Tuttavan lapset käyvät sääliksi
isukki on opettaja ammatiltaan ja kesäloma siis melkoisen pitkä mutta 2 pientä lasta jatkavat vaan hoidossa. Mies siis aloitti lomailun nyt mutta lapset ovat kuulemma koko kesäkuun vielä hoidossa jotta iskä saa levätä rauhassa. Vaimonsa on yrittänyt puhua miehelle mutta tuloksetta...:(
Kommentit (46)
siellä on raskasta pienen olla hälinässä ja ohjatussa toiminnassa koko ajan. Tämän osaa kertoa jokainen alalla toimiva ammattilainen mutta ilmeisesti opettajan järkeen se ei mahdu?
jos ei lomalla niiden kanssa jakseta olla. Joka lapsella on oikeus olla kotona ja oman vanhemman kanssa. Siis jos puhutaan HYVÄSTÄ VANHEMMUUDESTA. Huono vanhemmuus on sitä että itse lomaillaan kotona ja sysätään lapset yhteiskunnan hoitoon.
eikä koskaa´n, ei koskaan vienyt mua tarhaan jos itse lomaili kotona.Ja ihan hyvin äiti jaksoi ja meillä lapset kokivat olevansa rakastettuja.
Mitä tämä kertoo nykyvanhemmuudesta?
Ihan normaaliperhe, ei mitään ls-tarvetta. Isä ope ja kun loma alkaa kesäkuussa niin lapset kärrätään hoitoon jo puoli kahdeksalta.
Luulen että nämä ihmiset tajuavat vasta myöhemmin, mitä ovat menettäneet. Sitten kun lapset ovat isoja.
taitaa olla juuri tätä. 3-kymppiset vanhemmat ovat niin omanapaisia että katsovat olevansa oikeutettuja tekemään lapsia mutta olevansa myös oikeutettuja pitämään omaa lomaa kun sattuu huvittamaan :(
Sillä välin lapset ovat tarhassa toisten hoidettavana eikä puhettakaan hyvästä vanhemmuudesta, välittämisestä ja yhdessä olosta.
On se niin väärin että toiset eivät voi saada omia lapsia ja sitten ne saavat jotka lastensa kanssa eivät jaksa olla. Lapset vain rasite.
tai siskonsa, joka oli kotiäiti, luokse. Hän lomaili ekat kaksi viikkoa yksin. Mummonakin on niin raskasta, että on nähnyt viimeksi lapsenlapsiaan ristiäisissä. On edelleen työelämässä kiinni. Työ on se ehdoton ykkönen ja on taatusti sitä mieltä, että hoitopaikat kuuluvat vain työssäkäyvien lapsille.
jäi lomalle päiväkodista! On aina viihtynyt hoidossa ja on kavereita, usein ei malttaisi kotiin lähteä iltapäivällä mutta lomaa odotti kuin kuuta nousevaa. Joka päivä huokaa, että ihanaa kun on pitkä, pitkä loma :)
Noin se kuuluukin olla! Kotona kun on mukava ilmapiiri niin lapset rakastavat olla siellä.
Mutta onhan se niin, että jos kotona on ikävä ilmapiiri ja lapseen nihkeästi suhtautuva vanhempi joka kokee lapsen hoidon vastenmielisenä, niin on lapsen parempi olla hoidossa vaikka koko kesä.
Tuttavapiirissä isä joka työttömänä. Ei varmasti halua lasta hoitaa ikinä, vain ihan pakon edessä suostuu. Lapsi siis hoidossa äidin lomaan asti. Parempi niin lapselle. Usein kyllä säälittänyt missä ilmapiirissä lapsi joutuu elämään.
mutta viihtyy myös hoidossa. On vielä pari viikkoa hoidossa, vaikka minä olenkin osittain vapaalla.
Eipä lapsi huokailisi, jos ei olisi jaksavaa vanhempaa. Olen hyvä vanhempi, mutta minun täytyy saada toteutttaa itseäni välillä rauhassa ilman vilkasta lasta. Rakastan lastani paljon. Olen järjestänyt hänelle lyhyet hoitopäivät, mutta nämä kaksi viikkoa ovat minun,minun, MINUN!
JOs tuttaviinne lukeutuu 1-2 isää, jotka lomailevat ilman lapsiaan, niin ei kyllä voida yleistää koko opettajakuntaan.
