taaperoimettäjät ja 1_vuotiaan vieroittajat! vinkkejä kaivataan
Hei!
Meidän 1-vuotias kuopus on syönyt pienen ikänsä aika usein( viikko sitten vielä vähintään 5 kertaa päivässä ja muutaman kerran yössä) rintamaitoa.
Päätimme kokeilla yösyönnin pois jättämistä. Miehen kanssa lapsi rauhoittuu nukahtamaan uudestaan, vaikkakin herää usein yöllä. Minun vieressä aloittaa itkemisen mikäli ei saa rintaa. Niinpä nukkuu nyt sitten isin kainalossa. Useampi yö on näin menty nyt, mutta heräilyt ei ole vähentyneet. Samalla tavalla heräili kun vielä yöllä imetin. Tuolloin vain nukahti nopeammin uudestaan kun sai tissin suuhun.
Jos minä nukutan lapsen päivä tai yöunille, niin vaatii aina tissin, muuten tulee kamala itku. Isänsä kanssa nukahtaa oikein hyvin ilman tissiäkin :)
Nyt yösyötön loputtua on ruvennut pyytämään rinnalle päivällä useammin ihan vain rauhoittuakseen, ei läheskään aina syö kunhan saa levähtää ja luputtaa.
Esikoinen lopetti rintamaitoilun jo ennen vuoden ikää. Tämän toisen kanssa olen ajatellut että voisin hyvin vielä jatkaa. Haluaisin kuitenkin kuulla taaperoimettäjien kokemuksia hyviä ja huonoja. Meidän kuopuksen ruokavalio on melko kapea ikäisekseen ja siksikin tuntuu tärkeältä, että saisi sitten rintamaitoa. Mutta kommentoikaa ja kertokaa kokemuksistanne. MInkä ikäiseksi olette imettäneet ja miten olette suhtautuneet muiden kysymyksiin, etttä vieläkö imetät?
Kiitos jos jaksoit lukea ja vielä vastakin :)
Kommentit (8)
yksi vinkki.
Jostain luin/kuulin äidin laittaneen laastarin rintojen päälle ja näyttäneen lapselle, että rinta on pipi... Oli kuulema toiminut eikä lapsi ollut imetyksen perään huudellut.
Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta hei sehän on lopputulos, joka ratkaisee ;)
Minä lopetin tytön imettämisen pari viikkoa sitten tasan 1-vuotiaana. Olin suunnitellut imettämisen jatkamista vielä muutaman kuukauden, mutta tyttö puraisi niin kipeästi, että päätin lopettaa kertaheitolla. Kuulostaa tosi raa' alta, mutta lopulta lopettaminen sujui yllättävän helposti. Olimme olleet sairaalassa useamman päivän, joten rytmit olivat jo valmiiksi sekaisin ja ehkä senkin takia lopettaminen sujui helposti. Siihen saakka olin imettänyt 3-4 kertaa päivällä ja yöllä/aamulla 2-3 kertaa. Tyttö nukahti omaan huoneeseensa, josta heräili neljän aikoihin ja siirtyi meidän sänkyyn loppuyöksi. Kun lopetin imettämisen tyttö itki muutamana yönä ja isä kävi lohduttamassa. Sen jälkeen on nukkunut puoli seitsemään, jollloin isä antaa pullosta maitoa ja sitten nukkuu vielä tunnin, pari lisää. Korviketta ei meilläkään ole annettu ja päätin antaa lehmän maitoa pullosta, ettei imemisestä tarvitse kokonaan luopua. Tutti ei kelpaa. Olen raskaana ja uuden tulokkaan on määrä syntyä alkukesästä. Kiva jos nyt saa ladata akkuja ja nukkua täysiä öitä kesään saakka. Onnea teille, mihin ratkaisuun sitten päädyttekin.
Tyttösemme on nyt 1v7kk. Meillä tarjotaan tissiä myös yöllä, se kun on takuuvarma tainnutuskonsti ja äiti on laiska. Jossain vaiheessa kyllästyin koko hommaan ja pidin jonkun unikoulun tapaisen ja jonkun aikaa tyttö nukkui ilman tissiä sinne 04 saakka. Mutta heräili kyllä siinä välissä ja piti hyssytellä...Nyt ollaan flunssien ja uusien hampaiden myötä taas palattu vanhoihin systeemeihin. Jos en ole ihan väärässä, niin meillä on kyllä nyt viime aikoina alettu nukkua hiukan paremmin ilman unikouluakin(tekisikö ikä jo tehtävänsä?), tosin yöllä en itsekään oikein herää enkä kelloa vilkuile joten en voi mennä valalle.
Taaperoimetys on mielestäni tosi luontevaa meille ja helppoakin. Isi saa tytön nukahtamaan ilman tissiä ja toisaalta minäkin voin neuvotella aina tarpeen vaatiessa. Esim. " Äiti antaa sitten kotona/ruuan jälkeen/nukkumaan mennessä" , näin iso ymmärtää ja jaksaa myös odottaa(paitsi tietysti jos tulee joku isompi harmi johon kaipaa lohtua tai jos on ihan yliväsynyt ja pitäisi jo päästä unille).
