Montako matkaa varattuna? Mihin? Kuinka pitkälle varaat etukäteen?
meillä heinäkuussa Nizza 5vrk, marraskuussa Tukholman reissu 3pv ja helmikuussa Kanaria.
Yleensä varaan ½ vuodeksi eteenpäin, tarv. pidemmällekin
Kommentit (3)
Nykyisin olen huomannut, ettei matkustaminen sinänsä enää niin hirveästi innosta. Mutta jos on hyvä syys, niin sitten voidaan lähteä. Nyt menemme lapsen kanssa matkalle katsomaan paria museosta ja yhtä linnaa. Talvella kenties menemme tapaamaan miehen veljeä toiselle puolelle maailmaa. Katsotaan mikä rahatilanne elokuussa ja sitten varaamme matkan.
eikä yleensä sitäkään, ainkaan koko matkan osalta. Nyt huomenna lähtö kahdeksi viikoksi Välimerelle. Syyskun alussa miehen kanssa joko Mallorcalle, Kyprokselle tai Kreetalle(tätä ei vielä varattu, mutta lastenhoitajat on tuohon ajankohtaan varattu.) Joululomalla vajaa 3 viikkoa ollaan Thaimaassa. Tännekkin on vasta lennot varattu mutta ei vielä matkakohdetta ja hotelleja. Ne otetaan sitten vähän lähempänä, ei olla jaksettu vielä matkareittiä suunnitella/tilata sisäisiä lentoja. Emme harrasta pakettimatkoja. Otamme aina lennot erikseen ja itse varaamme hotellin. Ennemmin mennään hetken mielijohteella, ollaan huomattu että ne matkat on olleet kaikista onnistuneimpia aina.

saa lennot halvemmalla. Hotellit voi sitten katsoa lähempänä. Lomien takia meidän pitää varata ajoissa, ei saada töistä ex tempore lomia samaan aikaan ainakaan ja sama juttu lasten hoitopaikkojen ja koulun kanssa.
eikä yleensä sitäkään, ainkaan koko matkan osalta.
Nyt huomenna lähtö kahdeksi viikoksi Välimerelle.
Syyskun alussa miehen kanssa joko Mallorcalle, Kyprokselle tai Kreetalle(tätä ei vielä varattu, mutta lastenhoitajat on tuohon ajankohtaan varattu.)
Joululomalla vajaa 3 viikkoa ollaan Thaimaassa. Tännekkin on vasta lennot varattu mutta ei vielä matkakohdetta ja hotelleja. Ne otetaan sitten vähän lähempänä, ei olla jaksettu vielä matkareittiä suunnitella/tilata sisäisiä lentoja.
Emme harrasta pakettimatkoja. Otamme aina lennot erikseen ja itse varaamme hotellin. Ennemmin mennään hetken mielijohteella, ollaan huomattu että ne matkat on olleet kaikista onnistuneimpia aina.