Kaikkien tuntemieni naisopettajien lapset aloittivat lomailun eilen ja lomailevat takuulla vielä ainakin elokuun ekan viikon, monissa tapauksissa sen toisenkin viikon eli vähintään 9 viikkoa lomaa. Lomailevat myös koulun muinakin loma-aikoina.
Miesopettajien tilannetta en tiedä, mutta ainakin yksi on hoitanut lastaan vanhempainvapaalla, kun vaimo meni töihin.
Keskimäärin uskoisin opettajien lasten saavan vähintään tuplaten sen lomamäärän, mitä monen muun lapsi. Ei siis kannata yleistää,että opettajien ei kannata niitä lapsia hankkia. Nimenomaanhan opettajien kannattaa, kun voi tarjota pitkät lomat. Ammatinvalintakysymys. Eiköhän vain sellaisten kannata niitä lapsia hankkia, jotka voivat olla kotona pitkään ja tarjoavat vielä lomaakin joka välissä. Muut voivat sitten ihan vaan pysyä lapsettomina...
Ripaus tämän palstan mustavalkoisuutta ja kyvyttömyyttä ymmärtää erilaisia tilanteita...
mutta kuukausi kuulostaa aika pitkältä. Me ollaan opettajaperhe, kumpikin vanhemmista koko kesät lomalla. Lapset ovat tietysti lomailleet koko kesän myös.
Mutta joskus olen miettinyt olisiko itse asiassa hyvä idea, jos olisi jatkanut lasten hoitoa edes viikolla oman loman alettua. Olisi todella voinut ladata akkuja eikä loma olisi alkanut stressin purkamiskiistoilla ja väsymyksellä.
Meillä ei ole ollut taloudellista mahdollisuutta siihen, koska työsuhteeni on päättynyt aina kevätjuhlaan ja kesällä on ollut vähän rahaa käytössä.
Mun mielestä ei kannattaisi arvostella toisten perheiden tekemiä ratkaisuja, koska ikinä et voi tietää mikä tuonkin taustalla on. Jos perheen isä on työssä uupunut (ei mitenkään harvinaista opettajilla!). Eli siis burn out. Hän on sinnitellyt kesään asti. Palautuminen voi onnistua kuukaudessa, ainakin akuutti vaihe helpottuu. Työuupumus ei ole sairausloman peruste, joten opettajat varmasti sinnittelevät jotenkin sinne kesään asti. Kaksi ja puoli kuukautta voi auttaa (terapian lisäksi) niin paljon, että syksyllä on taas työkunnossa.
mutta auta armias jos kyseessä olisi äiti niin johan lehmälauma ammuisi!
tosi ikävä juttuhan tuo on. Nimenomaan lapsille.
Postuisikohan säälintunteesi, jos perheellä ei ole sukulaisten muodostamaa tukiverkkoa, kun taas sinä saat apua äidiltäsi ja anopiltasi?
Enkä lapset viihtyvät hoidossa, joten isoa vahinkoa ei synny? Ehkä lepo tulee tarpeeseen, kun muuten on kiinni töissä ja perheessä ympärivuorokauden joka päivä ja vuodesta toiseen? Kokoperheen etu?
mutta ei tulis mieleenkään pitää lapsia 1kk ajan hoidossa jos itse "lepäilen" kotona!
t.ap
ja joo olen edelleen sitä mieltä että lasten etu on saada olla mahdollisimman paljon kotosalla oman vanhemman kanssa!
t.ap
itse ainakaan en voi käsittää tuollaista menoa. En edes kehtaisi viedä lapsiani hoitoon jos hoitotädit tietäisivät mun olevan lomalla oleva opettaja!
tarvitsevat joskus lepoa. jos tämä on se ainoa keino, niin olkoon.
lasten täytyy mennä joka aamu hoitoon vieraille :(
Varmasti haluaisivat mielummin vietää lomaa iskän kanssa!
Vai pitäisi tällaista vielä ymmärtää. Niitä lapsia ei tehdä jos ei jakseta edes lomalla olla niiden kanssa!
että sen takia tarvittais 1kk palautumiseen ilman lapsia. Moni ammatti on paljon rankempi eikä sekään oiekuta tuollaiseen.Moni 3-vuorotyötä tekevä jaksaa olla lastensa kanssa eikä ole oikeutta yli 2kk lomiin!
Älkää opettajat tehkö niitä lapsia jos niiden kanssa ei jakseta olla.