahullu tulee kylään?
Ongelma on Ap.n itsetunnossa eikä missään muussa. Jos Ap kerta tuntee, että koti on tavallisen puhdas, turha täällä sitten ruikuttaa. Sellaisen kodin siivoaa vieraskuntoon yhdessä illassa!!! Vai onko Ap täydellisyyttä tavoitteleva perfektionisti jolle mikään ei ole riittävän hyvää?
Mutta minä ymmärsin että Ap.n kotona ei ole siivottu kun on ollut kiireitä. Silloinha tulevan vieraan on syytäkin nyrpistellä nenäänsä. Ap kertoi ei jaksa siivota, eikä nähtävästi ilkeä päästää vierasta kotiinsa.
Joko Ap kokoaa itsensä ja siivoaa, tai kutsuu ammattilaiset hoitamaan homman. Tai sitten voi perua vierailun. Elämänhallinta ei ole hanskassa, jos ei kykene omaa elinympäristöään pitämään kunnossa.
Ja noista vuodevaatteista, jos kaapista vedetään täkki ja tyyny, joissa on valmiina pussilakana ja tyynyliina, jotka haisevat pahalta, niin se on kaukana puhtaista lakanoista. Emäntä olisi voinut pyytää ottamaan omat lakanat, jos on ylivoimaisen vaikeaa petata vieraalle puhtaita lakanoita.
Mutta en pistä tikkua ristiin kun se tulee, koska SE ON SEN ONGELMA ja jos se on jotain kommentoinut, olen sanonut, että on vähän muutakin tekemistä lapsiperheessä kuin siivota koko ajan, eikä minua edes se niin kiinnosta.
Ollut aika hiljaa sen jälkeen, vaikka naamasta näkee, että koville ottaa välillä.
Onneksi sille on vittuiltu siitä niin kovin, että tietää olevansa se, jonka päässä mättää, eikä minä.
Minusta ne, jotka elävät paskan keskellä, ovat mielenterveysongelmaisia, eivätkä ne joilla on siistiä! Ihme verukkeita keksitte että saisi olla sotkuista.. Yleensä tulee mieleen masennus, tai joku depressiivisyys, ettei jakseta panostaa oman elinympäristön viihtyisyyteen. Ei ketään häiritse lasten sotkut, mutta jos vuosien lika on pinttyneenä, yök.
Siivous ei oikeasti vie paljon aikaa päivästä, jos joka päivä pitää kodin kunnossa. En minäkään koskaan tee viikkosiivousta, siistin pikkuhiljaa, ja siivoan esim. vessat kun ovat likaiset, tai on vieraita tulossa.
Ei todellakaan ole iso homma siivota vessaa, siihen menee 10 minuuttia jos sitäkään! Likainen pyyheliina vessassa on jo terveysriski.
Inhotti nukkua kerran kylässä pahalle haisevilla "vierastäkillä" ja "vierastyynyllä, ei ollut varmaan ikinä pesty, pussilakana ja tyynyliina oli olleet monella ihmisellä käytössä...
Onhan se tottumiskysymys, totuin jo lapsena siihen, että vuodevaatteet tuoksui ulkonakuivatetun raikkaalle. Ja olivat mankeloidut...
Haiseva=likainen.
Tahallasiko ymmärsit aloituksen väärin, kun sinäkin olet samanlainen ylihygieeninen? Sinunkin mielestäsi kai normaali asunto on haiseva ja likainen?Aloittajan huusholli ei suinkaan haiseva ja likainen ole, vaan NORMAALI. Ei se merkitse paskan keskellä asumista, jos talossa on lapsia eikä suursiivousta katosta eteisin kynnykseen tehdä joka viikko.
Siinä on vissi ero, jota sairaalloinen siisteysfriikki ei sulata. Kannattaa mennä hotelliin tai ottaa mukaan omat lakanat, jos ei kelpaa nykynormien mukainen vieraspeti, jossa on pestyt, puhtaat lakanat vaikka ne ovatkin mankeloimattomat.
vika on Ap.ssä, hänellä se ongelma on eikä kylään tulevalla vieraalla. Jos koti on normaalin siisti, miksi kukaan aikuinen stressaa siitä että hygieniahullu tulee kylään?