Kyllähän niitä kommentteja joskus tulee, äitini sanoi joskus että " kun nyt pääsisit eroon tuosta imetyksestä" , mutta toisaalta taaperon imetys kun on lähinnä kotona tapahtuvaa, muualla ei tule koko tissi tytölle yleensä mieleenkään kun on paljon katseltavaa ja tekemistä ja toisaalta esim. puistossa jos tyttö pyytää tissiä niin sanon vaan että " Kotona sitten" , ja se käy tytölle ihan hyvin. Eli ulkopuoliset ihmiset eivät edes tiedä koko imetyksestä, jos se ei tule puheeksi. Olen kyllä avoimesti kertonut asiasta ja vähän " mainostanut" taaperoimetystä, jos on tullut imetysasiat puheeksi ja myös imettänyt kerhoissa yms. tarpeen vaatiessa. Lähinnä äideiltä on tullut sellaisia kommentteja että " olet tosi reipas kun olet jaksanut vielä imettää" , mitään negatiivista ei ole tullut.
Tieteellisesti tutkittuja etuja on paljon. Esim. vasta-ainepitoisuus on maidossa suurempi ja uusimman tutkimuksen mukaan yli vuotiaan imetetyn saama maito on myös rasvaisempaa. Onhan se niin, että ihmislapsille kuitenkin sopii paremmin ihmisen maito kuin lehmän maito, jota pidetään niin kovin tärkeänä lasten ravitsemuksessa. Ja puhumattakaan siitä, miten tärkeä asia imetys ylipäätään on ainakin minun lapselleni, se taitaa olla hänelle tärkeämpää kuin nämä " tieteelliset" seikat...
Minä suosittelisin itse tosi lämpimästi pidempääkin imetystaivalta vaikka itse en vielä mikään konkari olekaan. Yahoosta löytyy taaperoimetyslista, josta löytyy paljon kanssaihmisiä, suosittelen liittymään http://health.groups.yahoo.com/group/taaperoimetys/
Kuopus on kohta 1v5kk enkä tiedä miten vierottaisin. Käy tissillä monta kertaa päivässä ja yössä. Yöimetykset on lopetettu kahdesti, aluksi menee hyvin vaikka heräileekin, mutta sitten rupeaa huutamaan niin että sisarukset meinaa herätä, joten hiljennetään tissillä. Nykyään ei kyllä enää nukahda kovin helposti tissille...
Nyt 3-vuotiaana kukaan ei enää kysy yhtään mitään, ajattelevat varmaan että on toivoton tapaus. Olen jatkanut imettämistä, koska en ole keksinyt mitään järkevää syytä sen lopettamiseen. Nyt 3-vuotiaana on harventunut paljon, mutta vieläkin välillä lapsi haluaa yöllä tissiä. En ole kokenut sitä rasittavaksi, kun rauhoittuu siihen.
Omana neuvonani olisi, että tee niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Tukiryhmistä saa juttuseuraa samassa tilanteessa olevista. Kaikkea hyvää!
Meillä kuopuksella oli 1v7kk mittainen imetystaival. Nyt jälkeen päin olen tosi tyytyväinen siitä. Koen että minulla on häneen aivan erityisen läheinen suhde joka varmasti on osittain imetyksen ansiota. Olen erittäin läheinen myös esikoisen kanssa vaikka en imettänyt yli vuotta, mutta silti tämän toisen kanssa pidempi imetys oli erittäin hyvä ratkaisu, etenkin kun vauva-aikana joutui jakamaan huomion uhmaikäisen isosiskon kanssa ja tuntui ettei aikaa ollut riittämiin molemmille. Meillä pidempi imetys oli siis kuopuksen kohdalla tärkeä meidän kahden oma juttu ja kiintymystä lisäävä tekijä.
Toisaalta siihen taaperoimetykseen vaan ajauduttiin, kun lapsi ei suostunut juomaan mitään muuta maitoa. Vieroitusyrityksen kariutui hurjaan itkuun, ja lapsen surulliseen katseeseen, että etkö äiti anna minulle maitoa. Ei sitä sydän kestänyt katsella, vaan aina hellyin. Ihan tosissaan yritin vieroitusta siinä 1v4kk kohdalla, silloin se oli aivan mahdotonta. Sitten hiukka yli puolitoista vuotiaana (1v7kk) toinen vakava yritys vieroitukselle (pidensin syöttövälejä, tehtiin miehen kanssa yhdessä yövieroitus, ja paljon muuta ohjelmaa päiviin) onnistui yllättävän helposti ja pienillä itkuilla. Itsellekään ei jäänyt haikea mieli imetyksen lopettamisesta, oli tunne että nyt tätä on ollut riittävästi.