Ongelma on Ap.n itsetunnossa eikä missään muussa. Jos Ap kerta tuntee, että koti on tavallisen puhdas, turha täällä sitten ruikuttaa. Sellaisen kodin siivoaa vieraskuntoon yhdessä illassa!!! Vai onko Ap täydellisyyttä tavoitteleva perfektionisti jolle mikään ei ole riittävän hyvää?
Mutta minä ymmärsin että Ap.n kotona ei ole siivottu kun on ollut kiireitä. Silloinha tulevan vieraan on syytäkin nyrpistellä nenäänsä. Ap kertoi ei jaksa siivota, eikä nähtävästi ilkeä päästää vierasta kotiinsa.
Joko Ap kokoaa itsensä ja siivoaa, tai kutsuu ammattilaiset hoitamaan homman. Tai sitten voi perua vierailun. Elämänhallinta ei ole hanskassa, jos ei kykene omaa elinympäristöään pitämään kunnossa.
Ja noista vuodevaatteista, jos kaapista vedetään täkki ja tyyny, joissa on valmiina pussilakana ja tyynyliina, jotka haisevat pahalta, niin se on kaukana puhtaista lakanoista. Emäntä olisi voinut pyytää ottamaan omat lakanat, jos on ylivoimaisen vaikeaa petata vieraalle puhtaita lakanoita.
niin pliis, jää kotiin.

teille, käyn yökylässä vain sellaisissa paikoissa, joissa on puhdas vessa ja puhtaat lakanat. Ja lattioilla voi kävellä ilman että sukanpohjat on mustat ja tahmaiset. Teillä juoksee luteita ja russakoita, kierrän teidät kaukaa.
On myös niitä, joilla on oma mieli niin sekaisin, että siivotaan pakkomielteisesti, jotta saa mielenrauhaa.
Hulluja on moneen laaksoon. Mä en mielistele niitä, enkä lähde mukaan mihinkään neuroottiseen.
Mun on pakko kirjoittaa tänne, kun on niin harvoja ihmisiä, joiden kanssa voi aiheesta puhua. Eli mun avopuolisoni kärsii pahoista pakko-oireista: käsienpesusta ja muusta ylettömästä peseytymisestä sekä tarkistelusta. Suihkussa pitää käydä kaksi kertaa päivässä ja se kestää yleensä 1-2 tuntia. Lisäksi hän pelkää koskea mihinkään mikä on mahdollisesti likaista tai joka voi myrkyttää hänet. Lisäksi asioiden tarkistelu kuten hella, ovet ym. vie häneltä paljon aikaa.
Eniten olen väsynyt asiassa siihen, että hän kyselee minulta onko jokin asia tai esine puhdas. Hän hakee koko ajan varmistusta omille epäilyksilleen. Lisäksi koko kodin hoito jää minulle, koska hän ei uskalla tyhjentää tiski-tai pesukonetta koska pesuaineet ovat myrkyllisiä. Hänellä on koko ajan pakko-ajatuksia mielessä, joten hän ei pysty keskittymään esim. tavaroiden järjestämiseen, siivoamiseen ym. mihinkään jotta koti pysyisi siistinä. Olisi ihanaa, jos kotityötkin voisi jakaa, koska oma varsinainen työni on todella raskasta eikä enrgiaa aina työpäivän jälkeen löydy.
Kaikista vaikeinta on kuitenkin ollut hyväksyä se, että hän ei aina voi koskea minuun, koska olen saattanut hänen mielestään koskea johonkin likaiseen ja näin ollen minä olen likainen. Ja kun sitä naisena haluaisi niin paljon hellyyttä. Tästä syystä seksielämämme on myös kuivunut kokoon. Tai siis sitä ei enää ole. En oikein tiedä kuinka kauan jaksan uskoa meihin ja uskoa hänen jonkinlaiseen parantumiseen (hän käy terapiassa ja syö lääkkeitä). Vaikka eihän näistä oireista voi ilmeisesti koskaan kokonaan parantua, vaan niitä pitää oppia hallitsemaan. Mä olen oppinut näiden vuosien aikana nielemään kiukkua ja vihaa OCD:ta kohtaan. Mies on ihana, mutta oireet eivät. Vaikka kuinka yritän auttaa ei siitä yleensä ole mitään apua. Ahdistun vain itse enemmän. Se on niin kavala ja kiero sairaus joka saa ihmisen täysin pauloihinsa. Ei siinä muiden ihmisten sanomiset paljon auta.
Haluaisin kuulla muiden OCD ihmisten kanssa elävien kokemuksia, olisi niin mukava puhua ihmisen kanssa joka ymmärtää mitä tämä arki koko helvetillisyydessään voi olla. Ja älkää nyt lukijat luulko että tämä on vain yhtä kurjuutta, purin tähän vain kaikki patoumat, joita tällä hetkellä itselläni on. Tämäkin vapaa sunnuntai on mennyt täysin kuunnellessa kuinka vesihana laulaa.
On myös niitä, joilla on oma mieli niin sekaisin, että siivotaan pakkomielteisesti, jotta saa mielenrauhaa.
Hulluja on moneen laaksoon. Mä en mielistele niitä, enkä lähde mukaan mihinkään neuroottiseen.
Että tänne tulit haukottelemaan? Jos on kaksi samanlaista asuntoa, toinen paskainen, tiskit tiskaamatta, roskat keräämättä, lattioilla vilisee villakoirat, ruuan murut ja hiekka, pyykit pesemättä, haju tunkkainen, vessanpöntössä kusiroiskeet ja paskaviirut, lavuaarissa hammastahnat ja muut möhnät. Matot likaiset ja petaamattomissa vuoteissa kaksi kuukautta sitten vaihdetut lakanat.
Toisessa kodissa tuoksuu mäntysuovalla pestyt matot, paikat hohtavat puhtaana, on raikasta ja helppo hengittää.
Minä voin paremmin jälkimmäisessä, siellä on mukava levätä ja löhöillä. Joo totta, masentuisin paskaisessa haisevassa kodissa. Olenkin reipas ja aikaansaava, kun mulla on siisti koti jossa levätä.
On myös niitä, joilla on oma mieli niin sekaisin, että siivotaan pakkomielteisesti, jotta saa mielenrauhaa.
Hulluja on moneen laaksoon. Mä en mielistele niitä, enkä lähde mukaan mihinkään neuroottiseen.
Että tänne tulit haukottelemaan? Jos on kaksi samanlaista asuntoa, toinen paskainen, tiskit tiskaamatta, roskat keräämättä, lattioilla vilisee villakoirat, ruuan murut ja hiekka, pyykit pesemättä, haju tunkkainen, vessanpöntössä kusiroiskeet ja paskaviirut, lavuaarissa hammastahnat ja muut möhnät. Matot likaiset ja petaamattomissa vuoteissa kaksi kuukautta sitten vaihdetut lakanat.
Toisessa kodissa tuoksuu mäntysuovalla pestyt matot, paikat hohtavat puhtaana, on raikasta ja helppo hengittää.
Minä voin paremmin jälkimmäisessä, siellä on mukava levätä ja löhöillä. Joo totta, masentuisin paskaisessa haisevassa kodissa. Olenkin reipas ja aikaansaava, kun mulla on siisti koti jossa levätä.
Pikemminkin vihaiselta, kireältä ja katkeralta.
Tahallasiko ymmärsit aloituksen väärin, kun sinäkin olet samanlainen ylihygieeninen? Sinunkin mielestäsi kai normaali asunto on haiseva ja likainen?
Aloittajan huusholli ei suinkaan haiseva ja likainen ole, vaan NORMAALI. Ei se merkitse paskan keskellä asumista, jos talossa on lapsia eikä suursiivousta katosta eteisin kynnykseen tehdä joka viikko.