Ihmettelyä kyllä riitti ympäristössä, mutta kun tajusi, että asiaa kokemattomat eivät voi tietää asiasta mitään, niin jätin kommentit omaan arvoonsa. Mielestäni taapeoimetyksessä kannattaa pohtia sitä kumman tarpeita siinä tyydytetään, ja jos voi olla varma siitä että taustalla ei ole äidin tarve pitää lasta vauvana, niin kyllä se on lapsen ja äidin välinen asia. Rohkeutta tehdä omanlainen valinta imetyksen suhteen!
Meillä esikoinen on 1v2kk ja edelleen imettelen häntä, lähinnä öisin. En koe paineita lopettaa, imetän niin pitkään kuin siltä tuntuu. Vielä pari kuukautta sitten imetin myös päiväunille, mutta jätin ne pois eikä mitään protestia ilmennyt. Toteutan tässä meidän lempeässä vieroituksessa täältä palstalta lukemaani neuvoa: " älä tarjoa, älä kiellä" . Eli annan maitoa vaan, kun lapsi sitä pyytää. Yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa ja sitten todellakin öisin. Olen myöskin sikäli laiska ja _väsynyt_ öisin, etten paljoa jaksa hyssytellä, vaan otan lapsen heti rinnalle. Näin ollen yötissuttelu meillä jatkunee vielä.. Mutta päiväimetysten lopettaminen helpotti, ja olen itsekin yllättynyt, ettei lapsi niiden perään haikaile. Joskus tosin, jos satuttaa itseään tms, haluaa lohdutukseksi rintaa. Tarjoan myös tällaisissa tapauksissa ensin maitoa lasista, mutta jos ei auta, annan rintaa.
Olen myös kuullut tuon laastarineuvon ja toteutan sitä sitten, jos lapsi alkaa taas repiä paidanhelmaa tiuhempaan...
Hei,
Meillä vieroitettiin tyttö heinäkuussa isän loman alkaessa. Tyttö oli tuolloin 1v 2 kuukautta. Tuolloin imetin tyttöä muutaman kerran päivällä ja kerran yöllä, vaikka siihen taisi loppuvaiheessa olla enemmän syynä opittu tapa kuin varsinainen nälkä. Imetys oli tytölle todella tärkeää, enkä alun perin edes kuvitellut imettäväni niin pitkään.
Niin siitä vieroituksesta... Päädyimme kerrasta poikki vieroitukseen, joka onnistui erittäin hyvin. Olimme mökillä ja muutimme nukkumajärjestystä siten, että isä hoiti tytön nukutuksen, yöheräämiset ja rauhoittelun kahtena ensimmäisenä yönä. Itse nukuin toisessa huoneessa kokonaan pois näkyvistä. Tyttö rauhoittui todella nätisti isän kanssa, vaikka valvoikin odottamassa maitoa muutamaan otteeseen. Isä rauhoitteli tyttöä kertomalla, että nyt on yö ja nyt nukutaan, piti sylissä ja paijaili. Yhtään kyyneltä tyttö ei meidän molempien helpotukseksi itkenyt. Päiväimetys loppui samalla ja annoin tytölle viimeisenkin päivämaidon pullosta. Muutaman päivän tyttö yritti vähän ehdotella imetystä, mutta silloin keksittiin aina muuta mukavaa tekemistä. Koko vieroitus toimi periaatteella; lempeästi ja rakkaudella. Kysehän oli ainakin meidän tytölle tosi isosta asiasta.
Päiväimetyksiä olin muuten vähentänyt yhden kerrallaan jo muutaman kuukauden ajan ennen imetyksen lopettamista kokonaan. Taisi olla niin, että yksi imetyskerta viikossa tai kahdessa pois ja pullo tilalle. Meillä niitä päiväimetyksiä alkoi nimittäin jossain vaiheessa olla ihan tolkuton määrä, vaikka tyttö söi jo kiinteää ruokaa ihan hyvät määrät.
Meillä on pullo muuten vieläkin tytöllä maidon kanssa käytössä, koska meillä oli ensimmäiset 9 kuukautta !!! täysi mahdottomuus pullosta juominen. Tyttö ei suostunut edes ottamaan pulloa suuhun saati juomaan siitä. Nyt maito menee vain pullosta, vaikka muuten tyttö juo kunnon mukista vettä ja joskus harvoin kun saa mehua... Näin jälkiviisaana voi vaan todeta, että olisi kannattanut heti opettaa vippamukille.
Pakko kuitenkin todeta, että imetyksen loppumisen jälkeen alkoivat noin kuukauden ajaksi pitkät yöheräilyt. En tiedä olikö syy imetyksen loppumisessa vai samaan aikaan ajoittuneessa usean (4) hampaan puhkeamisessa, mutta tyttö heräili yöllä eikä millään saanut uudestaan unen päästä kiinni. Nyt tilanne on jo aikaa sitten korjaantunut, onneksi.
Hyvää vieroitusta! Kyllä ne ovat ilmeisesti kaikki lapset jossain vaiheessa vierottuneet - ennemmin tai myöhemmin ;)